21 hauskaa hakusanaa, jolla tähän matkablogiin on päädytty

lauantai, heinäkuu 18, 2015

Mitä hakusanoja ihmiset käyttävät Googlessa?

Omituinen on internetin maailma. Muuta ei voi todeta, kun Google Analyticsia tutkii ja katsoo, minkä hakusanojen kautta tähänkin blogiin on päädytty. Taannoin kirjoitin tässä postauksessa tämän blogin suosituimmista artikkeleista, ja ajattelin sitten vähän jatkaa aiheesta ja jakaa teille mielestäni hauskoja hakusanoja, joiden kautta ihmiset ovat blogiin eksyneet. Hakusanalistaa selatessa erityisen suosituiksi googletteluiksi vaikuttavat nousevan Tallinna, Rooma, Tukholma ja Berliini. Eli ei yllätyksiä sillä suunnalla. Tallinnassa ovat kiinnostaneet erityisesti taksit ja Patarein vankila, Berliinissä taas yöelämä.

 Harmi, että Google ei enää nykyään julkista läheskään kaikkia hakusanoja, joita ihmiset googlaavat. Tähänkin blogiin Googlen kautta päätyneistä lukijoista reilusti yli 90%:n käyttämä hakusana ei tule koskaan mun tietooni.

  Alla kuitenkin niistä tietooni tulleista hakusanoista joitain esimerkkejä, jotka saivat ainakin itseni vähän hymyilemään. Kuvituksena muuten muutama kesäkuva viime viikonlopulta Porvoosta.

IMG_1518
1. Teneriffa kuntouinti – Ei nyt tainnut ihan osua kohderyhmään?

2. Mitä venäläiset syövät 2015 – Mistä minä tietäisin? Smetanaa ja suolakurkkuja?

3. En voi käydä junan vessassa – No en minäkään mutta en oo tietääkseni sitä täällä blogissa mainostanut…

4. Hyperdino Mikkeli – Onko tää se, joka seisoo siinä tien vieressä, ja mitä tekemistä sillä on mun blogin kanssa?

5. Marokko sää joulukuu – Vaikee sanoo kun en oo ikinä käynyt.

6. Miten uimaan kun matkustaa yksin – Siis tää on jotenki nii hauska mut oikeesti niin tarpeellinen kysymys! :D Miten se sit onnistuu? Kurkkaa täältä.

IMG_1535

7. Mihin aikaan baarit menee kiinni Berliinissä – Oiva kysymys, ja vastaus on että sitten kun ihmiset ei jaksa enää tanssia. ;)

8. Onko risteily yksin tylsää – Muistaakseni mulla ei ole yhtään risteilyaiheista postausta, mutta veikkaisin, että on.

9. Rakastan simpukoita – Blogiin tultu myös hakusanalla ”simpukoita helsingissä”, whaaat?

10. Vanhat naiset Goassa – Joku lähdössä puumia metsästämään?

11. Berliinin parhaat klubit killutin – Killutin?

12. Berliinin parhaat yökerhot killutin – MIKÄ HITON KILLUTIN?!

13. Kuka aikuinen hakee oikikseen – Reilu meininki, aika monikin! Oikiksessa on iso määrä jo vuosikausia, jopa vuosikymmeniä työelämässä olleita.

14. Montako siltaa on Berliinissä – No hittolainen, ei tullut laskettua.

15. Hermoromahdus pääsykokeet oikeustiede – Heh, luulen tämän olevamn melko yleinen googlaus.

16. Mitä voit saada Espanjasta – Varmaan aika montakin asiaa, mitä mahdoit sieltä lähteä hakemaan?

17. Tallinnan naiselliset – Häh? Onko tää nyt jotain K-18 -osastoa..?

18. en muista mitää pääsykokeissa – :(

19. Linturetket Viroon 2015 – Siis minkä ihmeen kautta tähän blogiin päädytään? :’D

20. Oikis ylimielistä porukkaa – Haha, näinhän sitä usein luullaan. Osa on, suurin osa ei! Oikispostaukset täällä

21. Aurinkokuningas kuppa – Ehdoton henkilökohtainen suosikkini näistä hakusanoista.

IMG_1519

Aika hauskoja, vai?

Tuolla on nyt ulkona vihdoinkin sellainen oikean kesäpäivän näköinen kesäpäivä, että mäkin lähden äkkiä tästä tietokoneen äärestä homehtumasta aurinkolenkille ja illalla oliskin sitten taas kerran yhdet juhlat tiedossa, tupaantuliaisten merkeissä tällä kertaa. Tää kesä kiitää kyllä sellaisella valonnopeudella eteenpäin että oksat pois, ja joka ikinen kesäviikonloppu on silkkaa juhlimista. Sehän ei toki mua haittaa. Ja onneksi Shanghaissa kesä jatkuu vielä vähän pidemmälle.

You Might Also Like

23 Comments

  • Reply Terhi / Muru Mou lauantai, heinäkuu 18, 2015 at 14:24

    Ahahaaa, ai että repesin monta kertaa! Killutin??! :D

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta lauantai, heinäkuu 18, 2015 at 15:20

      Haha, joku vois tulla kertoo onko mulla menny jotain pahemman kerran ohi kun killutin ei kyllä soita mitään kelloja :D

  • Reply sarrrri sunnuntai, heinäkuu 19, 2015 at 11:03

    Mä just eilen tein jonkun muutoksen mun Google Analyticsiin ja sain sillä tavalla näkyviin kaikki ne hakusanat, jotka aiemmin on olleet vain ”not provided”. :D En tosin yhtään tiedä mikä asetus se oli, mutta sinne mentiin laskeutumissivujen raportin kautta…. Katso ehdottaako se sulle siellä jotain muutoksia asetuksiin, ehkä saat näkyville ne loputkin? :)

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta sunnuntai, heinäkuu 19, 2015 at 11:32

      Mitä, oikeesti? Täytyy koittaa venkslata se tänään… Mä oon vaan ollu siinä käsityksessä, ettei niitä saa mitenkään näkyviin jos haku on tehty sillä normi suojatulla Google-haulla.

      • Reply sarrrri sunnuntai, heinäkuu 19, 2015 at 12:35

        Sama, mutta sinne ne vaan ilmestyi! :D

        • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta sunnuntai, heinäkuu 19, 2015 at 14:49

          Vähän hauskaa, täytyyki sitten tehä uusi listaus joskus kun on isompi kattaus hakusanoja käytettävissä… Jos joskus löydän oikeat asetukset nimittäin. :D

  • Reply Heidi sunnuntai, heinäkuu 19, 2015 at 11:19

    Tää oli niin hauska!!!! Ihan parasta viihdettä tylsälle ja pitkälle automatkalle Porista Savonlinnaan. Kiitos ?.

  • Reply Elina | Vaihda vapaalle sunnuntai, heinäkuu 19, 2015 at 13:19

    Ihan loistavia! :D Nyt muakin alkoi kiinnostaa, että mikä ihmeen killutin?!

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta sunnuntai, heinäkuu 19, 2015 at 14:48

      Yritin googlata mutta en löytäny mistään killuttimista tietoa… Tulispa joku valaisemaan. :D

  • Reply Ave sunnuntai, heinäkuu 19, 2015 at 17:23

    Hohoo, aivan mahtavia! :D Itsekin toisinaan naureskelen blogini hakusanoille, mutta mitään näin mielikuvituksellista ei vielä ole tullut vastaan. ”Aurinkokuningas kuppa”?!? :DD

  • Reply anni sunnuntai, heinäkuu 19, 2015 at 21:45

    hehee, ihan huippu :D

  • Reply Arja / Haavematkoja maanantai, heinäkuu 20, 2015 at 00:14

    Hahah, repesin! :D Killutin ja Aurinkokuningas kuppa :D

  • Reply miraorvokki maanantai, heinäkuu 20, 2015 at 16:52

    Noniin, pääsin mäkin lueskeleen viikonlopun jäljiltä uusia postauksia. Meinasin tukehtua latteen kun nauroin näille NIIN paljon :D :D :D Vois joskus piristää itteensä ja katsoa, josko omaan blogiin olisi vierailijoita löytynyt mielenkiintoisilla hakusanoilla…

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta maanantai, heinäkuu 20, 2015 at 21:48

      Haha, kannattaa! Mun pitäis nyt viel tonkia esille ne muutkin haut, jos ne kerta jostain löytää. Luoja tietää mitä ylläreitä siellä olis! :D

  • Reply Julia tiistai, heinäkuu 21, 2015 at 12:24

    Huippu blogi! Ja hauska postaus :)

  • Reply Pirkko / Meriharakka perjantai, heinäkuu 24, 2015 at 13:01

    Ei voi muuta kuin yhtyä edellisiin kommentoijiin! Hauska! Meillä yksi kestosuosikki tietysti myös hakusanojen puolella kun se juttuna on suosittu, hakusanallahan ne lukijat siihen päätyvät, on tuo Miten musta silmä paranee. Ja senhän minä osaan, kokemuksella, kuvien kera, kertoa!

  • Reply Hakuja, joilla tähän matkablogiin on päädytty | Meriharakka.net tiistai, elokuu 18, 2015 at 17:18

    […] Matkusta Rakastaa -blogin Meri kirjoitti äskettäin hillittömän hauskan jutun erilaisista hauista joilla hänen blogiinsa on päädytty ja sen innoittamana ajattelinkin tällä kertaa ottaakin lähtökohdaksi sen, että miten blogiimme […]

  • Vastaa käyttäjälle Arja / Haavematkoja Cancel Reply