Ylellinen afternoon tea Salutorgetissa

lauantai, maaliskuu 12, 2016

Sain tänä vuonna ihan megakivoja synttärilahjoja ystäviltä. Yksi niistä oli lahjakortti Salutorgetin iltapäiväteelle. Ihan mahtava idis! Mulla Shanghaista lähtien ollut suuria haaveita päästä viettämänään ylellistä iltapäivää high tean tai afternoon tean merkeissä. Shanghaissa afternoon tea jäi järkyttävien hintojen vuoksi kokeilematta mutta tarkkakorvainen ystävä oli laittanut vinkin korvan taakse.

Niinpä suunnattiin viime viikon lauantaina meidän lukiosta asti yhtä pitäneen kolmikon kanssa Salutorgetiin Kauppatorin laidalle. Salutorgethan on Royal Ravintoloihin kuuluva rafla jossa tarjoillaan mm. yhtä Helsingin laadukkaammista (tai ainakin kalleimmista) brunsseista. Pientä tai suurempaa ylellisyyttä olisi toivottavasti nytkin odotettavissa.

Afternoon tea Salutorget Helsinki

Afternoon tea Salutorget Helsinki

Heti Salutorgetin saliin astuessa virittäytyy oikeanlaiseen mielentilaan, onhan sali miellyttävän tunnelmallinen. Afternoon tealle tarvitaan mielentila! Toisin sanoen voi hetken kuvitella olevansa se rikkaan miehen house wife, joka täyttää päivänsä kissanristiäisillä ja iltapäivätee(-skumppa)tarjoiluilla.

Teetä oli Salutorgetin menulla tarjolla useaa eri sorttia, ja pieni kiinalainen sydämeni sykähteli valikoimalle. Isosta litran teekannusta riitti juotavaa koko iltapäivälle, kuten myöhemmin saimme huomata.

Kolmikerroksinen tarjotin pursuili herkkuja. Alalautasella oli erilaisia leipiä, keskimmäisellä sconsseja ja muita makeita ja ylimpänä macaroneja, tryffeliä ja marmeladia. Näin sen kuuluu ollakin. Herkut lähtivät nopeasti katoamaan parempiin suihin.

Afternoon tea Salutorget Helsinki

Afternoon tea Salutorget Helsinki

Afternoon tea Salutorget HelsinkiAfternoon tea Salutorget Helsinki Afternoon tea Salutorget Helsinki

Oli niin hyvää! Kaikki muu kaavittiin viimeisiä muruja myöten, mutta vähän ällöttävä kuivahedelmäkakku jäi kaikilta kolmelta lautaselle. Ja me sentään ollaan herkkusuita kaikki. Vinkkivitonen siis Salutorgetin suuntaan, jos heitätte joka viikko 10 kiloa hedelmäkakkua tähteenä roskiin, niin se saattaa kieliä jostain.

Ehdottomasti parasta koko tarjoiluissa oli sconssit, joita söin itse asiassa ensimmäistä kertaa (MIKSI?!). Ihan mielettömän hyviä! Ei niin makea taikina yhdistettynä vaniljakreemiin ja hilloon oli taivaallista.

Afternoon tea Salutorget Helsinki

Me kaksi muuta naureskelimme kolmannelle kaverillemme, joka oli tehnyt varauksen meille klo 14-18. Siis kuka hullu istuu teetä lipittämässä neljä tuntia?

No ilmeisesti me hullut. Kun kello lähtenteli kuutta, oli pakko nostaa peffa ylös penkistä, hyvästellä teekannu ja lähteä…

Afternoon tea Salutorget Helsinki

Afternoon tea Salutorget Helsinki

…Kiilaan! Vaikken Kiilasta muuten ihan kauheasti välitä, niin 19 euron skumppapullo on hyvä jatkumo neljän tunnin teenjuonnille. Nestetasapaino kuntoon!

IMG_8895

Jottei menisi ihan ylistykseksi, niin pientä kritiikkiä tarjoilujen värittömyydestä: kaikki tarjottavat olivat prikulleen samanvärisiä vaaleanruskeita leivistä macaronseihin asti. Jotain pientä väriläiskää kaipaisi ihmisen silmä, eikös? Pinkkejä macaroneja, keltaisia leivoksia, tai jotain? Vaikka niiden hedelmäkakkujen tilalle?

Salutorgetin afternoon tea maksaa 22,70 euroa, ja skumppalasin saa halutessaan 6,50 eurolla. Oli mielestäni todellakin hintansa arvoinen (Shanghaissa useimmat samantasoiset afternoon teat maksoivat 35-60 euroa) ja meillä oli aivan ihana iltapäivä. Bloggaajastakin saatiin näköjään yhteen postaukseen enemmän pärstäkuvia kuin yleensä kymmeneen postaukseen yhteensä.

Suosittelen lämpimästi iltapäiväteehetkeä täällä, ihan paras tapa treffata tyttökavereita ja parantaa maailmaa! :)

Salutorget osoitteessa Pohjoisesplanadi 15. Muistathan seurata blogia myös Facebookissa?

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Maarit Johanna sunnuntai, maaliskuu 13, 2016 at 10:29

    Oli tosiaan vähän väritön! Meidän afternoon tea Lontoossa taas oli sellaista väri-ilottelua parhaimmillaan. Ylimmällä kerroksella oli pieniä värikkäitä leivoksiakin. Hintakin taisi olla Salutorgetin kanssa samaa luokkaa prosecco-lasillisen kanssa. Skumppalasit kuvissa onneksi piristää varmasti sekä mieltä, että postauksiakin :D Neljä tuntia ei se ole aika eikä mikään jos on hyvät kaverit, skumppaa ja sapuskoitavaa!

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta sunnuntai, maaliskuu 13, 2016 at 18:04

      Joo aika meni kyllä ihan hujauksessa. :) Hyvältä maistuivat tarjottavat mutta tosiaan, väriä olisi tarvittu! Outoa, ettei Salutorgetin keittiössä ole tähän kiinnitetty huomiota. Lontoo on kyllä varmasti teehetkien mekka, pääsisinpä itsekin sinne pian. :)

  • Reply Tia tiistai, huhtikuu 12, 2016 at 17:17

    Moi Meri,
    Vinkki kesäretkipaikaksi: Juva ja Teahouse of Wehmais. Ihana englantilaistyylinen teehuone vanhassa maalaiskartanossa ja ruoka just niin luomua ja lähiruokaa kun olla ja voi. Ja ne teet! Ja ne skonssit! <3 suosittelen! ;)

    Tia

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta tiistai, huhtikuu 12, 2016 at 17:27

      Voi, kiitos vinkistä! <3 En ole tällaisesta paikasta kuullutkaan, enkä Juvalla ikinä käynyt. Harmi, että on vähän kaukana Helsingistä… No ehkä joku kerta matkalla sukulaisille voisi viimeistään poiketa! :)

    Vastaa käyttäjälle Meri / Syö Matkusta Rakasta Cancel Reply