Suomen suurin matkablogiyhteisö
All Posts By

Tähtisade

Lempyyn Metsästysseura, peijaiset

Se oli viime marraskuussa, kun saimme kutsun Lempyyn Metsästys-seuran päivällisille 20.11.2021 Lempyyn seurojentalolla.

Avomieheni on kotoisin Suonenjoelta ja hänellä on kesämökki lähellä lapsuudenkotiaan ja hän kuuluu jollain tavoin Metsästys-seuraan koska on asunut metsästysmailla. Olin yllättynyt että minuakin pyydettiin mukaan tapahtumaan. Mukaan lähtisi meidän lisäksi avomieheni poikamies-veli Erkki ja myös sisarensa Sirpa miehensä Herkon kanssa, he ovat maanviljelijöitä.Ei siinä mitään, pakkasimme paremmat vaatteet mukaan autoon ja ajelimme saunamökille. Aika kylmää ja pimeää oli, mökki piti ensin saada lämpimäksi. Olimme perillä perjantai-iltana, ja laitoin päälle mukanani tuomat tummanvihreän jakkupuvun jossa on kotelomekko ja jakku  paksua thaisilkkiä. Puoli kolmen maissa lähdimme ajelemaan kohti juhlataloa joka sijaitsee vanhan kokoontumiskallion kupeessa. Juhlapäivällisillä oli lukuisa osanotto, koska kyseessä oli juhlavuoden tapahtuma. Pandemiarajoitusten vuoksi oli parina vuonna jääneet juhlat juhlimatta, joten oli syytäkin juhlia. Oli myös arpajaiset, arvottiin riistapaketteja. Sirpa voitti jauhelihapaketin mutta työsi sen minulle, väitti että heillä on jo niin paljon riistalihoja että antoi sen meille. On käytäntö että kun metsästysseura kaataa riistaa, niin siitä jää aina tietty osa maanomistajalle.  Siitä jauhelihasta tein peruna-jauheliha-laatikkoa, se oli hyvää ja syötiin. Metsästysseuran jäsenet olivat tulleet perheineen parhaissa siisteissä vaatteissa. Ensin näimme dioilla höystettyä seuran historiikkia ja jaettiin palkintoja seuran aktiiveille. Osansa huomiosta saivat metsästyskoirat ja myös juniorit. Juhlapuheitten jälkeen päästiin asiaan eli päivälliseen. Buffet pöytään oli katettuna riistapataa,  kuorittuja perunoita, salaattia, voideltuja leipiä ja juomia. Jälkiruokana oli kahvit ja leivoksia. Riistapata oli hyvin haudutettua ja oli oikein herkullista. Se oli ensimmäinen kerta kun pääsin osallistumaan peijaisiin. Minulla ei ollut kameraa mukana kun en osannut varautua että he olisi mielellään olleet kuvissa, mutta näillä mennään. Sunnuntaiaamuna palasimme Suonenjoen mökiltä Porvooseen. Mökillä on talvella kylmää mutta kotona meillä on lämmin ja vesi tulee ja menee.

Pilipalitaidetta ja kasvihuoneunelmia

Perjantaina suuntasin kohti Näsin kartanoa, se on vanha kartano joka on vuosia ollut galleriana ja kamarimusiikin konserttisalina Porvoossa Porvoonjoen  penkalla Vanhaa kaupunkia vastapäätä. Hankin itselleni viime vuonna fitnesrannekkeen ja olen säntillisesti kävellyt joka päivä vähintään 10 000 askelta pitääkseni terveyttäni yllä. Ja niin lähdin saatuani kutsun ”Pilipali”- taidenäyttelyn avajaisiin. Ei siellä mitään taidenäyttelyn avajaisia, vastassa oli kartano tyhjillään ja suljetut ovet.  Koronasyystä nyt on ollut vähemmän tapahtumaa taidemaailmassa. En ollut ainoa ovelle kolkuttaja, mutta ei sinne päässyt kukaan.

Rohkea kävelijä jäisen liukkaalla tiellä.

Kaupungin halki palatessani kävellen kotia kotia kohti alkoi nuoriso huudella että velvottavat minut korona-hoitajaksi, oikein nimen kanssa huutelivat. Pidin puoleni ja karistin ne nuoret kannoiltani, vaikka olenkin tukeva niin pystyn vielä juoksemaan pienen matkan. Haluaisin nähdä omin silmin  että kun terveydenhoito-alan koulutukseni on ”kuntoutuksen tukemisen lähihoitaja” jonka tutkinnon suoritin ”ohjaustoiminnan artenomi”- tutkinnon lisäksi että pääsin v. 2003 palkkatöihin kun piti erääntyvät opintovelat saada maksuun, ja pääsinkin töihin moneksi vuodeksi kunnes huomattiin että se ”kuntoutuksen tukeminen” ei ole sairaanhoitoalaa ja jouduin pois töistä. Että mihin hoitoalalle se koulutus nyt kelpaisi? Hain kyllä niitä kuntoutuksen ohjaajan töitä ja kävin muutamassa työhaastattelussakin mutta ei tärpännyt pyöpaikan saaminen siltä alalta joten sen takia tyydyin alan perustöihin joita tein niin kauan kuin jaksoin. Sitä vain että elämä jatkuu koronasuluista huolimatta, ”fiksu pärjää aina”, ”tekeminen ei tekevältä lopu”.

Hiihtoladut on sulaneet, suksia pääsimme kokeilemaan kerran.

”Puutarhanhoito on onnellisuuden tae” on vakuuttanut Lin Ju Tang aikoinaan ja se pätee vieläkin. Viime kesänä hankitiin puutarhaamme kasvihuone. Se lisää mahdollisuuksia kun kotimme sijaisee lähellä merenrantaa tuulisella alueella. Kasvihuoneessa on helpompi myös suojata salaattivihanneksia haitallisilta ötököiltä, emme halua käyttää myrkkyjä kasvattaessamme ruokaamme. No niin. Tilattu kasvihuone tuotiin rekalla pihaan, se oli pakattuna pariin pieneen pahvilaatikkoon. Läpinäkyviä kennolevyjä ja alumiinikehikko: se oli aikuisten palapeli joka ei ollut ihan niin helppo kuin alunpitäen luulimme. Avomieheni kasasi kasvihuoneen ja autoin, mentiin piirustusten mukaan joitten lukeminen olisi voinut olla helppokin mutta halpaversiotuotteen ohje oli jollekin ihan toiselle mallille kasvihuonetta luulin, mutta kun asiat yrityksen ja erehdyksen kautta järjestyivät, oppia ikä kaikki, niin pääsimme aloittamaan kasvihuoneviljelyä. Tosin paras istutusaika jo oli ohi mutta pääsimme kuitenkin kokeilemaan miltä se tuntuu kun on kasvihuone.

Tuli syksy ja ensimmäiset syyspuhurit. Kävimme viettämässä viikon mökillä Savossa, jossa piti osallistua hirvipeijaisiin. Peijaiset oli ja meni ja palattiin kotiin. Ja kasvihuoneesta oli irronnut paloja toisesta reunasta. Kun lunta alkoi sataa niin peitimme puuttuvien levyjen kohdat muovilla. No, tuuli vei suojamuovin pois. Peitimme puutuvat palat ja uudet aukot isommalla muovilla ja laitoimme niitten tueksi lautahäkkyrää. Sitten tuli lunta, ja ohut 3cm lumikerrros painoi kasvihuonerakennelman kattoa niin että paloja irtosi enemmän ja tuulenpuuska vei ovenkin naapuritalon pensasaitaan.  Sitten ajateltiin vain että olkoon. Avomies keksi laittaa pönkän kurkiriman tueksi sen alapuolelle ja kasvihuoneen luuranko jää odottamaan kevättä, se puretaan taas ja kootaan uudelleen. Sitten meillä on taas kasvihuone.

En ole ollut kovin onnekas puutarhurina, ja sen vuoksi olen päätynyt ostamaan kaalien ja kesäkurpitsojen, kurkkujen ym. taimet torilta valmiina. Loppujen lopuksi valmiin taimet on saman hintaisia kuin jos ostaa siemenpusseja ja kasvatusalustoja, -lamppuja ym. Keväisin tenhdään myös puutarhamatkoja Viroon ja Ruotsiinkin puutarhamarkkinoille, mutta taimia saa myös oman kaupungin kauppatorilta kukkakojuista, jos onni suosii.

Kasvihuone tuulenmyräkän jäljiltä

Tänään on ulkona ihana ilma, aurinko paistaa ja lumia sulaa. On aika liukasta, teen ne 10 000 askelta olohuoneessa kävelymatolla ja youtubin kotiaerobickina. Jaksamisiin, tsemppiä! Terveisin Suomen ensimmäisestä pääkaupungista Porvoosta.

 

Lohikäärmeitä kotonani

Mikä ihme otus on lohikäärme?

Taruolennot lue lissää…

Lohikäärmeen historiaa ja tietoja

Lohikäärmeen veri on Traakkipuu-kasvista saatava luonnollinen syvänpunainen väriaine.

Traakkipuun hedelmät maistuvat vihanneksilta.

Timanttimosaiikkityö Lohikäärmeen kuoriutuminen.

Väitetään että sana lohikäärme olisi saamaa alkuperää kuin jalopeura, eli Mikael Agrikolan aikanaan keksimä uudissana.

Aikuinen lohikäärme. Timanttimosaiikkityö.

Matkustellessani olen usein törmännyt lohikäärmeeseen, en tietenkään mihinkään oikeaan petoon enkä mihinkään siivekkääseen matoon, isoon enempää kuin pieneenkään. Matkamuistoksi olen sellaiset hankkinut Kiinasta ja Thaimaasta. Olen myös ajankuluksi opetellut alunpitäen Aasiassa suosittua timanttimosaiikkia, jossa kuva kootaan pienenpienistä timanteista. Kivet on alkuperäisessä muodossaan olleet jalokiviä, mutta nykyään ne kootaan värikkäistä akryylitimanteista jotka liimataan asetinkynää käyttäen tahmealle alustalle jossa on valmiina kuva, samalla tavoin kuin ristipistoissa. Tein muutaman timanttimosaiikkityön valmiiksi, sitten siirryin muihin projekteihin.

Lohikäärmeen muna, kivettynyt. Geodi munanmallinen, mukulakivi jostain kaukaa.

Olohuoneen kukkaikkunalla kasvaa 50 vuotta vanha traakkipuu, lohikäärmepuu. Se on kauhea ja muistuttaa kummitusta, mutta saimme sen tämän talon mukana ja se on saanut pitää paikkansa. Vaatimaton huonekasvi se on. Luonnossa traakkipuut kasvavat valtavan isoiksi, purkissa sitä voi leikata sopivan kokoiseksi.

Kiinalainen lohikäärme.

Thaimaan lohikäärme, taustalla traakkipuu (lohikäärmepuu)-huonekavi.

Miten hoidetaan auringonpolttamaa ihoa ja solarikeratoosia? joskus näkee vanhemmilla ihmisillä naaman ihossa punaisia läiskiä jotka mahdollisesti hilseilevät suomumaisesti. Se ei tarkoita että ihminen olisi muuttumassa lohikäärmeeksi, punaiset ihomuutokset aiheuttaa ulkoilmaelämä ja auringonpolttamat. Nuorena en tajunnut suojata ihoani kunnolla ja kun poskeni ihoon alkoi muodostua palovammaa muistuttava painuma olin surullinen. Voi itku. Alkuun peitin ihomuutoksen BB-voiteella ja puuterilla mutta ajan kanssa iho kyllästyi meikkivoiteisiin ja alkoi ärsyyntyä niistä vaikka käytin herkän ja atooppisen ihon tuotteita. Sitten olen antanut ihon olla luonnontilassa paitsi tärkeimpiin juhatilaisuuksiin olen peittänyt ihovaivan meikillä. Haavauman kohtaa hoidin aluksi Bephanthenilla, sitten keksin kokeilla apteekin  silmänympärysvoidetta Remescar(linkki), joka on tarkoitettu turpoavien luomien hoitoon. Levitin voidetta iholle ihomuutokseen ja sen ympärille ja iho alkoi kutistua ja turvotus ajan kanssa hävisi ja muutoskohtaan on alkanut kasvaa ohut ihokerros niin ettei enää vetistä. Näin olen selvinnyt. Olen kuullut että ko. ihomuutoksia olisi hoidettu valohoidolla ihotautilääkärivastaanotolla, lienee aika kallista. Voisiko sellaisen valolaitteen hankkia kotiin, en tiedä.

Jos löytää kotoaan aiheita siitä että siellä velloo lohikäärme

Jos lohikäärmettä ei ole aikaisemmin havainnut kotonaan, voi olettaa että lohikäärme on ihan pieni poikanen. Lohikäärmeen kehityksestä ja elämänkaaresta on kirjoitettu hyllymetreittäin kirjoja ja elokuviakin. on. Kun kesyttää sen lohikäärmeenpoikasen, niin siittä saa hyvän kaverin loppuiäkseen, koska lohikäärmeet ovat pitkäikäisiä ja kun sellaisen on saanut siitä ei pääse eroon.

 

 

 

Terveiset Porvoosta

Terveiset Porvoosta lumen keskeltä. 

Elämme hiljaiseloa pandemiarajoitusten ehdoilla,

kuntosali on kiinni, matkoilla ei ole käyty ja olemme säästyneet koronataudilta. Olen varannut meille, minulle ja A:lle, avomiehelle talvilomamatkan etelään helmikuussa, sitä nyt odotamme. Keväämmällä on suunniteltu Ranskan matkaa Ateneumin ystävät ry:n kanssa Edelfeltin jäljille Pariisiin. Mielessäni pakkaan jo matkalaukkua. Viimeksi pääsimme ulkomaille kolme vuotta sitten, ellei oteta lukuun Tallinnanristeilyjä välillä. Joulukuussa kävimme Tampereen kylpylässä ja mökillä Savossa, muuten on oltu Porvoossa, jossa meillä on omakotitalo jonka hankimme 8 vuotta sitten ja puutarha jossa asumme kolmistaan avomiehen ja kissan kanssa. Avomieheni jäi ansaitulle työeläkkeelle BorealisGoup.com:ista ja totuttelee vapaaseen elämään. Television ja median rooli elämässä on lisääntynyt, onneksi meillä on kaksi televisiota kahdessa kerroksessa niin ei tule riitaa mitä ohjelmaa katsotaan tai kuinka kovalla äänellä lempiohjelma soi.

Sosiaalinen elämä on kutistunut joululaulujuhlaan Porvoon torilla ja ostoksilla käymiseen lähiöostarilla. Avomiehen elämää on piristänyt hänen tyttärelleen syntynyt pieni poikalapsi, se on ihan pieni vielä ja tutustumme häneen kenties keväällä kun hän ensin kasvaa vähän. Minulla ei ole sukulaisia tällä samalla paikkakunnalla, he ovat olemassa mutta asuvat aika kaukana.

Viikko sitten hain kolmannen koronarokotuksen, niitä jaettiin Kokonniemen urheiluhallissa, jonne on perustettu rokotuskeskus. Kahdesta ensimmäisestä rokotuksesta sain viikon infektiokivut mutta voi olla että se johtui jostain tavallisesta flunssainfektiosta. Nyt oli hiljaisempi rokotuspäivä kun kävin ja ei tullut isompaa vaivaa, vain pientä väsymystä. Olemme kumpikin ottaneet rokotukset, sekä myös pneumoniarokotuksen   ja influenssarokotuksen. Ihmisten immuniteetti on vähentynyt ympäristömyrkkyjen ja ilmastonkuutosongelmien vuoksi ja siitä syystä tarvitsemme rokotuksia.
Päivittäinen liikunta on tärkeää että pysyy terveenä meillä on lähellä hyvät ulkoilumaastot, hiihtolatuja on lähistöllä, mutta nyt on myös kävelypolkuja koirienkävelyttäjille ja lenkkeilijöille, myös fatbike-pyöräilijöille. Pääsen kävelypolulle kotinurkille mikä lisää elämänlaatua.  Joskus kuittaan päivittäisen liikunnan youtubin mainosrahoitteisilla kotiaerobick tai kotiwalkwalkwalk ohellmien mukaan jumppaamalla. Käytössäni on fitnessranneke joka laskee askeleita ja olen pitkän aikaa joka päivä saavuttanut 10 000 askeleen kutotavoitteen. Pieni kävelymatto antaa mahdollisuuden kävellä helposti vaikkapa televisiota katsellessa, kävelymaton hommasin kun kuntosalille ensimäistä kertaa tuli sulku.
Näin pärjäillään. Porvoon katukuva vanhassa kaupungissa on hiljainen, turisteja on käynyt vähän. Pandemian laantuessa kevään mittaan kaupunkimme taas vilkastuu.

Miten taidetyöni? Inspis on vähän kateissa edelleen ja shamaanitapaamisiin ei nyt ole ollut asiaa. Mutta kaukkea aikansa, on ihmiskunta selvinnyt rutosta, kolerasta, isorokosta ja espanjantaudista, poliosta ja hongkongilaisestakin, miksei sitten koronasta. Niin.

#Leonardo da Vinci -Kuopio

Viimeksi mökillä käydessä marraskuun alkupuolella oli kerrankin aikaa  ja mahdollisuus poiketa Kuopioon tapaamaan Leonardo da Vinciä. Kuka hän mahtaa olla? Tarkemmin asiaa kun tutkit muistat hänet koulun historiantunnilta ja kenties kuvaamataidon taidehistorian tunneilta ja myös televisiosarjasta. Leonardo on maailmanluokan taiteilija ja keksijä, nero jonka teoksia ei voi edes kuvitella että koskaan näkisimme aitoina pohjoisessa Suomenmaassa. Nyt kuitenkin Kuopion taidemuseossa hänet oli mahdollista tavata, virtuaalisti tosin. Näyttelyn viimeisellä viikolla ennen sulkemista ennätimme tutustumaan Leonardoon jonka tekemisistä on jäänyt jälki maailmamme aikakirjoihin.

Leonardo oli nero, moniosaaja, jonka nykytiede on analysoinut ADHD-tapaukseksi, joka teki taiteestakin tiedettä ja hänellä riitti ideoita joka lähtöön. Ikiliikkuja, jota hän koetti kehitellä ei valmistunut koskaan. (Tiede3/2020) Mitä opin tästä: Ei kannata lannistua, ei pidä vaipua synkkyyteen,

Mona Lisa

Tunnetuin taulunsa on Pariisin Louvressa nähtävillä oleva ”Gioconda o Monna Lisa”, eli tutummin Mona-Lisa.  Kuuluisa fresco Viimeinen ehtoollinen.

Viimeinen ehtoollinen, kas Tähtisadekin pääsi mukaan viimeisten joukossa. Kuvassa on pahvinen valokuvausta varten valmistettu kehys ja Tähtisadetikku-blogin kirjoittaja Tähtisade.

Näyttely oli toteutettu huolellisesti kiinnostamaan kaikenikäisiä. Kahteen museoon jaettu näyttely antoi ajattelemisen aihetta monenlaisista asioista, miten paljon onkaan tutkimisen aiheita, kun vain huomaa niitten olemassaolon, kuten kidemuodot. Mielenkiintoinen kidemuoto on dodekaedri jonka havaitsin koristavan Helsingissä ostoskadun kivetystä.

Olisi varmaankin mahdollista tehdä tunnettujen taiteilijoiden töistä virtuaalisia videokokoelmanäyttelyitä, näin ei tarvitsisi kuljetella kallisarvoisia tauluja sinne tänne, vain hyvät videokuvat niistä. Eikö sitten kiinnostaisi oikeasti nähdä se Mona-Lisa-taulu? Onhan se nyt ihan eri kuin noi sun hölmöt videot? Olen nähnyt aidon Mona-Lisan Louvressa Pariisissa muutama vuosi sitten. Onnistuin pääsemään saliin jossa taulu on seinällä, tosin sitä täytyi ihailla aika kaukaa edessä vellovan tiiviin ihmismassan takaa. ”Paljon melua melkein tyhjästä” väitti tiellemme osunut Louvren taideopas. ”Muissa saleissa on tuhansia paljon hienompia ja parempia teoksia ja taulukokoelmia ja kaikki vaan haluavat Mona-Lisaa.”

En ollut ennen käynyt Kuopion taidemuseoissa. Leonardo näyttelyn viimeinen aaukiolopäivä oli isäinpäivänä 14.11.2021. Museokortti on antanut mahdollisuuden saada tietoja olevista näyttelyistä.