Mitä tehdä Roomassa sunnuntaina? Marketeille!

keskiviikko, maaliskuu 25, 2015

Sunnuntai on aina kaupunkikohteessa kuin kaupunkikohteessa vähän ärsyttävä päivä. Kaupat ja ravintolat on kiinni, ja kaupungilla hiljaista. Monille nähtävyyksille toki pääsee sunnuntainakin – itse silti tunnustaudun jonkinasteiseksi sunnuntaikammoajaksi. Eikö vois olla vaan kaksi lauantaita peräkkäin?

Roomassa voi sunnuntaisin ainakin kierrellä markkinoita! Tässä niistä kaksi.

PORTA PORTESE

Porta Portesen tori on Trasteveren kulmalla. Me otettiin metro Circo Massimolle ja käveltiin siitä Porta Porteselle (myös pieni eksyminen tapahtui, yhtäkkiä oltiin jo turistikartan ulkopuolella…). Loppujen lopuksi paikka on kuitenkin helppo löytää, koska se on aivan Tiber-joen rannassa Ponte Sublicio -sillan toisella puolella, ja kun näkee ison kiviportin (vai miksi tuota nyt kutsuisi), niin tietää olevansa oikeassa paikassa.

IMG_0634

IMG_6926

Markkinat itsessään ovat jonkinlainen torin, kirpputorin ja markkinoiden sekoitus. Myytävänä on vähän kaikkea vaatteista elektoniikkaan, selfiekepeistä polkupyöriin. Aikalailla samanlaista kökköä, mitä löytyy jokaisesta maailmankolkasta näiltä samankaltaisilta toreilta.

IMG_6924Krääsää…

IMG_6918 IMG_6917

Laukkuja…

IMG_6915

Koruja ja vaatteita…

IMG_6911

Kännykänkuoria…

IMG_6907 IMG_6906 IMG_6905

Takkeja…

IMG_6903

Tori tuntui jatkuvan ikuisuuksiin. Suurin osa tavarasta oli tietenkin ihan hirveää krääsää, mutta toisaalta tavarassa oli hinnat kohdillaan ja tinkiäkin joissain paikoissa pystyi. Itse ostin 6 euron kuoren iPhoneen viidellä eurolla. Varsinainen tinkimisen mestari. :( Jossain luki, että markkinat loppuisivat klo 13, mutta me oltiin vasta silloin paikalla, eikä kaupankäynnin hiipumisesta ollut merkkiäkään.

No, Porta Portesen markkinat ei kyllä olleet mikään elämää suurempi nähtävyys, ehkä tänne ei kannata vaivautua ellei muuten satu olemaan kulmilla sunnuntaina.

Se tavaran ja roinan määrä oli kuitenkin uskomatonta. Paljon oli piraattikamaa ja eri lähteiden mukaan myös varastettu tavara vaihtaa täällä kätevästi omistajaa. Tiivistettynä: jos et täältä jotain saa, niin et sitä tarvitse. Tai oikeastaan: jos saat sen täältä niin et sitä tarvitse!

MERCATO DI CAMPAGNA AMICA

Sitten matka jatkui lyhyen kävelymatkan päähän, food tour -oppaamme Rogelion suosittelemalle ruokatorille aivan Circus Maximuksen kulmalle. Paikan nimi oli Mercato di Campagna Amica.

IMG_0639

Tässä paikassa oli sitten jo vähän yritystä. Ja koska tällaiset paikat on Mathiaksen taivaita, niin täällä sitten kierreltiin, pällisteltiin ja maisteltiin paikallisten tuottajien herkkuja. Rogelion mukaan paikalliset tulevat tänne sunnuntaisin ostamaan ruokatarvikkeita koko viikolle. Tuotteet tulevat Lazion maakunnasta ja saatavilla on mm. oliiviöljyjä, kinkkuja, makkaroita, viinejä, juustoja ja hilloja. Paikka ei ole mikään iso, reilusti pienempi kuin esimerkiksi Hakaniemen halli, mutta kyllä täällä ostettavaa silti riittää. Meille lähti mukaan oliiviöljyä ja äidille pikkuleipiä tuliaiseksi. :)

Täällä oli kiva kauppahallin tunnelma, ja tänne voisi tulla uudelleenkin. Toisin kuin Porta Portesen markkinoille.

IMG_0649

IMG_0653 IMG_0652 IMG_0651 IMG_0648 IMG_0646 IMG_0642 IMG_0644 Täältä saa myös kätevästi lounasta! Takaoven vieressä näkyi olevan ihan kunnon annoksia ihmisille lappava ruokakoju (viiniä kannuista!), mutta me päätimme liittyä jonon jatkoksi ja ostaa alla näkyvältä herrasmieheltä mitä muutkin ostivat: jättimäisiä leipiä prosciutto-mozzarella tai porchetta-täytteellä.

Mercato di Campagna Amica

Leivät mentiin nautiskelmaan läheisen kirkon pihalle, jossa kevätaurinko paistoi kasvoille ja siinä istuskellessa taas kerran muistin, miksi reissaaminen on vaan niin mahtavaa. :)

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Virpi /Täynnä tie on tarinoita torstai, maaliskuu 26, 2015 at 17:01

    Mekin käytiin markkinoilla Rooman reissullamme ja kovasti yritin näitä sun kuvia tiirata, että oliko sama paikka kun ei markkinapaikan nimi jäänyt mieleen. Muistan vain sen, että jäimme metrosta siinä ”Pyramidi”metroasemalla ja markkinat oli siinä jossain lähellä. :)
    Mutta vähän samanlainen fiilis jäi. Krääsää ja krääsää koju toisensa perään eikä välttämättä tarvitse markkinoille seuraavalla kerralla lähteä. Ihan kivaa ajanvietettä sinänsä niiden nähtävyysten välillä. :)

  • Vastaa käyttäjälle Virpi /Täynnä tie on tarinoita Cancel Reply