Suomen suurin matkablogiyhteisö

Porvoon mitalla, Pariisin tunnelmien jälkimainingeissa

Porvoon markkinoilla

Aamulla torstaina ilma oli aika synkeä ja vettäkin tuli muutamia pisaroita. Taivas alkoi kuitenkin kirkastua ja lähdin lounasaikaan polkupyörällä puolisoni Anteron kanssa markkinoille nykyisen kotikaupunkini Porvoon kauppatorille ja jokirantaan. Kaupungin keskustassa vilisi väkeä, pääosin paikkakuntalaisia mutta myös turisteja oli tullut käymään. Parkkeerasimme pyörät kaivopuiston kulmalle pyöräparkkiin.  Perinteisesti etsimme myyntikojujen joukosta ruokakojua ja niitä oli useita. Näin söimme lounaaksi ensin yhdestä kojusta paistettuja muikkuja, valitsimme sellaisen kojun jonka muikut olivat kookkaampia, ne neulamuikut on parempia tönkkösuolattuina. Jälkiruuaksi otimme toisesta kojusta krepsit mansikkahillon ja kermavaahdon ja kahvin kanssa. Tapasimme tuttuja ja siinä jutellessa aika kului mukavasti.

Porvoon markkinoilla.

Tunnelmaa oli kuin Pariisissa ikään. Vielä ostimme pähkinöitä, viipurinrinkeleitä, ja fetaleipää, sain uuden kesäkorikassin ja hedelmäöljyistä sekoitettua herkän ihon voidetta.

Söimme jokirannan kojuista paitettuja muikkuja sekä lättyä mansikkahillon ja kermavaahdon kera.

 

Viime viikolla oli Pariisinretkellä Ateneumin ystävät ry:n kanssa, maanantaiyönä palasin kotiin. Siellä mietittiin, että mitä voisin työkseni tehdä jos kävisi niin ettei pääsisi enää kotimaahan Suomeen ja Porvooseen.  Voisin pitää pientä boutiqueta jossa myisin kaikkea turhakkeita, kahvia ja makaroneja ja kädentaidontuotteita ym. ja voisin asua boutiquen takahuoneessa ja sitten olisin siellä aina. Nyt tällä kertaa ei tarvinnut ryhtyä unelmaani toteuttamaan kun kaikesta huolimatta pääsimme turvallisesti kotiin.

Näin jälkeenpäin ajatellen olen mitannut Pariisinretken hyviä ja huonoja puolia, niin retken anti menee väkisin positiiviselle puolelle. Keväinen Pariisi on ihana, se lämmin sää ja kukkien runsaus. Ruusuja, rhodoja ja omenankukkia, missä vain oli vihreää oli myös kukkarunsautta. Matkaseurue joita oli 30, mahtui useita ilopilkkuja ja hyviä seuralaisia. Torin pari tyyppiä turreili ärsyttävästi(tourette-tyyppinen käyttäytyminen), joku oli jopa kerännyt hokemalla ”baha-peli-palautteita” ja menin heitä pakoon koko ajan. Myös reissulla oli sairastuneita, yskiviä ja kaatuilevia ja keppitätikin jotka olisivat kaikki tarvinneet huolenpitoa, ja matkajohtajakin sai pariin otteeseen kummallisia kohtauksia, kuin häntä olisi nostanut jokin henki ja taittanut kaksin kerroin, ja suusta tuli läppää päin näköä, niitä hän tuskin itse muistaa eikä tiedostanut. Mutta kuitenkin olin muka paras avustamaan kanssamatkustajia tai henkinen tuki, ei se ole niin, en perustanut hoivahuonetta ja ruvennut huolehtimaan kenestäkään, ei minulla edes ole valtuuksia sellaiseen ja aikuiset matkustajat vastaavat itse asioistaan ja kaikilla kuitenkin oli matkavakuutus että saivat tukeutua paikalliseen terveydenhuoltoon tai hotellin meid-palveluihin jos tarvitsivat. Huom. matkalla oli myös pari kolme lääkäriäkin ja ei hekään nostaneet sormeakaan auttaakseen ketään. Kyllä kaikki pärjäsivät.

Kivoin muisto retkiohjelman ulkopuolelta oli Petite Palace-museokäynnin jälkeen, kun muut olivat menossa linja-autolla niin lisäkseni ilmaantui toinenkin joka halusi kävellä hotellille. Hän oli vanhemman sisarukseni ikäinen mutta hoikka ja hyväkuntoinen entinen toimittaja M. Hämeenlinnasta. En tunne Pariisia ollenkaan, mutta meillä oli paperikartta ja Googlemapsin reittipalvelu käytössä. Ja niin löysimme ensin Seine-joelle ja siltaa pitkin toiselle rannalle. Tunnelmallista rantakatua pitkin kävelimme kunnes tavoitimme Rue Sain Michail’in jonne käännyimme. Jatkoimme Michailia pitkin ja huomasimme ravintoloitten terasseja ja niiden edustalla oli bändi soittamassa letkeää jazzia. Ehdotin poikkeamista terassille lasilliselle ja siihen suostuttiin. Saimme pöydän ja istuimme kuuntelemaan musiikkia leudon lämpimässä rantatunnelmassa. Ja kuinka ollakaan tilasimme ruoat juomat. M. otti paitettuja etanoita ja kirjoittaja söi vihreää salaattia ja paistettua vuohenjuustoa. Musiikki virtasi ja viini maistui lempeältä. Aika kului ja lähdimme kävelemään Michelia kunnes saavutimme Lussac-kadun jonka varrella hotellimme olisi. Kävelimme huumaantuneena Pariisin tunnelmista, poikkesimme pieneen puotiin josta haimme pientä valipalaa(ostin rasiallisen mansikoita ja pähkinä-hedelmäpussin) illaksi huoneeseen. Kävelimme taas ja sitten huomasimme olevamme jossain toisessa ulottuvuudessa, kenties olimme siirtyneet rinnakkaisaikaa ja hätäännyimme. Ei se voi olla näin, ja tarkastelin karttaa mutta katu jolla olimme oli vieras eikä sitä löytynyt kartasta. Sitten M. huomasi pienen baarin ja poikkesimme sinne kysymään neuvoa, tiskin takana nuori Amir-niminen mies neuvoi meille oikean suunnan käydä. Ja niin sitten kävelimme takaisin päin mistä olimme tulleetkin ja hottellin kyltti korkealla seinällä kiinnitti huomioni ja kyltin alla oli kalteriristikko jonka takaa hotellimme reseptionisti tuli avaamaan meille oven avaimella ja näin pääsimme takaisin omiin huoneisiimme, kello oli jo puolenyön tienoilla.

Uusi kesäkorikassi ja viipurinrinkeli torituliaisina.

Previous Post Next Post