Suomen suurin matkablogiyhteisö
Lomakuva Nerjasta

Nerja – Aurinkorannikon helmi & 7 syytä miksi matkustaa sinne

Miltä kuulostaa palmupuut, päivät uimarannalla, Etelä-Espanjan lämmin aurinko ja herkulliset tapas-illalliset ravintolassa vanhankaupungin kapeilla kujilla? Hyvältä vai mitä?

Nyt niitä on luvassa, sillä tässä jutussa matkustetaan Nerjaan, josta haluan jakaa teille kokemukseni ja kertoa kaupungin merkittävimmistä nähtävyyksistä. Edellisellä Espanjan reissulla päätimme lähteä Fuengirolasta pidennetyksi viikonlopuksi Nerjaan, joka sijaitsee noin 60 km päässä Malagasta itään. Olen itse aina tiennyt Nerjan olemassa olon Aurinkorannikolla, mutta en ollut sielä koskaan käynyt. Jos olisin tiennyt mitä kaupungilla on tarjottavaa, olisin matkustanut sinne jo aikoja sitten!

Nerjasta tuli kerta heitolla yksi Costa del Solin lempikaupungeista.

 

Matkustaminen Nerjaan & nappiin osunut majoitus:

Koska meillä ei ollut autoa käytössä, suuntasimme Nerjaan bussilla, joka osoittautui oikein vaivattomaksi ja helpoksi tavaksi päästä perille. Ensin matkustimme paikallisjuna renfellä Fuengirolasta Malagan Maria Zambranon asemalle, jonka naapurista löytyi Malagan bussiterminaali, josta bussi kohti Nerjaa lähti. Matka-aika Malagasta Nerjaan kesti noin 1,5 tuntia.

Majoitus Nerjassa osui meillä niin nappiin kun vaan voi! Studio-asunto Nerjan vanhankaupungin ytimessä piti sisällään kaiken tarvittavan sekä pienen parvekkeen kohti aukiota nimeltään ”Plaza Cavana”,  jossa oli kiva istua seuraamassa aukion elämää. Katolta löytyi puolestaan kattoterassi uima-altaalla ja mahtavilla maisemilla. Voi kun meillä vaan olisi ollut enemmän aikaa viettää päiviä kattoterassilla, mutta jokin muu asia houkutteli meitä enemmän! Alla pääset lukemaan siitä lisää.

 

Parasta Nerjassa – Aurinkorannikon kauneimmat uimarannat

Se mikä yllätti minut täysin Nerjassa, oli sen uskomattoman upeat uimarannat ja kristallinkirkas meri. En tiennyt että Costa del Solilla voi olla näin puhdasta ja turkoosin väristä merivettä, joka oikein kutsuu uimareita puoleensa! Vastaavanlaisia rantoja ja turkoosia merta olen yleensä nähnyt lomaillessani Ibizalla.

 

6 x näe ja koe Nerjassa

Jo pelkät rannat ja kristallinkirkas merivesi ovat hyviä syitä matkustaa Nerjaan, mutta kaupungista ja sen lähistöltä löytyy paljon muutakin houkuttelevaa! Meillä valitettavasti tuli aika vastaan viikonlopun reissulla, emmekä kerinneet nähdä kaikkea mitä olisimme halunneet. Mutta onneksi seuraava loma Nerjassa on jo mielessä ja silloin viimeistään ruksaamme loput nähtävyydet listalta nähdyksi. Pääset lukemaan kaikki Nerjan nähtävyydet ja kokemukset alta.

 

Balcón de Europa näköalatasanne

Nerjan päänähtävyys on ehdottomasti näköalatasanne Balcón de Nerja, josta avautuu mitä kauneimmat maisemat merelle.  Balcón de Europa on Nerjan sydän ja se vetää ihmisiä puoleensa niin ihastelemaan maisemia, kuin myös viettämään sen promenadille aikaa perheen ja ystävien kesken – hyvin espanjalaiseen tyyliin. Näköalatasanteen edustalla sijaitsee myös kahviloita ja ravintoloita, jotka illan tullen täyttyvät ihmisistä.

 

Cueva de Nerja tippukiviluola

Nerjan varmasti suurin nähtävyys on tippukiviluola Cueva de Nerja, joka sijaitseva muutaman kilometrin päässä keskustasta. Vuonna 1959 löytyneen luolaston arvioidaan lukemani mukaan olevan jopa viisi miljoona vuotta vanha.  Täällä emme kerenneet matkamme aikan käymään, mutta lukemani perusteella se kannattaa. Tippukiviluola pysyy siis to do-listalla seuraavaan reissuun.

Täältä pääset lukemaan lisää Nerjan luolista

Nerjan kiviluola

kuva täältä

Herkulliset merenelävät Playa de Burrianan rannalla

Kukapa ei tykkäisi syödä tuoretta kalaa, herkullista paellaa ja avotulella kokattua ruokaa? Istuimme syömään tänne, jo vuodesta -65 asti toimineeseen, Chirinquito Moreno Nerja -ravintolaan herkuttelemaan grillattuja sardineja, friteerattuja pikkukaloja – eli Pescaíto fritos sekä simpukoita. Ah, täydellistä tuoretta ruokaa, jota voisin syödä vaikka joka päivä – mielellään vielä jalat upotettuna rantahiekkaan.

 

Nerjan vanhakaupunki

Nerjan pieni vanhakaupunki on tyypillinen, kapeakujainen ja täynnä ravintoloita ja pieniä kauppoja sisältävä alue, jollaisia löytyy lähes jokaisesta Espanjalaisesta kaupungista. Etenkin iltaisin Nerjan vanhakaupungin kujat ja ravintolat ravintola täyttyi ihmisistä, ja tunnelma oli hyvin eläväinen. Meidänkin Nerja iltoihin kuului kävely kujilla ja tietenkin tapasten syöminen jossain vanhankaupungin ravintolassa.

 

Rio Chillar

Vain muutaman kilometrin päässä Nerjan keskustasta on mahdollista lähetä reippailemaan pitkin kanjonia, jonka varrelta löytyy ”vesialtaita” ja  lopulta vielä vesiputous. Edestakainen patikointimatka on pituudeltaan noin 14km, mutta se menee hujauksessa jännittävällä reitillä luonnon keskellä, jossa patikoidaan suuri osa matkasta nilkat upotettuna virkistävään veteen. Varaa eväistä ja nauti levähdyspaikoista vaikka pulahtamalla vesialtaisiin virkistymään.

Käy lukemassa kertomukseni Rio Chillarista ja kun pulahdin vesiputoukseen

 

 

Frigilianan valkoinen kylä

Frigilianan valkoinen pittoreski kylä sijaitsee vuoristossa, noin 7 km päässä Nerjasta. Sitä on monessa paikassa tituleerattu ”Andalusian kauneimmaksi valkoiseksi kyläksi” joten onhan se vielä päästävä näkemään! Ainakin kuvien perusteella vaikuttaa siltä, ettei kylää turhaan kehuta. Kun käyn Frigiliassa, lupaan kirjoittaa siitä tänne!

Frigiliana valkoinen kylä

kuva täältä

 

Oletko sä käynyt Nerjassa ja mitä pidit siitä? Jaa ihmeessä omat suositukset Nerjasta kommenttikenttään!

 


Suvin matkassa -blogia voit seurata myös Facebookissa @suvinmatkassa ja Instagramissa @suvin_matkassa

Previous Post Next Post

You Might Also Like

9 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 17/04/2021 at 13:19

    Olipa kiva lukea juttua lämpimästä, tosi mielellään lähtisi kyllä taas reissuun! Emme ole Nerjassa vielä käyneet, mutta kovasti näin luolien ystävänä kiinnostaisi päästä näkemään tuo tippukiviluola, josta otettuja kuvia on tullut ihailtua. Jos tuonne tulee lähdettyä, niin täytyy laittaa mieleen myös tuo Chirinquito Moreno Nerja -ravintola, kuulostaa hyvältä.

  • Reply Asko Leppilampi 18/04/2021 at 08:08

    Kiitos lisävinkeistä. Kävimme pikaisesti Nerjassa, ehkä liian pikaisesti osana pientä automatkaamme. TIppukiviluolat ja kanjonivaellus ainakin kiinnostavat jatkossa. Tässä pyytämäsi toisenlainen näkemys Nerjasta ja Friglianasta, jonka valkoiseen ilmeeseen ihastuimme. https://appamatkustaa.fi/espanjan-andalusian-auringon-frigliana-neira-bonuksena-gibraltar/

  • Reply Mari / Kodinvaihtaja 18/04/2021 at 16:06

    Niin upea kohde, kuvasi ovat syötävän houkuttelevia!!! Oli pakko katsoa löytyykö Nerjasta kodinvaihtokoteja, löytyi 9 kpl!!!!

  • Reply Anne | Elämää Nomadina 19/04/2021 at 13:33

    Olipa kiva lukea postaus Nerjasta, ja vaikka kaupunki on tuttu, niin tämän postauksen myötä täytyy lähteä käymään siellä myös ilta-aikaan (asutaan parhaillaan Nerjan naapurissa Torroxissa, mutta ollaan käyty Nerjassa vain pikaisilla päiväreissuilla ja lenkillä). Vanhan kaupungin kujien kiertelyyn, tai tapaksiin, ei kyllä ihan heti kyllästy, ja Nerjasta tosiaan pääsee mainioille patikkareiteille niin kanjoniin kuin vuorille. Allekirjoitan täysin myös tuon meren upean värin täällä, sen ihailemiseen ei kyllästy, vaikka ei varsinaisesti rannalla viihtyisikään.

  • Reply Terhi 22/04/2021 at 10:16

    Ihana paikka. Kävimme tuolla San Pedrosta päiväseltään jokunen vuosi sitten. Ehdimme nähdä vain vanhan kaupungin ja tippukiviluolan. Ihastuin paikkaan ja päätin palata takaisin, mutta niin kuin useasti käy, matka Nerjaan antaa vielä odotuttaa itseään. Tässä tuli hyvä vihje kanjoneista.

  • Reply Merja / Merjan matkassa 23/04/2021 at 19:07

    Nerja on tuttu vain nimeltä, mutta kyllähän tuolla viihtyisi. Olisipa ihanaa päästä rannalle ja istuskelemaan viehättäviin kahviloihin auringon hyväillessä ihoa. Tänään varsinkin Nerja maistuisi, kun räntää tulee taivaan täydeltä.

  • Reply Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning 24/04/2021 at 12:46

    Siis aivan ihana paikka! Asuin 10 vuotta sitten Fugessa, ja kattelin sillon Nerjan tippukiviluolia, mutta ne oli tuolloin kevättalvella suljettu, joten en sitten lähteny ollenkaan koko Nerjaan. Kyllä olis kannattanu! Tuo vaikuttaa paljon viihtyisämmältä kuin Fuengirola. Jos nyt tuonne joskus tulee vielä palattua, niin ehdottomasti menee Nerja listalle!

  • Reply Tanja 25/04/2021 at 00:10

    Kunpa pääsisikin etelän lämpöön… Ja on muute ihmisiä, jotka ei tykkää kalasta tai muista meren asukeista lautasella ;)

    Mulla on koko aurinkorannikko kokematta mutta tää Nerja kuullostaa hyvälle.

  • Reply Susanna 06/05/2021 at 21:26

    Meri näyttää kyllä puhtaalta. Olen käynyt Espanjasta lähinnä Kataloniassa ja Alicantessa, niissä on erittäin täydet rannat kesällä.

  • Leave a Reply