Suomalaisten itsenäisyyspäivän juhlat Shanghaissa

sunnuntai, joulukuu 6, 2015

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille ja meidän 98-vuotiaalle kotimaallemme!

Täällä Shanghaissa itsenäisyyttä juhlittiin jo päivää etukäteen eli eilen lauantaina. Shanghain suomalaisten itsenäisyysjuhlat ovat isoimmat ulkomailla vietettävät Suomen itsenäisyysjuhlat sekä tärkeä perinne täällä asuville ihmisille. Itse osallistuin juhliin tietenkin ensimmäistä kertaa.

Yleensä juhlat on järjestetty yhteistyössä Shanghain suomalaiset ry:n ja Shanghain pääkonsulaatin kanssa, mutta koska suurlähetystöt saivat tänä vuonna määräyksen olla järjestämättä minkäälaisia itsenäisyyspäivän kekkereitä, ei konsulaatti periaatteessa ollut näiden juhlien järkkäämisessä mukana. Pääkonsuli Jan Wahlberg oli kuitenkin paikalla ja tätä Suomen järjetöntä määräystä kieltää itsenäisyysjuhlat vaikka valtion rahoja ei käytettäisi penniäkään kritisoitiinkin illan aikana monelta taholta. Edes ne lähetystöt, joissa rahoitus järjestyisi esimerkiksi sponsorien kautta, eivät saa juhlia itsenäisyyttä ”tasapuolisuuden vuoksi”. Siis 5-vuotiaita lapsiako tässä ollaan, kun mä en saa niin ei toikaan?

Ennen juhlat on pidetty Bundin kupeessa sijaitsevassa loisteliaassa Fairmont Peace -hotellissa, mutta tällä kertaa sen tilat oli varattu muuhun käyttöön ja juhlimme Suomea Hyatt On The Bund -hotellissa.

thumb_IMG_1143_1024

Aamusta asti oli pieni juhlajännitys päällä. Suhailimme taksilla ympäri kaupunkia, kun piti hakea Mathiaksen puku räätäliltä ja mulle kiharrin kaverilta koska päätin olla menemättä kampaajalle ja laittaa hiukset itse. Mäkin olin tosiaan teettänyt puvun näitä juhlia varten, ja lopputulos oli omasta mielestäni tosi onnistunut. Tilasimme ruokaa hotellihuoneeseen ja aloimme valmistautumaan iltaa varten ajoissa. Silti tuli kiire kuten aina, heh.

thumb_IMG_1127_1024

Juhlapaikalle päästiin kuitenkin hyvissä ajoin, ja liityimme muiden joukkoon odottelemaan tilaisuuden alkua. Oli ihana olla parhaisiinsa pukeutuneena ja oikein aistia, miten paljon kaikki odottivat tätä iltaa. Pääkonsulin, Shanghain suomalaisten puheenjohtajan ja Shangain suomalaisen kauppayhdistyksen puheenjohtajan kättelyn kautta skumppalasi ja ohjelmavihkonen käteen ja seurailemaan paikalle hiljalleen lipuvia ihmisiä.

thumb_IMG_1116_1024

Sitten juhla alkoi. Suomen lippu kannettiin sisään. Kuuntelimme muutaman puheen ja lauloimme Maamme-laulun. Se tuntui hyvältä. Sitten aukesi buffet ja baari. Lämpimät ruoat olivat ihan hyviä mutta jälkkärit veivät kyllä voiton. Suomalainen Lucky Street Band tanssitti juhlavieraita.

thumb_IMG_1154_1024

thumb_IMG_1140_1024

thumb_IMG_1150_1024

thumb_IMG_1145_1024

thumb_IMG_1148_1024

thumb_IMG_1130_1024

Loppuilta sujui seurustelun merkeissä ja mekin eksyttiin tanssilattialle pariin otteeseen. Jatkot juhlittiin saman hotellin 32. kerroksen VUE-baarissa.

thumb_IMG_1126_1024

Kaiken kaikkiaan ihan älyttömän siistit bileet ja oon niin onnellinen, että meillä oli mahdollisuus osallistua. Nämä muistetaan vielä pitkään. :)

Hesarin artikkeli juhlista löytyy täältä.

Instagram

Bloglovin

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Maarit Johanna sunnuntai, joulukuu 6, 2015 at 17:44

    SIIS VAU! Upeat pirskeet! Mua harmitti, kun viime vuonna Islannissa ei oikein järjestetty mitään kunnon bileitä. Ilmeisesti suurlähettiläs oli kutsunut joitain merkittäviä suomalaisia skoolaamaan shampanjaa residenssiinsä, mutta ei muuta. Voin olla myös väärässä :D
    Tällaiset bileet olisi mahtava kokea joskus ulkomailla. Pukusi on kyllä tosi onnistunut myös :)

    Naureskelin itsekin hämmentyneenä niille ohjeille, ettei saa järjestää juhlia. Siis mitä hemmettiä? Tosi lapselliselta se lähinnä kuulosti, eikä miltään muulta.

  • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta sunnuntai, joulukuu 6, 2015 at 22:06

    No nimenomaan! Ja kiva kuulla että mekko näyttää hyvältä. :) En ole kuullut muiltakaan vaihdossa olleilta kavereilta että jotain vastaavaa olisi muualla järjestetty. Oli kyllä tosi erityislaatuinen tilaisuus ja mahtava kokemus. Ja helpotti vähän koti-ikävää. ;)

  • Reply Henna /suurin onni maanantai, joulukuu 7, 2015 at 00:47

    Siis mitä ihmettä?! Suomiko on kieltänyt itsenäisyyspäivän juhlat? :D Kuvittelin aluksi Reissupostaus-ryhmään laittamasi linkin esittelyn perusteella, että Kiina on kieltänyt muiden maiden itsenäisyysjuhlinnat, niin mielivaltaiselta se kuulosti :D No mutta… kiva, että juhlat kuitenkin järjestyivät! Hienon näköistä, ihania herkkuja :)

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta maanantai, joulukuu 7, 2015 at 08:45

      Joo, valtio on antanut suurlähetystöille ohjeistuksen olla pitämättä itsenäisyysjuhlia säästösyistä. Jotkut lähetystöt olivat sitten lähestyneet tästä päättäneitä tahoja kysymällä, että voiko juhlat pitää jos valtion rahoja ei käytetä vaan kaikki hoidetaan esimerksiki suomalaisten yritysten sponsoroimana. Mutta ei kuulemma käy sekään.

    Vastaa käyttäjälle Henna /suurin onni Cancel Reply