Suomen suurin matkablogiyhteisö
Eurooppa Matkailu Tallinna Viro

Tallinna osaa yllättää!

08/04/2018

Tallinnassa on tullut käytyä niin monesti, että välillä tuntuu nähneensä sielä jo kaiken. Kivaa sinne on aina mennä, mutta huomaan aina rutiininomaisesti tekevän sielä samoja juttu, käyn samoissa kaupoissa, kaupunginosissa, ravintoloissa jne. Ja miksi ei, kun ne ovat kerran hyväksi todettuja.

Tällä kertaa kaupunki yllätti meidät uusilla kokemuksilla. Koska ihan tietoisesti valitsimme matkallemme hotellin ja illallispaikan, joissa emme koskaan olleet aikaisemmin käyneet. Ja onneksi teimme, sillä ne tekivät matkastamme parhaimman matkan Tallinnaan ikinä <3

Yövyimme Hotelli Hilton Tallinn Parkissa,  joka oli upea!! Me niin pidimme tästä hotellista. Sen sisustus, ilmapiiri, herkullinen aamiainen, kylpyläosasto saunoineen, ja iso huone puistonäkymällä sai meidän viihtymään. Ja tuntemaan että olimme jossain kauempanakin matkalla, kun niin tutussa Tallinnassa.

 

Ravintola Kaks Kokka oli myös uusi tuttavuus. Suosittelujen perusteella valitsimme sen illallispaikaksi, ja se osoittautui hyvin onnistuneeksi valinnaksi. Ruoka oli maukasta ja laadukasta, palvelu erinomaista ja hinnat juuri sopivat.

 

Myös Clayhills Gastropub vanhassa kaupungissa ihastutti. Täälläkin asiakaspalvelu oli oikein ystävällistä, menut houkuttelevat ja ainakin meidän annoksemme olivat todella hyvät. Tänne menen varmasti uudelleen taas joskus Tallinnassa pyöriessä.

 

Nämä olivat tämän reissun uudet tärpit ja suositukset,  seuraavalla kerralla sitten taas jotain uutta. Kun vielä saadaan joku päivä junarata Helsingistä Tallinnaan, niin matkanteko paikan päälle nopeutuisi ja muuttuisi mielekkäämmäksi.

Mitkä on muuten sun lempipaikkoja Tallinnassa?

 

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply jossus 08/04/2018 at 12:17

    Upea hotelli!

    • Reply suvinmatkassa 08/04/2018 at 15:15

      Oli kyllä upea, ja varmasti tulee jatkossa aina yövyttyä täällä Tallinnan matkoilla..

    Vastaa käyttäjälle suvinmatkassa Cancel Reply