Hyvästi Belgrad, hyvästi Balkan

tiistai, toukokuu 2, 2017

Istutaan Mathiaksen kanssa lentokentällä, odotetaan lentoa Saksaan ja käytetään luppoaika koneilla työskentelyyn. Tai siis Mathias työskentelee ja mä teen kaikkea enemmän ja vähemmän turhanpäiväistä, kuten yleensäkin. Vastakohdat viehättää.

Kolmen kuukauden Balkan-seikkailu on nyt tullut päätökseen. On ollut opettavainen kokemus päästä työskentelemään ulkomailla ja on ollut mahtavaa tehdä paluu Balkanille, jossa on lapsena tullut vietettyä kohtuullisen paljon aikaa.

Päällimmäisenä mielessä on tietenkin pieni haikeus. Ihana Belgrad, en haluaisi vielä lähteä. Vaikka on täällä niitäkin hetkiä ollut, kun olen kironnut kaikki slaaviperäiset kansat ja koko Kaakkois-Euroopan alimpaan tuonelaan ja vannonnut, etten takaisin tule, kun täältä kerran pääsen pois.

Mutta ne on olleet ohimeneviä hetkiä (ja niihin on usein liittynyt torakoita) ja tällä hetkellä sitä jäisi mielellään tänne auringonpaisteeseen jatkamaan kevättä. Ilmeeni Lufthansan koneen myöhään illalla laskeutuessa Suomeen tulee luultavasti olemaan kuin se viivasilmäinen ja -suinen emoji.

Miten tällaisiin henkilökohtaisiin ilmastotakaiskuihin voi tässä vaiheessa kevättä suhtautua vaipumatta totaaliseen masennukseen?

En olekaan tainnut blogin puolella kertoa viimeisistä käänteistä Belgradissa. Jouduin nimittäin loppujen lopuksi muuttamaan asunnostani pois, mikä aiheutti melko paljon ylimääräistä vaivaa ja säätämistä. Ne torakat, jotka olivat yli kaksi kuukautta pysytelleet poissa, tekivät paluun. Ensin näin niitä yksiöni huoneessa. Ajattelin, että eivätpä ole ainakaan kylppärissä (yksi torakkavapaa huone kämpässä, hip hip hurraa).

Uskoin selviäväni koettelemuksesta, vaikka ääretöntä inhoani torakoita kohtaan ei voikaan näin kirjallisesti oikein mitenkään kuvailla. Jos kuvittelette minut karjumassa raivokasta kauhun- ja tuskansekaista ärjyntää samalla pesäpallomailalla nyrkkeilysäkkiä murjoen, voitte ehkä aavistaa, mitä tunnen, kun nään torakoita.

Pian ensimmäisten torakkalöydösten jälkeen huomasin torakoiden kaivaneen tiensä asuinhuoneeni lisäksi jälleen myös kylpyhuoneeseen. Siinä vaiheessa meinasi mielenterveys napsahtaa ja perjantai-iltana tein äkkilähdön kämpästä. Mielessäni ei pyörinyt muuta kuin torakkagooglailun ensimmäinen tulos ”jos näät yhden, niitä on tuhat odottamassa” ja pelko siitä, että ne munivat tavarani täyteen ja kohta muutun itsekin torakaksi koko nainen, ellen joudu niiden syömäksi sitä ennen.

Oli tuskaa pakata tavarat hirveällä kiireellä, hälyttää vuokraemäntä maksamaan vuokrarahat takaisin ja sitten raahautua kahden matkalaukun, liitoksistaan ratkeilevan repun, valtavan käsilaukun ja parin random nyssäkän kanssa hikisenä hostelliin. Mutta se tunne, kun uupuneena tipahdin hostellin pehmeään sänkyyn ja tiesin, että sota on ohi. Vastapuoli käytti väsytys- ja yllätystaktiikkaa ja voitti taistelun, mutta en enää välittänyt.

Sain majoitustarjouksia usealtakin ystävältä Belgradissa, mutta suomalainen luonteeni ajoi minut kuitenkin Airbnb-huoneeseen, olinhan saanut torakkakämpän vuokrarahatkin kynittyä takaisin. Löysin Airbnb:n kautta ihanan asunnon, jossa asuin loppuajan yhdessä vanhan belgradilaismummon kanssa. Vinkkaan teille tästä majapaikasta tarkemmin myöhemmin!

Kolme kuukautta Balkanilla huipentui Mathiaksen kanssa tehtyyn road tripiin. Ehdittiin nähdä muutamassa päivässä paljon: Sloveniassa Soca-joki ja Bovecin kylä, Piran ja Goriska Brdan viinialue ja Kroatiassa Plitvice. Lopuksi ajettiin takaisin tänne Belgradiin, jossa vietettiin vielä yksi yö. Ajokilometrejä kertyi kaksituhatta, huh.

Nyt tuntuu hyvältä palata kotiin. Nyt on juuri oikea aika sille. Balkan-jutut toki jatkuvat blogin puolella.

Kiitos, kun olette olleet mukana seuraamassa tätäkin seikkailua!

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Maarit Johanna keskiviikko, toukokuu 3, 2017 at 07:01

    Sinun lennokkain sanakääntein kerrottuja juttuja parempia ei ookkaan! Torakoistakin lukee ihan mielellään kun on näin hyvin kirjoitettu :D mieki kyllä vihaan niitä ylikaiken… Ausseissa tein virheen mennä ulos puistoon avoimissa sandaaleissa auringonlaskun aikaan. Ne perkeleet melkein söi mun varpaat -.-

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta keskiviikko, toukokuu 3, 2017 at 10:40

      Mitä, ei oo totta! Hyi! Olin kysymässä, että miks niitä on puistoissa, mutta sitten muistin mikä rotikoiden wonderland Australia on… Sieltä löytyy kaikkea kivaa ja jännää. :-)

      • Reply Maarit Johanna keskiviikko, toukokuu 3, 2017 at 21:48

        No siis, ne tuli aina kaivon kansissa olevista pikku rakosista heti kun sattui pimenemään. Päivällä ne pysyi poissa, mutta vieläkin selkäpiitä karmii se sandaaliyö…

  • Reply miraorvokki sunnuntai, toukokuu 7, 2017 at 09:11

    Hyi torakat, miksi tulitte takaisin?! Hei nyt oot jo takaisin Suomessa, mikä fiilis? Balkan jätti varmasti paljon huikeita muistoja ja ehkä palaat sinne myös joskus ;) Balkan on kaikesta häslingistä ja säädöstään huolimatta huikea!

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta tiistai, toukokuu 9, 2017 at 11:58

      No hyvä fiilis! Hyvä fiilis olla Suomessa ja hyvät fiilikset myös Balkanista. Oli kiva olla siellä pitkästä aikaa, eikä varmaan tarvitse enää kertoa, mitä mieltä olen Sloveniasta?

    Leave a Reply