Suomen suurin matkablogiyhteisö

Voita liput Matkamessuille 2016

lauantai, 9 tammikuun, 2016

Hellurei, terveisiä Pekingistä!

Pirun kylmä on enkä ole ihan vakuuttunut itse kaupungista. Mutta nähtävyydet on tietenkin vertaansa vailla. Vihdoinkin pitkäaikainen haaveeni Kiinan muurilla vierailemisesta toteutui. Lisää Peking-postauksia luvassa myöhemmin!

thumb_IMG_4429_1024

Mutta asiaan: Matkamessut ovat aivan kulman takana, ja mä sain pari ylimääräistä lippua lukijoideni kesken jaettavaksi. Messut järjestetään Helsingin messukeskuksessa 21.-24.1. (21.1. ammattilaispäivä).

Itsekin saavun juuri parahiksi ennen messuja Suomeen – yksi päivä aikaa levätä puolen vuoden väsymyksen pois ennen messuhulinoita, huh huh!

Matka16_nettisivukuva_Geisha_705x350

Arvontaan osallistuminen on helppoa: kerro kommentiboksiin vaikkapa tämänhetkinen lomahaaveilujesi kohde. Itse lähtisin täältä Kiinasta palattuani mieluiten jonnekin rantalomalle. Voit myös vaihtoehtoisesti kertoa, mistä aiheista haluaisit tässä matkablogissa jatkossa lukea. Täytä myös sähköpostiosoitteesi (näkyy vain minulle), jotta pystyn olla sinuun yhteydessä voiton sattuessa kohdalle.

Arvontaan voi osallistua sunnuntaihin 17.1. klo 21 asti – liput voittajalle postitetaan maanantaina 18.1. jotta ne ehtivät perille vielä ennen messuja.

Onnea arvontaan ja törmäillään Matkamessuilla! :)

Instagram

Bloglovin’

You Might Also Like

140 Comments

  • Reply Nelliina lauantai, 9 tammikuun, 2016 at 02:27

    Kiina varmasti upea kohde! Itse haluisin tällä hetkellä Ranskaan.

  • Reply klaara lauantai, 9 tammikuun, 2016 at 02:34

    Haluaisin matkustaa Kroatiaan.

  • Reply Pimassou lauantai, 9 tammikuun, 2016 at 02:46

    Istanbuliin olisi ihana päästä.

  • Reply hannna1 lauantai, 9 tammikuun, 2016 at 03:04

    Istanbuli on ollut jo kauan listani kärjessä (:

  • Reply Sandra lauantai, 9 tammikuun, 2016 at 03:10

    Voi tuo kiinanmuuri on ehdoton bucketlist-juttu. Oli varmaan mahtavaa kävellä siellä :)

  • Reply Ave lauantai, 9 tammikuun, 2016 at 03:41

    Pekingissä riittää kyllä nähtävää, vaikka onhan se kaupunki kieltämättä melko kaaosmainen! :D Kiinan muuri oli kyllä erittäin vaikuttava! Itselläni on pitkään ollut haaveena matkustaa Uuteen-Seelantiin, mutta toisaalta haluaisin myös Islannin tulivuorille ja kuumille lähteille. :)

  • Reply Anette lauantai, 9 tammikuun, 2016 at 06:35

    Uusi-Seelanti!

  • Reply Minttu lauantai, 9 tammikuun, 2016 at 07:01

    Mahtipontiset luontokohteet kiinnostaisi aina :) Vaellus Norjassa, Islannissa tai Uudessa-Seelannissa houkuttaisi!

  • Reply Sofia lauantai, 9 tammikuun, 2016 at 08:22

    Ah, Kiina olisi ihana nähdä jokin päivä! Aasia on minulle vielä toistaiseksi tuntematon, mutta asia korjaantuu ensi kuussa kun suuntaan Indonesiaan auringon alle. Unelmakohteitahan riittää, mutta tällä hetkellä tuo itselleni uuden mantereen valloitus tuntuu älyttömän hyvältä, ja sitä on odotettu jo pitkän aikaa! Seuraava unelmien kohde voisi olla vaikkapa joku karibian tai väli-amerikan paratiisi.

  • Reply Sassuliini lauantai, 9 tammikuun, 2016 at 11:33

    Islanti ja koko amerikka kiinnostaa. Mietin just, kenetköhän saisin jenkkeihin mukaan, jos bongaa halvat liput…

  • Reply Ninni lauantai, 9 tammikuun, 2016 at 15:18

    Jonnekin lämpimään!!!! Aivan sama minne, mutta LÄMPIMÄÄN!!!! :-)

  • Reply eLiina lauantai, 9 tammikuun, 2016 at 19:10

    Haluaisin lomalle Islantiin!

  • Reply Voita liput Matkamessuille! | Kilpailumaailma lauantai, 9 tammikuun, 2016 at 20:49

    […] Syö Matkusta Rakasta. Arvotaan liput kahdelle Matkamessuille. Arvonta päättyy 17.01.2016 klo 21:00. […]

  • Reply Brasa lauantai, 9 tammikuun, 2016 at 20:50

    Kuuba olisi kiva nähdä :)

  • Reply mary lauantai, 9 tammikuun, 2016 at 21:25

    Karibialle

  • Reply Sanna P lauantai, 9 tammikuun, 2016 at 22:16

    Japani <3

  • Reply Tea lauantai, 9 tammikuun, 2016 at 22:40

    Malediivit olis kiva kohde ;)

  • Reply Rva Kepponen lauantai, 9 tammikuun, 2016 at 22:46

    Voi, haavekohteita on niin paljon. Nyt kelpaisi matka lämpimään vaikka Kuubaan.

  • Reply TanjaP lauantai, 9 tammikuun, 2016 at 22:57

    Lämpimään ja aurinkoiseen maahan vetää nyt ajatus joten ei niin tarkkaa minne kunhan vain johonkin. :)

  • Reply Jannika lauantai, 9 tammikuun, 2016 at 22:59

    Juuri nyt haluaisin Bangkokiin.

  • Reply Elukka lauantai, 9 tammikuun, 2016 at 23:28

    Singapore kiinnostaisi kovasti <3

  • Reply Virpi lauantai, 9 tammikuun, 2016 at 23:31

    Tiibet on paikka, jonne haluaisin joskus matkustaa.

  • Reply UFo lauantai, 9 tammikuun, 2016 at 23:57

    Olisikohan Australiassa, vaikkapa Melbournessa, nyt lämmintä? – minä jäädyn!

  • Reply Mervi sunnuntai, 10 tammikuun, 2016 at 00:08

    Mikä tahansa lämmin paikka kiinnostaa tällä hetkellä. :)

  • Reply Maarit Lustig sunnuntai, 10 tammikuun, 2016 at 00:59

    Malediivit Kuredun saari.Joskus 10-vuotta sitten olen siellä ollut.Koralliriuttamurska rannoilla ja meri kuin akvaario.

  • Reply Tutu sunnuntai, 10 tammikuun, 2016 at 01:09

    Seuraava matkakohde olisi ehkä Portugali

  • Reply Susanna sunnuntai, 10 tammikuun, 2016 at 01:14

    Espanjaan, Andalusiaan haluaisin päästä uudestaan ja tutustua siihen paremmin.

  • Reply m sunnuntai, 10 tammikuun, 2016 at 01:16

    Sri Lankaan tahtoisin.

  • Reply Isabella Palmunen sunnuntai, 10 tammikuun, 2016 at 01:25

    Mulla on ollu ihan sairas lomakuume viimeisen vuoden verran, mutta oon tarkoituksella säästäny inttiä varten rahaa joten lomahaaveet on saanu jäädä. Lähtisin varmaan Etelä-Amerikkaan tai Kanadaan tutustumaan!

  • Reply Tapani Parkkinen sunnuntai, 10 tammikuun, 2016 at 01:30

    Uuden Seelannin – Australian kiertomatka on haaveissa.

  • Reply Johanna Lindgren sunnuntai, 10 tammikuun, 2016 at 01:37

    Lattareihin kiertomatka, ainakin Bolivia, Brasilia, Peru ja Chile <3 Argentiinaan menossa ens kesänä

  • Reply Arto sunnuntai, 10 tammikuun, 2016 at 02:37

    Italiaan Sisiliaan olisi kiva päästä.

  • Reply tarjuska sunnuntai, 10 tammikuun, 2016 at 02:52

    Haluaisin matkustaa kylmästä lämpimään, vaikka Thaimaahan

  • Reply Laura sunnuntai, 10 tammikuun, 2016 at 04:21

    Oikeastaan matkakuume on nyt niin kova, että kohteita olisi loputon lista.. Mutta kenties eniten houkuttelevat vanhat kotinurkat Kanadassa ja Itävallassa. :)

  • Reply Mari sunnuntai, 10 tammikuun, 2016 at 04:28

    Haaveilen Alaskan risteilystä.

  • Reply Kaijal sunnuntai, 10 tammikuun, 2016 at 04:29

    Kanadan matka olisi ihana!

  • Reply Maria sunnuntai, 10 tammikuun, 2016 at 04:32

    Kroatia voisi olla seuraava matkakohteeni

  • Reply ukkonen sunnuntai, 10 tammikuun, 2016 at 04:41

    istanbuliin ois kiva mennä

  • Reply Ansku76 sunnuntai, 10 tammikuun, 2016 at 04:54

    Näin talviaikaan olisi kiva pääst’ Egyptiin mut ehkä pitää kuitenkin odottaa kesään asti ja suunnata sitten vaikka Turkkiin. Matkamessuilta saisi hyviä ideoita lomailuun.

  • Reply Sakke sunnuntai, 10 tammikuun, 2016 at 05:17

    Haaveissa ois Uusi-Seelanti mutta myös Euroopan kohteista Lontoo ja Kroatian rannikko kiinnostais :)

  • Reply Mirva sunnuntai, 10 tammikuun, 2016 at 05:58

    Saaristo ja Pohjoinen Lappi ovat molemmat must to see-listallani. Saimaan kylpyläkin olisi kiva testata. Ulkomaan kohteista Praha on sellainen, jonka haluaisin nähdä!

  • Reply Sonja B sunnuntai, 10 tammikuun, 2016 at 06:26

    Kroatia kiinnostaa kovasti. Myös ikisuosikkini Portugali houkuttaa varsinkin nyt talvella.

  • Reply Nina.S. sunnuntai, 10 tammikuun, 2016 at 07:27

    Olisi ihana matskustaa Meksikoon!

  • Reply Jantsu sunnuntai, 10 tammikuun, 2016 at 09:54

    Olen aina halunnut matkustaa Kroatiaan. Ehkä vielä joskus :)

  • Reply TuulaV sunnuntai, 10 tammikuun, 2016 at 14:12

    Malediiveille lähtisin vaikka heti.

  • Reply Sylvia sunnuntai, 10 tammikuun, 2016 at 15:17

    Jonnekkin lämpimään olisi ihana päästä täältä kylmästä suomesta! :) itse työttömänä tällähetkellä ei ole varaa lähteä matkalle mihinkään, mutta rentouttavaa lomaa kyllä kaipaisin enemmän kuin mitään muuta!!

  • Reply Jenni sunnuntai, 10 tammikuun, 2016 at 16:09

    Tällä hetkellä lähtisin oikein mielelläni Malediiveille :)

  • Reply Suvikh sunnuntai, 10 tammikuun, 2016 at 16:17

    Ensi kesänä mennään Kroatiaan pariksi viikoksi. Bora Bora voisi olla kyllä nyt kiva :)

  • Reply Jenna sunnuntai, 10 tammikuun, 2016 at 16:21

    Voi malediivit on ollut pitkään unelmakohteena, sinne suuntaisin heti kun mahdollisuus tulisi. Toinen paikka jonne haluaisin niin kovasti on uusi-seelanti.
    Tykkään lukea tän blogin matkavinkkejä ja kohteista ja mitä siellä voi tehdä. :D

  • Reply Ida sunnuntai, 10 tammikuun, 2016 at 17:42

    Rantaloma ehdottomasti näin pakkasen keskellä :) Lisäksi kerran Taiwanissa käyneenä olisi kova hinku päästä tutkimaan lisää tuota kiehtovaa maata.

  • Reply Kati sunnuntai, 10 tammikuun, 2016 at 17:57

    Kaupunkilomat on mun juttu! Toki olis mukavaa yhdistää kaupunkilomailuun vähän aurinkoakin, joten Barcelona vois olla sopiva kohde Euroopassa. Kaukokohteista Australia houkuttais!

  • Reply Saska sunnuntai, 10 tammikuun, 2016 at 18:02

    Itsekin kävin Pekingissä pitkän viikonlopun verran ja aikalailla samoilla fiiliksillä kuin sinä; Kylmä oli eikä kaupunki itsessään vakuuttanut mutta Kiinan muuri oli henkeä salpaava ja mahtava kokemus! Matkahaaveena olisi jokin laskettelukeskus Euroopassa tai miksei Japanissa, mitä on kovasti kehuttu. Mukavaa loppureissua!

  • Reply pekka sunnuntai, 10 tammikuun, 2016 at 18:05

    Joku kiva kaupunkikohde

  • Reply Janika sunnuntai, 10 tammikuun, 2016 at 19:24

    Islantiin olisi kiva päästä käymään

  • Reply Liisa sunnuntai, 10 tammikuun, 2016 at 19:40

    Olen jo kolunnut aika monta paikkaa, joten se Suuri Luoksepääsemätön (ainakin minulle hintansa takia) olisi Etelämanner, ah. :)

  • Reply Louisa sunnuntai, 10 tammikuun, 2016 at 19:53

    Haluaisin matkustaa Islantiin ja Kroatiaan.

  • Reply Pauliina sunnuntai, 10 tammikuun, 2016 at 20:23

    Haluaisin matkustaa Kanarialle

  • Reply Arto sunnuntai, 10 tammikuun, 2016 at 20:39

    Florida!

  • Reply Miia sunnuntai, 10 tammikuun, 2016 at 20:41

    Thaimaa! :)

  • Reply make sunnuntai, 10 tammikuun, 2016 at 20:56

    Thaimaa

  • Reply Nina sunnuntai, 10 tammikuun, 2016 at 23:02

    Haaveiden kohteena tällä hetkellä Islanti.

  • Reply Elise sunnuntai, 10 tammikuun, 2016 at 23:11

    Kesäisille Alpeille olisi ihana päästä!

  • Reply Lotta sunnuntai, 10 tammikuun, 2016 at 23:38

    Italiaan suunnittelen tällä hetkellä matkaa :) Myös USA:ssa olisi kiva käydä uudestaan!

  • Reply Kirsikka maanantai, 11 tammikuun, 2016 at 01:40

    Islantiin :D

  • Reply kirsi maanantai, 11 tammikuun, 2016 at 03:05

    rantalomalle

  • Reply Noora Hiltunen maanantai, 11 tammikuun, 2016 at 04:05

    Itselläni seuraavana kohteena olisi Sydney, sillä rakas ystäväni puolisoineen asuu siellä ja heitä en ole nähnyt muutamaan vuoteen. Olen kuullut paljon hyvää Australian maisemista, eläimistä ja lämpimästä ilmasta ja kovasti haluaisin kaiken kokea.

  • Reply Kristiina maanantai, 11 tammikuun, 2016 at 04:24

    Japani, Dubai

  • Reply Maire maanantai, 11 tammikuun, 2016 at 04:26

    Menossa kai pohjoismaihin seuraavaksi, Islanti olisi kiva.

  • Reply Raija A. maanantai, 11 tammikuun, 2016 at 04:28

    Jonnekin katsomaan pilvenpiirtäjiä… Hongkong, Singapore

  • Reply Mari maanantai, 11 tammikuun, 2016 at 04:38

    Malediivit. Firenze. Malta. Kroatia.

  • Reply Laura maanantai, 11 tammikuun, 2016 at 04:56

    Thaimaa tai kroatia

  • Reply Ane maanantai, 11 tammikuun, 2016 at 05:41

    Itseä houkuttaisi tällä hetkellä Kanarian lämpö ♥

  • Reply Siinatar maanantai, 11 tammikuun, 2016 at 05:51

    New York olisi haaveissa =). Mukaan arvontaan!

  • Reply Minttu L. maanantai, 11 tammikuun, 2016 at 07:25

    Rantaloma Kroatiassa kiinnostaa. Kaupunkilomalle ehkä Gdanskiin kevään aikana. Noita ihania kaupunkilomakohteita olis paljon. Aikaa ja rahaa vaan vähän. Mieli halajaa Amsterdamiin, Berliiniin, Budapestiin ja Barcelonaan. Ainakin.

  • Reply Sandi Österlund maanantai, 11 tammikuun, 2016 at 17:07

    Tukholmaan keväällä taidelomailemaan tädin kanssa!:)terkuin [email protected]

  • Reply A maanantai, 11 tammikuun, 2016 at 17:21

    Matka Pietariin on ollut jo pitkään suunnitteilla!

  • Reply anne maanantai, 11 tammikuun, 2016 at 19:02

    Australiaan tieni veisi

  • Reply Piritta maanantai, 11 tammikuun, 2016 at 19:33

    Haaveissa New Yorkin matka

  • Reply Pulsu maanantai, 11 tammikuun, 2016 at 19:36

    Scotland sumuiset maisemat

  • Reply Tanja Lintunen maanantai, 11 tammikuun, 2016 at 20:15

    Dubai :)

  • Reply Ver maanantai, 11 tammikuun, 2016 at 20:39

    Itää on tullut nähtyä, länttä ei niinkään; jenkki-roadtrip olisi upea!

  • Reply Henu maanantai, 11 tammikuun, 2016 at 21:30

    Monen kuukauden reissu Kaakkois-Aasiaan ois tosi jees! :) Toinen unelma mennä käymään jenkeissä.

  • Reply Lotta maanantai, 11 tammikuun, 2016 at 23:37

    Italia

  • Reply Maria tiistai, 12 tammikuun, 2016 at 01:36

    mikä tahansa rantalomakohde

  • Reply Iitu tiistai, 12 tammikuun, 2016 at 03:45

    Nizza

  • Reply iltsi tiistai, 12 tammikuun, 2016 at 05:01

    Pitkäaikainen haaveeni olisi päästä käymään New Yorkissa

  • Reply kiki tiistai, 12 tammikuun, 2016 at 05:02

    Taiwan houkuttelisi

  • Reply Sanna tiistai, 12 tammikuun, 2016 at 05:15

    Espanja ja Tanska innoistaisi :)

  • Reply Kere tiistai, 12 tammikuun, 2016 at 13:46

    KesälläUkrainan ja varsinkin Kiova ja Odessa..

  • Reply Petrus tiistai, 12 tammikuun, 2016 at 14:48

    Grönlanti olisi upeaa päästä näkemään.

  • Reply Repukka tiistai, 12 tammikuun, 2016 at 16:55

    Kiinaan ja Kiinan muurille

  • Reply Anna-Maria tiistai, 12 tammikuun, 2016 at 19:02

    Kandaan siskon luokse ja jenkkeihin noin kuuden ajaksoi

  • Reply Lauri Heiskanen keskiviikko, 13 tammikuun, 2016 at 00:49

    Ehdottomasti Islanti! Olen tässä paraikaa suunnittelemassa reissua sinne ensi kesäksi.

  • Reply Kirsi keskiviikko, 13 tammikuun, 2016 at 01:37

    Seuraavaksi tahtoisin kulttuurimatkalle Itävaltaan, Wieniin! Voi sitä taiteen määrää siellä, kävin viime kesänä tosi nopean reissun siellä ja jäi harmittamaan kun en ehtinyt jokaiseen taidemuseoon. :)

  • Reply Daniela Kallio keskiviikko, 13 tammikuun, 2016 at 02:31

    Olen aina halunut käydä Los Angelissa, koska siellä yhdistyisi ranta- ja kaupunkiloma ja sieltä löytyy paljon turistikohteita ja sää on loistava.

  • Reply Jyrki keskiviikko, 13 tammikuun, 2016 at 02:38

    Madeira!

  • Reply Jenni V keskiviikko, 13 tammikuun, 2016 at 03:48

    Kiertely Espanjassa houkuttelisi ?

  • Reply Hannah keskiviikko, 13 tammikuun, 2016 at 05:31

    Maltalla haluaisin käydä. Helmikuun alussa olen menossa Gdanskiin.

  • Reply Heli P. keskiviikko, 13 tammikuun, 2016 at 12:38

    Haaveilen Usan kaupungeista, erityisesti New Yorkista.

  • Reply Petri keskiviikko, 13 tammikuun, 2016 at 15:52

    Malta

  • Reply Jani Heino keskiviikko, 13 tammikuun, 2016 at 19:03

    Japani olisi haaveissa täällä!

  • Reply Arhippa keskiviikko, 13 tammikuun, 2016 at 21:27

    Mun lomahaaveilujen ikuinen haikailun kohde on Uusi-Seelanti

  • Reply Anne torstai, 14 tammikuun, 2016 at 00:10

    Kaupunkiloma lapsiperheelle sopivassa kohteessa. :) Osallistun arvontaan!

  • Reply Henna torstai, 14 tammikuun, 2016 at 00:44

    Haaveilen Dubain matkasta :)

  • Reply Iris torstai, 14 tammikuun, 2016 at 01:42

    Aion lähteä välivuotenani ensi syksynä Kaakkois-Aasiaan ja haaveilen jo nyt Thaimaasta. Lämpö ja aurinko olisivat nyt kaivattuja!

  • Reply Johanna Härkönen torstai, 14 tammikuun, 2016 at 02:52

    Balille häämatkalle <3

  • Reply Osku torstai, 14 tammikuun, 2016 at 02:56

    Uusi Seelanti kutsuu

  • Reply Ilona Häsänen torstai, 14 tammikuun, 2016 at 06:33

    Raja Ampat olisi unelma!

  • Reply Anastasia torstai, 14 tammikuun, 2016 at 19:00

    Los Angeles/ Pariisi!

  • Reply Marianne / Dreamstream torstai, 14 tammikuun, 2016 at 21:14

    Brasilia ja Uruguay.

  • Reply Tuuli Pyykkönen torstai, 14 tammikuun, 2016 at 21:50

    Haluaisin johonkin lämpimään maahan, hyvätasoiseen hotelliin, uima-altaiden ja peuhupaikkojen luokse eli johonkin, jossa olisi paljon ihmeteltävää reilu vuosikkaalle pienelle lapselle. Mutta sitten kuitenkin jotain vähän spessua, ehkä Madeira :)

  • Reply Annu perjantai, 15 tammikuun, 2016 at 00:16

    Kroatiaan haluaisin aikuislomalle ilman lapsia, ja lasten kanssa suunnitteilla on Kreetan aurinkoloma :)

  • Reply Anni perjantai, 15 tammikuun, 2016 at 00:23

    Vihreä ja vehreä Irlanti :)

  • Reply Paulaaaa perjantai, 15 tammikuun, 2016 at 01:26

    Thaimaa! Toisaalta, tällä hetkellä olisi täyttä unelmaa lähteä minne vaan lämpimään täältä pakkasesta :)

  • Reply Samsam perjantai, 15 tammikuun, 2016 at 06:19

    Minä haaveilen matkustelevani vähän sinne ja vähän tänne. Ehkä nyt ihan ekana mieli halajaa johonkin lämpimään, vaikka ihan turistireissulle Espanjaan :) Islantiin haluaisin jonain päivänä päästä, mutta ei nyt ehkä näillä pakkasilla tee mieli sinne suunnata

  • Reply Maria Rantanen perjantai, 15 tammikuun, 2016 at 14:55

    Haaveilen etelä-Amerikasta ja Afrikasta :)

  • Reply Nina perjantai, 15 tammikuun, 2016 at 15:08

    Haaveillen nyt vain Gran Canarian reissusta…dyynit niin houkuttelevat.

  • Reply Harri Hirvasniemi perjantai, 15 tammikuun, 2016 at 18:15

    Olen ollut sitä mieltä, että Karibian risteily ei kiinnosta pätkääkään, mutta nyt on mieli muuttunut. Karibialle siis!

  • Reply Miia perjantai, 15 tammikuun, 2016 at 18:58

    New York!

  • Reply Pirkko Marin perjantai, 15 tammikuun, 2016 at 21:23

    Vietnam kiinnostaa.

  • Reply Kristaliini perjantai, 15 tammikuun, 2016 at 22:06

    Mauritius tai Miami

  • Reply Salla lauantai, 16 tammikuun, 2016 at 01:31

    Thaimaa tai Australia+Uusi-Seelanti!

  • Reply Sami lauantai, 16 tammikuun, 2016 at 04:47

    Jamaika

  • Reply Reetta lauantai, 16 tammikuun, 2016 at 19:30

    Thaimaa!

  • Reply hubert lauantai, 16 tammikuun, 2016 at 20:02

    Pippuria kasvattamaan vietnamiin!

    Hei ja mahtava määrä Kiinajuttua täällä, en ollut aiemmin törmännyt kun keskittynyt vain englanninkielisiin.. joten kahlausta tiedossa jollekin illalle :)
    Vinkkinä takaisinpäin, ellei ole jo tuttu, pari länkkäriä jotka ovat asettuneet Kiinaan asumaan ja yrittämään:
    https://www.youtube.com/user/churchillcustoms

  • Reply NOora lauantai, 16 tammikuun, 2016 at 23:38

    Italiaan – pizzaa, pastaa ja gelatoa sekä aurinkoa ;)

  • Reply TUIKKU sunnuntai, 17 tammikuun, 2016 at 02:54

    Kroatiaan haluiaisin :)

  • Reply Marja-Liisa sunnuntai, 17 tammikuun, 2016 at 04:00

    No näistä paukkupakkasista on vain yksi suunta lämpimään. Kreikka.

  • Reply Riku sunnuntai, 17 tammikuun, 2016 at 05:04

    Lontoo!

  • Reply Malaika sunnuntai, 17 tammikuun, 2016 at 05:40

    Ranskan pikkukaupungit ja maaseutu olisi ihana päästä kouluamaan

  • Reply Mariamaria sunnuntai, 17 tammikuun, 2016 at 05:42

    Minä olen halunnut päästä Japaniin, ehkä jonain päivänä

  • Reply anu sunnuntai, 17 tammikuun, 2016 at 07:06

    Paikkoja joissa haluaisin tällä hetkellä käydä on kyllä liian monta, ehkä matkamessut selvittäis pää (tai sitten käy vielä huonommin). Juurikin Kiina, Islanti ja Intia kiinnostavat.

  • Reply Lomakaipuu sunnuntai, 17 tammikuun, 2016 at 14:51

    Mä ikävöin Portugalia, kun tuli siellä kerran asuttua, mutta uusina paikkoina haluaisin nähdä Kroatian ja Koillis-Australian.

  • Reply Annika sunnuntai, 17 tammikuun, 2016 at 17:19

    Israel, Intia, Gambia, Karibia… onhan noita

  • Reply Erkku sunnuntai, 17 tammikuun, 2016 at 18:07

    Tämänhetkinen unelmakohteeni olisi Sisilia. Ehkäpä ensi kesänä onnistaa… :)

  • Reply Kati sunnuntai, 17 tammikuun, 2016 at 22:43

    Islanti. Ensi kesänä toiveissa minullakin päästä tuonne.

  • Reply Oona maanantai, 18 tammikuun, 2016 at 00:20

    Brasilia kiinnostaa

  • Reply Eeva maanantai, 18 tammikuun, 2016 at 01:14

    Lähtisin mielellään Islantiin!

  • Reply Tuija maanantai, 18 tammikuun, 2016 at 02:42

    Mieluiten haluaisin kesälä kiertämään Ranskaa ja Belgiaa omalla autolla Suomesta ajaen.

  • Vastaa käyttäjälle Ver Cancel Reply