Budapestin matkapäiväkirja 3/4

lauantai, huhtikuu 9, 2016

Sunnuntai.

Pitkät yöunet takana ja päivä Budapestissa edessä, mutta vähän jo huolettaa, että loppuuko tekeminen kaupungista kesken. Tällaisissa pienehköissä pääkaupungeissa tekemistä on kuitenkin loppujen lopuksi turistille rajallinen määrä, jos haluaa tehdä muutakin kuin vaellella katuja tai istua kahviloissa.

Sunday market? Kuulostaa hyvältä. Yksi farmers’ market löytyykin nopealla googlauksella Szimplakertin rauniobaarista, jossa jo perjantaina olimme, silloin vähän erilaisissa merkeissä. Tällä kertaa sivistyneemmin, ja päätämme ostaa maajusseilta aamupalatarpeita ja lähteä piknikille.

IMG_0263 IMG_0250

Laukkuun leipää ja piimää vaan, tai siis makkaraa ja juustoa, Unkarissa kun ollaan.  Sydän- ja verisuonitaudit repussamme lähdemme kävelemään juutalaiskorttelien läpi kohti City Parkia eli Kaupunginpuistoa.

IMG_0270

Emme pysähdy ensimmäiseen vastaan tulevaan kauppaan ostamaan juotavaa, koska ”onhan näitä kauppoja vielä matkan varrella”. Kävellään kilometritolkulla, eikä ensimmäistäkään avoinna olevaa kauppaa. Budapest on vähän kuollut sunnuntaisin.

Puistoon päästessä kurkku on kuiva kuin Sahara ja maksamme törkeän hinnan ensimmäisen kahvilan pienistä cokiksista. Miten tässä aina käy näin?

Optimized-IMG_0281

IMG_0285

Mutta sitten on onneksi aika istahtaa ja nauttia porottavasta auringosta, vihreästä nurmikosta ja 21 asteen lämpötilasta. Mustat sukkahousut lisättiin päivän huonojen valintojen listaan, tuli hiukan kuuma.

IMG_0287 IMG_0291

Piknikin jälkeen meillä on dilemma: olisimme halunneet mennä Rudas-kylpylään Budan puolelle.

Mutta olimmeko unohtaneet pakata uikkarit matkalle? Kyllä. Onko Budapestissa sunnuntaisin kaupat auki? Ei.

Se siitä kylpyläajatuksesta sitten. Viikonloppuisin ei saa mennä aataminasussa, koska silloin kylpylässä on sekavuoro. Arkisin miehet ja naiset ovat erikseen, alastomuus sallittu!

Koska päteminenhän on parasta silloin, kun ei itsellä ole edes kokemusta asiasta, niin tässäpä kylpylävinkkiä Budapestiin:  kehottaisin välttämään kuuluisaa Szechenyin kylpylää ja ottamaan suunnan kohti Rudas Spata. Szechenyi näyttää kuvissa hienoilta, mutta on kuulemani mukaan likainen ja aina ruuhkainen. Rudasta sen sijaan meille suositteli sekä eräs unkarilainen tuttava että Budapestissa asuva suomalainen tuttu. Meidän valinta olisi siis ollut selvä, emmekä edes harkinneet Szechenyihin menoa. Rudas Spassa on muuten viikonloppuöisin yökylpemismahdollisuus kello 22-04. Ei huono ajatus lillua ulkoilma-altaassa Budapestin yöllisiä valoja ihaillen.

Tässä vaiheessa päivää alkaa sitten tuntua, että mitä me nyt oikein tehdään, kun ei kylpyläänkään päästä. Niinpä kävelemme Kaupunginpuiston reunalla sijaitsevaan Budapestin eläintarhaan.

IMG_0305

Armahtakaa syntistä – tätäkin lukee varmasti moni, joka pitää eläintarhoja vastenmielisenä ilmiönä. Minäkin tiedostan asiaan liittyvät eettiset ongelmat. Ja sanotaan näin, että tiedostan ne taas entistä paremmin, kun nyt menin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan eläintarhaan. Olin etukäteen lukenut monien kehuvan Budapestin eläintarhan oloja hyviksi, mutta enpä voi näihin kehujiin kyllä yhtyä.

Budapestin eläintarhassa osa eläimistä vaikutti virkeiltä ja aktiivisilta ihan kohtuullisissa tiloissa. Sitten taas osa oli surkeissa oloissa, ankeassa häkissään apaattisen oloisena. Ei niitä ollut kiva katsella, ja mielessäni pyöri vain ajatus siitä, miten paljon hienompaa olisi nähdä nämä lajit omassa elinympäristössään, vapaana, tekemässä luonnollisia asioita.

Mutta tiedättekö mikä oli kaikista pahinta? Ihmiset. Itäisen Euroopan kansakunnat olivat ottaneet pussikaupalla ruokaa mukaan, jota sitten heiteltiin eläinten häkkeihin ilman huolen häivää. Inhottavaa toimintaa. Virtahepokin oli jo niin ehdollistunut ruokinnalle, että se availi aitauksensa vieressä suutaan tasaisin väliajoin ihmisiä nähdessään, koska tiesi saavansa ruokaa. Ja niinhän se saikin – muun muassa lihapasteijoita. Toisten eläinten häkeissä aiheutui tappeluita, kun sinne korkeidenkin lasiseinien yli heitettiin hedelmiä. Kirahveja syötettiin kädestä pitäen.

Mikä ihmisiä vaivaa?

IMG_0302

Illallisella meillä oli kaksi tavoitetta: löytää hyvä ravintola, jostai saisi gulassikeittoa, ja sen jälkeen päätyä lasilliselle hyvään viinibaariin maistelemaan paikallista Tokaj-viiniä. Challenge accepted!

Suuntaamme Menza-ravintolaan, joka vaikuttaa trendikkäältä ja suositulta niin paikallisten kuin ulkomaalaistenkin keskuudessa.

IMG_0340

Sunnuntai-iltanakin paikan jokainen pöytä on varattu, mutta meille löytyy pieni rako eräästä pöydästä ennen varauksen tehneiden ihmisten saapumista. Saamme goulashimme, joka taisi verottaa kukkaroa kolmen euron verran.

Myös viinitoiveemme täyttyy päätyessämme ihanaan Doblo-viinibaariin.

IMG_0343

IMG_0349

Viinibaarista kävelemme noin puolen tunnin matkan takaisin asunnollemme. Matkalla eksymme pelamaan pari matsia ilmakiekkoa tyhjään peliluolaan ja löydämme myös paikallisen mummotunnelin, jossa meno on vähintään yhtä villiä kuin meidän omassa mummotunnelissamme perjantai-iltaisin.

Eihän tässä enää itsekään olla kovin kaukana mummotunneli-iästä (ikäkriisi!).

Huominen olisikin sitten jo viimeinen päivämme tässä kauniissa kaupungissa.

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Maarit Johanna sunnuntai, huhtikuu 10, 2016 at 15:32

    Matkapäiväkirjat on huippuja :D Ollappa piknik-kelit täälläkin. Mulla on muistoja Budapestistä ainoastaan keskeltä kesää kun oli ihan järkyttävät yli neljänkympin helteet. Vierailtiin siellä S:llä alkavassa vaikeanimisessä kylpylässä, eikä se ainakaan meistä ollut likainen tai ruuhkainen edes niin kuumalla säällä. Tosin Gellert-spa toisella puolella oli kuitenkin rauhallisempi, mutta ei läheskään niin kiva. :)

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta sunnuntai, huhtikuu 10, 2016 at 16:13

      Joo nytkin oli jo niin lämmin että mietin et mitä se kesällä sit onkaan… Oonkin tehnyt pienen periaatepäätöksen että yritän välttää kaupunkilomia keskikesällä koska se on vaan niin raskasta siinä kuumuudessa. :D

      Tosta kylpylästä oon kyllä kuullut niiiin ristiriitaisia arvioita – toiset kehuu ja toiset haukkuu. Mutta mua jäi todella harmittamaan, ettei sinne Rudas Spahan päästy, sillä siitä olin kuullut pelkkää hyvää. :)

    Vastaa käyttäjälle Maarit Johanna Cancel Reply