Terveiset Porvoosta, vuodenvaidetta osotellessa
Kaksi viikkoa sitten palasimme kotiin Porvooseen vietettyämme virkistävän viikon Tampereella Holiday Clubin Tampereen kylpylässä. Reissulta palttua saimme tuta uudenlaisen hengitystieinfektion, se alkaa jo olla ohi ja jaksaa jo kirjoitella. Olemme ottaneet rokotuksia ja ne auttoivat ettei taudista kehittynyt vakavaa.
Lähdettyämme Tampereelle avomieheni kanssa, päätimme että lomaiselle ihan tavallisesti, kuin ennen pandemiaakin. Loma-asuntonamme oli parvellinen studio saunalla ja minikeittiöllä, vanhan tehdasrakennuksen toisessa kerroksessa kylpylän yläpuolella.
Matkalla poikkesimme Ullan paakariin välipaalalle, matkaeväät hankimme hotellin lähellä sijaitsevasta marketista, Kylpylärakennuksessa on kaksi ravintolaa ja R-kioski jonka valikoimista voi ostaa pikku purtavaa ym. Parkkeerasimme auton loma-asuntoon kuuluvalle parkkipaikalle parkkitaloon. Kylpylä on entisensä, holiday-viikon osakastapahtumaa ei pidetty, ne lopetettiin pandemian alussa.
Tampere on Suomen kolmanneksi tai neljänneksi suurin suurin kaupunki Helsingin, Espoon ja Turun jälkeen, joten tarjontaa ajanvietteeksi on. Myös Kaupin urheilupuiston ulkoilualueet ovat Lapinniemen lähistöllä, hiihtolatuja oli joitain, mutta tyydyimme käymään kävelyllä Kaupin metsän kävelypoluilla. Soittelin tutuille, jos joillain olisi aikaa tulla viettämään kanssamme iltaa tällä Holiday-viikolla, joulunaluskiireitä …. niitä on kaikilla. Tapasimme kuitenkin sisareni 2. Riittan ja siskokseni 1. tyttären Marrun. Marrun kanssa kävimme Tampereen joulutorille, joka hyvin vetää vertoja muittenkin kaupunkien vastaaville ja nautimme glögit sitä varten varta vasten pystytetyssä glögiteltassa. Kävimme syömässä emme Plevnassa joka alun alkaen oli suunnitelmissa ko. illalle koska se oli täynnä ja säädyimme Tampellan ravintolaan Tammerkosken partaalla. Marru oli siellä käynyt työkavereineen pikkujoulujuhlissa ja suositteli sitä. Ruokalistalta valitsimme kaikki mieleisemme ruuat, myös kasvisruokaa oli tarjolla. Riittan aikataulu oli tupaten täynnä ohjelmaa, mutta hänen kaveri petti kun häneltä peruuntui Tallinnan risteily joten meillekin riitti sitten iltaseuraa yhdelle illalle. Sovimme tapaamiseen vanhaan tuttuun Tiiliholvi-ravintolaan Kauppakadulla. Tiiliholvissa suositeltiin kuhaa, jonka tilasin ja muut ottivat listalta ja myös kasvisvaihtoehto oli tarjolla.
Kolmantena iltana kokeilimme kahdestaan Plevna-ravintolaa, jossa arki-iltana oli hyvin tilaa. Söimme puoliksi ison pyttipannulautasen ja kaverille maistui perinteinen olut. Piti myös maistaa Tampereen kylpylän ravintolan tarjontaa ja tarjolla oli ”joululounas buffet”, josta keräsimme kolme lautasta kumpikin, ei huono. Yhden illan vietimme Tampereen työväen teatterin musikaalissa Come from Away, jonka jälkeen poikkesimme Tuulensuussa (Hämeenkadun Hämeenpuiston päässä) baariin ja piti yösyödä hampurilainen, sen jaoimme.
Muut ruuat valmistimme huoneessa pienkeittiössä.
Kylpylässä poikkesimme myös, saunamaailmassa ja lämpöisissä hierovissa suihkuissa ja porealtaassa. Kokeilimme uutta vesijumppa-automaattia, jossa on mahdollisuus tietokonepäätteeltä valita itselle mieluisia vesijumppaohjelmia, jota tulevat esiin isolta näytöltä altaan yläpuolella. Pääsin juuri vauhtiin vesijumpassa kokeituani erään toisen kylpylävieraan kanssa systeemiä kun alkoi ohjattu vesijooga, jonne en ollut ilmoittautunut ja piti poistua muualle. Rentouduin sitten lämpöisessä kupla-altaassa, jakuzissa jonka läpötilaa oli laskettu niinkuin muittenkin altaitten lämpötilaa sähkönsäästämisen vuoksi, kyllä siellä tarkeni ja väillä voi käydä lämmittelemässä saunassa.
Kävin myös tutustumassa Kylpylärakennukseen kuuluvan kallioluolaan tehtyyn kuntosali ”PowerGymn”:iin jonne pääsee kun ostaa korin päiväksi tai viikoksi kylpylän reseptionista. Verkkarit vain päälle ja kuntosali PowerGymn oli yllättävän asiallinen sali, tilaa on paljon, kuntolaitteitalaitteita on useita joten ei tarvinnut jonotella, ja seurakin oli mukavan reilua. Avomieni A:lla on Tampereella tuttuja Tampereen Aikidoseurassa ja hän osallistui harjoituksiin Nääshallilla parina päivänä, Nääshalli on liikuntahalli Näsinkallion alla olevassa luolassa ja sinne on kylpylästä kiva kävelymatka.
Kotiin palattuamme oltiin aika väsyneitä ja siten alkoi hengitystieinfektio, emme tarkemmin testanneet infektion laatua koska pärjäsimme kotihoidolla. Joulun kipeänä, sen siitä saimme, nyt jo alkaa olla vointi paremmalla puolella, ihmeellinen aivosumu ja huimaus jäi muistoksi mutta se korjaantuu varmasti ajan kanssa.