Lomalla Fuengirolassa – mitä tekemistä fugesta löytyy?

Jos minulta kysytään, niin Fuengirola on ihanan kompakti ja monipuolinen lomakohde Espanjan Aurinkorannikolla. Sen lisäksi että Fugessa paistaa aurinko lähes ympäri vuoden ja löydät sieltä uimarannat auringonottoon, löytyy kaupungista myös kivoja ravintoloita herkutteluun sekä hyvät shoppailumahdollisuudet.

Meitä ihmisiä on moneen lähtöön, ja kaikki tekevät lomallaan niitä itselleen meluisia asioita, kuten esimerkiksi viettävät pitkiä päiviä uima-altaalla ja palvovat aurinkoa rannalla (kuulostais muuten tällä hetkellä täällä lumen keskellä aikas hyvältä!). Jossain vaiheessa lomaa voi kuitenkin olla, että aurinkotuolissa löhöily alkaa kyllästyttää, ja kaipaa jotain tekemistä. Itse olen ainakin sitä sorttia, että muutaman löhöilypäivän jälkeen alan kaipaamaan aktiviteetteja päivään, ja useasti Fugessa lomailleena voin todeta että siellä on tullut tehtyä yhtä sun toista. Siihen perustuen, kasasin alle erilaisia vinkkejä lomatekemiseksi Fuengirolaan. Lähes kaikki vinkit sopivat sekä Fugen kesään että talveen, ja niistä löytävät omansa niin sporttaajat, lapsiperheet, pariskunnat kun nautiskelijatkin.

 

Reippaile rantakadulla ja kiipeä Sohailin linnalle

Aamut on ihaninta aloittaa kävelyllä Fuengirolan rantakadulla, Paseo Marítimo Rey de Españalla. Kävele rantakadun päätyyn ja kiipeä Sohailin linnalle ihastelemaan maisemia merelle.

 

Suunnista suurelle härälle

Toisen näköalapaikan tarjoaa Osborne härkä, eli Toro de Osborne, jonka 14 metriä korkea musta siluetti kohoaa kukkulalla Fuengirolan yllä. Nämä mustat härät, jotka ovat nykyisin Espanjan symboleita, ovat vanhoja Osborne-likööritehtaan Veterano brändin mainoksia.

 

Pyöräile pitkin palmujen reunustamia katuja

Kun olet kävellyt tarpeeksi rantakatua, ota pyörä alle ja lähde polkemaan. Ja jos laiskuus iskee, ei hätää, sillä tänä kesänä näytti nimittäin vahvasti siltä, että sähköpyörät olivat vallanneen katukuvan.

 

Jumppaa keho vireäksi

Itse tykkään kuntoilla myös lomalla, ja lempi kuntosalini fugessa on Altafit. Se on juuri tarpeeksi monipuolinen ja edullinen lomabodailun tarpeeseen. Jos puolestaan sisätiloissa liikkuminen ei nappaa, myös puistot ja rannat tarjoavat kivoja jumppa paikkoja.

 

Pelaa kierros Minigolfia

Täytyy kyllä nyt myöntää, että allekirjoittaneen hermot eivät tätä peliä kestänyt, vaan lähinnä aiheutti pienimuotoisen selkkauksen kiroiluineen kentällä. Mutta se ei ollut tämän minigolfradan vika, vaan minun joka on äärettömän huono puttaamaan (ja häviämään). Mutta jos omaat viileät hermot ja tarkan lyönnin, suosittelen kokeilemaan tätä äärimmäisen vaikeatasoista minigolfrataa Fugessa.

 

Vietä päivä eläinpuistossa

Fuengirolan eläinpuisto Bioparcissa tapaat muun muassa gorilloja ja flamingoja. Puisto on mielestäni hyvin hoidettu ja eläimillä on tilaa olla ja elää. Tämä on todella kiva retkikohde koko perheelle.

 

Päästä oma vesipeto irti Aqualandissa

Okei, tämä ei ole ihan Fuengirolassa, mutta lähellä kuitenkin. Vesipuistot ovat aina hauskaa puuhaa helteisenä päivänä, ja Torremolinoksen Aqualand sai meidät aikuisetkin villiintymään koko päiväksi liukumäkiin ja altaisiin.

 

Vietä shoppailupäivä

Mikäs sen ihanampaa kun käydä vähän lomaostoksilla? Tähän Fuge tarjoaa mitä parhaimmat mahdollisuudet. Käy kurkkaamassa aiempi postaukseni aiheesta: Fuengirolan parhaista ostospaikoista.

 

Koe Fugen festivaalit ja konsertit

Jos satut olemaan Fugessa heinäkuun 16. päivä, jolloin vietetään pyhän Carmenin päivää (La Fiesta de la Virgen del Carmen), et voi ohittaa massiivista ilotulitusta meren yllä ja feria-aukion hauskaa huvipuistoa.  Pidä silmällä myös Sohailin linnaa, jossa järjestetään erilaisia konsertteja heinä-elokuussa. Viime vuosien artistikattaus on koostunut mm. Ricky Martinista ja Carlos Santanasta. Äläkä unohda suomalaisia Fugefestejä, jota rantautuvat Rauhanpalatsille 18-19.10. :)

Listan Fuengirolan festivaaleista löydät täältä.

 

Ja tässä vielä pari ideaa Fuengirolaan, jotka itselläni vielä to do-listalla:

 

Kokkauskurssi

Kukapa ei tahtoisi oppia paellan saloja ja reseptiä täydelliseen Gazpacho keittoon? Minä ainakin tahdon!  Escuela Pepe kitchenistä näyttäisi löytyvän opetusta hyvin arvosteluin.

 

Suklaakurssi 

Mayan Monkey Mijas on pieni suklaatehdas/museo Mijasissa joka järjestää erilaisia suklaakursseja. Tämä kuulostaa niin herkulliselta, että tätä on kokeiltava!

 

 

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

16 Comments

  • Reply Toro Rosso 31/01/2019 at 05:39

    Espanja on härkä maa, mutta näillä blogi palstoilla en oo vielä nähnyt pihviravintola suosituksia esim Fugessa.

    Grilli käryää ja pullo punkkua, namis!

    • Reply Suvi / Suvin matkassa 01/02/2019 at 17:32

      Olet oikeassa, pihviravintola suosituksia ei ole täällä näkynyt, joten tässä tulee yksi Fugeen: Poncho´s. Tämä Argentiinalainen pihviravintola ei tuota pettymystä!!

  • Reply Jenni | Boarding Time 03/02/2019 at 16:35

    Olipa piristävä kirjoitus Fuengirolasta!
    Vuosikausia (tai noh, -kymmeniä jo tässä vaiheessa jos ollaan tarkkoja :D) Costa del Solilla vähän olosuhteidenkin pakosta pyörineenä pakko sanoa, että Fuge ei kyllä omiin suosikkipaikkoihini rannikolla kuulu. Ehkäpä täytyy ensi kesänä antaa sillekin taas uusi mahdollisuus.
    Bioparc on kyllä ihana, pari kertaa ollaan käyty ja aina tulee hyvälle mielellä eläinten hienosta kohtelusta ja upeasti hoidetuista puitteista.

    • Reply Suvi / Suvin matkassa 06/02/2019 at 20:24

      Heh, kiitos. Tiedän kyllä että Fuge jakaa mielipiteitä inhokista suosikkikohteeksi, mutta itselleni siitä on muodostunut sellainen tuttu ja kotoisa kohde, jossa tulee aika tiivisti käyty. Toisin varmaan olisi jos mun isä ei asuisi siellä :)

  • Reply espanjaan 03/02/2019 at 19:03

    Hyvin valittuja kohteita Fuengirolasta – ainakin jos ei lähde sieltä kovin kauas minnekään muualle. Meillä on ollut ilo olla seudulla niin pitkiä aikoja, että se ympäristöön suuntautuminen on jo aikalailla päässyt etusijalle. Mutta silti tästä tuli uutta ideaa. Kokkikursseja aloin etsiä heti. Kiitos!

    • Reply Suvi / Suvin matkassa 06/02/2019 at 20:27

      Kiitos, ja nimenomaan aiheena olikin aktiviteetit Fugessa. Ympäristöstä ja koko Andalusiasta ylipäätänsä riittää sitten tekemistä ja näkemistä jo enemmän :) Mutta kiva että tästäkin tuli uusia ideoita ja toivottavasti löytyy hyvä kokkikurssi!

  • Reply Sanna 04/02/2019 at 14:44

    Tuolla etelärannikolla paljon aikaa viettäneenä Fuge ei edelleenkään kuulu omiin suosikkeihin, ihan vaan siitä syystä että sen ympäriltä löytyy paljon kohteita, jotka eivät ole niin suomalaisten kansoittamia… mutta jos unohdetaan ne örveltävät suomalaiset niin oikein hyviä vinkkejä olet saanut kasaan, noita kursseja en ole itse edes ajatellut!

  • Reply Anni | Rajatapaukset 06/02/2019 at 11:02

    Fuengirola on mulle lähes tuntematon, mitä nyt tiedän sen olevan Espanjassa ja yleinen pakettimatkakohde. Itse tykkään enemmän aktiivisemman puoleisesta, mielenkiintoista nähdä että tuoltakin löytyy muuta kuin pelkkää auringossa makaamista :)

    • Reply Suvi / Suvin matkassa 14/02/2019 at 13:57

      Juu, Fugesta ja Costa del Solilta löytyy paljonkin muuta tekemistä kun vain auringossa löhöilyä :)

  • Reply Pirkko / Meriharakka 07/02/2019 at 10:07

    Viikko tuli tuolla joitakin vuosia vietettyä siihen aikaan kun ystävillämme vielä oli tuolla asunto (sittemmin myivät sen pois, kun eivät oikein jaksaneet kuitenkaan paikasta pitempään oleillen innostua).
    Rantabulevardilla kävely ja härälle kiipeäminen tuli tehtyä – ja runsaasti retkiä lähiseuduille kuiten Mijakseen, Malagaan ja Marbellaan. Yllättävän hyviä ravintoloitakin rantabulevardin tuntumasta löytyi – kuten myös Suomi-kauppa ja korvapuustit, mutten silti haikaile paluuta tuonne ainakaan näiltä näkymin. Maailmaa riittää niin paljon muuallakin.

    • Reply Suvi / Suvin matkassa 14/02/2019 at 13:59

      Tuo on kyllä totta, että maailmassa on niin paljon nähtävää, että ei kannata haikailla paluuta kohteisiin jotka eivät sytyttäneet syystä tai toisesta :)

  • Reply Tiia 08/02/2019 at 16:23

    Voi eih! Lensin eilen kotiin Fugesta, joten näiden kuvien katseleminen on aika kivuliasta täällä Helsingin pimeyden ja loskan keskellä :D

    Fugella on kyllä oudon huono maine. Tokihan kaupunki on täynnä suomalaisia, mutta mulla oli sinne mennessä jotenkin heti paikalla kotoisa ja mukavan rento fiilis. Kaikki oli jotenkin helppoa ja lähellä. Ja se keli! Ensi talvi onkin pläneissä viettää jossain tuolla rannikolla… :)

    • Reply Suvi / Suvin matkassa 14/02/2019 at 14:02

      Jee, sulla samat fiilikset paikasta kun mulla. Siellä niin helppoa ja kotoista lomailla <3
      Ja myös tuo maine asia on niin totta. Monella, etenkin sellaisilla jotka eivät ole koskaan paikanpäällä käyneet, on ennakkoluuloja ylipäätänsä koko rannikkoa kohtaan. Kaikkia ei tietenkään voi paikka sytyttää, mutta pitäisi se kerran edes kokea ennen kun täysin tyrmää :)

  • Reply Periaatteen Nainen 08/02/2019 at 16:32

    Itse arvostan Fugessa eniten Suomi-kauppoja :D Muuten ei siellä tullut oikein käytyä, vaikka asuin naapurissa pitkään. Ja yksi erittäin hyvä puoli on tietty kätevät yhteydet Málagaan, Mijasiin, ja vähän kauemmaksikin Andalusian eri kohteisiin :)

    • Reply Suvi / Suvin matkassa 14/02/2019 at 14:04

      Itse en taas ole koskaan käynyt suomi-kaupassa Fugessa. Mutta kiva jos sellainen löytyy :) Ja tuo on totta, sieltä on hyvät yhteydet ympäriinsä!

    Leave a Reply