Suomen suurin matkablogiyhteisö
All Posts By

Tähtisade

Olen sekaisin Wienistä

”Valmistaudu pakkamaan matkatavarat, lentosi Wieniin on huomenna”… luki androidiystäväni muistutustaululla viime viikolla. Wieniin.

Mietin alkuvuodesta matkakaverini avomieheni A:n kanssa, minne voisi tehdä tämän kevään virkistysmatkan. Muutaman päivän kaupunkimatka keväällä on kiva piristys ehkäisemään kevätmasennusta. Mietin euroopan pääkaupunkeja, paljon on vielä näkemättä. Kaikista vaihtoehdoista voitti Itävallan pääkaupunki Wien. Olen käynyt itse Wienissä nuorena, kun vielä harrastin korolaulua Tampereen seurakuntien edustuskuoro Solennen riveissä, lauloin vaativaa 2.alttoa sekä sopraanoa tarvittaessa. Kävimme laulukiertueella Unkarissa, ja samalla poikkesimme Wieniin.

Retkemme oli neuvosto-aikana ja silloin oi hyvin tarkkaa valtioitten rajoilla, ennen EU:ta. Bussimme pysäytettin Itävallan rajalla, sinä päivänä tehtiin tehostettua tarkistusta rajanylittäjille ja rajalla oli ruuhkaa. Vuorollamme pääsimme syyniin ja ei meiltä mitään laitonta löytynyt kun sellaista ei ollut ja paperitkin oli kunnossa ja kaikilla matkalaisilla oli voimassa olevat passit ja viisumiasiat oli OK. Rajatarkistuksen viivästämisestä johtuen retkiaikataulumme viivästyi, ja emme kerinneet ihan kaikkea mitä oli suunniteltu, kuten ruokailua.  Meillä ei tietenkään ollut silloin maan rahaakaan kun piti olla retkellä täysihoito ja osa porukasta jäi nälkäiseksi. Muistan kuinka saimme ruuaksi kuivakkaan vinileikkeen ja lusikallisen ranskalaisia sekä jälkkäriksi minikokoisen omenaleivonnaisen. Kaupungilla poikkesimme kahvilaan jossa saimme kaverini ansiosta kermakahvit kun hänellä oli vähän senaikuista rahaa joltain edelliseltä matkalta jäänyt. Nyt suunnittelin että panen paremmaksi ja käymme kaikki nähtävyydet ja myös Klimt-museon ja olisimme asuneetkin Art museossa lähelä kaikkea mielenkiintoista.

Rantapallon blogaajilla oli illanvietto George-hotellilla Helsingissä Yrjonkadulla. Ravintola Andreassa maistellessamme ravintolan tarjoomisia sain viestin että lentomme Wieniin oli peruttu, korona-virussyystä.

Olin tilannut matkan 10TopTen-sivulta. Yleensä olen varannut lennot ja hotellit itse, mutta edullinen tarjous yllätti ja hyödynsin sen. Lentoyhtiö joka oli Reynair lähetti viestin että ilman muuta korvaa korona-virus keuhkokuume-pandemia-syystä peruuntuneen lennon maksut, tai vaihtoehtoisesti olisi vaihtanut toiseen lentoon samalla viikolla. Valitsin rahakorvauksen mutta raha siirtyi tilaajan eli TopTenin tilille josta se oli maksettu. Viestittelin myös Wienin Art Hotellin kanssa peruuttaakseni hotellivarauksen, mutta sieltä ilmoitettiin että nimelläni ei ole varausta.  Lähetin asiasta 10TopTenille monia hysteerisiä viestejä ja sieltä kysyttiin mitä viestejä olin itse saanut lentoyhtiöltä ja lähetin heille saamani viestit. Aika näyttää, saanko uuden reissun tai rahakorvauksen Wienin reissusta.

Korona covid-19 pandemia on syynä että Suomessa on poikkeustila ja on paljon rajoituksia jollaisia emme ole kansana kokeneet sitten toisen maailmansodan ajan. Koska olemme alle 70-vuotiaita voimme ainakin ulkoilla ja lenkkeillä kunhan välttelemme ihmisryhmiä, pidämme turvallisuusvälejä muihin ulkona olijoihin. Sunnuntaina sitten lähdin itsekseni sauvakävelylenkille. Porvoossa on useita luontopolkuja ja merenrantaa lenkkeilyä ajatellen. Valitsin kävelyreitiksi merenrannan ja Sikoraaren luontopolun. Oli aurinkoinen sää, lämpötila oli nollan alapuolella ja matalia vesiä peitti jääkerros. Kylmä viima tuntui luihin ja ytimiin, onneksi hyvät ukoiluvaatteet suojaavat lenkkeilijää ja kävelysauvat antavat turvallisuuden tunteen liikkujalle.

Porvoonlahdenrannalle on tehty pitkospuut lenkkeilijöitä varten ja matkan varrella on kaksi lintujen bongaus tornia. Kiipesin sairaalan lähellä olevaan torniin sen kolmannelle, ylimmälle tasanteelle. Aurinko paistoi lämpöisesti ja kun istuutui ylätasanteen penkille ei tuuli tuntunut. Rannalla näkyi joutsenpari ja laumoittain erilaisia lokkilintuja ja yksi variskin.

Taivas hohti kirkkaan sinisenä ja se oli kuvioitu pilvenhattaroilla niin kuin rannikolla usein on. sinisellä taivaalla oli pilvistä muodostunut kuvio, jossa oli näynomaisesti ovenkolkutin  ja enkeli odottamassa. Enkeli kolkutti ovenkolkuttimella, ovi avautui ja enkeli pitkine sipineen lensi sisään. Siitä muistui mieleen vanha laulu ”Knockin on the Heavens Door”.

 

 

 

HAM, Helsinki Art Museum, Helsingin Taidemuseo

Taidetta Helsingin keskustassa 4.

Lähdettyäni Amos Rex-museosta suuntasin kohti Kamppia ja Helsingin Tennispalatsia. Tennispalatsi on nimensä veroinen valtava palatsi, jossa on joskus pelattu tennistä, mutta nykyään se on ajanvietekeskus jossa on elokuvateattereita, ravintoloita ja HAM-taidemuseo toisessa kerroksessa. HAMissa on uskomattoman paljon tilaa ja nytkin useampi näyttely: Vilho Lampi, Jaakko Niemelä: Nostalgia, Sukupuolen sotkijat, Tove Jansson, Corinna Helenelund.

Näyttelyitä katsellessa voi siihen mennä koko päivä. HAMiin käy Museokortti, tai jos maksaa kertamaksun niin lippu on voimassa koko päivän. alle 18v:lle on vapaa pääsy. Voi käydä välillä syömässä, kahvilla tai ostoksilla ja palata sitten taiteen pariin. Tutustuin näyttelyihin päällisin puolin ja päätin palata seuraavan viikon keskiviikkona, silloin olisi Ateneumin ystävät ry.n tilaama esittely Vilho Lampin näyttelyyn. Opiskelemme taidehistoriaa näyttelyistä jotka on ripustettu esille, näin oppii parhaiten erilaisista asioista taiteessa kun näkee omis silmin taulut ja voi tarkastella niiden jokaista siveltimenvetoa. Esittelyissä kuulemme myös taiteilijan elämäntarinan. Lähtiessäni HAMista oli yllättävän nälkäinen ja mieleen juolahti Picknik ja uuniperuna. Marssin siinä samassa Kampiin josta linja-autonikin pian lähtisi kohti Porvoota, ja tilasin Picknikin tiskiltä uuniperunan savulohella ja katkaravuilla. Kuuma peruna oli halkaistu ja sivelty voilla, ja kastikkeena oli majoneesia. Ne perunat oli pian nautittu ja tyytyväisenä palasin omin maisemiini vettä tulvivaan Porvooseen.                                                                                                                                                                                                   Eilen keskiviikkona palasin HAMiin kuuntelemaan esitystä Vilho Lampista. Vilho Lampi (1898–1936) oli syntyisin Oulusta, muutti aikuisena Limingalle. Lammen tuottelias taidemaalarinura (550 teosta) kesti vain 14 vuotta, mutta hän ehti kokeilla sinä aikana monia maalaustyylejä. Hän maalasi paljon kotipaikkakuntansa maisemia, välillä aika synkeitäkin. Malleina hänellä oli lapsia naapureista ja omasta perheestään. Lampi kuoli oman käden kautta 38vuotiaana.

Vilho Lampi, omakuvav. #HAM

Näkymä Liminganjoelta, #HAM

#HAM

#HAM

#HAM

Kuvia seitsemännen kerroksen takapihalta.

Hamista lähdettyäni poikkesin kahville Kamppiin, Espresso-kahvilaan, jossa nautin mukillisen vasta valmistettua Cafe Americanoa  posliinimukista. Kampin torilta ostin vielä kotiinviemisiksi pussillisen kanelisolmupullaa iltateen kanssa nautittavaksi. Avomieheni haki autolla linja-autoasemalta hän oli viettänyt iltaa mieleisessään kulttuurikahvilassa Porvoossa.

AMOS REX-museossa GENERATION 2#[email protected]

Taidetta Helsingin keskustassa 3.

AMOS REX-museossa Helsingissä

150 teosta: valokuvia, maalauksia, tekstiilejä, valoteoksia, Instalaatioita, performansseja, klowneriaa, tanssia ja videoita, 15-23 vuotiaiden taiteilijoiden näyttely joka toistuu kolmen vuoden välein. Näyttely jatkuu 10.5.2020 asti ja näyttelyn viimeisenä viikonloppuna nähdään Generation Festival. Näyttelyn Generation 2#[email protected] :n teokset on valittu yli 1600 teosehdotuksen joukosta. Poikkea sinäkin katsomaan nuorten taiteilijoitten osaamista ja hämmästy!

Aamulla 28.2.2020 syötyäni aamupalan Srinbergin kahvilassa, suuntasin askeleeni kohti Amos Rex-museota, jossa tiesin olevan nuorten taiteilijoitten teoksien näyttely Generation 2#[email protected] Aamupäivällä ei ollut jonoja, maksoin sisäänpääsyn museokortilla. Amos Rex-museo on hieno lisä Helsingin keskustan taideantiin, Amos Rexin mesenaattien tuki antaa mahdollisuuden monille uskaliaille taiteilijoille saada teoksensa esille koko maailman nähtäväksi. Vein takkini narkkaan alakerrassa, mennessä huomasin ison rappukäytävän valkoisen olevan monien kävijöitten jäljiltä olevan nuhjaantunut. Reppuni jätin lokerikkoon jossa on sähkölukko, aika vaivaton käyttää kun lukee käyttöohjeet.

Näyttelysalit oli täytetty mitä moninaisimmilla teoksilla ja yleisöä oli joka teoksen kohdalla ihmettelemässä, kuuntelemassa kuulokkeilla ja tiiraamassa näkymiä, kuvia, videoita ja asetelmia/installaatioita. Jos haluaa katsoa läpi kaikki teokset niin siihen menee melkein koko päivä, niin paljon on nähtävää. Teoksista erottui heti muutamia kivoja juttuja, joihin perehdyin lähemmin.

Kuntosali-harrastajana huomio kiinnittyi ensiksi värikkääseen kuntosalilaite-installaatioon. Teokseen liittyi äänityksiäkin, mutta en ehtinyt niitä kuunnella, laitteet olivat toiminnallisia ja teokseen mahtui kaksi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Keskellä salia oli värikäs tekstiilityö, Anna-Karoliina Vainion värikäs seinävaate.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kierrätysmuovia on hyödynnetty Venla Huhtisen sisustusesineissä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Laura Manninen on tehnyt koskettavan kierrätysmateriaaleista tehdyn kollaasityön Mixtape for Helena. Oikea etunimeni on Helena ja sattumalta tämä teos on koskettava. Joskus vuosituhannen alussa osallistuin EevaSusi-taide-projektiin ohjaajana, ja opettelimme myös tekemään meille silloin uutta asiaa kotisivuja ja lehtityötä. Tein kotisivuuni kuvan vanamoista ja siinä oli pieni runo jossa vanamot piileskelevät sammalen joukossa ja viestivät tuoksumalla toisilleen. Suloista.

Kokeilin myös videoteosta jossa matkustetaan pikahissillä, siitä piti päästä pian pois vaikutus oli huimaava. Amos Rex-museon näyttelysaleissa oli paljon muitakin teksia jotka osoittavat että Suomessa on luomisvoimaa nuorissa sukupolvissa tuutin täydeltä ja Generation [email protected]:) on tilaisuudet mahdollistava lahja nuorille kyvyille.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

ED ATKINS ja LIISA LOUNILA Kiasmassa, näyttelyn avajaisissa

Taidetta Helsingin keskustassa 2.

#KIASMA ED ATKINS, ”Live White Slime”

Laaja videoteos on tilattu Kiasmaan jo vuonna 2017, miljardiomaisuuksistaan tunnettu suomalais-brittiläinen taidekeräilijäpariskunta Anita ja Chaim ”Poju” Zabludowicz lahjoitti sen museolle vuonna 2017. Videolla äijä näytti tutulta, teos on samaa rajaa kuin Kiasmassa esillä ARS17- tapahtumassa nähty videoteos Ribbons. Matkusteleville teoksen välittämät tunnelmat ja tunteet ovat todellisia. Aiheena on lentokentän turvatarkastukset jotka ovat usein rasittavan perinpohjaisia. Kiasman viidennessä kerroksessa soi videoteoksen taustamusiikkina Ravelin bolero, joka on suoraa jatkumoa Kiasman viidennen kerroksen edelliselle suurteokselle Ars Fennica-voittajan Ragnar Kjartansson 11.10.2019 – 02.02.2020 videoesitykselle The Visitors jossa soitettiin Abbaa.

#KIASMA LIISA LOUNILA, ”Katvealue”

Liisa Lounila (s. 1976) asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän valmistui taiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta 2001. Teosten aiheet liittyvät taiteilijan matka- ja luontokokemuksiin sekä populaarikulttuurin ja kuvataiteen ilmiöihin. Luonto ja luonnonilmiöt ja monenlaiset rauhalliset luonnon sopet ovat kiinnostaneet Liisa Lounilaa ja hänen poikkitaiteellinen teoksensa on moninaisuudessaan hyvin mielenkiintoinen yksityiskohdissaan. Teos ”Katvealue” sopii hyvin toisaalla Kiasmassa olevaan ”Sääennuste tulevaisuudelle”-esitykseen joka on koottu suomalainen taiteilijakollektiivi nabbteerin, norjalainen Ane Graffin ja ruotsalainen Ingela Ihrmannin Venetsian biennaalissakin olleista teoksista.

#Tähtisadetta näyttelyn avajaisissa

Sain kutsun Kiasman näyttelyn avajaisiin je mielelläni menin vaikka oli lopen väsynyt jo edellisen päivän Ateneumin Nadja Gontsarovan näyttelyn avajaisista. Varasin seuraavaksi yöksi majapaikan hotellista ja mietin taas mitä ihmettä laittaisin päälle. Arkipäivä ja nykytaidetta, ei kannata mennä tätimäisessä mekossa jota ensin ajattelin, ja valitsin Muotitorpan tummansiniset tektiilifarkut ja luunvärisen leveähihaisen Elloksen paidan, jossa on kuminauhasmokkirypytys lantiolla, kullanvärisen huivin jonka ostin viime keväänä Torremolinosista ja olin asuvalintaani tyytyväinen. Asuani ihailtiinkin. Pakkasin reppuun vaihtovaatteet ja kävelin linja-autolle, ja olin ajoissa Helsingissä. Kiasman ovella näytin kutsukirjeen jolla pääsin sisälle, ei he kysyneet nimeä, ei asemaa, ei entisiä ammatteja, töitä eikä nykyisiä töitä, kutsukirje riitti. Kuka nyt ei kutsuisi Kiasma-klubilainenTähtisadetta näyttelyn avajaisiin?

Ihmisiä tuli avajaisiin kohtalaisesti korona-viruspaniikista huolimatta. Kukaan ei yskinyt, ei kätellyt ja pitivät kädet tiukasti kyljissä varoen menemästä liian lähelle muita ihmisiä niin kuin pandemiauhkan aikana kuuluukin. Luvassa oli saada nähdä miljoonia maksaneet teokset ensimmäisenä, teknomusiikkia oli luvassa sekä viinejä ja pikkupurtavaa baarista niin paljon kuin haluaa omakustanteisesti tosin. Hain alkuun kaverikseni pullollisen Gin-lonkeroa jonka sain lasissa mukaani. istuuduin baarin pöytään ja etsiskelin olisiko läsnä ketään henkilökohtaisia tuttuja. Kuunneltiin Kiasman johtajan Leevi Haapalan puhe, ja näyttelyn esittely, mutta se meni suurilta osin ohi korvien kun olin sen verran kaukana puhujista. Puheitten jälkeen pääsimme nauttimaan musiikista ja tutustumaan uusiin näyttelyihin. Näyttelyn vieraitten joukossa oli yllättäen myös poliitikko Kimmo Sasi, jonka tunnistin yleisön joukosta. Ei, en ole henkilökohtainen tuttu, mutta olemme kotoisin samasta kaupungista, Tampereelta. Kimmo Sasi piti nuorena nuortendiskoa SMILING SUN kuninkaankadulla, jossa kävin keskikouluikäisenä. Smailarille oli ikäraja 14v, mutta sinne saattoi päästä lainastokortilla johon oli muuttanut sntymävuotta. Konstit on monet. Kävin Smailarilla koulukavereitten kanssa muutaman kerran, meitä oli kiva tyttönelikko: Anne, Anneli Merja ja mä. Ei nyt mikään varsinainen jengi mutta olimme samalla luokalla ja meillä oli pulpetit vierekkäin. Ja sitten oli myös eräs Jussi Härmälästä, jolta suukonkin sain samana vuonna kun pääsin ripille 15-vuotiaana Harjun seurakunnasta. Myös Jussin kanssa kävin pari kertaa deiteillä Smailarilla. Smailarilta sai keltaisia rintanappeja joissa oli hymyilevän auringon naama. Minulla ei ollut sellaista rintanappia, mutta olisin halunnut sellaisen. Heränneistä nuoruudenmuistoista , no: hain vielä lasillisen valkoviiniä baarista ja istuin kuuntelemassa musiikkia, mutta koska sain istua rauhassa niin niin lähdin jatkamaan matkaa hotellilaiva Isosaareen jossa yövyin.

Ateneumissa Tapahtuu : Natalia Gontsarova, Värien juhlaa

Taidetta Helsingin keskustassa 1.

1900-luvun taiteen uranuurtajia, poikkitaiteellinen Natalia Gontsarova, taidemaalari, oopperan ja baletin lavastaja ja puvustaja.

Paitsi ensimmäinen nainen, hän oli myös ensimmäinen avantgardisti, joka piti oman yksityisnäyttelynsä Moskovassa 1923. Hänen uransa oli kansantaide, mutta hän oli kiinnostunut myösikoneista, modista, uusista taiteen virtauksista, baletista, kuvitustyöstä ja tapettimalleista. Miehensä Mihail Larionovin kanssa hän kehitti RAYONISMIksi kutsutun taidesuuntauksen. (Ateneum, Kansallisgalleria, Natalia Gontsarova ,s.7, v.2020)

on esillä Ateneumissa n.120 teoksella. Ateneum sijaitsee Helsingin keskustassa rautatieasemaa vastapäätä, ja lähellä Kiasmaa ja Amos Rex-museota.

Näyttely avattiin viime viikolla kaikille asiasta kiinnostuneille Ateneumissa. Ateneumin ystävänä osallistuin näyttelyn avajaisiin kutsuvieraana. Näyttely on samaoissa tiloissa kuin viime viikolla päättynyt Helene Scherfbecin taiteen katselmus, näitä kahta vaikuttavaa  naista voi nyt vain mielessään vertailla, ovat kovin erilaisia. H:S:n maasävyisten taulujen muisto antoi hyvän taustan värikylläiselle Natalia Gontsarovan maailmalle.

Pääsin hyvin avajaisiin, avomieheni oli työtehtävissä, eikä pannut pahakseen osallistumistani taidejuhliin. Puin päälle sinisen jakkupukuni, sen ohutta villakangasta jossa on kiva hame jossa on vekkejä takana vesirajan alapuolella. Jakkupuvun kanssa valitsin valkoisella, sinisellä ja punaisella pätkävärjätystä langasta neulomani paidan ja jalkoihin mustat nilkkurit. Muistin ottaa mukaan sinisen Foreveryoung-käsilaukun jossa on tähtikuviointi, museoon turvallisuussyystä voi ottaa vain pienen laukun. Isommat tavarat voi jättää naulakkoon ja laukut lukolliseen lokerikkoon. Jätin takin ja kassin narikkaan. Ateneumin WC sijaitsee narikan takana, myös kerroksissa on WC:t. Ensiksi kävin WC.ssä kampaamassa hiukseni, ja enkö sitten saanut sukkahousuihin reiän, jotenkin meni sormen kynsi läpi niistä kun suoristin sukkia jalkaani. apua! koetin lainata hiuslakkaa tai kynsilakkaa naistenhuoneessa mutta ei kellään ollut, yksi nainen suihkutteli jotain hiuksiinsa, mutta se oli hiuspuuteria, ei siitä ollut apua sukkahousujen silmäpaon estämisessä. Muistin sitten että kassiini olin ottanut mukaan en tietenään varasukkiksia, mutta extrahold, hiuslakkaa. Hain kassini narikasta ja suihkutin hiuslakkaa silmäpakoihin ja se patosi hyvin silmäpaot. Vain laukkuni lukolliseen lokerikkoon jossa lukko toimii euron kolikolla ja toivoin että silmäpako pysyy hiuslakan takana, ja pysyi se. Laukulla peitin istuessani silmäpaot ja luulisin ettei sitä kukaan huomannut.

Lähdin ensiksi taka-aulaan ja näin että siellä tarjottiin kuoharia ja pikkupaloja, ja kaikilla kuoharivierailla oli syvän mustat vaatteet ja kampaajan laittamat hiukset. Ja sitten vasemmalta sivulta tulla tupsahtaa illan suojelija presidentti Tarja Halonen puolisonsa Pentti Arajärven kanssa myös mustaan juhla-asuun pukeutuneena ja kysyy lähtisinkö hänen ohjailijakseen?, mutta hämmennyksissäni sanoin etten voi koska pidän sinistä päällä kun kaikki ovat mustissa vaatteissa. Ei sitten sanoi presidentti T, ja jatkoi kuoharibaariin. Tarja Halonen on paitsi presidentti, myös kuvaamataiteilija , hän maalaa kauniita akvarelleja. Siitä menin Ateneumin bistroon ja hain tiskiltä ison lasillisen valkoviiniä ja se oli hyvää. Bistrossa näin sitten muitakin Ateneumin ystäviä, värikkäissä vaatteissaan, ja kaikki omissa pöydissä ja ruskeapuseroinen sanoi mennessään että mökötän, mökötän enkä halua ketään. Ja kanssani samaan pöytään uskaltautui aniliininpunaisessa kotelomekossa rouva joka keskittyi selaamaan älypuhelinta. Siinä vaiheessa jo alkoi mieleni olla tyhjä, ja jatkoin taiteen juhlaa ensin tutustumalla Nadja Gontsarovan värikkäisiin kuviin esityssaleissa. Illan ohjelma esitettiin porrastasanteille ja portaille asettuneille juhlavieraille. Oli juhlapuheita, Ateneumin johtaja, FT Marja Sakarin puhe, Natalia Gontsarovan elämänkertaa ja taidetöitten esittelyä sekä ihana avant garde-musiikkiesitys. Seisoin esitysten ajan rappusten reunalla, mutta väsyin ja jouduin istuutumaan kivirappusille monien muitten tavoin. Ajoissa ehtineille juhlavieraille oli varattuna taittotuoleja, mutta niitä ei riittänyt kaikille.

Ohjelman jälkeen kävin uudelleen näyttelyn läpi ja otin joitain kuvia. Ostin museon kaupasta näyttelyluettelon, jossa on samat asia kuin luennoissa joita on pidetty k.o. aiheesta, joihin en kuitenkaan kerinnyt osallistua. Sitten irrotauduin juhlahumusta, hain takkini narikasta ja hiippailin iloisena linja-autoasemalle josta minulla oli linja-autokyyti Porvoon linja-auto-torille. Torilla minua odotti polkupyörä ja pyöräilin kotiin, asun 3km päässä porvoon keskustasta kaupungin vanhan rajan takana. Kotona sytytin tulen takaan lämmikkeeksi ja nautin rauhallisesta hiljaisuudesta ja selailin näyttelyluetteloa.