Tulimme, näimme, söimme

perjantai, marraskuu 6, 2015

Tulin, näin ja voitin (ainakin pari lisäkiloa), kun perhe saapui Shanghaihin.

No, voitosta en tiedä, mutta syötyä tosiaan tuli. Oli kiva näyttää Tuulille ja äidille kiinalaista ja shanghailaista ruokakulttuuria sekä tämän kaupungin laajaa ravintolatarjontaa. Syötiinkin viikon aikana niin halvoissa katukuppiloissa kun kalliimmissakin paikoissa. Useimmat paikat olivat tietysti kiinalaisia mutta jokunen japanilainenkin mahtui joukkoon (ja kerran myös yksi amerikkalainen, arvatkaa mikä).

Viikko on kuitenkin aivan liian lyhyt kaikelle sille ruoalle, mistä tässä kaupungissa voisi nauttia. Moni mielessä ollut paikka jäi näyttämättä ja herkku syömättä, kun ei yksinkertaisesti ollut aikaa.

thumb_IMG_2367_1024

thumb_IMG_0015_1024

Gintei Shanghai Gintei Shanghai Gintei Shanghai

thumb_IMG_9980_1024

thumb_IMG_2366_1024

Edellisessä postauksessa mainitsinkin, että ruoka oli  vieraille positiivinen yllätys – yhtä lailla kuin se oli positiivinen yllätys minulle Kiinaan saapuessani. Ei täällä syödäkään sitä höttöä, mitä useimmat Suomen kiinalaiset ravintolat tarjoilevat. Vinkki: toistaiseksi paras löytämäni kiinalainen ravintola Suomessa on Mei Lin Hietalahden torin kupeessa.

making of dumplings

thumb_IMG_2242_1024

Lost Heaven Shanghai

Dumplingseja vedettiin tietenkin kyllästymiseen asti. Paljon kehutussa Din Tai Fungissa käytiin lounaalla Shanghai Financial Towerin 100. kerroksessa vierailemisen jälkeen. Mulle tämä oli toinen vierailu kyseisen ketjun ravintoloissa. Ovathan paikan dumplingsit hyviä, mutta melko ylihinnoiteltuja. Yhtä hyviä saa monesta muusta paikasta kaupungilla ja hinta on murto-osa siitä, mitä Din Tai Fungissa laskutetaan.

Din Tai Fung Shanghai dumplings

Nuudeleita syötiin tietenkin muslimiravintolassa, ja yhtenä iltana oli pakko käydä hot potilla Haidilaossa.

Haodilao hot pot Shanghai

thumb_IMG_0171_1024

Söin myös elämäni ensimmäisen egg tart -leivoksen, kun napattiin äidin kanssa sellaiset joltain metroasemalta. Mitä oonkaan menettänyt näiden kahden kuukauden aikana, kun en ole antanut egg tartille mahdollisuutta! (Huomatkaa kauniit kynteni – vinkki nro 2: älä osta ”OPI”-kynsilakkaa fake marketilta. Haju myrkyttää koko lähiseudun ja kuivumisaika vaatimattomat 5 tuntia.)

Chinese egg tart

Ja olihan vieraille pakko maistattaa myös bubble teata. Teetä, maitoa, paljon sokeria ja lisämausteena mustia tapioca-pallukoita, joita aluksi vihaa mutta ajan kanssa niiden limaisesta ja hyytelömäisestä koostumuksesta alkaa tykkäämään.

thumb_IMG_0083_1024

Käytiin myös Lost Heavenissa, joka lienee yksi Shanghain suosituimmista ravintoloista. Turistisoitunut tai ei niin ruoka on todella hyvää ja melko edullista ollakseen yksi Shanghain vähän paremmista ruokapaikoista.

Lost Heaven Shanghai

Tehtiin me muutakin kuin syötiin. Vierailtiin yliopistolla, ihailtiin näköaloja päivällä Financial Towerista ja illalla Indigo-hotellin terassilta, samoiltiin kaupungilla ja puistojen rauhassa. Nautittiin hotellin palveluista ja kirottiin, miten hankalaa taksin saaminen Shanghaissa voi välillä olla. Ihmeteltiin pilvenpiirtäjiä ja naurettiin kun ei mahduttu millään sisälle metroon ruuhka-aikana ja jouduttiin jakautumaan ja sopimaan millä asemalla seuraavaksi nähdään.

thumb_IMG_0059_1024

thumb_IMG_0192_1024

tag tea salon Shanghai

thumb_IMG_2363_1024

thumb_IMG_0188_1024

thumb_IMG_0095_1024 thumb_IMG_0159_1024

thumb_IMG_2353_1024

thumb_IMG_0184_1024

thumb_IMG_2293_1024

thumb_IMG_0033_1024

thumb_IMG_0191_1024

thumb_IMG_0115_1024

Ei voi muuta sanoi kuin että tapahtumarikas viikko takana ja sitäkin karumpi paluu arkeen. Asuntolan lattiat pölyyntyy, raivokkaasti linkoava pyykkikone pilasi taas pari vaatettani ja muutama esitelmä ensi viikolle odottaa tekijäänsä – harmi vaan että niiden tekijä näköjään kuluttaa mieluummin aikaansa blogin ja facebookin parissa, heh.

Seuraava kuukausi mennäänkin sitten perusmeiningeissä. Mitään reissuja ei ole edes tällä hetkellä suunnittella, ja jouduin perumaan puoliksi sovitun Hong Kongin reissunkin pienen budjettivajeen takia. Ehkä sitä voisi ainakin Nanjingissa käydä jonkun päiväreissun heittämässä?

Joulukuun alussa pääseekin sitten taas hotellin huomaan muutamaksi päiväksi ihan täällä Shanghaissa. Kai sitä asuntolaelämää sen voimalla taas muutaman viikon kestää. :)

Bloglovin’

Instagram

 

You Might Also Like

8 Comments

  • Reply Meh perjantai, marraskuu 6, 2015 at 16:49

    Mmm hirmunen nälkä heräsi kun noita kuvia katseli!

  • Reply Maria perjantai, marraskuu 6, 2015 at 17:22

    Mä rakastan noita bubble tean tapioka palleroita. Helsingin juna-aseman tunnelista saa näitä juomia ostaa (tai ainakin sai ennen, nyt on jo muutama kuukausi vierähtänyt kun en ole ohi edes kävellyt). Aina pitää ottaa tapiocaa ja passionpalleroita juomaan :D Nuo muutkin ruoat näyttää todella herkulle ja mietin jo mitäs täällä toimistolla onkaan lounaaksi tänään…

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta perjantai, marraskuu 6, 2015 at 17:33

      En tiennytkään että bubble teata saa sieltäkin… Tai ehkä ei oo vaan tullut kiinnitettyä huomiota! Vaikuttais olevan kiinalaisten lempijuoma. :D Ne pallukat on koukuttavia!

  • Reply Tiia/reisereise perjantai, marraskuu 6, 2015 at 17:59

    Joo, näitä tosiaan saa myös Suomesta, niin kuin Maria tuossa kertoi. Mun entinen työkaveri joskus mainitsi nuo juomat, mutta oon vaan unohtanut aina käydä ostamassa. Nyt sain taas muistutuksen, jospa joululomalla kävisi hakemassa yhden. :D
    Ps. Täällä mä myös tosi ahkerasti näpyttelen mun esseetä. Varmaan vielä vaikeampaa tarttua hommiin tuollaisessa kaupungissa!

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta perjantai, marraskuu 6, 2015 at 19:52

      Ai sullakin etenee koulutehtävät hyvin. :D Vaikeaa, ihan liian vaikeaa… Varsinkin perjantai-iltana! ;)

  • Reply lena / london and beyond lauantai, marraskuu 7, 2015 at 00:26

    Nyt sait kyllä sellasen Taiwan-ruokaikävän aikaan ettei oo tosikaan. :D Samantyylistä sapuskaa Taiwanissakin, äääh kun Euroopasta on hankala löytäää paikkoja jotka vetäisivät vertoja Kiinalle ja Taiwanille. Suomessa en käy kiinalaisissa (Kuopion kiinalaiset, joissa on sushi myyntivalttina…), Lontoossa sentään löytyi muutama hyvä :) Oot tainnut ilmeisesti viihtyä Shanghaissa?

    Ps. Ootte kaikki kolme ihan samannäkösiä! :)

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta lauantai, marraskuu 7, 2015 at 14:44

      Apua, mun mielestä ei olla yhtään samannäköisiä. :D Oon viihtynyt tosi hyvin ja todella myös rakastunut tähän ruokakulttuuriin ja tietysti tähän ravintolatarjonnan määrään. Vaikka täytyy sanoa että on kyllä ikävä kohtuuhintaista länsimaalaista ruokaa, joka ois hyvin valmistettua. Se tuntuu välillä olevan vähän kiven alla täällä. Uskon että Kuopiossa ei ehkä sitä ihan parasta kiinalaista löydy. :D Helsingin Kulosaaressa Kiinan suurlähetystön kupeessa on joku Nyt-liitteen kehuma kinkkirafla, täytyy käydä testaamassa kun palaan Suomeen. :)

    Vastaa käyttäjälle Maria Cancel Reply