Hainan Airlinesin siivin Hainanille

maanantai, syyskuu 14, 2015

Kiina ei varsinaisesti ole tunnettu rantalomamahdollisuuksistaan. On täällä kuitenkin ainakin yksi paikka, jossa pääsee palmun alle drinkkejä siemailemaaan: Hainan.

Hainan on isohko saari Kiinan eteläosassa, ja todella suosittu lomapaikka kiinalaisten ja venäläisten keskuudessa (tunnetusti hyvän lomakohteen merkki). Kyllä Hainanilla muitakin kansallisuuksia lomailee, mutta käsitykseni mukaan kommunismille kintaalla viitannut loppumailma on pieni vähemmistö Hainanin turisteista, syystä tai toisesta. Mikään unelmien autio paratiisisaari Hainan ei ole; saarelta löytyy satoja hotelleja ja resortteja ja ihan kunnon kaupunkeja.

Kiinassa on kansallinen lomaviikko 1.-7.10. jolloin yliopistollakaan ei ole mitään luentoja. Suurin osa vaihtareista lähtee tällöin matkustelemaan ja moikkailemaan eri puolilla Aasiaa asuvia kavereita tai sukulaisia. En minäkään voinut jättää tilaisuutta käyttämättä, vaan jonnekin oli lähdettävä. Ja se jokin on nyt sitten Hainan. Yksin ei tarvitse mennä, siellä Guanzhoussa opiskeleva kaveri liittyy seuraan – vaikka molemmat lähdettiin vaihtoon samaan aikaan vasta muutamia viikkoja sitten, tuntuu kuin olisi ikuisuus siitä, kun ollaan viimeksi nähty! Niin paljon on ehtinyt tapahtua. :)

Lennot ovat tietenkin älyttömän hintaisia, sillä juuri tällä  lomaviikolla koko Kiina matkustaa ja junat, lentokoneet ja laivat ovat tupaten täynnä. Maksoin suorista lennoista (3h) Shanghaista Hainanille 280 euroa. Ei halpaa, mutta ei nyt niin kallistakaan. Edullisimmat lennot löytyivät ctrip.com:sta, josta kannattaa etsiä hotelleja ja lentoja Kiinassa. Aika hyviä diilejä vaikuttaa sivusto tarjoavan.

Puntit hieman tutisivat lentovaihtoehtoja etsiessä, sillä olen lievästi lentopelkoinen. En nauti lentämisesti yhtään, ja jännitän sitä milloin enemmän ja milloin vähemmän. Kaikenmaailman kiinalaiset pilipalilentoyhtiöt saavat niskakarvani nousemaan pystyyn.

Iloinen yllätys kuitenkin odotti minua perehtyessäni kiinalaisiin lentoyhtiöihin: valitsemani lentoyhtiö Hainan Airlines on lähivuosina valittu maailman turvallisimpien lentoyhtiöiden joukkoon – ei yhtään kuolemaan johtanutta onnettomuutta yhtiön operoiman 19 vuoden aikana. Tokihan olin tuon listan lukenut aiemmin monia kertoja läpi, mutta Hainan Airlines ei ollut jäänyt koskaan mieleen.  Siellä se kuitenkin listalla porskuttaa mm. Finnairin perässä. Edes pientä mielenrauhaa tälle jännittäjälle!

Vaikka ennemmin kuin itse lentämistä pitäisi kai jännittää matkaseuraa. Kaikilla kiinalaisilla kun ei oikein ole käsitystä siitä, mitä lentokoneessa voi tehdä ja mitä ei:

Kärsimätön matkustaja avasi lentokoneen hätäuloskäynnin – ”Halusin vain päästä ulos muita ennen”

Lentomatkustaja halusi raitista ilmaa – avasi hätäuloskäynnin

Matkustajat avasivat lentokoneen ovet ja estivät nousun Kiinassa

Kiinalainen mies yritti sytyttää tulipalon lentokoneessa

Tällaista siis luvassa parin viikon päästä. Nyt olisi aika lähteä säbätreeneihin pelailemaan muiden suomalaisten kanssa. Pitänee ottaa Uber alle, sillä ainakin Google Mapsin mukaan julkisilla hallille meno kestäisi 2 tuntia. Uberille sinne suhaisee kolmessa vartissa. Mitättömän pieni kaupunki tämä Shanghai. :)

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply lena / london and beyond maanantai, syyskuu 14, 2015 at 14:12

    Ahaha, nuo kiinalaiset lentomatkustajat. Legendaarista. :D Mä oon lentänyt Hainan Airlinesilla ja se oli tosi jees firma. Ihan hyvin mielin voit lähteä reissun päälle. Huippua Hainanin matkaa!

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta maanantai, syyskuu 14, 2015 at 19:04

      Kiitos kannustavasta kommentista! Odotan kyllä tätä reissua kovasti, nyt kun Shanghai alkaa olla jo vähän tuttu niin kiva päästä näkemään muutakin.

  • Reply tinssu sunnuntai, syyskuu 20, 2015 at 07:05

    Mä lensin Hainanilla Unkarista Kiinaan ja hyvin meni, ei ne lentoemännät oikeen enkkuu puhunu mutta hyvin selvisin perille. Niiden nettisivuilla silloin way back luki että voi kuunnella matkan ajan rentouttavasti esim. Bäkkäreitä radiosta mutta mun tv/radiosysteemissä ei ollu ku pari kiina ja korea teevee kanavaa kiina-korea-teksteillä ;) Onneks oli omat kirjat mukana :D

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta sunnuntai, syyskuu 20, 2015 at 13:01

      Onneks mulla ei oo ku kolmen tunnin lento. :D Kiva kuulla hyviä kokemuksia, helpottaa tällaisen pelkurin oloa kun muillakin ollut hyviä kokemuksia :)

    Leave a Reply