Aktiivisesta bloggaamisesta seuraa bloggaajalle vähän kaikenlaista.
Ainakin voi löytää itsensä hullujen Pattaya-fanien nettiraivon kohteena ja saada joskus niitä houkuttelevan kuuloisia ilmaisia matkojakin, muutamia mainitakseni. Yllättävän moni on kysynyt multa, tätä oikeasti hyvin pienimuotoista blogitoimintaa pyörittävältä henkilöltä, miten paljon tällä tienaa ja eikö mun pitäisi alkaa tehdä tätä vakavissani. Totuus on, että tällä ei todellakaan tienaa satunnaisia pikkupalkkioita enempää ja että aion tehdä tätä aivan yhtä kevytmielisesti jatkossakin. Tosin tätä kirjoittaessa tuli mieleen, onko multa vain jäänyt sarkasmi huomaamatta utelijoiden äänessä, hehe.
Mutta mitä bloggaus on minulle siis antanut?
PALJON TYÖTÄ
Kaikki luulevat, että blogipostauksen voi tehdä viidessä minuutissa. Ei voi.
Jopa minulla, joka en ole kovin tarkka kuvieni muokkaamisesta tai hio postauksiani täydellisyyteen asti, menee usein paljon aikaa postausten kyhäämiseen. En itse tykkää hirveän sommitelluista ja muokatuista kuvista, joista näkee jo kaukaa, että niiden ottamiseenkin on mennyt se puoli tuntia per kuva (olen varmasti tällainen blogien musta lammas epävisuaalisuuteni kanssa). Tykkään enemmän sellaisista elämänmakuisista ja aidoista kuvista matkablogeissa – haluan nähdä, miltä joku paikka oikeasti näyttää. Tästä huolimatta omatkin kuvani vaativat pientä hienosäätöä; horisontin suoristamista, valotuksen korjaamista ja niin edelleen. Se syö aikaa.
Ja niin syö itse kirjoittaminenkin. Joskus kun pitäisi kirjoittaa, päässä kaksi apinaa lyö kattilankansia yhteen. Toisaalta tekstin saattaa välillä inspiksen iskiessä saada kymmenessä minuutissa valmiiksi. Pointti on se, etten itsekään ennen blogin aloittamista uskonut, miten aikaavievää ja toisaalta koukuttavaa hommaa tämä on.
Sitähän luulee, että blogin kun laittaa nettiin, niin sinne eksyvät kaikki. Ei. Lukijoiden saaminen voi olla työn ja tuskan takana. Lukijamassat eivät todellakaan vain sattumalta löydä sivuillesi, vaan se vaatii pientä hikoilua itseltäsikin: hakukoneoptimointia, someaktiivisuutta, postausten jakamista, blogin mainostamista ja niin edelleen. Ja tavalla tai toisella hyvää sisältöä, tietenkin (tai jos ei hyvää, niin ainakin koukuttavaa.) Ja jälleen kerran: tämä vie aikaa.
ILMAISIA MATKOJA
Jokaisen matkabloggaajan märkä päiväuni, ilmainen matka! Minä olin ensimmäisellä blogimatkallani kesällä Venäjän Tatarstanissa, ja se oli kyllä siisti reissu. Tatarstanista voit lukea täältä ja ensimmäisen pressimatkan herättämistä fiiliksistä täältä. Eipä sitä muutama vuosi sitten voinut edes ajatella, että pääsisi vielä joskus tällä tavalla näkemään uusia paikkoja ihan vaan tämän blogin ansiosta.
MUITA YHTEISTÖITÄ
Matkoja enemmän on ollut kaikenlaisia muita yhteistöitä ja blogitapahtumia. Yhteistyöt ja tapahtumat ovat hauskoja ja molempia osapuolia hyödyttäviä silloin, kun aihe/tuote oikeasti kiinnostaa sinua. Joskus yhteistöistä maksetaan rahallinen korvaus, joskus saat esimerkiksi lahjakortin tai jonkun tuotteen itsellesi.
Myöskään seuraavaksi kalenterissa oleva tapahtuma ei kuulosta yhtään hullummalta: Saksan valtion turismikeskuksen järjestämä viinitasting The Cockissa ensi viikolla!
NETTIVIHAA JA TROLLAUSTA
Olen silloin tällöin saanut vähemmän mairittelevia, haukkuvia ja trollaavia kommentteja blogiini, mutta minkään suuremman vihan kohteeksi en ole joutunut. Kunnes sitten eräs vanha postaukseni Pattayasta jaettiin jollain Pattaya-keskustelupalstalla. Taisi mennä jollakin pertti peräkammarinpojalla tunteisiin, etteivät kaikki rakasta hänen suosikkilomakohdettaan.
Sekä keskustelupalstalle että blogiin tuli kaikenlaisia raivoavia ja minua ja ulkonäköäni ei niin mukavin sanankääntein kuvailevia kommentteja, jotka toki jätin omaan arvoonsa. Ja pientähän tämä olikin esimerkiksi joidenkin bloggaajien kohtaamiin hyökkäyksiin verrattuna. Silti. Ymmärsin, miltä se nettivihan päälleen saaminen tuntuu. Todella, todella ärsyttävältä, oli kyseessä sitten joku aito Pattaya-fani tai silkka trolli. Sitä tulee miettineeksi, että kuka ihme on se tyyppi, joka niitä solvauksia siellä ruudun toisella puolella kirjoittelee.
KEHUJA
En kestä kehuja. Aina alkaa vähän nolottaa ja posket helottaa, jos joku sanoo tykkäävänsä lukea juttujani. Tai ylipäänsä lukevansa niitä. ”Noh, äläs nyt, mä vaan vähän huvikseni kirjottelen..” Suomalainen on suomalainen, vähäteltävä on vaikka väkisin.
KRITIIKKIÄ
Olen saanut myös rakentavaa kritiikkiä blogista ja ottanut sen hyvillä mielin vastaan, joitain asioita jopa muuttanut kritiikin vuoksi niitä jonkin aikaa itsekseni pohdittuani.
UUSIA YSTÄVIÄ
Mikä klisee! Mutta on ollut hauska tutustua erilaisiin ihmisiin bloggaajapiireissä. Ihmisiin, joiden kanssa sulla ei ole välttämättä mitään muuta yhteistä kuin (matka)bloggaaminen, ja sitten teistä tulee ainakin jonkin tason kavereita, kun tapaatte erilaisissa tapahtumissa ja illanvietoissa. Yksi bloggaamisen parhaita puolia!
EPÄVARMUUTTA
Alalla, jota opiskelen, ei kaikki julkisuus ole hyvää julkisuutta. Näin minulle on sanottu, kun olen puhunut julkisesta bloggaamisesta HR:ssä työskentelevien ihmisten kanssa (työnantajahan ei saa esimerkiksi googlettaa työntekijää nimellä, mutta kiinnijäämisriskihän on aivan olematon). En kirjoita blogiin mitään, minkä takana en voi seistä tai mitä en kehtaisi sanoa julkisesti kenelle tahansa – silti tällainen henkilökohtainen somessa esilläolo voi kuulemma asettaa minut tiettyyn valoon tiettyjen työantajien silmissä.
Kuulostaa oudolta, enkä tiedä, miten paljon noille sanoille kannattaa antaa painoarvoa. Yritän luottaa siihen, että mikäli joku laittaa tuollaisen seikan muiden vaakakupissa painavien asioiden edelle, emme varmaan muutenkaan ole tarkoitettuja työsuhteeseen toistemme kanssa. Harrastushan tämä on siinä missä muukin.
52 Comments
Olipa hyvä teksti ja ihan kuin omasta päästä! Tosin en mie todellakaan olis osannut näin hyvin kaikkea ajatuksia ulos purkaa, mutta käytännössä juu. :D Epävisuaalisuus taitaa olla oman bloginkin päivän sana ihan vain siksi, etten ensinnäkään osaa ottaa valokuvia tai toiseksi muokata niitä juuri yhtään. Mitä nyt just sen horisontin suoraan.
”Oo, sie varmaan tienaat hulluna!” ”Siehän se julukkis oot!” ”Sie varmaan nyt minusta kirjotat sinne blogiin, niin enhän mie nyt vain sanonu mittään tyhymää!” – niitä pöljimpiä lausahduksia, mitkä on aiheuttaneet silmien pyörittelyä tämän bloggaajan päässä. Ulkopuolisissa tosiaan kauheasti olettamuksia ja luuloja. Voi kun ne tietäisivätkin sen TYÖN MÄÄRÄN mitä tässä oikeasti on. Ja se ei tosiaan oo se viis minuuttia.
Mutta niinhän sitä itsekin kuvitteli, ennen kuin alkoi bloggaamaan. Taas yksi esimerkki siitä, miten ei pitäisi olla ennakkoluuloinen. :) No saapahan lukijat ainakin realistisen kuvan meidän postausten perusteella, kun ei oo turhia muokkauksia kuvissa. :’D
Hyvä teksti ja allekirjoitan paljon näitä ajatuksia! :) Ja tuo viimeinen kohta on kyllä tärkeä muistaa, eli blogin ja työelämän tasapainoilu. Ja hei, älä punastunolostu positiivisista kommenteista, sä oot huikea!
Sä oot Mira aina niin ihanan positiivinen! <3
Oli kyllä mielenkiintonen teksti ja voin samaistua moneen asiaan, vaikkakaan oma blogini ei olekaan aktiivisuudellaan ja suosiollaan mitään verrattuna teihin superreissaajiin ja -bloggaajiin :)
Se aika mitä blogi teksteineen ja kuvineen vie (vaikken TODELLAKAAN hio varsinkaan kuvia käytännössä lainkaan), on ihan käsittämättömän iso, mutta kuten sanoit, onhan tämä koukuttava harrastus vaikkei siitä mitään rahallista hyötyä saisikaan. Välillä tosin jopa ahdistaa kun ”pitäisi” keksiä jotain jutunaihetta tyhjästä eikä aika meinaa riittää edes osittain itseään tyydyttäviin kirjoituksiin, ja nämä ajatukset ovatkin välillä täysin passivoineet oman blogin useiksi kuukausiksi. En halua että harrastuksesta tulee millään tasolla pakkopullaa, joten välillä on otettava luovia taukoja kirjoittamisesta.
Toivottavasti sulla ei vaikuta blogiharrastus millään tavalla tulevaisuuden työmahdollisuuksiin. Olisihan se todella typerää. Mielenkiintoisia juttujahan sulta vaan löytyy :)
Kiitos Outi, mielenkiintoinen kommentti! :) Siis en uskalla edes kuvitella, paljonko aikaa tämä homma veisi, jos vielä viilaisi kuvia äärimmäisyyksiin. Upeitahan ne ovat tietenkin, hyvin otetut ja taitavasti käsitellyt kuvat, mutta itsellä ei vaan riitä aika, energia eikä kiinnostus. Ja tämä on äärettävän koukuttavaa. Sitäkään ei voi ymmärtää sellainen henkilö, joka ei ole joskus blogannut. Mikähän tässä onkin se niin koukuttava elementti… Mun on kyllä täytynyt silloin tällöin ”pakottaa” itseni sorvin ääreen jotain postausta kirjoittamaan. Mulla riittää aiheita, mutta välillä ei vaan yksinkertaisesti saa mitään kirjoitettua, tai kaikki kuulostaa tai tuntuu tyhmältä. Mutta sitten kun tauko uhkaa venähtää liian pitkäksi, mietin vaan, että tulkoon sitten surkea postaus tähän väliin, nyt on pakko saada kirjoitettua ja julkaistua jotain. Ja yleensä niistä tulee kuitenkin ihan hyviä, ja sitten taas lukot avautuu ja seuraavaan postaukseen on helpompi käydä käsiksi. Suosittelen! Mutta pakkopullaahan siitä ei saa tulla. Kiva että säkin kuitenkin pysyt blogijutuissa mukana, vaikka pidempiä taukoja välillä tulisikin. :)
Vaikka onkin aikaa vievää ja koukuttavaa myös niin ihanan luovaa. Omalla kohdallani löysin kirjoittamisen riemun ja valokuvaamisen visuaalisuuden. Ja haastetta piisaa yrittäessäni kehittyä molemmissa, mutta myös palkitsevaa, kun näkee, että postauksia lukee joku muukin kuin oma mies. Muutaman kerran olen myös mieleni pahoittanut kateellisten kommenttien taholta. Joku nimittäin kokee, että kirjoittelen näitä juttuja leuhkiakseni matkoillani. Tässä kohtaa nahka paksunee :)
Vai niin! Miksi kukaan kirjoittaisi näitä niillä leuhkiakseen…? Taitaa olla se kateellisuus tuollaisia laukovien henkilöiden omassa päässä. Ja olen samaa mieltä, että tämä on oiva tapa ilmaista luovuuttaan, etenkin jos on kuten minä, että luovuutta esim. taiteellisella tai musikaalisella puolella ei kauheasti (siis ollenkaan) ole.
Noi haukkumiset ja ilkeät kommentit on kyllä syvältä – miksei jokaisella voisi olla oikeus omaan mielipiteeseen ilman sitä, että saa vihoja niskaan muilta? Mutta totta, pitää jättää heidät omaan arvoonsa ja antaa heidän nauttia Pattaystaan :D
Hehee.. Mielestäni paikoista saa vapaasti ilmaista mielipiteensä, mutta se, että aletaan yksittäistä henkilöä henkilökohtaisesti haukkumaaan, se on syvältä.
Jep, äläpä – jokaisen pitäisi saada ilmaista oma mielensä ilman että eri mieltä olevat alkaa heittää lokaa niskaan. :c Mielenkiintoinen postaus btw!
Näin on. Ja kiitos!
Hyvä kirjoitus Meri! Bloggaaminen on koukuttavaa – en minäkään osaa eritellä sen tarkemmin mikä erityisesti – ja aikaa tähän saisi menemään vaikka kuinka. Se olikin aloittaessani melkein ainoa huoli, koska arki on kiireistä muutenkin. Kaikesta kirjoittamastasi ei ole vielä kokemusta, koska ”blogiuraa” takana vasta reilut 3 kk :) Innolla odotan, mitä kaikkea tämä tuokaan tullessaan. Tosi harmi kuulla, että olet joutunut joidenkin Pattaya fanien raivon kohteeksi. Kohteista pitää kertoa rehellisesti, ja jos se ei kaikkia miellytä, niin voi voi. Matkablogeissa tällaista kai harvemmin tapahtuu. Muoti- ja lifestyleblogien puolella olen huomannut tämän olevan yleisempää. Keep up good work :)
Kiitos Merja! Kyllähän tän ajan antaminen tälle(kin) harrastuksella on vähän kortilla, mutta koska se on vaan niin kivaa, niin jostain se aika vaan löytyy. Ja kaikkia ei voi miellyttää, se on varma!
Niin ja tsemppiä sinun alkaneelle blogiurallesi! :)
Minun pitäisi ehkä käydä Pattayalla, jotta voisin haukkua sen ja kohdata nämä vihaajat. Trolli trollaa takaisin. Minä en ole saanut vihapalautetta. Palautteen antaminen on siksikin epäkiitollista hommaa, että minä toimin kuin Ville Haapasalo, eli en tietoisesti tuotteista itseäni. Nytkin minä tajusin oman mokani, mutta reissussa ollessa tuntui siltä, niin se sitten päätyi blogiin.
Ai niin joo, sellainen unohtui tietysti, että kun olen nyt palannut reissulta ja pää on täynnä räkää ja aivastuttaa ja on kaikki flunssan ikävät oireet, niin kaikki muut ajattelevat tietysti lepoa, lämmintä teetä, hunajaa ja lääkkeitä. Sen sijaan minä ajattelin ensisijaisesti blogini kirjoittamista.
Se on oikei! ;)
Onneksi lähes minkään kurjan palautteen saaminen lienee tässä blogigenressä melko harvinaista! Rakentava kritiikki on tietenkin aina tervetullutta.
Paljon se antaa ja paljon se ottaa. Sitä työn määrää ei varmaan helposti ulkopuoliset käsitä. Usein on tullut mietittyä, miten muuten kaiken tämän bloggaamiseen ja siihen liittyviin hommiin uppoavan ajan voisi käyttää. 10 minuutissa en ole koskaan onnistunut kirjoittamaan postausta, mutta sitten taas en olekaan tuommoinen sanaseppo ;) Sen takia jossain vaiheessa jätin blogin tauolle, koin että en halua käyttää niin paljon aikaa läppärin edessä. Mutta sieltä se inspiraatio taas iski, johonkin näitä reissuja on purettava. Matkabloggaajan elämä vaikuttaa ehkä helposti hohdokkaammalta kuin mitä se on. Itse olen myös monesti lukenut, että matkabloggaajat leuhkii postauksissaan. Ilmeisesti jotkut ottavan sen leuhkimisena, jos on ollut kiva reissu kivassa paikassa.
Kyllä välillä tekisi mieli heittää hanskat nurkkaan, kun koko muu elämäkin kaatuu niskaan, mutta sitten ei halua blogiakaan unohtaa. Eli tiedän tunteen. En ymmärrä tätä leuhkimisjuttua! Jos on ollut mahdollisuus upeaan reissuun, miksi sitä ei saisi hehkuttaa? Ei se leuhkimista ole. Kai se on sitten kateus, mikä ilmenee noin. Mutta jos mulla opiskelijana on varaa matkustaa tän verran, niin kyllä sen pitäisi olla useimmille muillekin mahdollista. Ja kuule, ihan samanlainen sanaseppo olet sinäkin. ;)
En osaisi kuvitella eläväni ilman bloggaamista, vaikka se aikaa viekin ihan hirveästi, enkä edes saa siitä rahaa tai mitään muutakaan maallista! Kai siitä on tullut tapa, vähän kuin päiväkirja, vaikka nykyään en enää kerrokaan mitään kovin henkilökohtaista, vaan olen liiankin neutraali. Alkuvuosina (aloitin 2004) kirjoitin ihan eri tavalla, avoimemmin ja rennommin, mutta nykyään netissä ollaan niin julmia, etten halua etenkään lapsiani riepoteltavan yhtään. En vaan voi käsittää sellaista nettivihaa!
No vähän sama täällä, kyllä tätä mielellään tekee, vaikka aikaa viekin. Jestas sä oot ollut kuvioissa pitkään! :) Itse yritän pitää henkilökohtaisesta otteest kiinni sopiviss määrin.
Todella hyvin olit koonnut tähän eri osa-alueita ja näkökulmia mitä bloggaaminen ottaa, vaatii ja antaa. Olen pitkälti samaa mieltä. Ja erityisen samaa mieltä olen siitä, kuinka plajon aikaa bloggaaminen vie. Se oli itsellekin pienoinen yllätys. Ja se, että ei ole edes kysymys siitä miten kauan postauksen kirjoittaminen vie aikaa, vaan se ”jakaminen”. Lukijoita ei todellakaan satele ovista ja ikkunoista itsekseen.
Ei todellakaan. Ja minulle se ei ollut mikään pienoinen yllätys, vaan ennemminkin valtava järkytys! Heh. Oppia ikä kaikki.
Hyvä kirjoitus! Valtavan määrän aikaa tähän saa totta tosiaan kulumaan, itse työstän järjestään useamman päivän yhtä postausta (en toki 24h :D), kumpa osaisin tehdä postauksen valmiiksi puolessa tunnissa tai vaikka edes kahdessa tunnissa! Itse oon kans miettinyt tota leuhkimisaspektia kun niin usein kuulee (tutuilta ja puolitutuilta) niitä kommentteja, että taasko se matkustaa ja miten sillä on varaa. On tosi surullista jos joku kuvittelee että kukaan kirjoittaisi matkablogia LEUHKIAKSEEN..
Kukaan ei ole mulle ainakaan päin naamaa uskaltanut mitään tollaista tulla sanomaan, onneksi. Omituisia kuvitelmia. Mua nauratti toi sun 24h-selvennys asiaan. :’D
Vitsi miten hyvä teksti, ihan samoja juttuja oon omassakin päässäni pyöritellyt! Etenkin toi yhden postauksen ajan vieminen – just nyt itse asiassa mulla kaksi apinaa lyö kattilan kansia yhteen päässä vaikka olisi vaikka mitä matskua Portosta jaettavana! Täytyy ehkä kokeilla tota sun vinkkiä ja vaan skriivata väkisin jotain luovan blokin aukeemiseksi..!
Se yleensä auttaa, vaikka alku voi tuntua kankealta. :)
Niinhän se taitaa mennä, että melkein mikä tahansa luova homma on 99% takapuolen puudutusta penkissä ja 1% sitä inspiraatioflowta. Mulla menee koko ajan enemmän aikaa postausten tekemiseen, koska aluksi se oli sellaista ”laitanpa tähän kymmenen kuvaa ja kaksi lausetta” -päiväkirjailua. Nykyään sitä haluaa kirjoittaa vähän informatiivisempia juttuja.
Aika jäätäviä kommentteja, että blogin pitäminen ja somessa esilläolo vaikuttaisi jotenkin negatiivisesti työllistymiseen. Eipä ole tullut edes mieleen! Siis niin kauan toki, kuin sinne kirjoittaa fiksusti. Pikemminkin olen ajatellut, että sehän on vaan positiivinen juttu, mistä saa kokemusta vähän kaikenlaisesta, aina kirjoittamisesta ja kuvaamisesta mainontaan ja someen… No, riippuu varmasti alastakin.
Niin minäkin olen ajatellut. Kai se tosiaan riippuu alastakin, ja työnantajasta – toiset ovat vanhoillisempia kuin toiset. Ja joo, aivan toisissa sfääreissähän ovat sitten ne postaukset, joissa oikeasti haluaa tuoda esille jotain syvempää faktaa jostain asiasta. Huh huh sitä tarkistelun määrää… :D
Hyvää luettavaa! Mä olen niin tuore bloggaaja, etten edes tiedä miten nää hommat pitäisi tehdä, miten ne muilla menee ja miten tää tästä lähtee kehittymään – jos lähtee. Lohduttavaa kuitenkin kuulla, että ottaa tämä kirjoittaminen muillakin voimille.
Mä en jaksa kauheasti käsitellä kuvia, yritän kyllä oikaista horisontit ja valita edustavimmat, mutta aika ei vain riitä. Eikä taidot. Varsinkin kun mä käytännössä kirjoitan aina yöllä lasten nukkumaanmenon jälkeen, niin jostain on vaan tingittävä. Ihaillen katselen muiden toinen toistaan taidokkaampia kuvia!
Uskoisin kuitenkin, että jos vaan blogi on hyvätasoinen, on siitä vain plussaa työnantajamarkkinoilla. Tänä päivänä usein pitää osata somet ja viestintä, joten bloggaamisessa jos missä on referenssiä.
Kunpa kaikki työnantajat alasta riippumatta näkisivät sen noin! Ja tämä bloggaaminen vaatii kyllä voimia varmasti jokaiselta siihen ryhtyvältä. Pidän kyllä itsekin edelleen itseäni melko aloittelijana, vaikka muutama vuosi onkin jo takana. Se alkuhan on parasta aikaa, kun koko ajan oppii uutta ja kehittyy isoin harppauksin paremmaksi. :)
Hyvä kirjoitus ja kuulostaa hyvin tutulle. Tosin minun osalta olen törmännyt ihmeellisiin kysymyksiin ja kommentteihin vain Suomessa, Yhdysvalloissa lähinnä kannustaviin ja iloisiin. Vaikka osataan sitä varmaan sielläkin jos osuu oikeaan aiheeseen. Mutta täytyy jollakin puuttua sisältöä elämästä, että on aikaa ja halua kirjoitella ilkeitä kommentteja. Itse tykkään blogistasi kovasti ja hauskasta kerronnasta jota käytät.
Voi kiitos Paula! Yhdysvalloissa tuntuu olevan monessa asiassa kadehdittavan eri meininki.
Kivaa pohdintaa. Tosiaan etäältä katsottuna ilmaiset matkat kuullostaa hienolta mutta käytäntö on varmasti jotain muuta. Itse olen niin aloittelija, että mitään en ole ilmaiseksi saanut. Ainoastaan tiukassa tilanteessa käyttänyt hyväkseni asiaa, ilmoittamalla olevani bloggari. Se kummasti johtaa esim palvelun paranemiseen. Kai täälläkin saa mielipteensä kertoa. Toinen tykkää äidistä toinen tyttärestä….sananvapaus
Just näin! Samaa mieltä.
Niinpä niin, tämä elämähän on yhtä juhlaa :D Tunnistan itseni kyllä tekstistäsi, mutta en ole ikinä saanut mitään negatiivista palautettu ainakaan suoraan :D :D vielä.. :D Mutta joka päivähän se blogi on mielessä ja jotain sitä varten tekee vaikkei siitä saisikaan yhtään mitään :)
Joo, ei kyllä päivääkään mene, ettei tätä jollain tasolla mieti.
Pitikin lukea tämä jo aiemmin, kun bongasin Facesta otsikon. Onneksi nyt pääsin postauksen äärelle. Tuo viha on kyllä tosi inhottavaa. Minä olen saanut paljon eriäviä mielipiteitä ja ihmetyksiä siitä, miten voin olla jotain mieltä, ja saanut kertoa kommentoijille, ettei mielipiteeni ole kenenkään vika, vaan ihan vain oma mielipiteeni, mutta mitään varsinaisen henkilökohtaista palautetta en ole onneksi saanut. Jotkut ihmiset eivät vain osaa pitää asioita asioina ja mielipiteitä mielipiteinä.
Tuo ajankulu varmaan yllättää järjestään kaikki. Tässäpä minäkin lauantaiaamuna puoli seitsemältä istun koneen äärellä, kun muu perhe vielä (onneksi) nukkuu :D
Saa ja pitää olla eri mieltä postausten kanssa, mutta pitää myös osata argumentoida oman mielipiteensä tueksi. Ei vain tulla ihmettelemään ja kauhistelemaan tai pahimmassa tapauksessa haukkumaan.
Tuo Pattaya-fanien nettiraivo on kyllä harmi. Tyypeillä olisi ollut mainio tilaisuus kertoa suurelle lukijakunnalle Pattayan hyvät puolet ja syy miksi siellä käyvät. Yhteisöllistäminen on niinku blogien juttu.
Niinpä. Mä voin ymmärtää myös heitä, jotka Pattayasta pitävät. Ainakin jos argumentointi olisi eri tasoa.
Mielenkiintoinen postaus, mutts ikävä kuulla noista Pattaya-kommenteista – aika uskomatonta, että jostain matkakohteesta kirjoittaminen voi aiheuttaa tuollaisia reaktioita. Oletko lukenut Jon Ronsonin So You’ve Been Publicly Shamed -kirjaa? Se avaa kiinnostavalla tavalla niitä mekanismeja, jotka vaikuttavat somekohujen taustalla ja sitä, miten helppo täysin sivullisten ihmisten on lähteä niihin mukaan ilman painavaa syytä. Ronsonin fokus on maailmanlaajuista huomiota saaneissa keisseissä, mutta kirjan opit pätevät mielestäni hyvin myös pienen luokan somekohuihin ja -kiusaamiseen. Sillä sitähän esim. matkabloggaajan ulkonäön arvostelu on: monelle peruskoulusta tuttua kiusaamista, nettiaikaan sopeutettuna.
Bloggaamisen ja työn suhde riippuu kai aika paljon alasta – tietyillä aloilla ainakin Lontoon työmarkkinoilla hakijoiden suorastaan oletetaan pitävän blogia. Tavallisissakin työpaikoissa ns. neutraaleista asioista (esim. juuri matkailu) bloggaavat pääsevät varmasti mahdollisissa taustatarkistuksissa helpommalla kuin naisellisiksi mielletyistä aiheista, vaikkapa meikeistä, kirjoittavat – lukisin mielelläni tutkimuksia tästä aiheesta ja ylipäätään siitä, onko bloggaamisesta työnhaussa useammin hyötyä vai haittaa. Toivottavasti ensiksi mainittua! :)
Kiitos erittäin mielenkiintoisesta työelämää koskevasta kommentista. Suhtautuminen varmasti vaihtelee sekä aloittain, että myös maittain. Hankalaa tasapainoilua tämä tällä hetkellä omalla kohdallani on. Ja en ole tuota kirjaa lukenut, mutta voisi olla valaisevaa. Siihen tahtiin kaikenlaiset somekohut, -kiusaamiset ja muut tuntuvat lisääntyvän.
Tuttuja fiiliksiä. Yksi parhaita puolia bloggaamisessa tosiaankin on ollut verkostoituminen muiden bloggaajien kanssa. Parasta, kun voi puhua reissuista sydämensä kyllyydestä (ja juoda samalla viiniä yhtälailla sydämensä kyllyydestä). Nettiviha on ärsyttävää, mutta postauksen jakaminen foorumeilla ainakin tuo liikennettä blogiin. Siinäpähän tuovat klikkauksia! ;-)
Haha, vahingoniloa parhaimmillaan. ;) Viini ja blogiystävät on kyllä mitä parhain kombo.
Se on ihanaa!
Se on kyllä jotenkin ihan käsittämätön fiilis lukea, kun tuntemattomat ihmiset repivät omaa elämääsi palasiksi vaikka eivät millään lailla sinua tunne – vain koska olit ilmaissut mielipiteesi. Onneksi on näin jästipäinen suomalainen, ettei niille trolleille jaksa paljoa aikaansa tuhlata. Mieluummin käyttää senkin ajan vielä parempien tekstien luomiseen.
Hyvin sanottu Tiina! :D
tuo henkilökohtaisuuksiin ja ulkonäön solvaukseen menevä herjaus on ihan perseestä… ja mielestäni osoittaa vain herjaajan älyllistä vähälahjaisuutta kun ei osaa itse asiassa pysyä <3
Samaa mieltä. :)