Ensimmäinen pressimatkani – kun kaikki on maksettu ja järjestetty

tiistai, elokuu 30, 2016

Olin kesäkuussa blogini kautta vieraana Venäjän Tatarstanissa niin kutsutulla blogimatkalla Visit Tatarstanin toimesta. Kyseessä oli mun ensimmäinen pressimatka/blogimatka, siis jonkin tahon järjestämä ja maksama reissu. Vastineeksi matkasta annetaan näkyvyyttä jossain mediassa, mun tapauksessa tietenkin blogissa.

Miltä tällainen monien korvaan hienolta kuulostanut matka tuntui näin melko tuoreen ja kokemattoman bloggaajan näkökulmasta?

Mitä ajatuksia heräsi ja lähtisinkö uudestaan?

Onko kivempi matkailla oman vai toisen rahapussia kuluttaen?

Alkujärjestelyt

Tällä matkalla Rantapallo toimi mun ja Visit Tatarstanin välikätenä, joten ainakin omalta osaltani alun järjestelyt sujuivat tosi helposti (en tiedä paljonko Rantapallolla sitten on valutettu hikeä ja kyyneleitä).

Käytännössä vaikeinta oli sopivan ajankohdan löytäminen. Mä tuppaan olemaan sitä ihmistyyppiä (eikä toi suhteellisen menevää sorttia oleva avopuolisokaan helpota asiaa), että viikonloput tuntuvat täyttyvän kuukausia etukäteen ja viikolla on sitten työt ja opiskelut ja sata muuta arjen kiirettä. No, pienen kikkailun jälkeen Kazanin mentävä rako saatiin raivattua niin, että se sopi sekä mulla että vastapuolelle ja reissuseuralaisille.

Kazan press trip

Mieleen jäi myös asioiden myöhäinen hoitaminen ja laiska tiedottaminen. Muilta bloggaajilta olen kuullut, että se on todella yleistä.

Ei ollut montaa päivää lähtöön, kun viimein saimme reissun matkaohjelman itsellemme. Vielä vähemmän aikaa oli siinä vaiheessa, kun lentoliput tipahtivat sähköpostiin. Mutta väliäkös sillä, tulivat kuitenkin!

Kuulemma ei pidä yllättyä, jos vastaavilla reissuilla saat liput ja ohjelman päivää ennen pressimatkan alkua. Mikä siinä on niin vaikeaa lähettää niitä hyvissä ajoin? Tuskastuttavaa!

Kaikki on maksettu

Kun istut Finnairin loungessa kinitonikki kädessäsi ja odotat boardingin alkamista, jotta pääset businessluokan istuimellesi nauttimaan lentohenkilökunnan huomiosta, niin onhan se nyt hauska tunne pressimatkojen ensikertalaiselle. Siis siinä mielessä, ettet itse maksa siitä pennin hyrrää. En voi kieltää, etteikö pieni salainen hymynkare olisi käväissyt suupielissäni aika ajoin tuon lentomatkan aikana. (Ulospäin tietty esitin coolia.)

Finnair/Norra businessluokka

Kun näin opiskelijana kengännauhabudjetti ei ole vain Lonely Planetin Kaakkois-Aasian oppaan nimi, vaan useimmiten karua todellisuutta, niin enpä voi kieltää, etteikö jonkun muun rahoilla reissaaminen olisi lämmittänyt sydäntä. Matkaat ilmaiseksi, asut ilmaiseksi, syöt ilmaiseksi, kuljet ilmaiseksi.

Ainakin Kazanissa kaikki oli hoidettu tyylillä: asuimme hyvässä hotellissa, liikuimme hyvällä autolla oman kuljettajan kanssa ja söimme hyviä ruokia.

Marriott Hotel Kazan Kazan Marriott restaurantTatarstan food

Vaihdoin Tatarstaniin viikonlopulle 50 euroa rahaa, mikä kuulosti auttamattoman vähältä. Lopulta en saanut sitäkään kaikkea käytettyä tuliaisvodkiin ja -makkaroihin, vaikka kuinka yritin. Niillä vodkahinnoilla tulee jo tuontirajat vastaan. ;)

Sitten se huono puoli: lahjahevosen suuhunhan ei ole tirkistelemistä.

Se otetaan mikä annetaan, enkä ainakaan itse kehtaisi alkaa valittaa mistään. Tatarstanissa kaikki toimi hienosti, eikä mulla ollut  kyllä tarvettakaan valittaa mistään. Reissu oli tosi onnistunut. Mutta voi se varmasti toisinkin mennä? Saako huonosta valittaa, jos sen saa ilmaiseksi?

Kaikki on järjestetty

Siitä hetkestä kun astut lentokoneesta vieraan maan maaperälle siihen hetkeen kun sinut hyvästellään samaisella kentällä, on kaikki hoidettu puolestasi. Kuljetukset, ravintolavalinnat, retkikohteet, pääsyliput, oppaat ja tapaamiset.

Tässä on huonot puolensa.

En tiedä, miten taksin tilaaminen Kazanissa onnistuu, kun oma minibussi vei meidät aina ovelta ovelle.

En tiedä, mitä ravintolassa illallistaminen maksaa.

En tiedä, onko Kazanissa yöelämää, koska olin joka päivä niin naatti, että olin valmis kaatumaan sänkyyn seitsemältä, kun yhtään vapaa-aikaa ei ollut.

En tiedä, pärjääkö siellä englannilla, kun ei tarvinnut puhua itse kenellekään muulle, kuin matkaseuralaisille ja englantia taitaville oppaille.

Sellainen tavallinen venäläiselämä jäi näkemättä.

Kazan press trip

Toisaalta sain kolmessa päivässä aivan mielettömän tietopaketin Tatarstanista, mikä ei paikassa omatoimisesti matkailemalla olisi minulta onnistunut. Eihän tämän matkan tarkoitus ollutkaan tavallisen venäläiselämän tutkailu, vaan Tatarstaniin lomakohteena tutustuminen.

Tiiviin aikataulun ja oman kuljettajan takia ehdimme nähdä todella paljon. Oma opas teki kolmesta päivästä ikään kuin yhden jättimäisen kävelykierroksen.

Oli helppoa, kun ei tarvinnut itse tehdä suunnitelmia, senkun hyppäsi koneeseen ja lensi passattavaksi.

Fiilikset

No ehdottomasti lähtisin tällaisille blogimatkoille uudestaankin! Tänne kun lähtee oikealla asenteella, ei reissussa ole mitään hävittävää.

Ei pidä olettaa pääsevänsä tekemään kaikkia niitä asioita, joita omalla matkallaan tekisi, mutta toisaalta saa kokea kaikkea sellaista, mitä ei itse olisi itselleen osannut järjestää. Tästä muistutin itseänikin, kun istuin Kazanissa todella muovisessa, turisteja varten rakennetussa ”tataarikylässä” katsomassa jotain laulu- ja tanssiesitystä, kun mieluummin olisin ollut nuuskimassa kaupungin hipsterikahviloita.

Ja sittenhän on se, että olet tavallaan velvollinen kirjoittamaan kokemastasi. Kukaanhan siihen ei tietenkään voi pakottaa, mutta itse jättäisin kirjoittamatta varmaan vain siinä tapauksessa, että paikasta olisi ainoastaan huonoa sanottavaa.

Tatarstan Great Bolgar

Kyllähän se oli koko matkan ajan mielen päällä, että tästä sitten pitää kirjoittaa. Kuviakin tuli otettua erityisen ahkerasti, jotta varmasti saisi kaikesta hyvän otoksen postausta varten. Pieni vapauden tunteen menetys tällaisella matkalla on. Mutta en itse koe, että se olisi estänyt minua nauttimasta kaikesta.

There’s no free lunch ja sen takia ainakin minä olen valmis sietämään tällaisten matkojen nekin osuudet, jotka eivät itseäni ihan eniten kiinnosta. Plussat kumoavat selkeästi ne muutamat miinukset ja reissu on reissu kun sitä rakastaa, omilla rahoilla tai ei.

Oletteko olleet blogi- tai pressimatkoilla? Onko teillä niistä samanlaisia ajatuksia?

You Might Also Like

46 Comments

  • Reply Kthetraveller tiistai, elokuu 30, 2016 at 22:48

    Olen ollut useammalla blogi- /pressimatkalla ja hyi minua kun sanon suoraan, että olen nauttinut niistä kaikista täysin siemauksin. Kirjoittamisvelvoite tietty painaa, muttei ole tullut vielä vastaan sellaista tilannetta, että olisi pakko jättää kirjoittamatta kun on niin surkea reissu.

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta keskiviikko, elokuu 31, 2016 at 08:27

      No joo eiköhän se ole onneki aika harvinaista. Ja totta kai huonotkin puolet pitää tuoda esiin, mutta vaikea kuvitella, että johonkin ihan umprisurkealle reissulle joutuisi… Nautitaas näistä siis jatkossakin!

  • Reply Elina | Vaihda vapaalle keskiviikko, elokuu 31, 2016 at 09:59

    Tosi kiva, että ensimmäinen pressimatka sujui noin hyvin. :) Ja kiva kun kerroit rehellisesti kaikesta niihin liittyvästä. Kyllä minäkin olen nauttinut ihan täysillä yhteistyössä tehdyistä matkoista. Työllä ne on kuitenkin ansaittu ja töitä niiden jälkeen täytyy tehdä postausten muodossa! Olen myös kieltäytynyt ilmaisesta ulkomaille suuntautuvasta blogimatkasta, kun kohde ei ollut ollenkaan itselle sopiva. Kun lähtee vain sellaisille reissuille, jotka ihan oikeasti kiinnostavat, ei todennäköisesti tule pahempia pettymyksiä.

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta keskiviikko, elokuu 31, 2016 at 10:59

      Tosi hyvä pointti! Jos matkan kohde tai teema on jo lähtökohtaisesti jotenkin ihan oman kiinnostusalueen ulkopuolella, on epäonnistuneen reissun mahdollisuus tietenkin suuri. Ja kyllä, työtähän tällainen on, mutta kuka on sanonut, ettei työstä voisi nauttia! En ainakaan minä enää tämän jälkeen. :)

      • Reply Kaisa / Mutkia Matkassa lauantai, syyskuu 10, 2016 at 10:46

        Jos kohde tai teema on oman genren/kiinnostuksen ulkopuolella niin siitä kieltäytyminen on todennäköisesti matkantarjoankin etu ja reilua sitä tahoa kohtaan. Postaukset tuskin silloin löytävät kohdeyleisöään eikä palvele bloggaajaakaan.

        Mielenkiintoinen kirjoitus ja hyvä keskustelu lähtenyt tästä :)

  • Reply Jenna / With huge passion for life keskiviikko, elokuu 31, 2016 at 11:44

    Kiva tietopaketti! :) Nauratti nuo sun asiat, mihin et saaanu vastausta. Taksin tilaaminen oli helppoa, illalliset olivat edullisia, englantia ei puhuta ja yöelämää oli yllinkyllin. Elinan pointti kiinnostavasta matkakohteesta on kyllä niin totta. Reissusta voi tulla hyvinkin epäonnistunut, jos kohde ja teema ei ole oikea.

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta keskiviikko, elokuu 31, 2016 at 15:49

      No niin, saatiinhan sitä vastaukset sitten niihinkin. ;) Tällä reissuilla näki ja koki kaiken, mutta käytännön selviytymisen toimet jäivät harjoittamatta. :P

  • Reply Lotta | Watia.fi keskiviikko, elokuu 31, 2016 at 15:13

    Juu, samoja ajatuksia, kyllä. Pressimatkoilta, mutta toisaalta myös matkanjohtajuuskeikoilta (vaikka niistä ei toki tarvitse kirjoittaa). Hymy käy kasvoilla, kun saavut viiden tähden luksushuoneeseen tai herkkuillalliselle, jonka joku toinen maksaa, ei sitä käy kieltäminen. Pressimatkoilla ohjelma on monesti vähän liian tiukka, kun kaikkea halutaan näyttää. Vähän toivoisi sitä vapaatakin ja ”sulatteluaikaa”. Mutta ehdottomasti lähden, jos on mielenkiintoinen kohde ja sopiva ajankohta. Mukavia kokemuksia.

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta keskiviikko, elokuu 31, 2016 at 15:53

      Totta, täälläkin oli kolmen päivän aikana ehkä tunti vapaa-aikaa. :D Hiukan väsytti reissun jälkeen… Ymmärtäähän sen, että kaikki halutaan näyttää. Mutta toisaalta kokemuksistakin saa enemmän irti, kun ehtii jossain välissä päivää aina pikkuisen sulatella, kerätä voimia ja sitten lähteä taas aivot virkeänä tutkimaan uusia juttuja. :)

  • Reply Erja/ Andalusian auringossa- ruokamatkablogi keskiviikko, elokuu 31, 2016 at 20:50

    Olen ollut ja kokemukset vaihtelevat todella paljon. Parhaimmassa tapauksessa (Visit Latvia) reissaajaa on kuunneltu, tiedotus toimii, koko ajan ollaan ajan tasalla molemmissa päissä ja ohjelma on (vaikkakin toki tiukka ja aktiviteettientäyteinen) sellainen, jonka itsekin olisi mielellän laittanut kasaan.

    Tai sitten viime tippaan jätetty, epävarmuustekijöitä täynnä oleva ja koko ajan muuttuva (case Cadiz), joka nojautuu ihan liiaksi reissaajan itsensä hoitamiseen, majoituksesta saakka. Jonka hoitaminen on muuten melko haastavaa, jos lopullinen aikataulu varmistuu vain muutama viikko ennen reissun ajankohtaa, eikä edes järjestävä taho ole tietoinen siitä, että kyseessä on koko vuoden vilkkain ajankohta joidenkin heletin urheilukisojen vuksi, minkä takia majoitusta ei saa enää mistään.

    Lahjahevonen ja sen suu. Minkäs teet…Tatarstan kuulosti kyllä aidost mahtavalta kokemukselta!

  • Reply Jenni / Unelmatrippi maanantai, syyskuu 5, 2016 at 10:36

    Ei ole toistaiseksi omia kokemuksia blogimatkoilta, mutta muunlaisilta työmatkoilta kyllä. Onhan ne erilaisia kuin puhtaat lomamatkat, ja niin kai pitääkin olla, kun tavoite on myös erilainen. Työreissujen tavoite harvoin menee yksiin lomareissujen kanssa, kun loman tavoitteena voi itse kullakin olla vaikka löhöily. :) Itse olen sillä tavalla masokisti, että tykkään säätää matkoilla juurikin kulkemisten ja muiden kanssa – siinä näkee samalla sitä tavallista elämää. En siis kulje esimerkiksi taksilla juuri koskaan, koska haluan ennemmin säätää itseni perille julkisilla, jos se vain on mahdollista (vaikka se olisikin vaikeaa). Harvoin myöskään majoitun kovin ökyissä hotelleissa, kun ne tuntuvat olevan niin irrallaan todellisuudesta ihan jo länsimaissakin, saati sitten muualla. Mutta työreissuilla asia on eri, silloin mennään ohjelman mukaan ja tsekkaillaan niitä asioita, joita siihen kuuluu. Kokemuksia kertyy kummallakin tavalla, mutta kuten kirjoitit, vähän erilaisista jutuista. Omatoimireissuihin verrattuna tosiaan noilta blogi- ja pressireissuilta saa varmasti enemmän irti kaikenlaista faktaa ja historiaa, kun on kunnon opastukset. Omatoimimatkoilla tiedon hankkiminen on ihan eri tavalla oman aktiivisuuden varassa. Toisaalta valitettavasti täytyy muistaa, että joissain paikoissa viralliset oppaat ovat ”propagandalähettiläitä” eli heidän kauttaan saa kuulla vain virallisia totuuksia. Silloin kokemuksesta muodostuu omituinen sekoitus propagandaa ja kiusallisia hetkiä, jos joku osallistuja erehtyy kysymään jotain ”sopimatonta”. :)

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta maanantai, syyskuu 5, 2016 at 22:33

      Kiitos Jenni pitkästä ja asiaa täynnä olevasta kommentista! Toi on hyvä tosiaan aina pitää mielessä, että mitään ei pidä purra nieleksimättä, eikä liian sinisilmäinen todellakaan tule olla. Varsinkaan tietyissä maissa. Omia aivoja saa ja pitää käyttää!

      Minäkin tykkään nähdä sitä tavallista elämää, mutta en kyllä rehellisesti koskaan ole saanut niin hyvää tietopakettia jostain paikasta kuin tuolta Tatarstanista. Mutta kuten nyt monesti todettu, totta kai matkojen tarkoituskin on eri ja sen mukaan aina mennään! :)

  • Reply Johanna Hulda - Discovering Sunbeams tiistai, syyskuu 6, 2016 at 04:21

    Kiintoisaa lukea kokemuksia myös tällaisten pressimatkojen ”kulissien” takaa. Mullakin kun on kokemusta vain työmatkustelusta. Kuten Erjan kommentissa yllä, sekin suuntautui Latviaan ja oli tosi huippu kokemus! Aivan varmasti lähtisin tällaistakin kokeilemaan, jos tilaisuus sattuisi kohdalle. Miten näille blogimatkoille muuten yleensä pääsee mukaan, tuleeko kutsua sähköpostiin vai ottaako bloggaajat enemmän itse aktiivisesti yhteyttä tahoihin, joiden matkaan saattaisi päästä?

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta tiistai, syyskuu 6, 2016 at 15:16

      Mä luulen, että vähän molempia tapahtuu. Mä pääsin tälle matkalla Rantapallon kautta kutsuttuna. :)

  • Reply Heidi / Maailman äärellä tiistai, syyskuu 6, 2016 at 09:28

    Niin kuin Johannakin edellä kommentoi, oli mukava päästä kurkkaamaan pressimatkan kulissien taakse, koska sellaisella en ole itse ollut. Vähän etukäteen aavistelinkin, että ohjelma tällaisilla reissuilla on varmasti tosi tiukka, kun tietysti bloggarille halutaan esitellä ne kaikki parhaat palaset. Sinulla on selvästi ollut antoisa reissu. Ja jos itse pääsisin pressimatkalle sellaiseen kohteeseen, joka todella kiinnostaa, niin silloi tiukka aikataulukaan ei varmaan haittaisi. Muulloin kyllä lomalla ahdistaa, jos kaikki päivät on etukäteen buukattu täyteen toimintaa.

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta tiistai, syyskuu 6, 2016 at 15:17

      Tää oli siitä hauska kohde, etten tiennyt paikasta yhtään mitään etukäteen. Siinä mielessä tiukka aikataulu ei ollenkaan haitannut. Mutta tietty vaikka pari lisäpäivää ja siten höllempi aikataulu olisi ollut tosi kiva.

  • Reply Miika / Scenic Road Hunters tiistai, syyskuu 6, 2016 at 13:02

    En ole vielä järjestetyllä blogimatkalla ollut, joten tällainen kuvaus siitä oli hyvää luettavaa. Kiirehän noissa yleensä on niinkuin työmatkoilla on tapana olla.

    Tuossa tietysti saattaa tulla mieleen, että mitä jätetään näyttämättä kun oma kuski vie aikataulutetusti paikasta toiseen ja varmasti tarkkaan harkittuja reittejä.

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta tiistai, syyskuu 6, 2016 at 15:21

      Kyllä, liian sinisilmäinen ei saa olla, toisaalta vainoharhaiseksi ryhtymättä. Mutta kun on suhtkoht selvillä alueen politiikasta, oloista jne. niin osaa kyllä suhtautua maalaisjärjellä asiaan. Ei Helsingin vieraitakaan varmaan Kontulan ostarille viedä. :D

  • Reply Ansku BCN tiistai, syyskuu 6, 2016 at 16:41

    Mielenkiintoinen näkökulma, ihan kuten aiemmatkin kommentoijat ovat todenneet! Minulle on tullut pari mahdollisuutta lähteä pienelle blogimatkalle täkäläisen bloggaajaryhmän kautta, mutta en ole vielä lähtenyt. Ehkä joskus, jos paikka oikeasti kiinnostaa, mutta ihan pelkän ilmaisen matkan takia en lähtisi aikaani kuluttamaan :). Työmatkoja olen tehnyt ulkomaille ja eipä niillä paljon ehtinyt kohdekaupunkia näkemään, tosin yksin matkustaessa monesti onnistuin venyttämään reissua viikonlopun yli tai edes paluuta seuraavalle päivälle, jotta illalla ehti käväistä jossain. Haluaisin kovasti blogimatkalle johonkin Pohjoismaihin, sillä mun postaukset menee aina jakoon espanjalaisille matkabloggareille, tarvittaessa myös käännettynä. Haluaisin näyttää kaunista Pohjolaa heille ja antaa vinkkejä, mutta omatoimimatkoilla tulee aina mentyä Suomeen tutuille kotinurkille, enkä niistä enää osaa oikein inspiroitua postauksen verran :)

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta tiistai, syyskuu 6, 2016 at 20:56

      Se ois kyllä sulle loistava kohde. Mä en kyllä voi tässä elämäntilanteessa oikeastaan edes kuvitella, minne en lähtisi, jos ilmaiseksi pääsisin. :D Kaikki kiinnostaa!

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta tiistai, syyskuu 6, 2016 at 20:56

      Se ois kyllä sulle loistava kohde. Mä en kyllä voi tässä elämäntilanteessa oikeastaan edes kuvitella, minne en lähtisi, jos ilmaiseksi pääsisin. :D Kaikki kiinnostaa!

  • Reply Terhi / Muru Mou keskiviikko, syyskuu 7, 2016 at 16:10

    Mielenkiintoista luettavaa! :) Mä kävin ensimmäisellä blogimatkalla muutama viikko sitten Berliinissä ja ajattelin, että se tulee olemaan kolme päivää tukka putkella juoksemista sovitun ohjelman mukaisesti. Ja olin siis ihan fine tämän asian kanssa, koska sellaisiahan ne reissut on, ja en tiennyt kaupungista etukäteen juuri mitään. No sittenpä selvisikin, että mitään ohjattua ei ollutkaan, vaan saatiin mennä ja tehdä miten meitä huvitti! Eli Berliini tuli tutuksi suht samalla tavalla kuin olisin kaupungissa ollut lomallakin, vaikkakin kyllähän sitä silti tuli tehtyä hieman enemmän että on sitten varmasti matskua postauksiin, ja sellanen minulle tyypillinen kahviloissa roikkuminen jäi vähemmälle :D Ja enemmän työtä tällaisessa oli, kun piti ottaa kaikesta itse selvää, mutta saipahan myös mennä oman maun mukaan, ja omalla aikataululla. Toivottavasti saan kokea joskus vielä tällaisen ”oikean” pressimatkan :)

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta torstai, syyskuu 8, 2016 at 12:39

      Mielenkiintoista! Ei oikeastaan hullumpi konseptio toikaan, varsinkaan, Berliinissä, jossa tekemistä riittää ja josta varmasti tällaisella on saatu paljon erilaisia näkökulmia maailmalle postausten muodossa. Tehdään niin, että sä lähdet seuraavaksi täyteen ängetylle ja mä tällaiselle rennommalla blogimatkalle. ;)

  • Reply Merja / Merjan matkassa keskiviikko, syyskuu 7, 2016 at 21:40

    Omakohtaista kokemusta ei ole kuin työmatkoista. Niillä on vaihtelevasti ollut omaa aikaa. Muistan kun joskus vuosia sitten istuimme Oslossa hienon hotellin vielä hienommassa kokoushuoneessa, jossa oli kristallikruunut ym. Mietin siinä, että tämäkin kokous olisi voitu pitää omissa tiloissa. Miksi lennättää porukka Norjaan, kun omaa aikaa siellä ei ollut yhtään. No, onneksi sen jälkeen on ollut muunkinlaisia työreissuja. Minä olen muuten mieltänyt sinut vanhaksi konkariksi mitä blogin kirjoittamiseen tulee. Sillä ihmettelin, mitä nämä kirjoitukset kokemattomuudesta ovat ?

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta torstai, syyskuu 8, 2016 at 12:40

      Haha hauska kuulla! En mä ainakaan itseäni pidä minään vanhana konkarina, vasta muutama vuosi bloggailua takana ja tosiaan ensimmäinen varsinainen pressimatka oli tämäkin. :D Ja niin, ehkä sieltä Oslosta haettiin jotain uusia ideoita ja tuulia, jotka ei tutuissa ympyröissä juolahtaisi mieleen?

  • Reply Kohtteena maailma / Rami torstai, syyskuu 8, 2016 at 07:44

    Kiva oli lukea kokemuksistasi! Itsellä toinen parhaillaan menossa ekassa pomppulaskussa ja näin 1,1 reissun kokeneena käytännöt vaihtelevat jo näissäkin paljon. Eilen tuli muuten ohjelma, alustava toissapäivänä :-D Itse valmistuin reissuille kutakuinkin normaalisti mikä oli hyvä juttu, kun on enemmän vapaavalintaisia vaihtoehtoja kuin oletin. Katsotaan nyt sitten mikä on lopputulos tällä reissulla :-) Mutta tosiaan olen ymmärtänyt, että käytännöt vaihtelee reissuilla hyvin paljon, samoin kuin järjestetyn ohjelman ja majoituksen taso. Tämän ohjelma vaikuttaa aika mun tyyppiseltä, miksi asiasta innostuinkin: http://kohteenamaailma.fi/eurooppa/mita-tehda-munchenissa/ Ainoastaan harmittaa ajankohta, ois saanut olla viikon myöhemmin -> Oktoberfest & Bayern Münchenin kotipeli :-D

    P.S. Toi sun reissu vaikutti kyllä tosi mielenkiintoiselta, vaikka tietty pieniä puutteita olikin omaan matkustustapaan. Näki kuitenkin uutta kulttuuria ja sai ekan kokemuksen pressimatkasta :-)

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta torstai, syyskuu 8, 2016 at 12:42

      Kiitos kommentista Rami, Tatarstanin reissu tosiaan oli erittäin huikea kokemus ihan kokonaisuudessaan, sekä kohteen että pressimatkan kokemisen puolesta. Ja järjestelyt toimivat niin hyvin! Luinkin ton sun postauksen ja on kyllä just sulle sopivaa ohjelmaa luvassa, pidähän hauskaa! :)

  • Reply Miika ♥ Gia | matkakuume.net torstai, syyskuu 8, 2016 at 09:45

    Juu, nämä blogimatkat on kyllä ihan oma juttunsa, verrattuna lomailuun. Se on jotenkin hassua kun ihmiset aina näkevät vaan (tietysti) ne kauniit kuvat ja mukavat kokemukset, mutta taustalla on sitten aina se että menet aikataulutettua ohjelmaa. Tavallaan helppoa mutta kaikki omat jututhan siinä kyllä jää tekemättä.

    Olen ollut useammallakin blogimatkalla, ja tätä nykyä lähden vain niille jotka tosissaan kiinnostavat, tai kohteisiin, jotka muutenkin puhuttelevat. Ja lisäksi ohjelman pitää vielä olla kohdillaan. ”Ilmaisen” matkan eteen joutuu tekemään niin paljon töitä ja pistämään lomapäiviä, ettei ihan minkä tahansa takia huvita sitä yhtälöä tehdä.

    Täytyy sanoa että Harrinivan järkkäämä blogimatka Lapiin oli kyllä aivan erinomaisesti hoidettu. Tarpeeksi omaa aikaa, sopivasti ohjelmaa – ja tietysti kaikki osui vielä omaan mielenkiinnon kenttään, asioita joista olisin maksanut mieluusti itsekin. Niistä kirjoittaa myös mielellään.

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta torstai, syyskuu 8, 2016 at 12:44

      Harriniva vaikutti tosi hienolta kokemukselta juuri senkin takia, että postauksista olen saanut sen vaikutelman, että homma toimi siellä päässä. Ei-bloggaajat eivät ymmärrettävästikään aina usko tai ymmärrä, miten paljon aikaa yhdenkin postauksen tekemiseen menee, tai miksi se yksi kuva vielä täytyy saada otettua, tai miksi ilmainen matka ei ole loppujen lopuksi oikeastaan ilmainen. Töitähän sen eteen tehdään. :)

  • Reply Pirkko / Meriharakka torstai, syyskuu 8, 2016 at 14:08

    Kuten Gia tuossa edellä totesi, niin näitä ”ilmaisia” matkoja joutuu kyllä tarkkaan miettimään silloin, kun lomapäiviä on rajallisesti ja omallakin listalla aika paljon paikkoja, joissa oikeasti haluaisi käydä.
    Olympian kiertomatkat ovat muuten kyllä parhaimmillaan/pahimmillaan tuollaisia, että kaikki on järjestetty, eikä itse tarvitse tietää missä syödä, mitä ruoka maksaa tai miten saa taksin – mutta erona tietysti se, että kun niillä on maksavana asiakkaana, niin saa sittenkin pitempien siirtymien puitteissa tehdä mitä huvittaa ja parin viikon reissulla yleensä otammekin aina välillä ryhmästä ja ohjelmasta lomaa ja teemme mitä haluamme.

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta torstai, syyskuu 8, 2016 at 15:11

      Joo, näin työssäkäyvänä opiskelijana on vielä vähän helpompaa lomapäivien kanssa. Oot kyllä saanut noi Olympian kiertomatkat kuulostamaan todella houkuttelevilta!

  • Reply salaine torstai, syyskuu 8, 2016 at 19:22

    Eipä ole tullut eteen pressimatkaa. Tuli mieleeni, että tottahan toki tarjoajan on majoituksen ja ruokien suhteen annettava vieraalle parhaat mahdolliset kokemukset. Jos ei niin sitten tulisi kirjoitettua kammottavasta hotellista jne jne. Se on todella harmi, jos päivät on liian täynnä ohjelmaa, eikä jää vapaata aikaa missään.

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta sunnuntai, syyskuu 11, 2016 at 14:55

      Niin no ei se nyt mikään todella harmi kuitenkaan ollut, sen verran paljon saatiin kuitenkin vastineeksi siitä tiukasta aikataulusta.

  • Reply Virpi /Täynnä tie on tarinoita torstai, syyskuu 8, 2016 at 22:38

    Ei ole kokemusta blogimatkoista. Olen kyllä sitä mieltä, että tässä tapauksessa myös lahjahevosen suuhun saa kurkistaa ja kertoa mitä näkyy. Onhan blogimatkojen järjestäjillä kuitenkin vastuu siitä että kaikki toimii, vai millaisen kuvan se antaa yhteistyökumppanista ellei se ssaa järjestymään edes matkaa josta tiedotetaan ”koko maailmalle” (tai ainakin suurelle yleisölle johon lukeutuu mahdolliset tulevat maksavat asiakkaat). Miten huonosti silloin kohdeltaisiin yksittäistä matkailijaa? Ei voida mielestäni olettaa että vain hyvät asiat tuodaan julki, täytyyhän yleisön tietää missä kohtaa on parannettavaa? Luonnollisesti hotellit ovat tällöin hyviä ja ymmärrän myös sen että tottakai tälläisiin matkoihin tumpataan mahdollisimman paljon ohjelmaa jotta kohde tulisi mahdollisimman hyvin tutuksi. Toki siinä bloggaaja joutuu sitten ehkä juoksemaan eikä välttämättä pääse sinne minne menisi ellei olisi blogimatkalla. :)

    Mutta aivan ihana että reissu oli noin onnistunut! Ihan ansaitusti olet sinne päässyt!

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta sunnuntai, syyskuu 11, 2016 at 14:57

      Joo, tietty epäkohdistakin ja ei niin miellyttävistä puolista pitää voida kertoa. Jos vaikka hotelli on huono, niin miksei siitä voisi kertoa. Mutta toisaalta jos joku isompi juttu mättää, niin sitten jättäisin ehkä vain kirjoittamatta aiheesta (jos esimerkiksi joku retkikohde olisi tosi epäonnistunut, tai vastaavaa).

  • Reply Anna | Muuttolintu.com perjantai, syyskuu 9, 2016 at 03:00

    En ole ollut blogimatkalla, mutta tietysti lähtisin, jos mahdollisuus tulisi. Olen ennenkin kuullut, että vapaa-aikaa ei juuri ole, ja se on tietysti vähän ikävää. Onhan se varmasti ihan eri kuin omalla lomalla, eikä se ilmaiseksi tule kun siihen liittyy kuitenkin töitä eli bloggausta, joka on paljon työläämpää kuin mitä ihmiset tuntuvat joskus kuvittelevan. Silti, kyllä itseänikin vähän hymyilyttäisi ykkösluokassa.. :)

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta sunnuntai, syyskuu 11, 2016 at 14:59

      Hih! :) Ja joo, itsekin kuvittelin bloggaamisen olevan paaaaljon helpompaa ja vähemmän aikaa vievää, kuin mitä se todellisuudessa on, ennen kuin itse aloin kirjottelee.

  • Reply Tiia/ReiseReise perjantai, syyskuu 9, 2016 at 21:08

    Jäin lukemaan kommentteja ja unohdin jo mitä mun piti kommentoida. Hm..niin blogimatkalla en ole ollut, mutta olisi ihan mielenkiintoista kokea vaikka kerran. Tietysti vähän voisi harmittaa jos vapaa-aikaa ei olisi yhtään ja joku itseä kiinnostava paikka jäisi näkemättä.

  • Reply Mirka/ Reason for Season lauantai, syyskuu 10, 2016 at 11:10

    Olen ollut blogi -ja pressimatkoilla ja myös niistä kieltäytynyt. Näiden reissujen järjestelyissä on kyllä eroja ja harvoin kaikki menee ihan putkeen. Monia turhautumisen hetkiä on siis ollut matkassa mukana ja siinä onkin sitten tasapainottelemista, että mitä kirjoittaa blogiin, kun itselläni ei ole tapana kirjoittaa negatiivissävytteisesti asioista. Ja lisäksi ne ongelmat eivät liity yleensä mitenkään siihen kohteeseen, joten pitää miettiä, että mistä ärsytyksen kohteista kirjoittaminen on relevanttia. Monet ovat uusia blogimatkojen järjestämisessä ja sen vuoksi ihan pihalla. Ehkä joskus teen jonkun koostepostauksen asioista, jotka ovat rasittaneet tällaisilla reissuilla :D. Mielelläni välillä käyn pressireissuilla, mutta tällä hetkellä (rahattomana) odotan vaan äärimmäisen paljon sitä hetkeä, kun minulla on rahaa taas reissata omilla rahoilla ja tehdä ihan mitä ikinä huvittaa matkallani 8).

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta sunnuntai, syyskuu 11, 2016 at 15:11

      Tee, olis tosi mielenkiintoista lukea! Olisi kiva myös itse päästä tulevaisuudessakin tällaisille matkoille, niin pääsisi sitten vertailemaan.

  • Reply Laura - Urbaani viidakkoseikkailijatar sunnuntai, syyskuu 11, 2016 at 20:57

    Pressimatkat voivat olla aivan upeita tai sitten aivan karmeita. Itse olen oppinut valitsemaan vain ne oikeasti itselleni sopivat matkat, en niinkään maan takia vaan matkan teeman. Jos matkan kohde tai teema ei kiinnosta, menen mieluummin omalle matkallen ilman sen suurempia vaatimuksia tai aikatauluja.Usein tosiaan ohjelman saa aivan viime hetkellä, monesti turismitoimistoilla on monta asiaa hoidettavanaan samaan aikaan. Yritän kaikkialla aina edes hetken aikaa päästä kiertelemään itsekseni, vaikka ohjelma olisikin tiukka. Vain silloin aistin itse oikeasti, miltä paikka tuntuu ja näyttää. Vaikka jokaiseen näennäisesti ilmaiseen syöttiin ei kannata tarttua, välillä nämä pressimatkat voivat näyttää aivan uudenlaisen puolen kyseisestä kohteesta. Usein matkoilla tuleekin oltua lähes toimittajan roolissa, kysellen ja muistiinpanoja tehden. Ja kyllä, välillä tarjoutuu tilaisuus elämyksiin, joihin omasta kukkarosta ei liikenisi tarpeeksi pätäkkää.

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta maanantai, syyskuu 12, 2016 at 10:34

      Todella hyvä kommentti, kiitos Laura! Sulla näistä taitaa olla kokemustakin. Itse voisin kyllä kuvitella lähteväni pressimatkalle ihan vaan johonkin uuteen mielenkiintoiseen maahankin, vaikka teema ei olisi just nappiin. Toisaalta mä nyt oon aika kaikkiruokainen matkailun suhteen, niin ehkä se helpottaa mun asemaa.

  • Reply Liza in London perjantai, syyskuu 16, 2016 at 17:11

    En ole ollut varsinaisella blogimatkalla (joskin pressimatkoista olen joskus kirjoittanut myös blogin puolelle) mutta duuni- ja opintoreissut on tulleet sitäkin tutummaksi :) Tykkään niistä aivan älyttömästi: ohjelma ei tosiaan aina ole sellainen, mitä itse tietyssä paikassa tekisin, mutta aivan kuten sanoit, se voi toisaalta olla joskus myös ihan hyvä juttu.

    Kiitos rehellisestä ja mielenkiintoisesta postauksesta! :)

  • Leave a Reply