Helsingin salaiset saaret – Kuivasaari

Vuosikausia perheemme parissa puhuttu päiväretki Kuivasaareen alkoi olla jo lähellä, edellisenä iltana Kympin uutisissa ollut juttu nosti ”matkakuumetta” entisestään, kohta pääsisin saarelle, jossa äitini ja tätini ovat lapsuudessaan asuneet ja monet tarinat tältä saarelta kuultu jo omassa lapsuudessa.

Ihalines Merisaukko

 

 

Kuivasaari sijaitsee noin kahdeksan kilometrin päässä Helsingistä Harmajan länsipuolella. Saari on yhä puolustusvoimien hallussa ja sinne pääsee ainoastaan opastetuilla retkillä, joita järjestää Suomenlinnan rannikkotykistökilta yhteistyössä Ihalinesin kanssa.

Venematka Kaivopuiston rannasta perille kestää noin puolisen tuntia ja matkan aikana saa ihastella Suomenlinnaa sen ”toiselta puolelta”. Saari on tunnettu erityisesti kahdesta asiasta, sen luonnosta ja maailman ainoasta jäljellä olevasta toimivasta Durlacher-tykistä.

 

 

 

 

 

 

 

HISTORIAA

Kuivasaari oli kalastajien käytössä 1700-luvulla ja perimätieto kertoo saaren olleen yksityisomistuksessa 1800-luvulla.Vuonna 1896 se pakkolunastettiin ”Korkealle Kruunulle sotilaallista käyttöä varten” mutta sitä ei vielä silloin linnoitettu. Vuonna 1911 linnake liitettiin Viapori linnoitukseen, mutta Kuivasaaren linnoittamista aloitettiin suunnittelemaan vasta ensimmäisen maailmansodan aattona keväällä 1914, kun sinne päätettii rakentaa neljän tykin patteri. Rakennustöitä ei tuolloin kuitenkaan vielä aloitettu.

Sodan sytyttyä kuitekin Kuivasaaressa aloitettiin rakennustyöt, saaren pohjoispäähän rakennettii kaksoislaituri sekä Kuivasaaren että Pikku Kuivasaaren väliin tehtiin aallonmurtaja. Tykkiasemat rakennettiin vanhan linnoitusperiaatteen mukaisesti siten, että tykkirintama oli kohtisuoraa pääampumasuuntaa vastaan.

 

 

 

Kasarmin kerrossänkyjä

 

Saareen rakennettiin kasarmit ja asunnot henkilökunnalle sekä parakit työmiehille. Pystytetyistä rakennuksista osa on vielä tallella.

 

 

 

Linnakkeen päällikön asunto

 

Eino Halmetojan jälkeläisiä kolmessa polvessa sekä isäni

 

Samaiset koristeet löytyivät jo 40-luvun lopun valokuvasta

 

 

 

Äitini lapsuuskotinsa eteisessä

Ylläolevat kuvat ovat linnakkeen päällikön käyttöön rakennettusta talosta, jossa äitini sisaruksineen asuivat -40 luvun lopulla ja 50-luvun alussa isoisäni Einon työskennellessä saarella. Monia lapsuusmuistoja tuli äidilleni ja tädilleni mieleen ja ehkäpä näistä jotain olisi voinut jättää kertomatta. Toivottavasti veljentyttöni ei koskaan saa päähänsä kokeilla, miten hyvin makaronikeitosta saa makaronit tarttumaan eteisen oven lasi-ikkunoihin.

 

 

 

Suosittelen lämpimästi vierailua Kuivasaarella, ennenkuin se kokee saman kohtalon kuin Vartiosaari. Luonto täällä on vielä lähes koskematonta ja jos Senaattikiinteistöt saaresta luopuvat jonain päivänä, saattaa olla että tästäkin saaresta tulee yksityisaluetta tai massojen talloma piknik-alue, jolloin herkästä luonnosta ei jää jäljelle kuin rippeet.

Kiitos Rannikkotykistökillan henkilökunnalle kierroksesta saarella ja pääsystä päällikön asuntoon. Perimätieto kulki taas muutaman sukupolven eteenpäin.