Monthly Archives

Yleinen

Kymmenen matkaunelmaani

5.3.2019

Project for ever blogin Sofia haastoi minut kertomaan kymmenen matkaunelmaani. Tämä haaste on lähtöisin Kohteena maailma blogista ja lähes kaikki matkabloggaajat ovat siihen jo osaa ottaneet.

1 Paikka

Cornwall Englanti. Miksikö valitsin juuri tämän paikan? Aikoinaan viime vuosituhannella työskennellessäni Lapissa oppaana asiakkaikseni saapui vanhempi pariskunta Cornwallista. Muutaman muuttujan puuttuessa heidän lomaansa sain viettää useamman päivän heidän seurassaan ja tämän jälkeen olen vuosittain saanut postia heiltä. Koska he ovat jo iäkkäitä, haluaisin yllättää heidät käymällä tervehdyskäynnillä.

Upea Cornwall Englannissa. Kuva Adobe Stock

2 Tapahtuma

Uuden vuoden vastaanottaminen New Yorkissa. Yksi lempielokuvistani on New Year´s eve ja sen romanttiset kohtaamiset ovat saaneet uteliaisuuteni heräämään. Haluaisin todella kokea vuoden vaihtumisen rakkaani kanssa tuhansien muiden juhliessa ympärillä.

Vuoden vaihtuminen New Yorkissa. Kuva Adobe Stock

3 Kotimaan kohde

Tätä jouduin jo miettimään, paljon olen Suomea kierrellyt ja useilla paikkakunnilla asunutkin, mutta koskaan en ole käynyt Turun saaristossa muuta kuin risteilyaluksen baaritiskin takana seisoessani. Tähän saaristoon olisi ehkäpä mukavinta tutustua polkupyöräillen, hitaasti paikallista elämää seuraten.

4 Kaupunki

Koska mä rakastan pieniä kujia, basaareita, tinkimistä ja minttuteetä valintani olisi ehdottomasti Marrakech. Majoittuisin pienessä riadissa ja päivät seikkailisin basaarissa. Kotiin saattaisin tuoda muutaman valaisimen tai nahkaisen rahin poufin. Voisin samalla osallistua paikallisten järjestämään polkupyöräkiertoajeluun, josta varat menevät paikallisten hyväksi. Lisää tästä TUI care foundationin projektista voit lukea täältä. Tai katso alla oleva video.

5 Maa

Itäinen eurooppa on käytyjen maiden kohdalla aika tyhjän näköinen ja siksipä valitsin sellaisen maan alueelta, jonka luonto ja erityisesti eräs vuoristo kiehtoo. Kyseessä on siis Slovakia ja siellä Tatra-vuoriston alue. Tänne olisi helppo päästä Tallinnasta maata pitkin bussilla ja junalla, matka-ajan ollessa noin 21h. Tällöin voisi keskittyä ihailemaan ohimenevää maisemaa ja välttää päästöjä tuovia lentoja. Täältä näet yhden mahdollisen reitityksen maata pitkin. Aluella haluaisin tehdä päiväretkiä vuoristossa ja nauttia upeista maisemista. Talvellahan täällä on mahdollisuus lasketteluun useissa rinnekeskuksissa, jotka ovat hintatasoltaan huomattavasti suomea halvempia.

Tatravuoristoa Slovakian puolella. Kuva Adobe Stock

6 Saari

Onpas Rami keksinyt haastavia kysymyksiä tähän haasteeseen. Mielessä kävi useakin saari, jonne olisi mukavaa matkustaa, kuten Kefalonia upeiden rantojen takia, Islanti ja sen kuumat lähteet vaiko Galapagos ja upea luonto eläimineen. Päädyn kuitenkin tässä kohtaa Seychelleihin, saariin Intian valtameren keskellä. Ja tähänkin kohteeseen liittyy henkilökohtaisia kontakteja parin kymmenen vuoden takaa. Isäni toimi aikoinaan tulkkina Sveitsiläis- scheycelliläispariskunnalle ja he ovat jo vuosien ajan pitäneet yhteyttä ja käyneet kyläilemässä meillä maalla. Siksipä haluaisin päästä tutustumaan rouvan kotiseutuihin, vaikken ranskaa puhukaan.

Upea ranta Seychellillä. Kuva Adobe Stock

7 Extreme

Tähänkin kohtaan olisin löytänyt useamman vaihtoehdon, mutta päädyin nyt kuitenkin Huippuvuoriin. Jääkarhut, valaat, jäätiköt ja keskiyön aurinko kesäisin. Maailman pohjoisin reittilentojen kohde, maailman pohjoisin postitoimisto ja Euroopan pohjoisin kärki. Villien jäljillä ohjelma sai mut viimeistään huolestumaan jääkarhujen kohtalosta ja haluaisin vielä sen nähdä luonnossa ennenkuin on liian myöhäistä.

Varoitus jääkarhuista Huippuvuorilla. Kuva Adobe Stock

8 Majoitusmuoto

Lasi-iglu Lapissa keskellä talvea on ehdottomasti vielä päästävä kokemaan tai jos iglua ei ole mahdollista taloudellisten syiden takia varata, niin glamping telttakin käy. Näistä jälkimmäisistä ainakin Matkakuume blogissa juttua. Mutta ehdottomasti pimeään vuodenaikaan, jotta mahdolliset revontulet näkyisivät.

Luksustelttailua Harrinivassa. Kuva Matkakuume.net

9 Luonnonkohde

Tämän kohdan valinta olisi sopinut pariinkin muuhun kohtaan, mutta Kilimanjaron paikka olkoon nyt tässä. Pari vuotta sitten olin jo varannut kiipeilymatkan Kilimanjarolle, mutta jouduin sen perumaan reumani ärhäköityessä ja sen vaikuttaen polvieni kuntoon. En olisi ollut siinä kunnossa, että olisin päässyt huiputtamaan vuoren. Haaveilin safarista ja kiipeilymatkasta jo silloin kun suunnittelin kolmekymppisiäni, sama kävi nelikymppisten kanssa. Seuraava iso seikkailu mulla onkin polvien tekonivelleikkaukset ja toivon, että sen jälkeen pääsen vihdoinkin kiipeämään vuorelle omassa tahdissani oman kuntoni mukaan. Tästä projektista tulette vielä kuulemaan lisää, kartoitan tässä juuri sellaista personal traineria, jolla olisi taustalla tietämystä reumapotilaista ja tekonivelistä. Jos tiedät tälläisen tyypin (mielellään fysioterapeutti tai liikuntalääkäri) niin vihjaise mulle.

Kirahvi Kilimanjarovuoren edustalla. Kuva Adobe Stock

10 Ruoka & juoma

Olen jo syönyt Key Lime piirakkaa Key Westillä, pihviä punaviinin kera Argentiinassa, Boliviassa empanadoja ja Kreikassa useita paikallisia erikoisuuksia, joten makumatkalle suuntaisin Italiaan. Italia on lähellä ja sen eri alueilla pääsee tutustumaan monipuolisesti erilaisiin ruokiin, jotka taasen sopivat paikallisten viinien kanssa. Haluaisin viettää aikaa yhdessä paikallisen maman kanssa keittiössä, imien itseeni kaikki hänen salaiset reseptinsä. Olisi mahtavaa oppia aidon napolilaisen pizzan salat ja tutustua kaikkiin pastan olomuotoihin. Myöskin kaltaiseni kahvinjuoja nauttisi vastajauhetuista pavuista tehdystä cappuccinosta tuoreiden leivonnaisten kera. Mamma mia, mikä unelma!

Pastan tekoa. Kuva Pixabay

Tässä mun matkaunelmiani, nyt ne on kirjoitettu julkisesti ja seuraava projekti on tehdä unelmista totta. Tapahtuuko se tällä vuosikymmenellä vai myöhemmin, se selviää vasta ajastaan. Matkalla kohti unelmia on vielä muutamia juttuja tehtävänä, hoidattaa ensin oma terveys kuntoon ja sen jälkeen pääsee tasoittamaan taloudellista tilannetta, joka mahdollistaa matkustamisen. Mutta, mites se vanha sanonta menikään? Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

 

Haastan mukaan seuraavat blogit ja bloggaajat:

Iida – Iida in Translation

Helena – Mahoton reissaaja

Päivi – Parasta lähteä nyt

Teija – Lähdetään taas

ja Kirsi –  Passionate Traveller <3  Tämä blogi on muute risteilyihin hurahtaneille oikea paikka.

 

Kerro omista reissu-unelmistasi ja laita postauksen linkki

Kohteena Maailma – blogin kymmenen reissu-unelmaa postauksen kommentteihin.

Kopioi nämä lyhyet säännöt oman postauksesi loppuun ja haasta puolestasi

viisi (5) bloggaajaa mukaan kertomaan omista reissu-unelmistaan.