Pyöräretkellä kiinalaisten kanssa on hengenlähtö lähellä

Jos oma henkikulta on kallis, harkitse kahdesti ennen kuin lähdet pyöräilemään kiinalaisten opiskelijoiden kanssa. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kuten myöskään ällöttäviä ruokia ei parin päivän takaiselta pyöräretkeltä puuttunut. Tuhatvuotinen kananmuna oli nimensä veroinen.

Olin yhtenä päivänä ostamassa liittymään lisää dataa, mutta eihän kukaan liittymäkaupassa tietenkään puhu englantia. Sehän nyt olisi aivan liikaa vaadittu liikkeeltä, joka sijaitsee yliopiston kampuksella kansainvälisten opiskelijoiden asuntolan nurkalla. Onneksi eräs kiinalainen englantia taitava tyttö auttoi mua, ja niin me ystävystyttiin. Pian olinkin jo lupautunut lähtemään hänen ja hänen kavereidensa kanssa pyöräretkelle. Siitähän tulisi kivaa! Ajeltaisiin varmaa joku tunnin mittainen lenkki rauhallisia puistoteitä pitkin, ajattelin.

Vuokrasin lukukaudeksi pyörän asuntolalta – virhe. Se oli yksi viimeisistä joita oli jäljellä. Toimivat jarrut, toimiva pyöränjalka, kello tai oikeastaan mikään muukaan normaalin pyörän ominaisuus ei kuulunut kauppaan. Maksettu mikä maksettu, enkä ole jaksanut lähteä palauttamaankaan. Täällä kun yksinkertaisillakin asioilla on tapana monimutkaistua.

Tapasimme ”Pennyn” ja kumppaneiden kanssa kampuksella. (Kiinalaisilla on usein myös länsimaalainen nimi, helpottaa kummasti kanssakäymistä. Tosin usein nimet on vähän vanhahtavia kuten juurikin Penny tai Bob.) Hyppäsimme satulaan ja lähdimme polkemaan kampuksen läpi. Tässä vaiheessa vielä luulin heillä olevan selvät sävelet reiteistä. Luulo ei – jälleen kerran – ollut tiedon väärti. Kaukana siitä.

Silmänräpäyksessä huomasin olevani pyöränräppänäni kanssa aivan kaamean liikennekaaoksen keskellä. Mitään pyöräteitähän ei ole, ja jalkakäytävillä on liikaa ihmisiä. On siis pyöräiltävä autoteillä. Ja autoteillä pelottaa jo bussinkin kyydissä, sillä täällä vallitsee viidakon lait mitä liikenteeseen tulee. Kypärä on tuntematon käsite.

Ja siinä sitä oltiin, huonojarruisen pyörän kanssa keskellä isointa koskaan näkemääni liikenneympyrää. Autot, rekat ja skootterit suhahtelivat vierestäni kun yritin epätoivoisesti saada jo kaukana edessäni siintäviä kiinalaisia kiinni. Siellä he puikkelehtivat kuin olisi joku leppoisampikin tilanne ollut käynnissä. Mulla virtasi tuskanhiki, sydän hakkasi tuhatta ja sataa ja kädet tärisivät kun odotin, milloin joku 10 sentin päästä minut ohittavista autoista tai vielä lähempänä kaasuttavista mopoista töytäisisi mut kumoon. Pakokaasut kirvelivät kurkussa ja silmiin lensi pölyä ja hiekkaa.

Muistaako kukaan muu, kun koulussa opetettiin lapsille pyöräilykypärän tärkeyttä tiputtamalla kananmuna lattialle ja sen jälkeen pukemalla toiselle kananmunalle pieni kypärä päähän ja pudottamalla sekin lattialle. Jälkimmäinen säilyi ehjänä, kypärätön muna tietenkin halkesi. Kuva siitä rikkoutuneesta munanriekaleesta tykytti mun verkkokalvoilla koko pyöräretken ajan. Vannoin tuolla liikenneympyrässä ja muissa isoissa risteyksissä, etten enää ikinä lähde pyöräilemään kampuksen ulkopuolelle. Se oli aivan järkyttävää. Oman lisäsilauksensa tälle retkelle toi se, että eksyimme reitiltä monta kertaa. Juuri kun ehdin huokaista helpotuksesta jonkun kauhean tienpätkän ohitettuamme, kiinalaiset huomasivat että olemme tulleet väärään suuntaan ja sitten lähdettiin ajamaan takaisin samaa reittiä.

Niin ja siis kyseessähän ei ollut mikään tunnin kevyt pyöräily. Kun illalla pääsin kotiin, huomasin että pyöräretkellä oli kulunut viisi tuntia. Vannoin uudestaan: ei koskaan enää. Onneksi aivan koko viisituntinen ei kuitenkaan kulunut satulan päällä.

 

Kävimme pistäytymässä puistossa, jossa oli meneillään kiinalaisten morsiusparien kuvaussessiot. Ne otetaan aika tosissaan täällä. Näin mitä ihmeellisempiä poseerauksia, pakko varmaan kopioida ideoita omiin hääkuviin sitten joskus, haha.

Puiston jälkeen kiinalaiset veivät minut syömään. Pöytä tilattiin täyteen ruokaa, ja suurin osa oli todella herkullista. Mulle haluttiin maistattaa myös thousand year eggia eli tuhatvuotista munaa, sarjassamme kiinalaisia omituisuuksia herkkuja. Muna haudataan maahan (tai johonkin maa-aineksista tehtyyn kuoreen) kuukaudeksi. Sitten se syödään. Jokaisen laiskan kokin unelmaruoka. Koostumus: limainen, hyytelömäinen. Väri: läpinäkyvä ruskea. Tuoksu: Aivan kamala. Siis aivan järkyttävä mätääntynyt kananmuna. Maku: Arvaa…

Paljastettakoon, että ei päässyt aivan omaan top kymppiini.

Illallisen jälkeen ajeltiin vielä Jiangwan-kampukselle eli sinne, jossa oikiskin sijaitsee. Ja sitten kotiin.

—

Täällä on niin kauheasti tekemistä, että blogia ei millään ehdi päivittää niin usein kuin haluaisi.

Elämä on ennallaan: nuudelit on halpoja ja päivät lämpimiä. Olin maanantaina ensimmäistä kertaa salibandytreeneissä täällä, täällä on siis suomalaisilla oma joukkue joka treenaa kerran viikossa. Oli hauskaa!

Tänään oltiin koulupäivän jälkeen teemaistajaisissa, jossa muutama kiinalainen tee-expertti kertoi meille kiinalaisesta teestä, oikeasta tavasta valmistaa sitä ja tietenkin maistattivat monia eri laatuja. Tosin mun mielestä ne maistuu edelleen kaikki aivan samalta.

Mennessäni paikalle törmäsin muuten ensimmäiseen Fudanissa opiskelevaan suomalaiseen, jonka olen täällä nähnyt. Tea tastingin jälkeen käytiin illallisella läheisessä ravintolassa. Listalla oli mm. kilpikonnaa ja sian sorkkia mutta me lähdettiin vähän perinteisemmälle linjalle ja tilattiin tofua, vihanneksia, possua ja dumplingseja. Ja ilta päättyi ”pienen” mojitokannun ääreen. Tai mojitoa se ainakin yritti olla, tosin maku oli erittäin laimea – heräsi epäilykset väärennetyn alkoholin käytöstä. Täällä väärennetään ihan kaikkea, myös alkoholia ja elintarvikkeita.

Pahoittelut muuten kuvien laadusta. Kun elää täällä normaalia elämää, ei kameraa jaksa raahata joka hetki mukanaan, ja iPhonella (varsinkin pimeässä) otetut kuvat on mitä on. Lisäksi kuvien lataaminen blogiinon jäätävän hidasta.

Tänään olisi taas pitkä koulupäivä edessä: ensin kiinaa ja sitten kiinalaista oikeuskulttuuria. Illalla olisi tarkoitus lähteä juhlistamaan vaihtarikaverin synttäreitä downtowniin. Me ollaan niin omassa maailmassamme täällä yliopistolla metrolinjan päässä, että välillä Shanghain keskusta pilvenpiirtäjineen tuntuu vain kaukaiselta ajatukselta.

Ja hei, voi sitä onnenpäivää kun löysin ihanan salaattipaikan aika läheltä meidän kampusta.

Parin viikon nuudelidieetin jälkeen salaatti maistui niiiiiiin hyvälle. Harmi vain, että se on tosi kallista täällä. Salaatti maksaa 10 euroa, kun nuudeliaterian saa kolmella eurolla (katukojusta eurolla) ja dumplingsit maksavat myös jotain euron luokkaa. Mutta kyllä tuore salaatti oli jokaisen euron arvoinen!