Vinkkejä Budapestiin

tiistai, toukokuu 3, 2016

Lentokentältä keskustaan

Ensin täytyy tietenkin selvitä Budapestin Liszt Ferenc International  -lentokentältä keskustaan. Matkaa on reilut 20 kilometriä.

Helpoin tapa on taksi. Ilmiselvästi. Taksitolppa löytyy heti terminaalin ulkopuolelta.

Meidän tapamme: Uber. Uber-kuskeja odottelee lentokentän läheisyydellä. Uberia tilatessasi saat sovelluksesta ohjeen, missä sinun tulee odottaa kuskia. Tämä paikka on juuri siinä, mistä muutenkin tulet terminaalista ulos, kun saavut Budapestiin Finnairin lennolla. Uber-kuski ajaa sisään parkkialueelle. Kannattaa olla valmiina odottamassa, sillä kuskit saavat viipyä tuolla parkkialueella maksutta vain viisi minuuttia. Uber lentokentältä Budapestin keskustaan maksoi menomatkalla alle 20 euroa ja takaisin tullessa pahimpaan ruuhka-aikaan 20 euroa.

Kentältä voi myös ottaa bussin 200E, joka vie sinut Kőbánya-Kispestin metroasemalle (ei keskustassa), josta voi jatkaa etenemistä metrolla.

Asuminen

Budapestissa voi päästä suhteellisen edullisesti hyvätasoiseenkin hotelliin. Kannattaa tietenkin huomioida tässä postauksessa kertomani vinkki hotellien varaamiseen vielä normaaliakin halvemmalla hinnalla.

Majoitus kannattaa varata Pestin puolelta, sillä linnoja ja muutamaa kylpylää lukuunottamatta Budan puolella ei ole turistille juuri mitään. Mistä päin Pestiä majoitus tulisi sitten ottaa? Mielestäni sillä ei ole kovin paljon väliä, sillä välimatkat kaupungissa ovat lyhyet ja liikkuminen helppoa.

Me asuimme tässä Airbnb-kämpässä, joka oli oikein hyvä valinta vielä halpoja hotellejakin edullisempaa vaihtoehtoa hakevalle. 35 euroa yöltä ei aiheuttanut huonoa omatuntoa millään mittapuulla eikä myöskään kovin suurta lovea lomabudjettiin. Parhaimmillaan samaisen asunnon saa vuorokaudeksi 24 eurolla.

Miehekkäillä väreillä sisustetussa asunnossa oli nukkumapaikat neljälle henkilölle, eli vuorokausihinnaksi yhtä henkilöä kohden jää aivan mitätön summa.

IMG_9900

IMG_9844

Unkarilaiset naapurit olivat pidättyvän ystävällisiä, eikä heitä näyttänyt vaivaavan, että turret eli me ramppasimme rappukäytävässä ja sekoilimme porttikoodin kanssa. Tai sitten eivät vain kehdanneet näyttää sitä. Sukulaiskansa.

Hintataso

Budapest on halpa lomakohde. Missäpä sitä ei saisi rahaa kulumaan (kirjoittaja voi helposti tuhlata sievoisia summia ihan vaikka kotisohvalta käsin), mutta halutessaan Budapestissa voi lomailla helposti alle 50 eurolla per päivä. Pienellä suunnittelulla tuohon budjettiin saa jo ihan mukavan päivän kahdelle! Lue meidän budjetistamme  täältä tarkempaa tietoa hintatasosta.

Liikkuminen

Kävellen: Budapestissa on helppo liikkua. Keskusta-alue on loppujen lopuksi aika pieni, ja jos tykkää nähdä paikkoja kävellen, vie apostolin kyyti helposti paikasta toiseen. Meidän majoituksemme oli lähellä Margit-saarta eli hiukan syrjässä, mutta kävelimme aivan ydinkeskustaan helposti alle 20 minuutissa. Kaikki keskustan nähtävyydet ovat kävelyetäisyydellä toisistaan, ja myös Budan puolelle pääsee vikkelästi jalkaisin.

Toistan nyt samat vinkit kuin Roomaa käsittelevässä postauksessani: monen päivän lippu julkiseen liikenteeseen saattaa olla turha. Oman harkinnan ja kävelyhalukkuuden mukaan kukin, mutta itse pärjäsimme muutamilla irtolipuilla koko pitkän viikonlopun.

Ratikalla: Jos jalat ovat kuitenkin jo pelkästä kävelemisen ajattelemisesta rakkuloilla, on ratikka hyvä vaihtoehto. Yksittäinen lippu maksaa reilun euron, ja reitit voi tarkistaa Google Mapsista. Lippuja voi ostaa asemilla olevista automaateista. Jotkut toimivat vain käteisellä, jotkut kortillakin.

Vanha keltainen raitiovaunu on tosi symppis ja linja 2 toimii sopivasti myös köyhän miehen (bloggaajan) jokiristeilynä. Se kulkee aivan Danube-joen rantaa pitkin. Ota ikkunapaikka ja ihaile Budapestin maisemia. Ja ne liput kannattaa oikeasti ostaa, sillä paikalliset smurffit ratsasivat meidätkin kerran viikonlopun aikana.

IMG_0043

Metrolla: Budapestissa on myös metro, jolla matkat taittaa ratikkaakin näppärämmin. Samalla tietenkin missaa maisemat, joten itse suosin ratikkaa. Muista leimata lippu ennen metrotasolle laskeutumista.

Uberilla: Me emme käyttäneet ollenkaan tavallista taksia Budapestissa, sillä Uber toimi aivan loistavasti. Nykyään kun Soneran liittymällä voi surffata melko huolettomasti ulkomaillakin, on Uberin käyttö tosi helppoa. Ei tule Elisan asiakasta tästä neidistä niin kauan, kuin heillä ei ole kiinnostusta helpottaa matkailijan nettielämää Suomen ulkopuolella. Uber oli siis Budapestin takseja edullisempi, autot siistejä ja kuljettajat asiallisia.

Shoppailu

Mielestäni Budapest ei ole mikään suurenmoinen shoppailukaupunki. Pari (itsestäänselvää?) vinkkiä voinen silti antaa: herkkuostoksille kannattaa suunnata tietenkin kuuluisaan kauppahalliin.

IMG_9957

Vaci Utca -kadun pohjoispäässä on pätkä, josta löytyvät normaalit ketjuliikkeet ja ne vähän hintavammat vaateputiikit. Vaci Utca onkin Budapestin kuuluisin ostos- ja kävelykatu. Älkää kuitenkaan odottako mitään kilometrejä pitkää ostosbulevardia, jonne hukkua päiväkausiksi törsäilyn viettelevään maailmaan. Silloin on pettymys edessä.

IMG_0017

Ostoskeskuksiakin löytyy: WestEnd City Center on Keski-Euroopan suurin ostoskeskus, minkä lisäksi ainakin Arena Plaza vaikuttaisi ihan hyvältä shoppailukohteelta.

Turvallisuus

Itse koin Budapestin aika turvalliseksi turistin näkökulmasta. Liikuimme kaikkiin vuorokaudenaikoihin alueita kaihtamatta. Taskuvarkaiden varalta kannattaa tietenkin olla varuillaan. Kodittomia on paljon, mutta eivätpä he tavallisen lomailijan olemista millään tavalla häiritse.

Syöminen ja juominen

Budapestista löytyy kaikkea halvasta pikaruoasta kalliiseen fine diningiin. Kokeile ainakin gulassikeittoa ja lángoseja. Ruoka on yleisellä tasolla melko raskasta. Paprikaa ja lihaa ja makkaraa löytyy joka lähtöön.

Kalja on halpaa ja cocktailit paikasta riippuen halpoja tai Suomen hinnoissa.

Lue kokonainen postaus Budapestin ravintoloista ja baareista täältä.

Tippaaminen

Unkarissa tipataan. Tippaaminenhan on aina se suomalaisten kauhu, kun ei tiedetä miten, missä ja milloin pitäisi tipata ja varsinkaan että kuinka paljon. Suomalainenhan ei ylimääräistä maksa!

10-15% on Budapestissa sopiva määrä tippiä esimerkiksi ravintoloissa. Muista kuitenkin tarkistaa, onko laskuun jo valmiiksi merkitty ”service charge” tai ”service fee”, jolloin tippiä ei tarvitse jättää. Pieni tippi voi olla paikallaan myös taksikuskille tai baarimikolle. Yleinen tapa tipata on pyöristää laskun loppusumma seuraavaan sopivaan summaan.

Ei kannata kuitenkaan liikaa stressata tippaamisesta(kaan). Budapestissa on niin paljon turisteja, että eiköhän siellä ole jo kaikkeen totuttu.

IMG_0077

Muita kokemuksia Budapestista löydät näiden linkkien takaa: ravintolat ja baarit, hintataso, matkapäiväkirja 1/4, 2/4, 3/4, 4/4.

Toivottavasti vinkit auttavat matkasuunnittelussa!

You Might Also Like

25 Comments

  • Reply Tiia/ReiseReise maanantai, toukokuu 9, 2016 at 22:45

    Onko kaikki muut kommentoineet toista vaihtoehtoa. :D Olen piakkoin menossa Budapestiin, niin oon mielenkiinnolla lukenut sun matkapäiväkirjoja ja näitä vinkkejä. Oon menossa toistamiseen, mutta tapaan mun perhettä siellä, niin tulee varmaan käytyä samoissa paikoissa uudestaan. Kauppahallissa pitää muistta käydä. Ja tippaaminen taatusti unohtu multa viimeksi!

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta tiistai, toukokuu 10, 2016 at 09:12

      Haha joo, näemmä Budapest tulee muilla jo korvista ulos. Mutta hyvä, että yks on kiinnostunut! ;)

  • Reply Kohteena maailma / Rami tiistai, toukokuu 10, 2016 at 10:04

    Itse tykkään tällaisista vinkkipostauksista! Saan näistä tuhannen kertaa ennemmän kuin esimerkiksi hotelliarvosteluista :-D

    Kauppahalli olisi varmasti mun paikka, vaikka mitään en ostaisi. Tuon ratikkareitin voisin mielelläni mennä myös, hyvä vinkki!

    Miehekäät huoneen värit saattaisi tuoda itsestäkin esiin uusia puolia, joten ehkä sittenkin valitsisin konservatiivisen hotellin. Täytyy kyllä todeta, että olen alkanut kiinnostumaan näistä Airbnb -vaihtoehdoista. Uberikin on itsellä vielä käyttämättä, joten pitäisikö seuraava eksoottinen loma toteuttaa Suomessa ja varata Airbnb -majoitus ja ajella pelkällä Uberilla :-D

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta tiistai, toukokuu 10, 2016 at 10:29

      No ehdottomasti! :D Mukavuusrajojen ulkopuolelle! ;) Mutta ihan tosissaan, perheen kanssa matkustaessakin säästää yleensä varmasti hyvän summan, vaikka ottaisi vähän hiennommankin Airbnb-asunnon. Verrattuna hotelliin siis. Vaikka onhan se hotelli aina hotelli, varsinkin hyvä sellainen. Mutta mieluummin hyvä Airbnb-kämppä kuin huono hotelli.

      Ja kiva tietää, että vinkkipostaukset ainakin joitakin kiinnostaa.

  • Reply Ansku BCN tiistai, toukokuu 10, 2016 at 20:43

    Juuri tuli vastaan ihan superhalvat lennot Barcelonasta Budapestiin ja takaisin, olisikohan ollut joku 70 euroa! En kuitenkaan tarttunut tarjoukseen, kun tässä on nyt monenlaista muuttujaa, ja edellisestä kerrasta ei nyt niin hirveästi ole aikaa (tai onpas, melkein kaksi vuotta, mihin aika katoaa!!)

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta keskiviikko, toukokuu 11, 2016 at 12:36

      Aika se vaan luisuu käsistä kamalalla vauhdilla! Ei oo kyllä hinnalla pilattu liput. Suomestakin lentää onneksi aika halvalla sinne, me nyt maksoimme jotain 130-140e lipuista mutta usein on Norwegianilla tarjouksia, että pääsee alle satasella. Oisko siellä todella alhaiset lentokenttäverot tms. kun pystyvät lippujen hintoja niin edullisina pitämään. :)

  • Reply Paula - Viinilaakson viemää tiistai, toukokuu 10, 2016 at 22:13

    Mahdollisesti kesän kohdelistalla eli siinä mielessä arvokasta tietoa ja mielenkiintoinen juttu! Mukavaa kuulla, että on muitakin mahdollisuuksia siellä liikkumiseen ja yöpymiseen kuin se ainainen taksi ja hotelli.

  • Reply Pirkko / Meriharakka keskiviikko, toukokuu 11, 2016 at 15:19

    Edellisellä Budapestin vierailulla jäi oma hotellivalinta harmittamaan – matka oli ex tempore ja vähän ”ylimääräinen” ja ajattelimme, että kyllä sitä muutama päivä menee 3 tähden hotellissakin (joka sitten vielä osoittautui olevan hiukan turhan kaukana keskustasta, vaikka menihän sinne ratikka). Eli tuo, että unkarilaisella hintatasolla kannattaa mennä hotellissa ainakin yksi pykälä ylös ja asua oikeasti keskustassa on hyvä vinkki. Seuraavan kerran Budapestiin taidamme ottaa 5 tähteä, vaikka normaali keskiarvomme onkin 4.

  • Reply salaine keskiviikko, toukokuu 11, 2016 at 21:10

    Budapest on hieno kaupunki. Me olimme noin viisi vuotta sitten lento ja hotelli 125 €/ hlö kolmelta yöltä. Voiko halvempaa enää olla! Nukuimme vielä hotellissa Budan puolella aivan keskustassa aamiainenkin kuului hintaan. Harmi vaan kun en enää muista hotellia. Lennot saimme halvalla wizzairilta. Oli joku tarjous. Kävimme mm kylpylässä, Gellert vuorella, linnassa, jokiristeilyllä. Liikkuminen vaivattomasti kävellen. Neukku patsas museokin siellä olisi ollut mutta meiltä jäi väliin. Halpaakin oli.

  • Reply Anna / Muuttolintu torstai, toukokuu 12, 2016 at 03:05

    Ihanan halpaa, Budapest alkaa kiinnostaa enemmän ja enemmän. Tykkään kaupungeista, joissa pääsee kävelemällä ympäriinsä. Täytyisi tutustua tuohon Uberiin, ei olla vielä täällä Melbournessakaan sitä käytetty.

  • Reply Martta / Martan Matkassa torstai, toukokuu 12, 2016 at 13:37

    Kävin useana vuonna Unkarissa hevosvaelluksella Balaton-järven lähellä ja noilla reissuilla piipahdimme muutaman kerran pikaisesti Budapestissä, joten olisi kiva käydä siellä uudemman kerran ja viettää aikaa ihan kaupungilla.

  • Reply Outi/Maa Quzuu lauantai, toukokuu 14, 2016 at 17:56

    Ihana ihana Budapest! Sinne tahdon uudestaan mitä pikimmiten. Hyviä vinkkejä ensikertaa kaupunkiin matkaavalle!

  • Reply Karoliina / From Karoliina -blogi sunnuntai, toukokuu 15, 2016 at 07:58

    Luin alussa olevaa tekstiä ensin, että ”helpoin tapa on taksi. Ilmaiseksi.” :D Ajattelin, että no tässäpä varsin reilun oloinen kaupunki :D Vaikkei se nyt ihan täysin ilmaista ollut, niin hyvältä kuulostaa tämä hintataso! Ihania tällaiset vinkkipostaukset, laitan näitä aina itselleni talteen kirjanmerkkeihin, mahdollista tarvetta varten… :)

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta sunnuntai, toukokuu 15, 2016 at 17:32

      Valitettavasti taksi ei sentään aivan ilmainen ole. :D Mutta uber on melkein ilmainen! ;)

  • Reply Johanna torstai, kesäkuu 16, 2016 at 20:05

    Hei!
    Kiitos kivasta Budapest-infopaketista. Nyt vaan puski hiki otsaan, kun minä paprika-vammainen (ehkä allergiaa tai jotain, mutta en pysty syömään) olen menossa heinäkuussa Budapestiin. Varaudunko siihen, että elän ne neljä päivää jätskillä ja leivoksilla? =)

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta torstai, kesäkuu 16, 2016 at 22:52

      Heh! :) Etköhän sä siellä selviä, paprikajauhetta ja muita paprikatuotteita myytiin joka paikassa, mutta nyt kun ajattelen sitä ruokaa jota me söimme, niin kyllä siellä paprikatonkin varmasti herkkuja löytää. ;) Me ei taidettu syödä kertaakaan ainakaan illallisella mitään paprikaruokaa. Ihanaa reissua teille, ja kiva jos vinkeistä oli hyötyä :)

  • Reply Diu torstai, elokuu 4, 2016 at 11:13

    Uber on valitettavasti lopetettu Unkarissa :( vedoten siihen etteivät maksa veroja, ihanat päättäjät taas

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta torstai, elokuu 4, 2016 at 13:30

      Tein nopean googlauksen ja niinhän se näytti valitettavasti olevan, että meidän keväisen matkamme jälkeen näin on päätetty. :( En tiedä, kuinka sitten käytännössä vaikuttaa vai vaikuttaako? Mutta kiitos, että tulit kertomaan!

  • Reply Misa Roito sunnuntai, huhtikuu 23, 2017 at 19:06

    Moi,

    Kiitos vinkeistäsi. Kuinka kannattaa toimia rahanvaihdon kanssa? Vaihto Suomessa vai tuolla paikan päällä? Onko paikkoja, missä ei kannata käyttää luottokorttia?

    Kiitokset etukäteen

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta maanantai, huhtikuu 24, 2017 at 11:48

      Moi!

      Itse en yleensä jaksa alkaa vaihtamaan rahaa Suomessa, oli kohde mikä hyvänsä. Lentokentillä on kuitenkin automaatit, joista saa rahaa ulos heti saavuttuaan. En tykkää kannella isoja rahasummia mukanani, joten nostan aina parin päivän tarpeisiin. Harvemmin siis vaihdan rahaa.

      Mielestäni Budapestissa voi käyttää luottokorttia kaupoissa ja useimmissa ravintoloissa. Tällä hetkellä täällä Serbiassa käytän korttia lähes kaikkeen, eikä ole mitään ongelmia ollut. Jos joku kopiointi tms sattuu joskus kohdalle, niin se on sitten huonoa tuuria!

    Vastaa käyttäjälle salaine Cancel Reply