Muutamia ravintolavinkkejä Roomaan

maanantai, huhtikuu 6, 2015

Liekö kellekään muulle tuttua, että varsinkin kaupunkilomilla ruokapaikkaa etsiessä nälän määrä korreloi kiukun ja syntyvien riitojen määrän kanssa?

Täällä ainakin tuttu juttu. Mikään, ei mikään, ole raastavampaa, kuin etsiä hyvää ravintolaa nälän jo kurniessa vatsassa. Sitten tulee vastaan joitain ihan hyviä, mutta et sellaiseenkaan haluais mennä.  Kiukku yltyy, kielenkärjet terävöityy ja piikkejä alkaa lentelemään.

”No jos me vaan oltais menty siihen mitä mä ehdotin nii ei tarviis enää ettiä!” ”Sulle ei kelpaa mikään!” ”En enää ikinä lähde sun kaa minnekään!” Näitä on koettu niin perheen, poikaystävän kuin kavereidenkin kanssa.

IMG_0602

Nää jutut on onneksi taaksejäänyttä aikaa, nykyään on rauha maassa ja useimmat ruokapaikat tuleekin katsottua etukäteen jotain kautta netistä. Spontaaniudelle täytyy tietenkin jättää tilaa!

Mutta Rooma. Voi Rooma, Rooma. Sitä kuvittelis Italiassa hyviä ravintoloita löytyvän jokaisesta kadunkulmasta, mutta tunnustettu tosiasia on se, ettei näin ole ainakaan Roomassa. Valtavat turistimassat ovat tuoneet mukanaan jos jonkinlaista yrittäjää apajille. Kuulemma myös oikeasti hyvien roomalaisravintoloiden taso voi laskea nopeastikin, jos ne tulevat suosituiksi turistien keskuudessa – helppo tehdä surkeeta sapuskaa, kun asiakaskunta koostuu usein ensimmäistä ja viimeistä kertaa paikassa vierailevista turisteista. On näitä itsekin tullut koettua. Siinähän sitten yrität tonkia netistä suunnitelmiisi sopivia ravintoloita. Se, että 1500 jenkkiä on arvioinut jonkun Rooman ravintoloista erinomaiseksi, ei mua vielä vakuuta.

No, jos nyt vihdoin lopettaisin tyhjän jauhamisen ja menisin asiaan… Jos tekään ette vakuutu 1500 jenkkiarvostelijan kehuista TripAdvisorista niin antakaa yhden suomalaisen yrittää!

Eli tässä pari hyvää ravintolaa Roomassa, joihin kannattaa suunnata, ellei matkan varrella satu parempia silmään. Ja siltikin vakavasti, todella vakavasti, harkitsisin näitä. Me päädyttiin näihin ihan googletuksen perusteella, toinen löytyi tyyliin TripAdvisorista ja toinen suomalaisesta Näkymiä vihreältä kukkulalta -blogista, josta saa muuten erinomaisia Rooma-vinkkejä! Blogin kirjoittaja on Roomassa asuva suomalaisnainen.

– La Prosciutteria (Via della Panetteria 34) –

Prosciutterioita on kaksi, toinen Trasteveressa ja tämä missä me kävimme Fontana di Trevin lähellä, muutaman minuutin kävelymatkan päässä esim. Piazza Barberinilta. Täältä saakin sitten niitä kolmea asiaa, joita ihminen nyt ylipäänsä elääkseen tarvitsee: viiniä, juustoja ja kinkkuja!

IMG_6797

Täällä kinkut roikkuu katossa ja juustot huutaa sun nimeä vitriinissä. Mun nimeä ne ainakin huus nii että tärykalvo meinas puhjeta.

IMG_6825

Varaudu jonottamaan, paikka on ilmeisen suosittu. Jonottaminen ei kuitenkaan tuota suurempaa tuskaa, koska parin euron hintaista talon viiniä voi hakea tiskiltä ja sitä voi ihan rauhassa lipitellä kadulla pöytää odotellessa. Nii mites tää ois Suomessa onnistunut? Päivi Räsänen & 50 Shades of ei…

La Prosciutteria Roma

Kun meidät vihdoin huudettiin sisään, päästiin minimaalisen pöydän ääreen. Onneksi viinit ja leivät voi kätevästi säilyttää seinällä, pöydälle ne ei olis mahtuneetkaan.

IMG_6822
Kannattaa tilata mixed platter niin saat vähän kaikkea. Jos haluut syödä täällä vaan alkuruoan tai vähän naposteltavaa, ota small. Jos taas tarkoitus on syödä tätä illalliseksi kuten meillä, niin large on hyvä kahdelle. Hinta oli 15e/henkilö ja syötävää riitti, oikeastaan sitä oli juuri oikea määrä ja vähän yli. Talon viini oli tietty halpaa, joten täällä saa edullisesti hyvän illallisen tiivissä tunnelmassa. :)

La Prosciutteria RomeLa Prosciutteria Roma

– Le Mani in Pasta (Via dei Genovesi 37) –

Tämän Trasteveressa sijaitsevan ravintolan bongasin siis aiemmin mainitsemastani Näkymiä vihreältä kukkulalta – blogista, jossa tätä oli kehuttu. Ja ai että. Tää oli kyllä Rooman matkan paras ravintolakokemus.

Varaa pöytä ajoissa, ainakin viikonloppuisin. Rohkeasti vaan soittoa peliin, kyllä siellä muutama sana englantia ymmärretään. Me yritettiin soittaa tänne jo perjantaina iltapäivällä, mutta koko iltana ei olisi mahtunut. Sunnuntaina yritettiin uudestaan. Täyttä koko illan, mutta puoli yhdeksän maissa voisi tulla kokeilemaan onneaan. Mentiin puoli yhdeksältä. Tunnin päästä voi tulla uudestaan yrittämään. Tässä vaiheessa mietittiin, tehdäänkö asiat itsellemme helpoksi ja mennään vaan jonnekin muualle syömään. Käytiin katsomassa paria Eating Italyn food tourilla testaamaamme paikkaa, mutta sunnuntain vuoksi ne olivat kiinni. Onneksi.

Puoli kymmeneltä ravintolalle saapuessamme odotusajaksi ilmoitettiin 5 minuuttia. Muutama muukin henkilö odotteli sisäänpääsyä. No, 5 minuutista venyi 45 minuuttia, mutta lopulta päästiin sisään. :D Ja se oli niin sen arvoista! Mun onneton italiankielen taito auttoi meitä, kun tarjoilija kävi meille ja muille huutelemassa väliaikatietoja jonotuksen aikana.

Le Mani in Pasta pasta carbonara

Meillä oli niin hauska tarjoilija. Keski-ikäinen mies, kunnon päällepäsmäri. Kun ilmoitettiin tilaukset, ilmoitti hän että voi hyvänen aika ei ei ei ettehän te nyt noita tilaa, ja laittoi koko tilaukset uusiksi ja kertoi että mitä sitä nyt oikein pitäisi tilata. Olimme lisäksi tilaamassa aivan liian paljon ruokaa, ja hän sanoikin että useamman ruokalajin syödessä esim. pastaa riittää yksi annos jaettavaksi molemmille, sama juttu alkuruoan ja secondin kanssa. Ja oikeassa oli. Tyyppi oli kyllä ihan hulvaton. Koska olimme viimeisiä asiakkaita, jutteli hän meidän kanssa todella paljon ja ruokia kehuessamme vei Mathiaksen keittiöön tervehtimään kokkia ja ties mitä.

Ja ruoat olivat aivan hullun hyviä. Pasta Carbonara oli PARASTA pastaa mitä oon ikinä syöny! NAM!!! Siitä voin ja juuston määrästä on verisuonet varmaan edelleen tukossa, mutta en oo aikoihin syönyt mitään noin järisyttävän herkullista! Tosin siinä vaiheessa kun oltiin syöty alkupalat ja keittiön tervehdyksenä tullutta calcio e pepe -pastaa sekä itse tilaamaamme carbonaraa niin secondi piattin kanssa teki hiukan tiukkaa…

Onneksi jälkiruoat menee aina siihen toiseen vatsaan. :)

Le Mani in Pasta

Tilattiin siis neljä ruokalajia ja saatiin lisäksi keittiöstä maistiaisia. Juotiin pullo proseccoa ja vielä limoncello-snapsit ruoan päälle. Yhteensä lasku oli 70 euroa koko illalliselta. Erittäin kohtuullista.

Le Mani in Pastaan kannattaa siis suunnata hyvän ruoan perässä. Ravintola on kiireinen ja ahdas, mutta täällä on hyvä tekemisen meininki ja hinnat kohdillaan.

Jos jäit kaipaamaan lisää vinkkejä…

 Food tour -postauksessa lisää hyviä ravintoloita Trasteveressa. Ja Rooma-tagin alla kaikkea muuta Roomasta!

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Ninni maanantai, huhtikuu 6, 2015 at 11:21

    Ja siellähän se vilahti itselle tuttu ”En enää ikinä lähde sun kaa minnekään!” :-D PMS, nälkä ja väsymys = mehevä perhetiita :-D

  • Reply Arna / Cocoa etsimässä -blogi maanantai, huhtikuu 6, 2015 at 17:00

    Tuo ensimmäinen virke on niin tuttua juttua! Ja vieläkään sitä ei ole oppinut, että nälkää ei saa koskaan, EI KOSKAAN, matkoilla päästää liian kovaksi.

    Mutta tulipa kova nälkä! Todella herkullisen näköiset satsit molemmissa paikoissa. Jos olisin menossa Roomaan, ottaisin ehdottomasti vinkeistä vaarin. Ja sinne food tourille menisin kyllä mielelläni myös. Ruokapostaukset on kivoja, kiitos niistä!

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta maanantai, huhtikuu 6, 2015 at 17:51

      Siis nälkä on pahin virhe minkä voi reissuissa tehdä, varsinkin kaupunkilomilla kun iltaisin on muutenkin ihan poikki kaikesta kävelemisestä.
      Oon onneks oppinut tuntemaan itseni ja yritänkin nykyään haukkailla aina jonkun banaanin tms. silloin tällöin aterioiden välissä, ettei näihin tilanteisiin jouduttais. :D

  • Reply Jansson lauantai, huhtikuu 16, 2016 at 19:27

    Heii, olipa ihanaa löytää blogisi ja sen Rooma-vinkit! Ollaan poikaystävän kanssa lähdössä ensi viikonloppuna molemmat ekaa kertaa Roomaan ja minä ekaa kertaa Italiaan, jaiks! Oon tutkaillut paljon eri blogeja, sivustoja, suosituksia ym. ja tiedänkin jo about jokaisen ravintolan, jossa tullaan syömään :P Koska ollaan opiskelijabudjetilla liikeellä, niin haluttaisiin selvitä mahdollisimman edullisesti matkasta. Mun kysymys koskee Vatikaania. Olet varmaankin käynyt siellä? Museoon voi ilmeisesti ostaa lipun etukäteen netistä, jolla pääsee jonon ohi, mutta Pietarinkirkkoon ei. Ollaan reissussa kuitenkin vain neljä yötä, joten en kauheasti innostu monen tunnin jonotuksesta kirkkoon. Mitä mieltä olet, onko tuo kirkko oikeasti ihan super must see -juttu ja jonotus kannattaa? Luin kyllä jostain, että 37 eurolla saisi opastetun kierroksen kirkkoon, jolla voi välttää jonot, mutta.. kröhöm. Saa olla aika pirun vaikuttava _kirkko_, jotta näkisin järkeväksi maksaa siitä 37 euroa. :D Kauhean pitkä teksti tuli, mutta tosiaan mikä olisi sinun mielipiteesi? :)

  • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta lauantai, huhtikuu 16, 2016 at 19:56

    Moi! Kiva että löysit blogiin. :) Ja hyvä että ravintolat on mielessä, koska niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin niin hyvän ravintolan löytäminen Roomasta ei oo aina helppo tehtävä. Siellä on niiiiiin paljon kaikkea turistikuraa tarjolla. :(

    Mä olen valitettavasti vähän huono vastaamaan sun kysymykseen. :( Mä oon käynyt kahdesti Roomassa, mutta tätä edeltävistä reissuista on toisesta jo melkein 10 vuotta ja toisesta 8 vuotta (jestas mä oon vanha!). Tällä viimeisimmällä matkalla ne käytiin ihastelemassa Pietarin kirkkoa vain ulkopuolelta. :) Edellisillä reissuilla olen käynyt sisälläkin, mutta… Siis onhan se hieno ja vaikuttava! Ja monet pitää varmaan Rooman matkaa ”vaillinaisena” jos ei käy sisällä. Ihan mitkä omat mieltymyksesi on. Mä oon nykyään jättänyt jonottamista/maksamista vaativat kirkot melko pitkälti välistä, koska vaikka ne ”kuuluu” nähdä, niin mä usein käytän aikani ja rahani moneen muuhun asiaan mieluummin. Ja silloin 2008 kun oli edellinen reissu, niin ei se jono kauhean monta tuntia edes kestänyt. ;) Ja sillon oli vieläpä kesäkuu! Eli ehkä siellä ei edes ole ihan kauheasti ihmisiä vielä? Tosi hyvää matkaa teille ja tuu sit kertomaan miten kävi! :)

  • Leave a Reply