tyttö poseeraa kameralle hong kong pilvenpiirtäjät taustalla.

Matkalla Hongkongissa – 7 must juttua ensikertalaiselle

Matkastani Hongkongiin on kulunut jo muutama vuosi, mutta lähenevä vuoden loppu on tuonut paljon muistoja mieleen yhdestä ikimuistoisemmista jouluaatoista elämässäni. Näihin vanhoihin matkakuviin ja muistoihin on ihana aina uppoutua, se yksi paras juttu matkustamisessa!

Löydettyämme syksyllä 2016 tarjouslennot Hongkongiin, päätimme suunnata HK pompun kautta Filippiineille lomailemaan. Vietimme Hongkongissa 3 päivää menomatkalla ja 2 päivää paluumatkalla. Ensimmäiset yöt vietimme Tsim Sha Tsuin kaupunginosassa pienen pienessä Super Inn hostellissa ja loppupuolella matkaa Dorsett hotellissa Mong Kokin kaupunginosassa.

Hongkong muodostuu Hongkongin saaresta, mantereeseen kuuluvasta Kowloonin niemimaasta sekä Uusista territorioista jotka ulottuvat Kiinan rajalle. Minun mieleeni Hongkongissa oli ehdottomasti Kowloon, jossa vietimme suurimman osan päivistä. Kowloonin tunnelma on jollain tavalla autenttisempi ja kiinalaisempi verrattuna länsimaalaiseen ja moderniin Hongkongin saaren puoleen. Ensikertalaiselle Hongkong näyttäytyi isona ja jännittävänä kaupunkina kaikkine ihmisineen, valokyltteineen ja pilvenpiirtäjineen. Viidessä päivässä kerkesi nähdä yllättävän paljon, mutta ei kaikkea. Hongkong jätti kieltämättä minuun pienen kaipuun päästä sinne vielä takaisin.

Jos Sinä olet menossa Hongkongiin, tässä tulee 7 must juttua jotka kannattaa Hongkongissa tehdä!

 

Matkusta Star Ferry-lautalla

Star Ferry lautta kulkee Victoria Harbourista kuljettaen matkustajia Hongkongin saaren ja Kowloonin väliä.  Vaikka matkan pääsee kulkemaan myös veden alitse, ei Star Ferryn kyytiä kannata jättää välistä! Samalla voi ihmetellä kaupungin kaunista horisonttia.

hongkong satama mies istuu laivassa

hongkong satama horisontissa pilvepiirtäjiä

 

Katso Symphony of lights – valoshow

Jokailtainen valoshow, jossa kaupungin ikoniset pilvenpiirtäjät syttyvät valoihin Hongkongin filharmonia orkesterin säestän showta. Tee niin kuin me teimme jouluaattona (miljoonan muun kanssa) ja ota eväät mukaan ja suuntaa Kowloonin laiturille katsomaan auringonlaskua ja sen jälkeistä valoshowta.

 

Ihaile maisemia Victoria Peakilla

Victoria Peak on koettava! Huipulta löytyy ravintoloita, shoppailtavaa ja viihdettä, mutta suurin syy miksi sinne tullaan, on näkymät. Peakin Sky Terrace tarjoa uskomattomat maisemat Hongkongin ylle 428 metriä merenpinnan yläpuolella. Peakille voi kävellä, mennä taksilla, tai nousta vanhalla funikulaarilla, eli ”Peak Tramilla”, joka on itsessään jo aikamoinen kokemus. Varaudu jonottamaan, sillä Victoria Peak ja Peak Tram ovat Hongkongin #1 turistinähtävyys.

Me nousimme funikulaarilla ylös ja kävelimme alas. Välillä tie alas oli niin kaltevaa, että tuntui että varpaat tulevat lenkkareista läpi :) Suosittelen myös poikkeamaan lähistöllä Hongkongin eläin- ja kasvitieteellisessä puutarhassa, jossa näki monen moisia hauskoja apinoita aitauksissa leikkimässä.

maisema vuorelta näkyy korkeita pilvenpiirtäjiä

nainen ja mies ottavat selfie kuvaa vuorella

 

Tutustu jännittävään ruokakulttuuriin

Nyt päästään minun lempi asiaan, eli ruokaan. Ja sitähän Hongkongista löytyy, ja vielä erittäin herkullista sellaista. Ravintoloita on joka lähtöön, muovituoli katukuppiloista Michelin-ravintoloihin. Kielimuuri ja kiinankieliset ruokalistat eivät olleet meidän esteenä, korkeintaan hidasteena, ruoka-annosten tilaamisessa. Suosittelen maistamaan ainakin dim sumeja, kalapalleroita, wonton-nuudelihässäköitä, hot potteja ja munavohveleita, useaan kertaan.

tyttö hymyilee syömpuikot kädessä nuudeli annos edessä

kiinalainen nuudelikeitto

dumplings taikinapalloja lautasella

 

Ihmettele pilvenpiirtäjiä ja valotauluja

Hongkongin katukuva oli juuri sitä mitä olin aina ajatellut sen olevan: ihmisiä, pilvenpiirtäjiä, valotauluja, neonvaloja ja katuruokakojuja. Kaupungin tunnelma on mielenkiintoinen, siellä itä kohtaa lännen ja moderni kohtaa perinteisen. Voisin viettää päiviä kierrellen kaupunkia ristiin rastiin.

katukuva kiinassa jossa paljon neonvalokylttejä

katu täynnä ihmisiä kiinassa, paljon neon värisiä valokylttejä

 

Shoppaile Mong Kokissa

Mong Kokin alueella riittää shoppailtavaa ja ihmeteltävää. Kuten Sneaker Street, joka on nimensä mukaisesti katu täynnä lenkkarikauppoja. Tai lähistöltä löytyvät kultakala-, lintu- ja kukkatorit. Langham Place on 13 kerroksinen kauppakeskus ja Ladys Market on puolestaan neljän korttelin pituinen markkina-alue. On ruokapaikkoja, katutaiteilijoita ja ihmisiä, ihan pirusti ihmisiä. Illan tullen kannattaa suunnata Jordanin alueelle eläväiseen Temple Street Night Markettiin tuliaisostoksille.

 

Pidä hauskaa Disneylandissa

Päivä Disneylandissa oli hauska, puuhaa ja hurjia laitteita löytyi aikuisen makuunkin. Tapasimme Woodyn, kävimme hurjissa vuoristoradoissa, vierailimme Tarzanin puumajassa ja seurasimme paraatia. Disneylandiin oli helppo mennä, sillä se sijaitsee vain 30 minuutin metro matkan päässä Kowloonista. Päivälippu maksoi 70e.

 

Mitä jäi seuraavaan kertaan?

Kaapelirata, Tian Tan Buddhapatsas ja Tai O:n kalastajakylä Lantaun-saarella.

Macaon kasinokaupunki.

Lisää kalapalloja, nuudeleita ja dim sumeja.

Lamman saari.

Nähdä laukkakisat Happy Valley-laukkaradalla.

 

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Piyya 30/10/2018 at 18:03

    Sun kuvat on vaan niin upeita ! Ne saa haluamaan joka paikkaan missä oot ollut ?
    Hongkong Hongkong alkaa kyllä kiinnostamaan. Hyviä vinkkejä ensikertalaiselle taskuun ja mukaan otettavaksi. Jos vaikka jonakin päivänä,,,

    • Reply suvinmatkassa 31/10/2018 at 17:50

      Kiitos <3 Suosittelen kyllä Hongkongia, itselleni tuli kova matkakuume sinne kun tätä kirjoittelin ja meidän matkaa muistelin..
      Kyllä sitä maailmassa vaan on niin kivoja paikkoja olemassa! :)

  • Reply Mikaela 01/11/2018 at 00:16

    Olipas kiva tsekkailla tää! Just tänään juteltiin Honkkariin paluusta – se vaan on superkiva niiiin monella tavalla. Me oltiin vuosi sitten kesällä, kombona Macaossa muutama yö, sit muutama yö sekä Kowloonissa että muutama HK saaren puolella. Shanghaissa oltiin tänä kesänä, oli ihan mielenkiintoista vertailla kolmen kansainvälisen satama-alueen kehityskulkuja. Historiaa ja nykyissyyttä. Nyt kun aukesi pikajunayhteys HK:n ja mantereen välillä, joten ehkä seuraavaan reissuun yhdistetään joku junailuhommeli mantereelle myös.

    • Reply Suvi / Suvin matkassa 07/12/2018 at 20:02

      Oot niin oikeassa, HK on niin superkiva! Itselle jäi tosi vahva halu palata sinne takaisin vielä joku päivä, jäi niin paljon näkemättä, kuten Macao. Ja toi junahommeli on kanssa huippujuttu!

    Leave a Reply