Täydellisen romanttinen hotellilöytö Sevillassa

keskiviikko, tammikuu 25, 2017

Täydellisen vuosipäivähotellin löytäminen Sevillasta ei ollut ihan niin helppoa, kuin olin kuvitellut. Vaikka oli tammikuu, olivat monet hotellit loppuunmyytyjä. Osa hotelleista oli sitten tietenkin aivan budjetin ulkopuolella (vaikka olimme jo päättäneet satsata normaalia enemmän) ja osassa muuten vain jotain vikaa juuri tätä vuosipäiväajankohtaa ajatellen. Rima oli hiukan tavallista korkeammalla!

Sitten tärppäsi: Hotel Palacio de Villapanes, joka kuuluu Small Luxury Hotels of The World -brändin alle. Ei tule totisesti olemaan viimeinen kerta, kun tämän putiikin alaisissa boutique-hotelleissa painamme päämme tyynyyn.

P1041564

Hiukan meillä oli aluksi vaikeuksia löytää paikka, vaikka sijainti onkin kävelymatkan päässä keskustasta.

Ajoimme hotellin ohikin jo pari kertaa, kun ei huomattu pientä sisäänkäyntiä, joka kätkee tämän palatsin sisäänsä.

P1051880 P1051884

Maksoimme huoneestamme 260 euroa. Tämän tasoisesta hotellista Sevillassa se ei ollut erikoisen kallis hinta näin joulun aikaan, joskaan ei tietenkään kovin halpakaan. Etenkään, kun hintaan ei kuulut aamupala. Mutta se olikin sitten ainoa miinus koko hotellissa. Esimerkiksi helmikuulle samaisen Deluxe-huoneen näkyy saavan 200 eurolla.

Kun kerroin kirjoittavani hotellista blogiini, saimme upgraden sviittiin, ja sehän meille kelpasi. Sviitin vuorokausihinta pyörii noin 500 euron ympärillä.

P1041527

Palacio de Villapanes on yksinkertaisesti kaunis. 1800-luvulla rakennettu palatsi on nykyisin pieni ja elegantti hotelli, jonka kattoterassilla voi siemailla viiniä huokaillen Sevillan laskevaa aurinkoa.

Rakennuksen omistanut suku möi rakennuksen hotelliksi vasta vuonna 2007. Kyllä sellaisissa paikoissa, joilla on oikeasti historiaa, on ihan oma tunnelmansa. Täällä historiaa oli kunnioitettu säilyttämällä muun muassa suvun vaakuna porraskäytävän seinällä.

P1041431

Tässä on hotellin aula. Se on avoin patio täynnä kasveja. Kun katsot ylös, näet taivaan. Korvissa kuuluu pienen suihkulähteen liplatus. Vanhat pilarit ovat niin uskomattoman tunnelmallisia, että teki mieli kietoa kätensä niiden ympärille. Tai edes vähän silitellä niitä.

P1051761

Meidän sviittimme sijaitsee hotellin toisessa kerroksessa, jonka käytäviltä näkee tietenkin suoraan alas patiolle. Voisinkohan tulla tänne uudestaan vaikka heti ensi kesänä…

P1041522P1041517

Sviitti on tilava, 75 neliötä. Silmät ymmyrkäisinä katsomme toisiimme, kun hotellin työntekijä esittelee huoneemme meille: erillinen oleskeluhuone sohvine ja pöytineen, Applen tietokone, kirjahylly, mielenkiintoinen kylpyhuoneratkaisu ja tietenkin asiaankuuluvana ihanan muhkea sänky valkoisilla lakanoilla kuorrustettuna. Ei ollut tilanpuutetta.

Mielestäni yksinkertaisesti kaunis huone. Juuri sellainen, mistä haluan maksaakin: ylellinen, ei mikään kulahtanut viiden tähden paikka, joka ratsastaa pelkällä nimellä. Sopivasti uutta ja vanhaa sekaisin. Rauhallinen tunnelma.

Napsautan espanjankielisen radiokanavan päälle ja nautin.

P1041438 P1041443

Valtavat puuovet, vanhat tai eivät, ovat upeat ja mieletön tunnelmanluoja. Ensimmäiset avaamamme raskaat ovat johtavat oleskelutilasta makuuhuoneeseen.

Kylpyhuone on rakennettu niin, että se on ikään kuin avoimessa tilassa sängyn päädyssä olevan seinän takana. Vessalle ja suihkulle on omat lasikoppinsa.

P1041436P1041449 P1041456 P1041459 P1041474

Huoneessa on melko hämärää, ja sitten keksin avata toiset raskaat puuovet.

Löydän lempipaikkani hotellissa, ehkä koko Sevillassa. Huoneemme parveke, josta saan ihailla Sevillan kapeita katuja. Alhaalla kasvavat appelsiinipuut lähes tuoksuvat parvekkeelle asti, ja kaikki on vaan aika täydellisesti.

P1051746 P1051717 (1)P1041486 P1051721

Ihastelen huonettamme, mutta myös hotellin yleisiä tiloja. Kaikki on jotenkin niin tunnelmallista. Ei mitään liian pönöttävää hienostelua. Harmi, ettei kattoterassin pieni uima-allas ollut tammikuussa vielä käytössä.

Jotenkin kaikki täällä hehkuu sellaista juuri oikeanlaista romanttista Sevilla-tunnelmaa.

P1041536P1041526P1041525

Saamme erinomaista palvelua koko vierailun ajan. Pienimmätkin tarpeemme huomioidaan, liput nähtävyyksille varataan puolestamme, ja kaikin puolin tuntuu, että meistä pidetään hyvää huolta.

Aamupala jakoi mielipiteet: Mathiaksen mielestä se oli hyvä, minun mielestäni se oli melko hyvä, muttei nyt sentään niin hyvä. Tietyt jutut kuten hedelmät ja leivokset olivat esillä, ja lämpimät ruoat tilattiin kaikki keittiöstä. Ihan toimiva konsepti, mutta täytyy sanoa, että aamiaisten suhteen tykkään kyllä sellaisesta ylitsepursuavasta perus Hilton-meiningistä. Pienimuotoinenkin aamiainen voi olla hyvä, kuten tässä Prahan hotellissamme, mutta sen täytyykin silloin olla oikeassa suhteessa hintaansa.

P1051757

Hotel Palacio de Villapanes oli aivan täydellinen paikka vuosipäivän viettoon. Sopivan romanttinen, sopivan luonteikas, sopivasti pientä historian havinaa. Erinomainen palvelu ja kätevä sijainti ovat omiaan tekemään tästä hotellista nappivalinnan Sevillan matkalle.

Ja kun haluat oikein satsata, ota sviitti. Me kylvettiin pitkin yötä ja otettiin Sevillan kaunis aamu vastaan ihanalla parvekkeella. Jos budjetti ei veny sviittiin asti, niin ei kannata turhaan harmitella – oon varma, että myös muut huoneet tässä hotellissa ovat yöpymisen arvioisia.

Miltä näyttää? Eikö tämä olekin täydellinen hotelli täydelliseen kaupunkiin?

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Kthetraveller keskiviikko, tammikuu 25, 2017 at 15:18

    Kyllähän tuolla voisi romanttista lomaa viettää. Ainoa miinus tulee parvekkeesta, sillä näkymät ei valitettavasti ole ne täydellisimmät. Rakastan yksityisyyttä ja tuo kadulle avautuva näkymä ei oikein hotsita seisoskelemaan partsilla pitkiä aikoja kaiken kansan tuijoteltavana. Anyway, muutoin ei huono.

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta keskiviikko, tammikuu 25, 2017 at 17:14

      Ymmärrän. Itseä ei haitannut ollenkaan. Päinvastoin, tykkäsin katsella katsella Sevilla kapeita kujia ja ihmisiä tuolta. Mutta mä olen kotonakin tottunut elämään niin, että isot ikkunat antavat suoraan vilkkaalle kadulle ja naapuriin, hehe. Parveke oli iso mutta vain leveyssuunnassa, syvyydeltään se oli sen verran kapea, ettei siinä ollut edes pöytiä/tuoleja, joissa istuskella.

  • Reply Pirkko / Meriharakka keskiviikko, tammikuu 25, 2017 at 18:27

    Kyllä on kivan näköistä! Tosin saattaisin ainakin ei-minään-erityisenä päivänä itse miettiä, että kannattaako maksaa huoneesta ihan noin paljoa, jos sitten enimmäkseen kuitenkin tutkisi Sevillaa, mutta talvikaudella itsekin usein valitsen kyllä melko hyvän hotellin, sillä riski päätyä viettämään suunniteltua enemmänkin aikaa sisätiloissa on suurempi.

    Algarvesta Cadizissa käydessämme paluumatkalla poikkesimme Jerez de la Fronterassa ja harkitsimme pikaista pysähtymistä Sevillaankin, mutta sitten ison kaupungin ruuhkia peläten ajattelimme säästää kaupungin toiseen kertaan – ja ilman autoa! Oli meinaan jo ohikulkuteillä sen verran ruuhkaista, keskustasta puhumattakaan, veikkaisin.

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta keskiviikko, tammikuu 25, 2017 at 22:09

      Emme varmastikaan olisi tällaista hintaa maksaneet, jos ihan tavallisesta lomamatkasta olisi ollut kyse. Nyt saimme asua muun osan Espanjan matkasta veloituksetta, joten pystyimme panostamaan tähän. Keskustassa ei ollut mitenkään liikaa ruuhkia, mutta kadut tosi kapeita. Ja niin, olihan siellä tosiaan yksi joulukulkuekin, joka sulki monta katua, ja meinasi saada meidät lähdön hetkellä hermoromahduksen partaalle…

    Leave a Reply