Suomen suurin matkablogiyhteisö
Yleinen

Matkanrakkautta koronan aikaan pt. 1

sunnuntai, 20 helmikuun, 2022

Toisena koronakeväänä otin ja lähdin. Ensimmäinen neljän seinän sisällä etäopiskellen oli enemmän kuin riittävästi mindfakkia yhdelle etsivälle sielulle. Helppoa matkan suunnittelu ei ollut, koska rajoitukset ja ohjeet muuttuivat koko ajan ja hyvinkin nopealla varoitusajalla. Siksi esimerkiksi alkuperäinen suunnitelma matkustaa Istanbulista Bulgarian ja Romanian kautta Puolaan viimeistelemään gradua tuomittiin romukoppaan. Maata pitkin matkustavalle ekologiselle kulkurille tämän esti koronasulkujen harmillinen piirre pitää vain lentokentät auki ja maarajat kiinni – junat ja bussit eivät kulje maiden rajojen yli, mutta lentokoneet kyllä lentävät. Yleensä pyrin reissuillani mahdollisimman monen maan rajan ylittämiseen kertareissulla, mutta nyt maiden kappalemäärä piti pitää minimissä, koska jokainen rajanylitys tarkoitti koronaproseduureja omakustanteisista testeistä mahdollisiin karanteeneihin. Ja se mitä Suomessa tarkoitetaan karanteenilla ei ole sama mitä karanteeni oikeasti on: sinetöityjä hotellihuoneita ja oikeasti totaalista eristystä.

Matkanrakkaus koronan aikaan reitti oli siis Helsinki – Amsterdam (koneen vaihto) – Kiova – Odessa – Karasu – Izmit – Istanbul.

Helsinki-Vantaa oli autio. Amsterdam oli autio. Amsterdamissa oli pari ravintolaa auki (kyllä, juuri se legendaarinen hassuine ukkeleineen) mutta kasvispihvit maistuivat ja tuntuivat kumilta. Bring in some nyhtökaura goddammit! Ennen matkaa kävin siis PCR-testissä 48 tuntia ennen, mutta juuri ennen lähtöä tuli säädös, että Hollantiin matkaavien tulee tehdä myös pikatesti max 6 tuntua ennen lähtöä. Pari ärräpäätä liekautin menemään siinä kohtaa, koska Hollanti ei ollut kohteeni, vaan ainoastaan koneen vaihtopaikka, ja yllättävä 200 euron lisälasku lentokenttätestistä tuntui aika kivuliaalta. Lentolippuja ei siinä vaiheessa enää voinut muuttaa. Mutta se siitä tällä erää.

Seuraavassa postauksessa ollaan Ukrainassa!

Kolme vinkkiä vastaavan matkan suunnitteluun:

  • Selvitä, selvitä lisää ja selvitä sitten vielä. Tee suunnitelma tarpeeksi joustavaksi ja valmistaudu epämukavuuteen ja yllättäviin muutoksiin – pidä plan B aina tukevasti povarissa aina vaihtoehtoisista reiteistä yllättäviin lisäpäiviin majoituksessa
  • Ota mukaan karttoja ja esim yhteystietoja printtinä niihin hetkiin kun netistä tai puhelimesta ei ole apua – matkalla lähesty rohkeasti ihmisiä kysyäksesi neuvoa kun paikalliset toimintatavat hämmentävät
  • Suomalainen kulttuuri ja yhteiskunta nojaa vahvasti luottamukseen ja siihen, että toisen sanaan voi luottaa – huomaa, että tämä on maailmanlaajuisesti aika poikkeuksellista, joten varmistele aina, että suunnitelmat toteutuvat kuten on sovittu.

No Comments

Leave a Reply