Monthly Archives

maaliskuu 2015

Tunnelmia reissun päältä Roomasta

Keväinen rooma on ihana! Ollaan täällä jätetty nähtävyyksillä ravaaminen minimiin ja yksinkertaisesti nukuttu pitkään, vaelleltu kaupungilla, syöty hyvin ja nautittu olostamme. Aurinko on paistanut kirkkaalta taivaalta kaikki kolme päivää! Tässä vähän kuvafiilistelyä, me lähdetään nyt illalliselle Trastevereen, tsaukkis! :)…

sunnuntai, maaliskuu 8, 2015

Viimeisiä vinkkejä Roomaan?

Nyt kävi niin, että lento Roomaan lähtee huomenna aamulla klo 7 ja matkaan valmistautuminen on ollut todella huonoa. Opiskelu- ja työkiireistä johtuen en ole ehtinyt suunnittelemaan enkä miettimään lähes mitään matkaamme ajatellen. Colosseumille löydämme varmasti itsekin, mutta pelkkää nähtävyydeltä toiselle juoksemista emme  tältä viikonlopulta toivo.…

torstai, maaliskuu 5, 2015

Country 2 Country Sweden

Haudi hau! Tukholman matkamme perimmäinen tarkoitus oli siis mennä Globenille C2C – Country to Country -kantrimusiikkikonserttiin (ja Tuulin salainen tai oikeastaan ei niinkään salainen tavoite oli tehdä musta pesunkestävä country-fani). C2C kiersi Euroopassa neljä kaupunkia: Dublin, Lontoo, Tukholma ja Oslo. Nilkkurit saivat toimittaa buutsien…

keskiviikko, maaliskuu 4, 2015

Flippin’ Burgers – Tukholman kehuttu hampurilaisravintola

Flippin’ Burgers on paljon kehuttu hampurilaisravintola Tukholmassa. Koska Mathiaskin oli päässyt sen jo viime viikolla testaamaan ja vakuutti paikan olevan käymisen arvoinen, päätimme mekin siskoni kanssa ottaa sen lounaspaikaksemme hetiin Tukholmaan saavuttuamme. Paikka sattuikin sijaitsemaan vain 400 metrin päässä meidän hotellista, joten vietiin laukut…

tiistai, maaliskuu 3, 2015

Tukholmasta kotiuduttu

Moi! Tukholmasta kotiuduttiin eilen illalla ja olihan hauska reissu. Lähdin matkaan pahasti flunssaisena ja palasin entistäkin kipeämpänä takaisin. Voin todeta kuitenkin reissun olleen sen arvoinen ja Luke Bryanin keikka oli parasta! Ja onhan se Tukholma nyt aivan upea kaupunki. Se tuntuu aina välillä unohtuvan…

maanantai, maaliskuu 2, 2015