Pyöräretkellä kiinalaisten kanssa on hengenlähtö lähellä

torstai, syyskuu 10, 2015

Jos oma henkikulta on kallis, harkitse kahdesti ennen kuin lähdet pyöräilemään kiinalaisten opiskelijoiden kanssa. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kuten myöskään ällöttäviä ruokia ei parin päivän takaiselta pyöräretkeltä puuttunut. Tuhatvuotinen kananmuna oli nimensä veroinen.

thumb_IMG_9132_1024Olin yhtenä päivänä ostamassa liittymään lisää dataa, mutta eihän kukaan liittymäkaupassa tietenkään puhu englantia. Sehän nyt olisi aivan liikaa vaadittu liikkeeltä, joka sijaitsee yliopiston kampuksella kansainvälisten opiskelijoiden asuntolan nurkalla. Onneksi eräs kiinalainen englantia taitava tyttö auttoi mua, ja niin me ystävystyttiin. Pian olinkin jo lupautunut lähtemään hänen ja hänen kavereidensa kanssa pyöräretkelle. Siitähän tulisi kivaa! Ajeltaisiin varmaa joku tunnin mittainen lenkki rauhallisia puistoteitä pitkin, ajattelin.

Vuokrasin lukukaudeksi pyörän asuntolalta – virhe. Se oli yksi viimeisistä joita oli jäljellä. Toimivat jarrut, toimiva pyöränjalka, kello tai oikeastaan mikään muukaan normaalin pyörän ominaisuus ei kuulunut kauppaan. Maksettu mikä maksettu, enkä ole jaksanut lähteä palauttamaankaan. Täällä kun yksinkertaisillakin asioilla on tapana monimutkaistua.

Tapasimme ”Pennyn” ja kumppaneiden kanssa kampuksella. (Kiinalaisilla on usein myös länsimaalainen nimi, helpottaa kummasti kanssakäymistä. Tosin usein nimet on vähän vanhahtavia kuten juurikin Penny tai Bob.) Hyppäsimme satulaan ja lähdimme polkemaan kampuksen läpi. Tässä vaiheessa vielä luulin heillä olevan selvät sävelet reiteistä. Luulo ei – jälleen kerran – ollut tiedon väärti. Kaukana siitä.

thumb_IMG_9127_1024

Silmänräpäyksessä huomasin olevani pyöränräppänäni kanssa aivan kaamean liikennekaaoksen keskellä. Mitään pyöräteitähän ei ole, ja jalkakäytävillä on liikaa ihmisiä. On siis pyöräiltävä autoteillä. Ja autoteillä pelottaa jo bussinkin kyydissä, sillä täällä vallitsee viidakon lait mitä liikenteeseen tulee. Kypärä on tuntematon käsite.

Ja siinä sitä oltiin, huonojarruisen pyörän kanssa keskellä isointa koskaan näkemääni liikenneympyrää. Autot, rekat ja skootterit suhahtelivat vierestäni kun yritin epätoivoisesti saada jo kaukana edessäni siintäviä kiinalaisia kiinni. Siellä he puikkelehtivat kuin olisi joku leppoisampikin tilanne ollut käynnissä. Mulla virtasi tuskanhiki, sydän hakkasi tuhatta ja sataa ja kädet tärisivät kun odotin, milloin joku 10 sentin päästä minut ohittavista autoista tai vielä lähempänä kaasuttavista mopoista töytäisisi mut kumoon. Pakokaasut kirvelivät kurkussa ja silmiin lensi pölyä ja hiekkaa.

Muistaako kukaan muu, kun koulussa opetettiin lapsille pyöräilykypärän tärkeyttä tiputtamalla kananmuna lattialle ja sen jälkeen pukemalla toiselle kananmunalle pieni kypärä päähän ja pudottamalla sekin lattialle. Jälkimmäinen säilyi ehjänä, kypärätön muna tietenkin halkesi. Kuva siitä rikkoutuneesta munanriekaleesta tykytti mun verkkokalvoilla koko pyöräretken ajan. Vannoin tuolla liikenneympyrässä ja muissa isoissa risteyksissä, etten enää ikinä lähde pyöräilemään kampuksen ulkopuolelle. Se oli aivan järkyttävää. Oman lisäsilauksensa tälle retkelle toi se, että eksyimme reitiltä monta kertaa. Juuri kun ehdin huokaista helpotuksesta jonkun kauhean tienpätkän ohitettuamme, kiinalaiset huomasivat että olemme tulleet väärään suuntaan ja sitten lähdettiin ajamaan takaisin samaa reittiä.

Niin ja siis kyseessähän ei ollut mikään tunnin kevyt pyöräily. Kun illalla pääsin kotiin, huomasin että pyöräretkellä oli kulunut viisi tuntia. Vannoin uudestaan: ei koskaan enää. Onneksi aivan koko viisituntinen ei kuitenkaan kulunut satulan päällä.

thumb_IMG_9119_1024

 

Kävimme pistäytymässä puistossa, jossa oli meneillään kiinalaisten morsiusparien kuvaussessiot. Ne otetaan aika tosissaan täällä. Näin mitä ihmeellisempiä poseerauksia, pakko varmaan kopioida ideoita omiin hääkuviin sitten joskus, haha.

thumb_IMG_9124_1024

thumb_IMG_9123_1024

thumb_IMG_9126_1024 thumb_IMG_9134_1024

Puiston jälkeen kiinalaiset veivät minut syömään. Pöytä tilattiin täyteen ruokaa, ja suurin osa oli todella herkullista. Mulle haluttiin maistattaa myös thousand year eggia eli tuhatvuotista munaa, sarjassamme kiinalaisia omituisuuksia herkkuja. Muna haudataan maahan (tai johonkin maa-aineksista tehtyyn kuoreen) kuukaudeksi. Sitten se syödään. Jokaisen laiskan kokin unelmaruoka. Koostumus: limainen, hyytelömäinen. Väri: läpinäkyvä ruskea. Tuoksu: Aivan kamala. Siis aivan järkyttävä mätääntynyt kananmuna. Maku: Arvaa…

Paljastettakoon, että ei päässyt aivan omaan top kymppiini.

thumb_IMG_9133_1024

Illallisen jälkeen ajeltiin vielä Jiangwan-kampukselle eli sinne, jossa oikiskin sijaitsee. Ja sitten kotiin.

Täällä on niin kauheasti tekemistä, että blogia ei millään ehdi päivittää niin usein kuin haluaisi.

Elämä on ennallaan: nuudelit on halpoja ja päivät lämpimiä. Olin maanantaina ensimmäistä kertaa salibandytreeneissä täällä, täällä on siis suomalaisilla oma joukkue joka treenaa kerran viikossa. Oli hauskaa!

Tänään oltiin koulupäivän jälkeen teemaistajaisissa, jossa muutama kiinalainen tee-expertti kertoi meille kiinalaisesta teestä, oikeasta tavasta valmistaa sitä ja tietenkin maistattivat monia eri laatuja. Tosin mun mielestä ne maistuu edelleen kaikki aivan samalta.

thumb_IMG_9165_1024

Mennessäni paikalle törmäsin muuten ensimmäiseen Fudanissa opiskelevaan suomalaiseen, jonka olen täällä nähnyt. Tea tastingin jälkeen käytiin illallisella läheisessä ravintolassa. Listalla oli mm. kilpikonnaa ja sian sorkkia mutta me lähdettiin vähän perinteisemmälle linjalle ja tilattiin tofua, vihanneksia, possua ja dumplingseja. Ja ilta päättyi ”pienen” mojitokannun ääreen. Tai mojitoa se ainakin yritti olla, tosin maku oli erittäin laimea – heräsi epäilykset väärennetyn alkoholin käytöstä. Täällä väärennetään ihan kaikkea, myös alkoholia ja elintarvikkeita.

thumb_IMG_9169_1024

thumb_IMG_9170_1024

Pahoittelut muuten kuvien laadusta. Kun elää täällä normaalia elämää, ei kameraa jaksa raahata joka hetki mukanaan, ja iPhonella (varsinkin pimeässä) otetut kuvat on mitä on. Lisäksi kuvien lataaminen blogiinon jäätävän hidasta.

Tänään olisi taas pitkä koulupäivä edessä: ensin kiinaa ja sitten kiinalaista oikeuskulttuuria. Illalla olisi tarkoitus lähteä juhlistamaan vaihtarikaverin synttäreitä downtowniin. Me ollaan niin omassa maailmassamme täällä yliopistolla metrolinjan päässä, että välillä Shanghain keskusta pilvenpiirtäjineen tuntuu vain kaukaiselta ajatukselta.

Ja hei, voi sitä onnenpäivää kun löysin ihanan salaattipaikan aika läheltä meidän kampusta.

thumb_IMG_9160_1024

Parin viikon nuudelidieetin jälkeen salaatti maistui niiiiiiin hyvälle. Harmi vain, että se on tosi kallista täällä. Salaatti maksaa 10 euroa, kun nuudeliaterian saa kolmella eurolla (katukojusta eurolla) ja dumplingsit maksavat myös jotain euron luokkaa. Mutta kyllä tuore salaatti oli jokaisen euron arvoinen!

 

You Might Also Like

9 Comments

  • Reply Annemaria torstai, syyskuu 10, 2015 at 08:22

    Jos vähänkin on käsitystä siitä, millaista on kiinalainen liikenne, voin vain kuvitella kokemuksiasi pyörän selässä. Siellähän jo pelkkä kadun ylittäminen on haastavaa. Tosin se onnistui parhaiten ”liimautumalla” johonkin paikalliseen. Pyöräilyssä ei pääse vissiin ihan yhtä iholle :)

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta perjantai, syyskuu 11, 2015 at 03:05

      No ei ihan, mutta kyllä mä aina yritin ajaa mahdollisimman lähellä näitä mun seuralaisia. Luotin siihen että heillä on joku tuntuma tähän hommaan. Tosin ei se aina siltä vaikuttanut… :D

  • Reply aNNa torstai, syyskuu 10, 2015 at 12:18

    Voi huhhu! Nauratti toi sun kuvaus, vaikka se on varmasti ollu tosi hirveetä. Mua pelottais pyöräillä liikenteen seassa jo ihan Euroopan suurkaupungeissa ;D

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta perjantai, syyskuu 11, 2015 at 03:08

      Kyllä muakin jälkikäteen nauratti kun kuvittelin miltä oon näyttäny siellä pyörän kanssa suhiessa, kuolemanpelko silmissä kiiltäen… :D

  • Reply Maarit Johanna torstai, syyskuu 10, 2015 at 17:33

    Tulee niin mieleen omat ekojen viikkojen hullut jutut Islannissa :D
    Täytyy kyllä myöntää, etten ikinä ikinä ikinä lähtis tuollaiseen paikkaan pyöräilemään!

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta perjantai, syyskuu 11, 2015 at 03:10

      Mitä hullua Islannissa kävi? Mäkin tein päätöksen vähän liian hätäisesti, kyllä tässä nyt hetki menee ennen kuin lähden yhtään minnekään kampuksen ulkopuolelle pyörän kanssa. :’D

  • Reply Jenna sunnuntai, syyskuu 13, 2015 at 13:15

    Apua, voin vaan kuvitella millaista pyöräily kiinalaisten keskellä on. Never. Tosi kiva lukea sun arkijuttuja Shanghaista muuten :) Tulee kauhee kaipuu Kiinaan!

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta sunnuntai, syyskuu 13, 2015 at 15:45

      Kiitti! Kiva kuulla, että arkijutut ei (ainakaan ihan kaikkia) tylsistytä. Koska blogi varmaankin pysyy vaihdon ajan juurikin arkipainotteisena. :)

    Vastaa käyttäjälle Annemaria Cancel Reply