2019 matkasuunnitelmat – tänä(kin) vuonna toteutetaan unelmia

 

 Lueskelin vanhaa, noin 1,5 vuotta sitten kirjoittamaani postausta, johon olin listannut sen hetkisen bucketlistan täynnä matkaunelmiani tulevaisuudelle. Lista oli pitkä, mutta oli silti hauska huomata että seuraavat listan unelmat olivat käyneet jo toteen:

✓  Unelmoin  Budapestista, halusin kylpeä sen kylpylöissä ja maistella gulassikeittoa 

✓  Unelmoin  Prahasta. Halusin vaeltaa mukulakivikaduilla, ihastella arkkitehtuuria ja maistella paikallisia oluita 

✓  Unelmoin Italiasta, jossa suuntaisin ensimmäisenä pizzalle  Napoliin 

✓  Unelmoin pääseväni Thaimaan Chiang Maihin, ja rennosta lomasta  Ko Sametin saarella 

✓  Lisäksi unelmoin Thai-ruoan  kokkauskurssista, jossa oppisin tekemään lempiruokaani Pad Thaita 

Niin se vaan taitaa mennä, että kun sanoo unelmansa ääneen tai kirjoittaa ne ylös, alkaa huomaamattaan tekemään asioita niiden toteuttamiseksi. Ja tämä koskee kaikkia elämän osa-alueita, ei vain matkaunelmia!

Tämän vuoden suunnitelmien perusteella näyttäisi siltä että pari matkaunelmaa tulee taas toteutettua tuolta bucketlistalta, jota pitääkin varmaan kohta ruveta päivittämään uusilla unelmilla. Niitä meinaan riittää! Minkäs sille voi, kun jano tutkimaan maailmaa on niin kova :)

 

Mihin kaikkialle sitä tänä vuonna sitten Suvin matkassa lähdetään?

 

Huhtikuussa Tokioon

Näillä näkymin vuoden ensimmäiselle matkalle lähdetään huhtikuussa, jolloin käy toteen yksi pitkäaikainen matkahaaveni, kun vietämme pääsiäisenä 5 päivää Japanin metropolissa Tokiossa.

”Haluan ylittää Shibuyan risteyksen ja  ihmetellä sen kirkkaita neonvaloja ja mainostauluja. Haluan syödä vatsani täyteen ramenkeittoa ja tuoretta sushia Tsukijin kalatorilla”

kuvat täältä: 1 / 2

Heinäkuussa suuntana Qatar, Singapore & Indonesia

Kesälomaan on vielä aikaa, mutta suunnitelmat sinne on jo lyöty lukkoon. Tulevan kesänä suuntaamme lomailemaan Singaporeen ja Indonesian Balille. Tarkoituksena lentää Qatar Airwaysilla Singaporeen, joka mahdollistaa päivän-parin välilaskun Dohassa.

”Haluan ihastella Ubudin riisipeltoja ja nähdä Balin kauneimmat vesiputoukset. Haluan fiilistellä Canggun surffihenkeä ja syödä herkullisia smoothiebowleja keskellä palmuviidakkoa”

kuvat täältä: 1 / 2 / 3 /4

Elokuussa tyttöjenreissu Los Angelesiin

Kesäloman viimeisellä viikolla suuntaan vielä yhdelle matkalle, iso-siskoni synttärimatkalle. Tämä todellinen tyttöjenreissu kahden siskoni kanssa ottaa suuntansa Californiaan Los Angelesiin.

”Haluan kiivetä aamuvarhain Runyon Canyonille ja rullaluistella Venice beachilla. Haluan käydä Santa Monican laiturilla ja ikkunashoppailla Rodea drivella”

kuva 1 / 2

Loppuvuoden matkat ovat vielä avoinna. Keskusteluissa on pyörähtänyt niin anopin pyöreät Espanjassa kuin joulu Etelä-Afrikassa tai Meksikossa. Lisäksi, haluaisin sisällyttää vuoteen myös muutaman pidennetyn viikonlopun, sillä haluaisin kovasti päästä käymään myös Pietarin, Sarajevon ja Tel Avivin. Mutta, saa nähdä miten kaikki nämä suunnitelmat lopulta toteutuvat.

kuva täältä

artikkelikuva täältä

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

12 Comments

  • Reply Piyya 15/01/2019 at 20:55

    Oi Oi Oi, ihania toteutuneita suunnitelmia ja tulevia matkaunelmia.
    On kyllä niin totta, että kun kirjoittaa asiat paperille niin ne alkaa elämään omaa elämäänsä.
    Ihanaa tulevaa matkavuotta ✈️

  • Reply Elina Marjaana Travel Blog 16/01/2019 at 07:59

    Ihan mielettömän kuuloisia reissuja! Etelä-Afrikkaa voin suositella lämmöllä. Siellä on todella upeita paikkoja ja kaunis luonto. 🌿 Kapkaupunki on kiva ja sieltä pääsee helposti tutustumaan myös muualle. Mukavaa matkavuotta!

    • Reply Suvi / Suvin matkassa 16/01/2019 at 20:39

      Kapkaupunki kyllä kiinnostaa, olen kuullut niin paljon kehuja kaupungista, että se on nähtävä! Mukavaa matkavuotta sinullekkin :)

  • Reply Jenna / Huge passion for life 16/01/2019 at 09:05

    Wau, mitä reissuja! :) Tokio on ihana. Sinne itsekin suuntaan tänä vuonna.

  • Reply Jari 16/01/2019 at 12:52

    Hihhii, onnea vaan Dohaan heinäkuussa +50 C :DDD

  • Reply Ilmastopoliisi 16/01/2019 at 15:07

    Hirveän paljon lentomatkustusta edessä… Hienoa että pääset toteuttamaan unelmiasi, mutta oletko miettinyt minkä hinnan maapallo maksaa siitä että pääset lomailemaan ja lentelemään ympäri maailmaa? Pelkästään yhdensuuntainen lento Tokioon tuottaa jo yli 500 hiilidioksidikilon verran päästöjä. Puhumattakaan siitä mitä tulee yhteensä laskettuna kaikista noista reissuista. Ilmasto ei pidä lentämisestä lainkaan. #lentolakko

  • Reply Jenni | Boarding Time 23/01/2019 at 20:23

    Oi, ihanalta kuulostaa matkasuunnitelmat, ja hienoja kohteita. Itsekin lähdössä keväällä jo toistamiseen sakura-matkalle Japaniin, tulet varmasti tykkäämään Tokiosta. Käy ihmeessä myös Kiotossa, tosi erilainen kuin Tokio, ihan omanlaisensa tunnelma. Ja ne temppelit!
    Kalifornia, Singapore, Bali ja Etelä-Afrikka mulle myös tuttuja kohteita, upeita kaikki!!! Enjoy ❤️

    • Reply Suvi / Suvin matkassa 06/02/2019 at 20:41

      Kiitos, nautin varmasti! Kioto on harkinnassa, mutta voi olla että kaikki aika menee Tokiossa. Tosin nyt rupesin taas miettimään josko sittenkin tiivistäisin Kiotonkin mukaan :) Ihanalta kuulostaa myös sun sakura-matka <3

    Leave a Reply