Suomen suurin matkablogiyhteisö

Hotellilomalla Tallinnassa, covid 19 ei vielä ole ohi

Jos lähdettäisiin Tallinnaan käymään, hotellilomalle kun sain edullisen tarjouksen, ehdotti avomies, Tallink Siljalta. Kun alkaa lomakin ja olisi hienoa vaihteeksi käydä matkalla loman aluksi. Ei tullut minulle itselle mieleen että lähtisin minnekään vielä. Korona-Covid-19 pandemia ei ole vielä ohi vaikka matkustusrajoituksia onkin höllennetty. Aika tavalla kotona oloa on tämä pandemia-aika minulle ollut. Virkistyksenä on ollut lenkkeily luontopoluilla ja televisiota on tullut katseltua enemmän kiun ennen. Ja tietokonepeleillä saa ajan kulumaan hyvi.

Niin siinä kävi että A. sai minut ylipuhuttua ja pyörsin päätökseni etten lähtisi. Lupasin lähteä sillä ehdolla että ottaisimme hytit laivassa ja menisimme naamat maskeilla suojattuna. A. nauroi että ei kahden tunnin laivamatkaa varten voi hyttiä ottaa, että se olisi naurettavaa. Sitten olikin jo matkalaukut pakattuna oltiin matkalla Helsingin satamaan jossa odotteli Tallink Siljan Mega Star laiva laiturissa. Rauhallisesti matka alkoi, otimme paikat toivomukseni mukaan laivan ulkokannelta koska oli hyvä aurinkoinen keli. Arvelin että se olisi turvallisin paikka, jos viruksia joku ilmaan yskii tai hönkii niin ne puhaltaisi merituuli pois. Kävin laivan kaupassa ja laitoin suojamaskin kasvoille ja sain sitten ihmettelyjä ja nälvimistä ja huomauttelua myös henkilökunnaltakin että mitä nyt maskia pitää kun Suomen hallituskin on sitä mieltä ettei maskista olisi mitään hyötyä. Itse olen sitä mieltä että maskista voi olla hyötyä ja sen ovat terveydehuoltoalan tutkijat myös tieteellisesti tutkineet että hyvistä hengityssuojaimista on hyötyä, ettei hengitä ihan kaikkia hiukkasia ja pisaroita kun ilmassa on, niitä huuruja, aerosoleja joita ilmaan jää jokaisen ihmisen hengityksestä, puhumisien jälkeen sekä aivastuksista ja yskimisistä. Hyviä hengityssuojaimia on jokaiselle saatavilla suomalaisissa kaupoissa ja apteekeissa. Kanssamatkustajien reaktioitten takia en enempää käyttänyt matkalla suusuojaa, vaikka harmittikin. Ei se niin kauheaa ole käyttää, laitan sellaisen usein nykyään ostoksille mennessäni muutenkin jos kaupassa on paljon muitakin asiakkaita. 

Ajankohtaista Koronaviruksesta

Hotellimme sijaitsi sataman tuntumassa ja majoituimme seuraavaksi yöksi mukavaan edulliseen huoneeseen. Meidät toivotettiin tervetulleeksi ja saimme pulloihin pakattuna tervetuliaisjuoman, sitruunamehua, sekä omenoita oli tarjolla ja nimellä kortti huoneessa jossa oli hotellinjohtajan tervehdys. Huone oli vaatimaton mutta sopiva yhden yön oleskelua varten, siivota olisi voinut paremmin yöpöydällä oli juomalasin renkaita edellisen asiakkaan jäljiltä. Vuode oli mukavan pehmeä. Ei muu auttanut kuin mennä maate. Joka paikka särki ja koin parin tunnin kelauksena kaikki tunnetut koronavirus-oireet. Ihon kuumotusta helpotti viileä suihku. Voi olla että laivalla oli ilmaan jäänyt hyvän siivouksen seurauksena desinfektioaineita joista hengitettynä aiheutui niitä oireita. Parin tunnin levolla ne oireet menivät ohi ja jaksoin lähteä kävelylle kesäiseen Tallinnan Vanhaan kaupunkiin.

Aamiainen Tallinkin satamahotellissa oli yllättävän hyvä, tarjolla oli myös vaniljajäätelöä ja mustikkapiirakaa kahvin kanssa, mmm. Suunnitellusti ehdimme oleskelumme aikana viettää iltaa Tallinnan Vanhankaupungin keskustassa, A. tarjosi päivällisen minulle Old Hansa-ravintolassa. En ole siellä ennen käynyt syömässä. Otimme pöydän ulkoterassilla, pöydällä oli linnunkakkaa mutta sen tarjoilijaneiti pyyhki pois kun pyysi. Tarjoilijoilla on Vanhankaupungin ravintoloissa kauniit keskiaaaaaaaaaika-puvut päällä ja tarjoilijamme kertoi että hänellä oli jo ollut korona, että oli turvallinen siinä.

Toisena päivänä kävimme valokuvamuseossa Fotografiskassa ja tutkimme mitä kaupungin toreilla ja kaupoissa on tarjottavaa. Suljettuja kauppoja ja ravintoloita oli useita, mutta vanhat tutut torit ja ravintolat toimivat niin kuin ennenkin. Toreilla ihmiset ei välittäneet turvaväleistä ja suusuojia ei kukaan käyttänyt. Turisteille palveluja on hyvin saatavilla, ei ihan kaikkea ollut niin paljon kuin ennen pandemiaa. Ostimme molemmille uuden hatut. A:lle uusi lippis ja minä sain nätin vaalean kankaisen hellehatun jossa on pitsisomiste.

Toisena päivänä alkoi sataa vettä kaa jossatamalla iltapäivällä, ja harmitti että oli tilattuna paikat viimeiseen laivaan. Sataman lähellä sijaitsee panimoravintola Kochi Aidad jossa tarjotaan sitä hyvää silakkavoileipää.

Olimmekin ajoissa terminaalilla, jossa oli hyvin tilaa ja rauhallista odotella laivaa. Laivamyymälässä oli tajolla merkkivaatteita, hajuvesiä ja alkoholijuomia. Paluumatka oli vähän levottomampaa kuin mennessä. Satoi vettä ja otimme paikat ravintolassa ikkunan vieressä. Jotkut bussimatkalle lähteneet oli ihan kipeitä. 

Hyvä että tuli käytyä Tallinnassa, jos ennustettu viruspandemian toinen aalto vielä tulee, niin sitten taas ei pääse minnekään, pääseekö ikinä. 

Previous Post Next Post