Tämä postaus löytyy uudesta blogistani Tanjan matkassa. Tule sinne lukemaan, jookos?
Wat Arun – Aamunkoiton temppeli
Aamunkoiton temppeli kohoaa Bangkokin tunnetuimpana maamerkkinä Chao Phraya-joen länsirannalla ja kutsuu matkailijoita kiipeämään portaita korkealle torniinsa prangiin. Temppelialueella kannattaa vierailla joko auringonnousun tai -laskun aikana, silloin temppelialue on parhaimmillaan. Kiinalaisella posliinilla päällystettyt seinät hehkuvat upeissa väreissä auringonsäteiden osuessa niihin.
Temppeli on oikeastaan pakkokohde jokaisen turistin Bangkokin to do-listalla ja sijaitseehan se hyvin lähellä toista upeaa temppeliä, Wat Po:ta, josta juttua hieman alempana. Wat arun on tunnettu prangista, joka kohoaa noin 80 metrin korkeuteen. Käyntini aikana maaliskuussa 2016 temppeli oli korjaustöiden alaisena, joten tornin korkeimmalle huipulle ei päässyt kiipeämään ja vaikka oliskin, niin näillä reumaisilla polvilla sinne olisi ollut turha edes yrittää. Ylöspäin vielä portaita jonkin verran pystyin kiipeämään, mutta olisittepa olleet näkemässä kun yritin laskeutua alas, istuvilteni porras kerrallaan tuskanhien ja korkeanpaikan kammon jyllätessä ja aasialaisten turistien nauraessa epätoivoiselle yritykselleni. Tilannetta ei yhtään helpottanut vierestäni portaita alas juossut munkki kaavussaan.
Wat arun on erittäin vanha temppelialue, joka rakennettiin ennen Bangkokin kaupungin perustamista
pääkaupungiksi, rakennustyöt ovat aloitettu 1700-luvulla ja korkea prang rakennettiin kuningas Rama III aikana vuosien 1824 – 1851 välillä.
pääkaupungiksi, rakennustyöt ovat aloitettu 1700-luvulla ja korkea prang rakennettiin kuningas Rama III aikana vuosien 1824 – 1851 välillä.
Alueella on muutakin nähtävää kuin prang esimerkiksi bot pääkappeli. Sinne kulkevaa porttia vartioi
kaksi yaksha-demonia. Hyvin upea bot on muurien sisäpuolella ja muurissa on noin 120 kullattua Buddha-patsasta.
kaksi yaksha-demonia. Hyvin upea bot on muurien sisäpuolella ja muurissa on noin 120 kullattua Buddha-patsasta.
Wat Pho
Wat Pho on Bangkokin laajin ja vanhin temppelialue. Tältä alueelta löytyy hierontakoulu, jossa koulutetaan perinteisen thaihieronnan taitajia sekä tunnettu Thaimaan pisin lepäävän Buddhan patsas. Paikalla on ollut perimätiedon mukaan temppeli jo 1500-luvulla, mutta nykyinen Wat Pho perustettiin 1781.
Temppelin aivan ehdottomasti tunnetuin asia on 46-metrinen kullattu Buddhan patsas. Ennen temppeliin sisälle menoa ulkopuolelta löytyy kasseja, joihin sujautettuasi kenkäsi voit siirtyä sisälle. Kun astut sisään, alat kuulemaan kilinää. Tämä ääni tulee siitä, kun ihmiset pudottavat kolikoita pieniin kuparikippoihin tuomaan onnea. Näillä rahoilla temppelin ylläpito mahdollistuu.
Kun olet kulkenut patsaan ohi, kiinnitä huomiota patsaan jalkapohjiin. Ne ovat helmiäisillä
koristellut ja samalla patsaan huolellisimmin työstetyin yksityiskohta.
koristellut ja samalla patsaan huolellisimmin työstetyin yksityiskohta.
Wat Arunin sisäänpääsymaksu oli maaliskuussa 2016 50 bath ja Wat Phon 100 bath (sisältää vesipullon). Ensimmäinen on avoinna päivittäin klo 8.30 – 18.00 ja jälkimmäinen puoli tuntia myöhempään. Pukeutuminen tulisi olla olkapäät ja polvet peittävää, portilta saa vuokrata peittävämmän kaavun, jos pukeutuminen ei ole riittävää temppelin työntekijöiden mielestä.
Celebrity Solstice Oseania Ranskan Polynesia Risteilyt
Bora Bora – oliko todellisuus jotain muuta kuin paratiisisaari?
20.7.2016
Kaikkihan meistä ovat nähneet upeita kuvia Bora Boralta, joissa turkoosi vesi kutsuu snorklaajia ja palmut huojuvat autioilla valkoisilla rannoilla? Tälläiseen paikkaan minäkin kuvittelin saapuvani huhtikuussa 2016 kun risteilyn yhtenä pysähdyspaikkana oli Bora Bora. Mutta muutama päivä ennen saapumistamme sääennusteet alkoivat näyttämään erittäin pahoille, ainoalle päivälleni saarella oli luvattu rankkasadetta, kovaa tuulta ja ukonilmaa ja näistä kaikkia muuta paitsi jälkimmäistä sitten saimmekin niskaamme.
 |
|
| Flickr |
Risteilyissä on muutama huono puoli ja tämä on yksi niistä, jos kauan odottamassasi kohteessa ollaan vaan yksi päivä ja silloin sään takia joutuu peruuttamaan kauan odotetun retken.
Ensivaikutelmani Bora Borasta
Yksi lukuisista motuista eli pikkusaarista Bora Boralla
Bora Bora myrskysäässä
Motuja eli pikkusaaria Bora Boralla
Tällä kertaa jouduin siis perumaan kauan odottamani laguuniretken, johon olisi kuulunut snorklausta, bbq-lounas rannalla ja jeeppisafari. Saaren vuoristoteitä oli suljettu rankkasateiden aiheuttamien maanvyöryjen takia ja kovan tuulen takia uiminen oli lähes mahdotonta. Ja kukapa olisi halunnut syödä lounasta sateessa rannalla.
Patsaita rannalla
Bora Bora on atollisaari, joka sijaitsee Tyynessä valtameressä noin 270km Tahitilta luoteeseen.Pientä saarta ympäröi laguuni ja koralliriutta. Bora Boran ja sen riutan pienten saarten pinta-ala on vain 29,3 neliökilometriä ja jotain käsitystä saaren pienuudesta saa siitä, että sen kiertää kaatosateessa skootterilla noin 40 minuutissa. Pääsaari on pituudeltaan yhdeksän kilometriä ja leveimmältä kohdaltaan 4km. Saaren keskella kokoavat vuoret hallitsevat saaren maisemia, mutta saaren ympäri kulkevalla tiellä on vain yksi ylä- ja yksi alamäki.
Bora Bora mereltä päin
Bora Boran nimen historia juontaa juurensa pitkälle, ennen eurooppalaisten saapumista saari tunnettiin nimellä Vavau tai Mai Te Pora. Nimi tarkoitti pimeydestä noussutta tai jumalien luomaa, koska legendan mukaan saari oli ensimmäinen joka alueella nousi merestä. Ensimmäiset asukkaat ovat saarelle tulleet 800-luvulla ja James Cook laivastoineen saapui saarelle 1769. Vuodesta 1842 saari on ollut Ranskan hallinnassa.
Rantaa Hotel Sofitel Bora Bora Marara beach resortin edessä
Toisen maailmansodan aikana, Pearl Harborin pommitusten jälkeen saari oli Yhdysvaltain tukikohtana usean vuoden ajan ja Yhdysvaltain sotilaita saarelaiset saavat kiittää tie- ja vesijohtoverkostostaan.
Hotel Sofitel Bora Bora Marara beach resort
Turismi saarella sai alkunsa 1960-luvun lopussa, jolloin saaren ensimmäinen hotelli rakennettiin. Nykyään saari on erityisesti häämatkalaisten suosiossa ja heistä suurin osa majoittuu meren päälle rakennetuissa bungaloweissa. Ranska on saaren virallinen kieli, englantia ymmärretään ja puhutaan. Valuttana on Ranskan polynesian frangi, mutta jenkkidollarit ovat myös hyväksyttyä valuuttaa. Euroja saarella ei oteta vastaan. Suurin ”kaupunki” on Vaipete ja saarella asuu vakituisesti noin 9000 ihmistä.
Näköala saaren korkeimmalta kukkulalta
Näin pukeudut pareoon
paikallisia joulukoristeita
Mitäkö saarella sitten voi sateisena päivänä tehdä, kun uiminen ja snorklaaminen on mahdotonta myrskyävän meren takia. Hääparit viihtyvät varmasti bungaloweissaan ja voihan aikaa viettää myös saaren kuuluisimmassa ravintolassa, Bloody Maryssa juomassa talon nimikkodrinkkiä (halvimmillaan noin 700 paikallista rahaa). Tai sitten shoppailla ensi joulua ajatellen koristeita Vaipeten matkamuistomyymälöistä. Typerien selfieiden ottaminen on myös kivaa ajankulua….
Bloody Marys
patsas Bloody Marys ravintolan pihalla
Bloody Marysiin ei kannata lähteä hienommissa korkkareissaan eikä ruokalistan muutamasta annoksesta löydy gluteenittomia vaihtoehtoja, mutta drinkkien juomiseen paikka sopii erinomaisesti. Nyt varmasti ihmettelette, kuinka saarella voi yhdistää mopoilun ja juomisen… Kysyin sitä itsekin tarjoilijoilta ja he nauroivat kysyen ”Näitkö saaren ympäri ajaessasi montakin poliisia?” …
Vaipeten satamaa
paikallisten kulkupeli pelastusveneen peräaalloissa
Celebrity Solstice Bora Boran edustalla
joku paikallinen bändi
Olen matkan jälkeen miettinyt, että menisinkö uudelleen… Toisaalta saari on nyt nähty mutta jos joskus erehdyn naimisiin ja häämatkalle, tämä voisi olla hyvä kohde romanttiselle lomalle yhdistettynä johonkin hieman elävämpään saareen. Kyllähän pikkusaarella elämää on, kun iso risteilylaiva sinne saapuu, bändikin oli satamassa olevan matkamuistomyymälän pihalla viihdyttämässä meitä noin 2500 risteilijää.
Keväällä 2016 olin 30 vuorokauden risteilyllä Tyynenmeren yli Celebrity Cruisesin Celebrity Solstice aluksella ja matkaa suunnitellessa ennen hermojen romahtamista turvauduin pukeutumisneuvojan palveluihin. Pyykkien peseminen laivalla on kallista ja vielä kalliimmaksi tulee matkalaukun ylipaino, varsinkin kun lentoja on useampi. Onneksi minulla oli reilu viikon tauko kahden risteilyn välissä Sydneyssä, jolloin pääsi pesemään pyykkiä.
Oman haasteensa teki se, että laivalla on pari-kolme kertaa risteilyn aikana ilta, jolloin toivotaan juhlavampaa pukeutumista. Ihan ensimmäinen asia mitä otin mukaan oli matkalaukku. Alkuvuodesta löytyi alennusmyynnistä Samsoniten Firelite 75cm, jolla painoa vain 2,95kg! Eli laukussa oli vielä tilaa noin 17kg.
Alkukaaos
Tuosta läjästä alkoi sitten valitseminen ja pakkaaminen. Toppeja ja t-paitoja tarvitaan aina, joten mukaan lähtivät seuraavat. Mustia toppeja pitää olla aina mukana ja tällä kertaa matkaan lähti myös muutama hieman värikkäämpi yläosa. Matkalta tarttui mukaan muutama valkoinen t-paita. Näistä lähes kaikkia tuli käytettyä, valkoiset hörhelö-topit olisi voinut jättää kotiin.
T-paidat ja topit
Alaosien valinnassa otin huomioon vain yhden asian, värin. Mukaan lähti kahdet shortsit, yhdet caprit, yksi polvipituinen hame ja yhdet farkut, olisin kaivannut matkaan vielä yksiä pitkiä kangashousuja.
Ja sitten päästiinkin siihen mekko-osastoon, lämpimiä päiviä varten saarilla ja laivan illallisia ajatellen varasin matkaan muutaman pikkumustan ja pari muuta mekkoa.
Muutaman euron kirppislöytö pääsi käyttöön useana iltana
Pikkumustia
Tästä alennusmyynnistä löytyneestä Ted Bakerin mekosta tuli suosikkini
Ted Bakeria, lempimekkoni
Ja koska luvassa oli myös viileämpiä iltoja mukaan piti ottaa jonkinlaista pitkähihaista ja takkeja. Mukaan päätyi Haltin kuoritakki, jonka vedenpitävyys tuli testattua Bora Boran kaatosateessa, musta nahkajakku ja muutama neule.
Väriterapiaa pitkähihaisten muodossa
lisää pitkähihaisia paitoja
Pitkähihaisista neuleista lohenpunainen (tai koralli) jäi käyttämättä ja alemman kuvan vihreä Indiskan paitis oli ilman vyötä aikamoinen kolttu, joten senkin olisin voinut jättää ottamatta mukaan. Kuvan vasemman laidan silkkinen paita on kirppislöytö, joka oli materiaalinsa ansiosta aivan mahtava reissussa.
Ja sitten ne kengät… Mustat korkkarit olin ostanut jo noin vuotta ennen reissua Lontoosta ja pitänytkin niitä jonkin verran, mutta jalat olivat ekan risteilyn ajan niin turvoksissa, etten voinut kuvitellakaan pistäväni noita kenkiä jalkaan. Lähinnä vitsinä mukaan otetut hopeiset korkkarit olivatkin sitten melkein joka ilta käytössä. Feelmaxin Saana barefootkengät oli jalassa uimaretkillä, meloessa, lenkkeillessä, patikoidessa, laivan kuntosalilla ja mikä parasta, ne sai nopeasti huuhtaistua puhtaaksi hiekasta tai mudasta ja ehtivät kuivua hytin parvekkeelle sidottuina yön aikana seuraavan päivän haasteisiin.
Otzeja matkassa oli kaksi paria ja ylistyssanoja ei löydy tarpeeksi kertoakseni, miten mahtavat noi kengät on. Kengät on valmistettu pellavakankaasta ja pohjallinen on korkkia, kengät eivät paina juuri mitään ja pidemmätkin matkat jaksaa noi jalassa kävellä. Sandaalit taasen olivat epämukavan kovat ja olisi pitänyt jättää ne suosiolla kotiin.
Kyllähän naisella kenkiä pitää matkassa olla ainakin 7 paria
muut tärkeät mukaanotettavat
Mukaan lähti pari värikästä rantakassia, pari iltalaukkua, lentosukkia ja aurinkolasit. Tietysti matkassa oli pussillinen koruja, joilla asujen ilmettä sai vaihdettua, muutama huivi, kolmet bikinit ja kosmetiikkaa. Nämä ja muutama kirja laukussa olivatkin sitten sen 20kg
Ja jotain meinasi unohtua, se iltapuku… Tämä päällä istuin illallisella kapteenin pöydässä risteilyn toiseksi viimeisenä iltana, mutta siitä joskus toiste enemmän.
Evening chic-illan tunnelmissa
Ps. Juu, matkassa mukana oli myös urheiluvaatteita ja niistä en meinaa tänne kuvaa laittaa. Jokainen nyt tietää miltä näyttää juoksutrikoot tai urheilutoppi 😉
