Suomen suurin matkablogiyhteisö
All Posts By

Tähtisade

#Leonardo da Vinci -Kuopio

Viimeksi mökillä käydessä marraskuun alkupuolella oli kerrankin aikaa  ja mahdollisuus poiketa Kuopioon tapaamaan Leonardo da Vinciä. Kuka hän mahtaa olla? Tarkemmin asiaa kun tutkit muistat hänet koulun historiantunnilta ja kenties kuvaamataidon taidehistorian tunneilta ja myös televisiosarjasta. Leonardo on maailmanluokan taiteilija ja keksijä, nero jonka teoksia ei voi edes kuvitella että koskaan näkisimme aitoina pohjoisessa Suomenmaassa. Nyt kuitenkin Kuopion taidemuseossa hänet oli mahdollista tavata, virtuaalisti tosin. Näyttelyn viimeisellä viikolla ennen sulkemista ennätimme tutustumaan Leonardoon jonka tekemisistä on jäänyt jälki maailmamme aikakirjoihin.

Leonardo oli nero, moniosaaja, jonka nykytiede on analysoinut ADHD-tapaukseksi, joka teki taiteestakin tiedettä ja hänellä riitti ideoita joka lähtöön. Ikiliikkuja, jota hän koetti kehitellä ei valmistunut koskaan. (Tiede3/2020) Mitä opin tästä: Ei kannata lannistua, ei pidä vaipua synkkyyteen,

Mona Lisa

Tunnetuin taulunsa on Pariisin Louvressa nähtävillä oleva ”Gioconda o Monna Lisa”, eli tutummin Mona-Lisa.  Kuuluisa fresco Viimeinen ehtoollinen.

Viimeinen ehtoollinen, kas Tähtisadekin pääsi mukaan viimeisten joukossa. Kuvassa on pahvinen valokuvausta varten valmistettu kehys ja Tähtisadetikku-blogin kirjoittaja Tähtisade.

Näyttely oli toteutettu huolellisesti kiinnostamaan kaikenikäisiä. Kahteen museoon jaettu näyttely antoi ajattelemisen aihetta monenlaisista asioista, miten paljon onkaan tutkimisen aiheita, kun vain huomaa niitten olemassaolon, kuten kidemuodot. Mielenkiintoinen kidemuoto on dodekaedri jonka havaitsin koristavan Helsingissä ostoskadun kivetystä.

Olisi varmaankin mahdollista tehdä tunnettujen taiteilijoiden töistä virtuaalisia videokokoelmanäyttelyitä, näin ei tarvitsisi kuljetella kallisarvoisia tauluja sinne tänne, vain hyvät videokuvat niistä. Eikö sitten kiinnostaisi oikeasti nähdä se Mona-Lisa-taulu? Onhan se nyt ihan eri kuin noi sun hölmöt videot? Olen nähnyt aidon Mona-Lisan Louvressa Pariisissa muutama vuosi sitten. Onnistuin pääsemään saliin jossa taulu on seinällä, tosin sitä täytyi ihailla aika kaukaa edessä vellovan tiiviin ihmismassan takaa. ”Paljon melua melkein tyhjästä” väitti tiellemme osunut Louvren taideopas. ”Muissa saleissa on tuhansia paljon hienompia ja parempia teoksia ja taulukokoelmia ja kaikki vaan haluavat Mona-Lisaa.”

En ollut ennen käynyt Kuopion taidemuseoissa. Leonardo näyttelyn viimeinen aaukiolopäivä oli isäinpäivänä 14.11.2021. Museokortti on antanut mahdollisuuden saada tietoja olevista näyttelyistä. 

 

Bill Viola: Inner Journey, Frosterus kokoelma ja Hetki 55: Circo Aereo

Synttärit

Minulla on syntymäpäivä, vuosia kertyy joka vuosi lisää, mutta niitä mahtuu vielä omaan elämääni lisää. Ei ole mikään tasavuosi, mutta elämän harmauteen kaipaa joskus lisäväriä ja aina joka vuosi mietin että jos minut yllätetään ja saankin jotain aivan mahtavaa, aivan yllättäen lahjaksi. Niin kauan on toivoa kuin on elämää. Tosin, äitini jo varoitti kun täytin 12 vuotta, että tuskin saan enempää syntymäpäiväjuhlia, hän ei enempää järjestä. Mutta onhan siinäkin 12 kertaa syntymäpäiväkestejä ja täytekakkuja…

Avomies sitten ilmoitti että sunnuntaina joutuu viemään kerhokaverinsa Ruutin Valontieltä treffeille. Ajattelin että mitä? Mitä ihmettä nyt teen sitten. Ei se maailma siihen lopu ajattelin, ei se voi loppua. Tosin sitten hän lupasi että vie minut vielä yösyömään kun palaa kotiin.

Päätin hyödyntää syntymäpäiväsunnuntain sitten käymällä Bill Violan videoinstallaationäyttelyssä AmosRex-museossa, ja lisäksi Ateneumissa olisi performanssiesitys Hetki 55 Circo Aereo-ryhmän esittämänä Ateneum salissa.

Tilasin liput kumpaankin tapahtumaan, tosin Ateneumin verkkokaupan tietotekniikka oikutteli ja myi minulle lipun perjantain esitykseen, vaikka ostin sen lauantaina ja esityksen piti olla sunnuntaina. Ateneumissa vakuutettiin että vika tietokoneessa oli todellinen, että se ei ollut minulle tehty attentaatti, en sitä kysynyt joten tiedä siitä. Kuitenkin pääsin esitykseen.

Laitoin päälle turkoosikanelin värisen Bypias Hippie-mekon ja uudet Palmrothin kiiltonahkaiset kävelykengät. Lähdimme autolla kohti Helsinkiä, ko Ruut otettiin mukaan hän odotteli kalliin asuntonsa edustalla ja kun pysähdyimme näin kuinka hänen mustat silmänsä pälyilivat epäluuloisena mustan suorana sojottavan polkkatukan seasta.  no, hän sitten asettui takapenkille ja oli aika hiljaisena koko matkan ajan. Jäin pois Bulevardilla Helsingissä ja outo pari sitten jatkoi matkaan tapahtumaan jonne minua ei oltu kutsuttu.

Pääsin ongelmitta AmosRex-museoon. Jätin takkini alakerrassa lukittavaan lokeroon, varmuuden vuoksi. Astuin näyttelytiloihin ja outo tunnelma valtasi minut suurien videoinstallaatioiden loimmussa ja loisteessa tunsin oman pienuuteni maailmankaikkeudessa ja samalla kaikki huolenikin pienenivät olemattomiin ja sitten niitä ei enää ollutkaan. Ensimmäisessä näyttelysalissa lumouduin teoksesta Tulinainen, Fire Woman 2005. samalta vuodelta on seuraavassa salissa teos Tristanin ylösnousemus, Vuoren jyly vesiputouksen alla. Tristans Ascension (The sound of a Mountain Under a Waterfall). Bill Violan videoilla voi kokea elämän jatkuvuuden ja toistuvien asioiden lamaannuttavuden ja miten elämässä toistuvat asiat kyynistävät mielen ja saavat aikaan lopun toiveen.

”Elämää-kuolema-passiot-tietoisuus-aika-havainto-laajennetut voimakkaat tunteet-reflektio-rituaali-jälleensyntymä”

”Kun kysymys esitetään juhlallisesti, maailmankaikkeus vastaa”  (Kiinalainen sananlasku)

Keskityin Bll Violan videoihin ja mietiskelin jos löydän niihin kätkettyjä salaisuuksia, niitä ei kuitenkaan tullut esiin ja näyttelyn tunnelma oli jotenkin asiallisen kliininen. Sitten näyttelyyn tuli enemmän yleisöa ja etupäässä nuorisoaa ja myös lapsiryhmäkin, olisiko ollut jokin koululuokka vaikkei ollut lasten päivä. Nuorisoa jostain syystä videoita enemmän kiinnosti päälläni ollut mekko ja koirankarvalangasta neulomani lämmike jonka otin mukaan hartioitani lämmittämään. Yleisöllä oli kiltisti maskit naamalla, paitsi lapsilla leikkivät isoissa saleissa.  Videotaiteella on oma paikkansa nykymaailmassa jossa vanhoja tauluja on miljardeittain. Videot mahtuvat pieneen tilaan jos niitä kuljetetaan ja tallennetaan.

Mieleeni jäi kahden edellämainitun teoksen lisäksi Yömessu (Night Vigil), sekä Catherinen huone (CAtherines Room) 2001, värillinen videopolyptyykki jossa kuvataan yksinasujan huoneessa tunnelmia eri vuorokaudenaikoina.

Aika-paikka-lähteminen-paluu.

Amos Rex esittelee nyt 25 vuotta sitten kokoelmiinsa liitetyn Sigmund Frosteruksen jälki-impressionistisen kokoelman maalauksia, jotka omistaa S.F.säätiö. Kannattaa käydä tutustumassa näihin tauluihin kun ne nyt ovat esillä. Ei voi kuin ihastella omaa aikaansa ilahduttavia kauneuksia.

Ateneumissa

Menin Ateneumin näyttelytiloihin ennen Hetki55 esityksen alkua. Näin uusin silmin näyttelyt ja koin taidemaailman vuorovaikutuksen näyttelyiden ripustuksessa. Bistrossa houkutteli herkullinen kalakeitto ja en voinut vastustaa kiusausta. Kermainen kalakeitto taidemausteilla virkisti näyttelyitten välissä, se oli hyvää.

Ateneum Sali ja Circo Aereo: Hetki 55

Hetki, 55 näytös käsitteli performanssina aikaa ja sen jatkuvuutta, ainutlaatuista tätä hetkeä, tapahtumia ja energioita, aikakäsitystä joka etenee spiraalimaisesti kehä kehältä kohoten vähän jolloin elämään mahtuu uusia asioita. Mieleen tuli vuosi 2000, performanssit ”MielenRajat”-ryhmän kanssa. Ateneumin performanssitaiteilijat oli puvustettu collegeen ja arjen harmauteen, jotenkin sieluni silmillä aika vei vuoteen 2000 ja näin sirkustirehtöörin mustassa hännystakissa ja silinterihatussa, tanssijan valkoisissa trikoissa ja tytyyssä ja maalarin mustassa taftileningissä. Esitys oli ammattitaitoinen mutta vähän hengetön mutta viihdyttävä omalla tavallaan, sitä jaksoi katsella, yllättäviä elementtejä oli mukana. Kannu jossa vettä riitti aina uuteen ja uuteen kaatoon vaikka se jo tyhjeni ja loppuhuipennuksena oli taikuutta, ajan punainen henki lisääntyi. Hengettömyys toi tullessaan nimen ”Taavi Kassila” näyttämön taustalle jostain. Ei kaduttanut kuitenkaan että meniin, se oli ihan sopivaa syntymäpäiväksi, kun ei ole tasavuosi.

Hetki, 55, Circo Aero.ryhmä.

Ei se mitään, sain muutama sata onnentoivotusta feissariin.

Ateneumista suunnistin autolle Korkeavuorenkadulle jonne se oli pysäköity. Aikaa oli vielä ja menin odottelevaan A:ta pieneen kahvilaan kadun merenpuoleisessa päässä. Odotellessa tilasin kahvin ja minimustikkamuropiirakan. Kahvilan neiti jotenkin nukahti kaataessaan kahvia ja kahvi valui mukin reunojen yli tiskille ja sain herätellä häntä huudtamalla ja se auttoi. otin piripintaisen kahvin piirakan ja menin istumaan ulkoterassille infrapunalampun lämpöön. Viereiseen pöytään sain kavereikseni ryhmän nuoria miehiä. Sovittuna aikana palasin autolle sieltä he tulit, rupatteleva kolmikko joista isoin, naishenkilö lähti omille teilleen kun näki että olin autolla ja herjasi mennessään meikäläistä aika pahasti, vissiin etten kiintyisi… Onneksi lähti. Matka Porvooseen meni rauhallisesti ja hyvin siinä kävi.  Ruut jäi suosiolla Porvoonjokirantaan ja meni siittä itsenäisesti kotiinsa.

Kokona sitten poikettiin ja  sitten käytiin syömässä paikallisessa italialaisessa Trattoriassa. Kolmen ruokalajin menu sisälsi alkuruokana brosciuttoleivän, broileria tai naudankeike, jälkiruokana oli talon tirmisu. Palan painikkeeksi tilasimme pullollisen punaviiniä, Trattorian hovi valitsi meille mieluisen pehmeänmakuisen punaviinin. Ilta sujui rauhallisissa merkeissä.

Nyt sitten odottelen mitä kaikkea jännittävää seuraava elinvuosi tuo tullessaan. Mitä on elämä ilman toivoa, toivon että seuraava vuosi on parempi kuin eletty, josko jo pääsisimme koronan kahleista.

Helena Tähtisade

 

 

 

 

 

 

Kekrijuhlat, Illuusia laiva ja Hotell Clarion Helsinki, ravintola Salve Helsinki

Kekri, myös keyri tai köyri, on perinteinen suomalainen syysjuhla, jonka juuret ovat eurooppalaisessa maatalouskulttuurissa. Sillä ei ole alkujaan ollut vakinaista kalenteriin sidottua ajankohtaa, vaan se määräytyi kulloisenkin vuoden syystoimien mukaan. Kekrin aika alkaa mikkelinpäivästä ja jatkuu pyhäinmiestenpäivään (29. syyskuuta – lauantai, joka ajoittuu välille 31. lokakuuta – 6. marraskuuta).

Helsingissä lokakuun viimeisenä viikonloppuna

Meillä kaikilla on neljä isovanhempaa joiden yhdistymisen tuloksena olemme syntyneet.

Olin varannut lokakuun viimeisen viikonlopun shamaanitietouskurssille. Perjantaina oli kekrijuhla Illusia-laivalla ja kurssi jatkui Era-Nova-kirjakaupan salissa. Olin varannut meille minulla ja avomiehelleni A.lle huoneen Clarion hotellista, hyödynsin Top10 diilin. Lauantaina illalla illastimme Salve-ravintolassa.

Shamaani = se joka tietää, auttaja, parantaja, näkijä.

Näköalla Clarion Helsinki hotellin 12. kerroksesta.

Olin ilmoittautunut Luova Polku shamaanirummutus-jatkokurssille viikonlopuksi ja A: halusi lähteä mukaan virkistäytymään Helsingissä. Pakkasimme viikonloppulaukut mukaan ja A:n poika kävi heittämässä meidät autolla Helsingin Clarion hotellille perjantaina. Alun alkaen olin suunnitellut pidemmän viikonlopun torstaista lähtien, että olisimme viettäneet yhteisen torstain ja sitten A: olisi palannut kotiin, mutta suunnitelmat muuttuivat kun A:lle ilmaantui tärkeä meno ja pääsimme vasta perjantaina lähtemään. Sain tilauksen muutettua, onneksi. Sen ajan kun olin kurssilla, A :lla oli omia menoja. Yleensä kun yövyn hotellissa valitsen edullisimman sopivan mahdollisuuden. Clarion oli sijainniltaan edullisin. Saimme kahden hengen standardi-huoneen 12. kerroksesta. Huoneen ikkunoista oli hyvä näköala kaupungin ja sataman yli, näkyi jopa kaistale merta. Huoneessa oli hyvin tilaa ja vuode oli mukava, hyvin nukuttiin. Kaikki oli puhdasta ja kylpyhuoneessa oli hiustenkuivaaja sekä hyväntuoksuisia toilettitarvikkeita. Työpöydällä oli vedenkeitin, ja seinällä hyvänkokoinen taulutelevisio. Henkilökunta oli huomaavaista, ja aamiainen oli reilu. Lauantai-aamuna keräsin lautaselle tuoremehun ja kahvin kanssa keikkeleitä, keitetyn kananmunan ja valkohomejuustoa, ja pienen makean pastryn. Sunnuntai-aamuna huomasin tarjolla olevan pannukakkuja marmeladin tai siirapin kanssa, ne maistuivat, sekä luonnonjugurtti hedelmäsalaatin kanssa. Clarionissa on myös kuntosali, näköala uima-allas ja sauna-osasto jonne pääsi maisemahissillä ylempään kerrokseen, mutta emme ehtineet niitä tällä reissulla hyödyntää.

Elämäni ensimmäinen kekri-juhla

Perjantain kekri-juhla oli Jätkänsaaressa Illusia-laivalla.

Pääsin perjantai-iltana elämäni ensimmäiseen kekri-juhlaan. Se oli Illusia-laivalla Jätkänsaaren laiturissa. Valitsin hotellin myös kekri-juhlan sijainnin vuoksi.  Laiva oli helppo löytää sataman laiturista. Tiedossa oli nyyttikestit, eli jokaisen osallistujan toivottiin tuovan mukanaan ruokaa, jonka voi jakaa muiden osallistujien kanssa. Laivan salonkiin kerääntyi värikäs joukko osallistujia, osalla samaanirummut(”suomalaiset rummut”) mukana, jotkut olivat siellä muuten vaan uteliaisuuttaan. Tilaisuuden veti LuovaPolun  Hanna.  Illanvieton aiheena oli ”esi-isät, kuolema ja sadonkorjuu”. Illanvieton teema jatkui viikonlopun kurssilla.

Salve paistettua maksaa

Merellinen pyttipannu eli meren antimia ja paistettuja perunoita.

Kekri-juhlan jälkeen palasin suoraan Clarioniin jonne oli matkaa parisataa metriä. Hyvinnukutun yön ja aamiaisen jälkeen suunnistin Kasarminkadulle Era Novan saliin, joka oli tuttu paikka jo edellisiltä shamaanitietouskurssilta. Kurssi oli kaksipäiväinen. Lauantaina illalla kävimme ravintolasyömässä. Top10-diiliin kuului lahjakortti Michelintähtiravintolaan, jolla olisi voinut maksaa osan ruuanhinnasta. Pöydän tilaaminen ei onnistunut, ja kokeilimme A:n löytämää erästä toista ravintolaa mutta siellä tylysti ilmoitettiin että ”täynnä” vaikka vapaita pöytiä oli.  Sattumalta osuimme ravintolan Salve-kohdelle ja sieltä löytyi vapaa pöytä läheltä keittiön ovea. Tilasimme tavallista suomalaista ruokaa, A: otti paistettua maksaa ja minua kiinnosti merellinen pyttipannu ja olimme ihan tyytyväiset valintaan. Ruuan palanpainikkeeksi tilasimme ravintolan viinivalikoimasta raikasta valkoviiniä.

Sunnuntaina jätimme hotellin aamulla. A jatkoi siitä suoraan kotiin Porvooseen ja minulla oli vielä sunnuntain kurssi edessä. Olin väsynyt, suunnistin kurssipaikkaa kohti GoogleMapsilla, mutta puhelimeni ei toiminut kunnolla ja kartan navigaattori eksytti minut. Löysin kuitenkin perille ja sitten olin jo tuntia myöhässä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, ajattelin. Kurssilla oli ehditty ensimmäinen osio mennä, mutta pääsin hyvin mukaan kuvioihin.

Näin sitten olin monta kokemusta rikkaampana kun menin bussilla Porvooseen ja A haki minut torilta autolla koska olin ison matkalaukun kanssa reissussa. Siihen isoimpaan matkalaukkuun mahtuu kaiken muun lisäksi rumpu joka on tärkeä shamaanisessioissa.

Perintönä saatu 50 vuotias kaktus kukkii.

Kotiin palauttuani minua ilahdutti kukkiva kaktus. Saimme kaktuksen talomme mukana kun muutimme tänne seitsemän vuotta sitten. Kaktuksella oli jo silloin ikää yli 40 vuotta. Ja nyt se on ensimmäistä kertaa meidän aikana puhjennut kukkaan.

 

Outi Heiskan elämäntyö esillä Ateneumissa

Ateneumissa tapahtuu

Haluatko Ateneumin ystäväksi, klikkaa tästä

Outi Heiskanen

Kuudes lokakuuta kokoontuivat Ateneneumin ystävät Outi Heiskasen näyttelyn avajaisiin Helsinkiin. Näyttelyyn on koottu Outi Heiskan elämäntyö, esillä on yli 300 teosta. Kuka on Outi Heiskanen?

OUTI HEISKANEN

”Akateemikko Outi Heiskanen (s. 1937) on yksi maamme tunnetuimmista taiteilijoista. Heiskanen on virtuoosimainen taidegraafikko, mutta myös sääntöjä kyseenalaistava ja rajoja rikkova kokeilija. Heiskanen tunnetaan myös performanssitaiteen sekä maa- ja ympäristötaiteen edelläkävijänä. Näyttelyn on kuratoinut Heiskasen taiteen tuntija ja pitkäaikainen ystävä FT Tuula Karjalainen yhdessä Ateneumin intendentin Sointu Fritzen kanssa. (Lainaus Ateneum)”

Korona-rajoituksia höllennettiin viikolla 40, ja vaikka koronatautitilanne Helsingissä oli huono uskaltauduin taas pääkaupunkiimme, olihan luvassa mahdollisuus tutustua maamme eturivin taiteilijan työhön. Taiteilija itse on jo 84v ja asuu vanhainkodissa. Mahtavan elämäntyön hän on tehnyt, ja on näyttelynsä Ateneumissa ansainnut.

Lähtiessä mietin mitä laittaisin päälle ja päädyin mustaan neulemekkoon jossa on etumustassa punaisia neilikoita. Mekon miehustassa oli jälkiä ja se piti unohtaa, mitä siten päälle? Jos vielä kävisi sinisävyinen sifonkinen kukkamekko ja päädyin siihen ja jalkaan mustat rusettikengät. Bussilla menin, se hidasteli matkalla ja olin perillä kymmenisen minuuttia myöhemmin kuin olin suunnitellut: suoraan Ateneumiin.

Ateneum Outi Heiskanen

Minut tunnistettiin Ateneumissa, olin varannut esille kutsukirjeen mutta siitä kukaan ollut kiinnostunut. Jätin päällystakkini narikkaan, ja kiipesin kolmanteen kerrokseen jonne näyttely oli koottu. Vieraita vastaanottamassa oli  Ateneumin ystävien toiminnanjohtaja Anna Laamanen hän toivotti tervetulleeksi. Kukaan ei ihmetellyt että missä avomieheni on, A:lla oli paikallisen kerhonsa tapaaminen kahteen vuoteen koronan jälkeen, eikä päässyt sitten Helsinkiin, vaikka mielensä teki. Alkamassa oli ensiksi äänimaljaesitys jonne koetin ehtiä, ja pääsin paikalle kun se oli jo loppumassa, harmin paikka etten ehtinyt, katselin sitten muun näyttelyn. Outi Heiskasen elämä oli koottu elokuvaan jota esitetään yleisölle. Hän on pitkän elämänsä aikana ehtinyt paljon. Näyttelyssä oli paljon katseltavaa ja koettavaa. Näyttelyn esillepano oli taitavaa, kokonaisuus johdattelee katsojan soljuvasti näyttelyn läpi. Kannattaa käydä itse katsomassa ja kokemassa, ei niin suurta elämäntyötä oikein voi muutamalla sanalla kuvata.

Ateneum Outi Heiskanen

Katseltiin Outi Heiskasesta kertovaa nonstopelokuvaa, ja eikö sinne ilmesty vaaleahiuksinen nainen joka oli perässäni tullut ja huuteli siinä elokuvahuoneen ovella: etkö sinä olekin se joka piti sen shamaani-illan Porvoossa? Ei auttanut muuta kuin myönsin että kyllä minä olen se. Ihmiset vähän katsoi ihmeissään, shamaani-illan. Ja niin minutkin koettiin kuuluvan taiteilijoitten joukkoon kun olen sellaisen pitänyt. Myös kukkamekkoni herätti huomiota kun yleisilme pukeutumisessa oli beessiä, harmaata ja mustaa. Kuka nyt ottaisi tosissaan ketään joka on kukkamekossa.

Poismennessä kävin Ateneumin puodissa ja ostin Outi Heiskasen elämänkertakirjan jonka on koonnut Tuula Karjalainen.

Tähtisade kotipihassa, puunjuurella Musti-kisu.

Tähtisade, kuka ottaisi tosissaan ketään joka menee kukkamekossa.

Tähtisade kukkamekossa kotipihassa.

Ei ollut turha reissu, käykää tekin. Ateneum sijaitsee vastapäätä Rautatieasemaa ja Kansallisteatteria.

 

 

Bypias, muotia boheemeille

Muotinäytöksessä

Kirjoittaja itse neulotussa puuvillapuserossa ja Muotitorpan tekstiilinahkahousuissa. Jotenkin näytän laihemmalta kuin olen, syynä että kuva on otettu peilin kautta.

Ihanan pehmeä tekoturkki.

Bypias

Olen tykästynyt Bypias-vaatteisiin, ja olen hommannut itselleni Bypiasin pellavaisia mekkoja ja tunikoita, saa sieltä toki muutakin. Pari viikkoa sitten sain kutsun muotinäytökseen Bypiasin Porvoon putiikkiin. Putiikki sijaitsee Porvoon vanhan kaupungin laidalla Jokikatu 37 vanhassa empirepuutalossa jonne pääsee hauskasta kulmaovesta tai pihan puolelta. putiikki itsessään on aika vaatimaton mutta postimyynnistä voi tilata kaikkia myytäviä tuotteita kotiin tai putiikkiin kokeiltavaksikin.

Putiikin toiseen huoneeseen oli katettu tarjottavaa buffaan, kuoharia , hedelmiä, juustoja, pikkunäkkileipiä ja keksejä, pähkinöitä, joita sai ottaa hauskoihin lastuvakkasiin. Keräsinkin itselleni kuoharin seuraksi valkohomejuustoa, viikunoita, mansikoita ym naposteltavaksi vaatekatselmuksen ajaksi. Koolle oli kerääntynyt rouvasväkeä läheltä ja aika kaukaakin.

Muotinäytöksessä meille esiteltiin uusia mallistoja, villakangastakkeja, saapikkaita, hattuja, laukkuja, housuja, puseroita ja mekkoja, myös sisustustavaraa, valikoimaa on ja kokoja on vaikka kuinka isoille ja pienille myös. Valikoimasta olisin voinut ostaa löysämallisen villakangastakin jonka alle sopii isompikin neule. Neuleet olivat ihanan runsaita ja pehmeitä, myös tekoturkki oli ihanan pehmeää ainetta. Ja ne saapikkaat, ne vasta oli jotain. Näytöksessä esiteltiin myös leveälieristä villakangashattua jollaisesta olin haaveillut. Muotinäytöksen päätteeksi pääsimme kokeilemaan päälle kaikkia meille esiteltyjä ihanuuksia. Onneksi kokeilin sitä hattua, se näytti minulla ihmeelliseltä eikä sopinut olllenkaan, päädyin ostamaan uuden mekon, mustan joka sopii myös talvella pidettäväksi. Pellava sinänsä in viileä materiaaali, mutta sen kanssa voi yhdistää t-paitaa alle ja neuletta tai turkista lisäksi. Hauskaa oli, kuten kuvista näkyy.