Viimeisen viikon kuulumisia

perjantai, tammikuu 15, 2016

Hupenee hupenee. Vietän nyt vikaa viikkoa Shanghaissa. Päivät on menneet rennoissa tunnelmissa. Valvon myöhään ja nukun myöhään, niin kuin aina. Tapa, josta oon yrittänyt päästä eroon vuosikausia. Onko kukaan nähnyt mun selkärankaa? Mä vähän vihaan aamuja ja aamuvirkkuutta, vaikka siis salaa olen tietenkin kateellinen aamuvirkuille ihmisille. Onneksi mun norjalainen kämppis on ihan samanlainen, ja täällä me yhdessä dataillaan olkkarin sohvalla aina jonnekin aamukahteen asti. Järkevää.

Meillä on myös kolmas kämppis, norjalainen poika, mutta tää tyyppi viettää aikaansa lähinnä korealaisen tyttöystävänsä luona ja harvoin täällä kämpillä. Muutenkin aika suomalaisen oloinen äijä kyseessä: moikkaa kun tulee käymään mutta siihen meidän keskustelut on sitten jääneetkin. Paitsi taidettiin me kaksi lausetta vaihtaa läheisestä kuntosalista kerran, kun olimme pakotettuja puhumaan toisillemme kun sattumalta osuimme samaan hissiin. Finnish Nightmares in real life. Oli niin kiusallista ettette edes usko.

Mulla on aika kulunut täällä oikeastaan lenkkeilyn ja opiskelujen parissa, kun ei muutakaan tekemistä ole. Hehe, täällä sitä ollaan 25 miljoonan ihmisen ja rajattomien mahdollisuuksien (mutta rajoitetun netin ja sananvapauden) maassa ja mulla ”ei ole muutakaan tekemistä”.

Mutta hyvä vain ottaa itseään tässä vähän niskasta kiinni –  säännöllinen liikunta on kiva aloittaa jo täällä, niin on sitten jo rytmissä kun pääsee takaisin Suomeen. Oon aloittanut kevyesti pienillä hölkillä ja noin 20 minuutin lihaskunto-osioilla puistossa jumppaillen kaikkien kiinalaisten iloksi ja hihityksen aiheeksi. Ei mitään uutta auringon alla. Joskus mä kyllä mietin, teenkö itselleni enemmän hyvää vai pahaa lenkkeilemällä tuolla saastesumun keskellä. Pitää varmaan mennä johonkin keuhkokuviin Suomessa, ehkä musta tulee uusi malli niihin tupakka-askien varoituskuviin.

Auringosta puheen ollen, sitä ei oo paljon näkynyt. Ilma on ollut harmaa, kylmä ja sateinen. Mulla on tässä viimeisen kuukauden ollut nyt varpaat ja sormet jäässä ihan jatkuvasti, mikä on tosi inhottava tunne. Suihkustakaan ei saa kuumaa vettä, vain sellasta haalean lämmintä, ja suihkukopin toinen seinä on käytönnössä ikkuna parvekkeelle – voitte kuvitella, ettei suihkussa käyminenkään oo kovin hauskaa.

thumb_IMG_2113_1024

Tescosta saa edullisesti vihanneksia ja hedelmiä, ja ruoka on viime viikot pääasiassa valmistunut täällä kämpillä aina satunnaisia nuudelikeikkoja lukuunottamatta. Pientä paluuta arkeen – puoli vuotta ravintoloissa syömistä ja tiskaamatta olemista on ollut LUKSUSTA! Täällä käy onneksi kerran viikossa ayi eli siivooja, että ihan rahvaanomaiseen taviselämään tässä ei ole tarvinnut vielä heittäytyä.

Niin ja ne opiskelutkin on tosiaan tullut jo aloitettua, 29.1. on ensimmäinen tentti (EU-oikeutta), ja tiedän kotiinpaluun jälkeisen viikon olevan sellaista hässäkkää Matkamessuineen kaikkineen, että oli suosiolla aloitettava lähes tuhatsivuinen tenttialue jo täällä. Jihuu… No, EU-oikeus on oikeastaan sieltä miellyttävämmästä päästä oikeudenaloja, että turhaanpa tässä valittelen.

Ei sen kummempia tällä kertaa, muistakaahan käydä vielä osallistumassa Matkamessu-arvontaan täältä! :) Hyvää viikonloppua kaikille!

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply