Andien vuoriston värikkyyttä matkalla Aconcagualle
Viimeisen parin vuoden aikana ajatuksiin on yhä useammin hiipinyt ajatus vuorille kiipeämisestä ja omien rajojen testaamisesta. Tiedän että tämä on nyt jotain lähestyvää keski-iän kriisiä, en ole mikään urheilullinen ja tällä hetkellä paheneva reuma tekee näistä haaveista vain haaveita. Mutta haaveilu ei ole kiellettyä ja vuoria voi ihastella kauempaakin, kuin itse kiipeämällä niille tai menemällä hiihtohissillä.
Mutkainen tie Argentiinan ja Chilen välillä
Vuorille pääsee paikkapaikoin myös hissillä
Tammikuussa Etelä-Amerikan kiertomatkallani yksi pysähdyspaikka oli Argentiinassa lähellä Chilen rajaa sijaitseva Mendozan kaupunki. Tämä paikka tunnetaan erityisesti viineistään ja moni on varmasti kuullut myös Amerikan mantereen sekä eteläisen pallonpuoliskon korkeimman vuoren, Aconcaguan, sijaitsevan täällä.
Aconcagua syntyi Nazcan ja Etelä-Amerikan laattojen törmäyksestä aiheutuneissa mannerliikunnoissa. Vuori ei ole vulkaanisesti aktiivinen, vaikka sen lähistöllä sijaitseekin toimivia tulivuoria. Vuorella on jäätiköitä, jokia ja järviä. Tyynenmeren kosteat tuulet aiheuttavat vuoren Chilen puoleisilla rinteillä useasti lumimyrskyjä ja taasen idän puolella puhaltaa usein kuiva mutta kova tuuli. Tämä meille tuttu Föhn-tuuli tunnetaan täällä nimellä zonda.
Aconcaguan kansallispuiston kävelyreitin alkua ei voi olla näkemättä
Vuoristosta löytyy myös järviä, tämä on Lacuna de Horcones 2950m merenpinnasta
Mendozassa lämpimimmät kuukaudet ovat joulu- ja tammikuu, jolloin päivälämpötila saattaa kohota reilusti yli kolmenkympin. Kylmintä taas on meidän keskikesän aikaan kesä- elokuun välillä, jolloin yölämpötila saattaa painua pakkaselle ja kuukauden keskilämpötila pyörii noin 15 asteessa. Eniten sateita tulee joulu- ja helmikuun välillä, joka on myös kaikkein ukkosaltteinta aikaa, keskimäärin 11 päivänä kuukaudessa alueella rytisee kunnolla. Vuorella taas 5 kilometrin korkeudessa on lähes aina noin 20 astetta pakkasta, ja siellä on otettava huomioon myös tuulen vaikutus.
Välillä sitä malttoi istua alas ihastelemaan maisemia
Paikallisen laskettelukeskuksen huipulla menee polku vaikkapa päiväretkeilijöitä varten
Paras aika kiivetä vuorelle on kesäisin, eli meidän talvemme aikaan. Joulu- ja tammikuu onkin ruuhkaisinta aikaa alueella. Itse huiputukseen tarvitsee olla opas mukana ja opaspalveluita onkin alueella runsaasti tarjolla, mutta perusretkeilijäkin voi käydä halutessaan kokeilemassa, miltä elo perusleireillä tuntuu, Plaza Francialle (3000m) pääsee kolmen päivän opastetulle vaellukselle. Jos haluat mennä korkeammalle kuin 4300m tarvitset kiipeilyluvat ja alle 4300m tarvitaan myös lupa, mutta sen saaminen on paljon helpompaa.
Ja jos useamman päivän reissuun ei ole mahdollisuuksia, niin lyhyempikin retki on mahdollista tehdä Aconcaguan kansallispuistossa.
Vaikka matkat eivät pitkiä ole, niin aikaa on hyvä varata.
Näissä maisemissa olisi viihtynyt pidempäänkin
Päiväretkiä Mendozan kaupungista järjestää useampi matkatoimisto ja retkien aikana käydään sekä Aconcaguan kansallispuistossa sekä katsomassa Puente del Inca, kivestä tehty silta. Yksinkin kansallispuistoon pääsee vaikkapa vuokra-autolla. Pääsymaksu on 20 Argentiinan pesoa ja lipun saa ostettua opastuskeskukselta. Luontopolun kiertää noin parissa tunnissa, mukaan kannattaa ottaa juotavaa, hattu, aurinkorasvaa sekä hyvät kengät.
Tätä polkua kävelemällä kymmenisen tuntia eteenpäin saapuu ensimmäiselle base campille
Kasvillisuus täällä noin 3km korkeudessa on vähäistä. mutta muutamia kukkivia kukkia matkailjan ilona on
Itse osallistuin Backpackers-toursin järjestämälle päiväretkelle ja taas tuli huomattua, ettei halvalla saa hyvää. Jos tuonne asti lähdet ja haluat saada retkeltäsi jotain muutakin irti kuin kiukkuisen oppaan tympeää palvelua, suosittelen etukäteen googlaamaan hyvän ja asiallisen matkatoimiston. Varaudu maksamaan retkestä satasen molemmin puolin, sillä hinnalla saa jo hyvää palvelua ja ruokailukin kuuluu hintaan. Retken, jolle osallistuin, opas oli jo kyllästynyt kyseiseen retkeen ja hän ei osannut asettua asiakkaan asemaan, meille retkellä olleille kyseessä oli kuitenkin ainutlaatuinen kokemus.
Inkojen rakentama kivinen silta pienessä kylässä Aconcaguan kansallispuiston kupeessa
Puente del Incan kylää, jonne pääsee myös junalla
Väriläiskä vuoristossa
Kaikesta huolimatta, maisemat täällä olivat kaiken bussissa istumisen arvoiset. Seuraavalla kerralla haluankin sitten päästä jo hieman korkeammille paikoille. Vuoristotaudista voit käydä lukemassa täältä.
Puente del Incan kylässä vaatimattomimmatkin talot oli koristeltu värikkäästi
I DID IT!
22 Comments
Kiva homma! Jännästi menee tuo ilmasto ihan toisin päin kuin Perun Andeilla. Pakko sanoa, että tykkään kuivasta ilmanalasta.
Moi Stacy! Joo, toi johtuu siitä että Peru sijaitsee Andien ja meren välissä, joten siellä Andien länsipuolella on huomattavasti kuivempaa kuin sitten itse vuoristossa. Ja taas vuoriston itäpuolella onkin sitten jo paljon lämpimämpää ja kosteampaa. Mulle ei muute ole säällä väliä, kunhan nyt ei sataisi ihan joka päivä kokoaikaa kaatamalla (niinkuin yleensä mun lomilla on tavannut olla).
Siippa oli joitakin vuosia (vai joko se oli vuosikymmeniä) sitten hiukan kiinnostunut jostain vuorista, esim. Kilimanjarosta, mutta tiedän olevani herkkä korkeuksille, joten en ole innostunut ehdoin tahdoin vuorille nousemaan, vaikka muutaman nähtävyyden takia 2-3 kilometriin onkin pitänyt nousta. Eikä se siippakaan sitten niin innostunut ollut, että olisi yksin halunnut lähteä.
Te olette kyllä niin paljon reissanneet, että pakostakin olette joutuneet korkeuksissa käymään. Eikös Bhutanissakin liikuttu aika korkeilla paikoilla? Onneksi vaihtoehtoja riittää vaikka kuinka paljon, toiset tykkää rannoista ja toiset vuoristoista ja sehän tästä matkailusta niin kivaa tekeekin!
Hyvä opas on kyllä kullan arvoinen! Kelpokin retki voi mennä pilalle, jos sattuu noin tympeä tyyppi. On kyllä harmillista. Mutta maisemia ei vie pois kukaan, ne näyttäisivät olevan kaikesta huolimatta huikeat!
Maisemat oli mahtavat, mutta opas niin kyllästynyt ja komissioiden perässä ettei mitään järkeä. Mutta onneksi maisemat korvasivat mielipahaa. Mielellään lähtisin tuonne uudelleen, mutta omatoimisesti seuraavalla kerralla.
Kyllä noissa maisemissa varmasti alkaakin ajatukset laukkaamaan – en ihmettele yhtään että alkaa haaveilla vuorikiipeilystä! Upea paikka!
Maailmassa on niin paljon upeita paikkoja, aika ei vaan riitä kaikkien läpikäymiseen. Ja paikan päällä noi vuoret on upeampia kuin kuvissa, mutta niinhän se taitaa useimpien paikkojen kohdalla olla.
Olipa kyllä upeat maisemat! ^_^ Me käytiin silloin viime vuonna tulivuori trekkauksella ja kyllä muistan sen voittaja fiiliksen huipulla 😀
Missäpäin olitte? Mun tekis mieli taas jonnekin vuoristoon, mutta taitaa olla Teide Teneriffalla seuraava kukkula, jos en sitten kesällä innostu lähtemään Ruotsin Kebnekaiselle.
Huikeat maisemat! Tylsää että opas oli kyllästynyt työhönsä, mutta maisemat taisi olla matkan arvoisia kuitenkin! Vuorikiipeily kiinnostaa hiukan, esim. Kilimanjaron huiputus, mutta saa nähdä tuleeko koskaan tehtyä, palmurannat kuitenkin kiinnostaa sen verran enemmän 🙂
Välillä kannattaa kokeilla jotain oman mukavuusalueen ulkopuolelta, jotta osaa taas arvostaa sitä tuttua ja turvallista. Ja voihan Kilimanjaron reissuunkin yhdistää rantalomailua esim Zanzibarilla 🙂
Aika karua, mutta vaikuttavaa.
Kurja homma tuon oppaan suhteen. Työnsä pitäisi aina hoitaa niin etteivät asiakkaat näe kyllästystä tai huonoa tuulta. Tulee niitä huonoja päiviä kuitenkin, kaikille meistä, mutta sitten purraan hammasta ja liimataan se hymy kasvoille ja siinä pysyy kunnes kukaan ei näe.
Mä ehkä osaan lukea hiukan eri tavalla oppaita kuin tavan matkustaja, oonhan työskennellyt itse kyseisessä hommassa vuosikaudet. Kukaan muu ei uskaltanut meidän porukasta edes sanoa tuolle oppaalle mitään, mä jouduin ottamaan sen ikävän ihmisen roolin ja valittamaan, mutta toivottavasti seuraavan ryhmän kohdalla muistaisi sen, että asiakkaalle tilaisuus on ainutlaatuinen.
Vuorilla patikointi on ihan huippua. Vuoret on niin kiehtovia, kun meillä ei niitä ole. Korkein huiputtamani vuori on Japanin Fuji 3776 metriä, mutta sielläkin alkoi kyllä vähän särkemään päätä kun vietettiin yö vuoren rinteellä kolmessa ja puolessa kilsassa. Kiinnostaisi joskus kyllä käydä vielä korkeammalla, mutta vuoristotautua ei kyllä pidä ottaa leikiten.
Toi on jo hyvän kokoinen vuori minkä oot huiputtanut. Ja korkeisiin ilmanaloihin tottuu vain totuttelemalla, toisille se on luonnostaan helpompaa mutta niinhän se on kaikissa asioissa.
Mulla on vielä Japani näkemättä ja täytyykin laittaa toi Fuji mieleen, jos sinne suuntaan alkaa matkaa suunnittelemaan.
Huimia maisemia! Tuollaisilla reissuilla hyvä opas on kultaakin kalliimpi. Huono sitten ei 🙁
Onneksi meille ei kuitenkaan sattunut mitään vakavampaa tuolla, en olisi halunnut nähdä tuota opasta tositoimissa.
Patikointi vuorilla on kyllä parasta! Hienoja maisemia. Harmi tosiaan että sattui huono opas!
Ompas tosi kurja jos opas on retkeensä kyllästynyt ja pilaa matkailijan ilon sillä. Toki juuri noin, että halvalla ei saa hyvää pätee vähän joka asiassa.
Patikointi ja korkealla kulkevat reitit kiehtovat kyllä! Täytynee kuitenkin aloittaa Euroopan kohteista ja kokeilla ensin onko harrastus lainkaan minua varten.
Vuorilla liikkuminen on tuttua ja mm. Kilimanjaro sekä Elbrus (Euroopan korkein) on tullut huiputettua. Aconcagua on haaveissa ja toivottavasti joskus pääsen yrittämään myös sen huipulle pääsyä. Korkeutta alkaa olla jo niin paljon, ettei kaksi viikkoa riitä kiipeämiseen ja akklimatisoitumiseen, joten haasteena on myös miten saada 3-4 viikon loma tämän haaveen toteuttamiseen. Hienoja kuvia! Vuorissa on sitä jotain 🙂