Hotel Micro – Tukholman pienin ja halvin hotelli

perjantai, maaliskuu 13, 2015

”Pienen pieni, sellainen, minkä ihmissilmä voi nähdä vain mikroskoopilla voimakkaasti suurennettuna; mikroskooppia käyttäen tehtävä”

Siinä wikipedian määritelmä mikroskooppisesta, minkä perusteella meidän hotelli oli varmasti houkuttelevan nimensä saanut. Hotel Micro. Siis joillakin hotelleilla on oikeasti niin tyhmiä nimiä, että välillä jätän varaamatta ihan vain sen nimen takia. Ärsyttääkö ketään muuta sama? Hotel Micro. Hei oikeesti? MICRO?!

Micro ois voinut nimensä ehkä paremmin valita mutta olipa ainakin osuva, sillä nyt on kuulkaas pieni pytinki kysessä! En usko valehtelevani, jos väitän Hotel Micron huoneita Tukholman pienimmiksi hotellihuoneiksi. Mikroskooppisen pieniksi.

Klaustrofobisia kokemuksia ei kuitenkaan yhden yön aikana ilmaantunut ja muutenkin Hotel Micro onnistui meidät vakuuttamaan.

Ei nimi miestä pahenna ellei mies nimeä, vai?

Me päädyttiin hotellia varatessamme Microon, koska tiesimme, ettemme tulisi jo muutenkin lyhyellä Tukholman matkallamme hotellilla muutaman tunnin unia enempää viettämään. (Muutenhan olisimme tietenkin ottaneet sviitin kaupungin kalleimmasta hotellista…) Eli suoraan sanottuna Microon päädyimme koska se oli kaupungin halvin. Hintaa jäi Hotels.comin alekampajan jälkeen 47,78 euroa yöltä, mikä ei ole paljon. Jos joku ei Tukholman hotellitarjontaan ole tutustunut, niin voin kertoa että ei oo halpaa huvia kaupungissa majoittuminen. Hotels.comista taisi yksi hostelli löytyä halvemmalla. Mekin katselimme aluksi hostelleja, mutta hinnat olisivat kivunneet yhtä korkeaksi tai jopa korkeammiksi kuin Microssa, ja Micro oli sijaintinsa puolesta meille täydellinen.

Aamiaista hintaan ei kuulunut, mutta me kävimmekin aivan täydellisellä brunssilla Clarion Sign -hotellissa.

Hotel Micro Tukholma

Hotel Micro Tukholma

Hotel Micro sijaitsee n. 10-15 minuutin kävelymatkan päässä (suoraa tietä) Tukholman rautatieasemalta, syrjässä keskustan hulinalta mutta kuitenkin ihan kivenheiton päässä. Lähimmälle metroasemalle (Rådmansgatan) oli n. 400 metrin kävelymatka.

Hotel Micro Tukholma

Hotel Micro Tukholma

Hotel Micro Tukholma

Hotelli sijaitsee toisen hotellin, Hotel Tegnerlundin yhteydessä. Respa on sama, mutta siinä missä Tegnerlundin asiakkaat lähtevät huoneisiinsa yläkerroksiin, me Microlaiset saimme painua kellarikerrokseen. Hotel Micro on rakennettu siis Tegnerlundin kellariin. Tiedättekö mitä se tarkoittaa? Sitä, ettei huoneessa ole ikkunoita. Tämän ja pienen kokonsa vuoksi huoneet muistuttavatkin erittäin paljon laivan hyttejä. Hiiohoi vaan… Ei ahtaita paikkoja kammoaville! Myös Micron käytävät toivat aikamoisia laivaviboja.

Kellarikerroksesta löytyi pieni aulatila sohvineen ja telkkareineen. Yksi yleinen tietokonekin näkyi olevan käytössä, mutta hotellin wifi toimi moitteettomasti niin huoneessa kuin yleisissä tiloissakin.

Hotel Micro Tukholma

Hotel Micro Tukholma

Hotel Micro Tukholma

Hotel Micro Tukholma

No sitten itse huoneeseen, Hotel Micron mikroskooppiseen huoneeseen. Huone oli niin pieni, etten saanut sitä edes kunnolla kuvaan koska ei ollut mitään nurkkaa, mistä olisin kuvan voinut ottaa. Ei yksinkertaisesti mahtunut. Huoneeseen mahtui juuri ja juuri astumaan sisään ja laittamaan takin naulaan, mutta siihen se tila sitten loppuikin.

Alasänky on leveä, ja siinä pystyisi helposti nukkumaan kaksi. Yläsänky on sitten normaali yhden hengen sänky. Yläsänky piti muuten itse pedata, mikä oli vähän ärsyttävää mutta ehkäpä tähän hintaan hyväksyttävää. Siis Tukholmassa. Ja tästä oli kyllä infottu etukäteen.

Hotel Micro Tukholma

Hotel Micro Tukholma

Pienestä koostaan huolimatta ahtaanpaikan kammo ei päässyt iskemään huoneessa. Siisteys ja järkevät ratkaisut tilankäytössä (niin monta ratkaisua kuin tän kokoisessa huoneessa nyt pystyy tehdä) saivat huoneen tuntumaan isommalta kuin se oikeasti olikaan (eli nyt se tuntui ehkä siltä laivahytin kokoiselta, haha). Leveä alasänky mahdollisti kuitenkin hengailun ja kylläpä kaksi tyttöä mahtui huoneessa samaan aikaan suorittamaan vaatteidenvaihtorumbaa, meikkaamaan ja peilailemaan yhtäaikaa. Sopu sijaa antaa ja niin edelleen… Tosin tää lause ei meitä kahta sisarusta ehkä kovin hyvin kuvaa. :D

Huone oli ihan tip top siisti ja puhdas.Tahran tahraa ei näkynyt. Huoneissa ei ole omia kylppäreitä tai vessoja, vaan ne ovat kaikille yhteisessä käytössä aulassa, miehille ja naisille toki erikseen. Enpä ole muuten yhdessäkään hostellissa aiemmin nähnyt näin puhtaita vessoja ja kylppäreitä kuin täällä, go Micro!

Hotel Micro Tukholma

Hotel Micro on nimestään huolimatta ehkä enemmän hostelli kuin hotelli. Silti ihan mahtava majapaikka ainakin yhdeksi yöksi niille, jotka haluavat kalliiseen Tukholmaan pienellä budjetilla. Siisteys, henkilökunnan ystävällisyys ja majoituksen tietynlainen mutkattomuus tekivät vaikutuksen. Todella pienessä huoneessakin pärjää yllättävän hyvin. Samaan hintaan olisi saanut dormin hostelleista kauempana keskustasta.

Miinuksena tulee mieleen ainoastaan ilmastointikanava, jota pitkin yöllä kuului jossain vaiheessa melua meidän huoneeseen ja johon yöllä heräsinkin.

Muutoin kaikin puolin ihan nappivalinta pihistelevälle Tukholman kävijälle!

Suosittelen:

 Bilettäjille. Sniiduilijoille. Kaveruksille. Niille, jotka oikeasti haluavat vain siistin paikan, jossa käydä nukkumassa. (sekä Luke Bryania fanittaville siskoksille, joille keikan jälkeen olisi ollut iha sama nukkua vaikka Globenin roskakatoksessa)

En suosittele:

Pariskunnille. Perheille. Mitään extraa kaipaaville.

Muut Tukholma-aiheiset postaukset:
Maailman paras brunssi Tukholmassa
Country-musiikkia Globenilla
Flippin' Burgers - Tukholman parhaat burgerit?
Miksi lähteä Jenkkeihin kun voi mennä Tukholmaan?

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Tiina perjantai, maaliskuu 13, 2015 at 22:33

    Kiitos hyvästä postauksesta !

  • Reply Maarit Johanna lauantai, maaliskuu 14, 2015 at 11:00

    Kerrassaan mielenkiintoinen :D Helsingin hintoihin tottuneena, tuo on kyllä melko edullinen. Silti pistäis tilan puute ahistamaan sen verran jo varausvaiheessa että varmaankin valitsisin jonkin isompihuoneisen majoituslaitoksen :p

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta lauantai, maaliskuu 14, 2015 at 22:27

      Haha, no joo, jos budjetti joustaa niin tietysti isompaan. :D Mutta jos laivan hytissä pärjää nii sit pärjää täälläkin. :D

  • Reply aNNa torstai, huhtikuu 2, 2015 at 21:56

    Kiitos vinkistä! Tämä kuulosti sellaiselta, jota vois harkita seuraavan kerran, kun mennään tyttöporukalla Tukholmaan. Vähän nukkumista, paljon shoppailua, drinksuja yms :)

  • Vastaa käyttäjälle Tiina Cancel Reply