Suomen suurin matkablogiyhteisö
Matkailu

Lomasuunnittelijan työkalut

10/06/2017

Minä olen sitä tyyppiä, että rakastan etukäteen suunnitella ja tutkia, mitä kaikkea tuleva matkakohde pitää sisällään. Kyllä, olen Excel friikki ja budjettien pyörittelijä! Mielestäni yksi paras hetki lomasta on aika ennen sitä, kun pääsen syventymään muiden ihmisten matkatarinoihin ja kokemuksiin, ja sitä kautta räätälöimään omannäköisen matkan.

Niin kaunis kuin ajatus ”eksymällä löytää” onkin, uskon enemmän siihen että ”hyvin suunniteltu on puoliksi tehty”. Haluan saada lomasta irti kaiken mahdollisen, mitä aika antaa myöden, ja sen vuoksi etukäteen suunnittelu on minulle mieluisaa (suorastaan intohimo).  Tosin, kaikki yllätykset mihin matkalla sitten törmää, ovat vain plussaa omien suunnitelmien päälle.

Lähtiessäni minulla on aina tarkka ohjelma ja aikataulu lomalle. Joo, joidenkin mielestä saattaa kuulostaa ahdistavalta. Mutta, aikatauluni eivät ole tiukkoja tai ehdottomia, ja aina on varattu aikaa myös rentoutumiselle ja olemiselle. Mottoni onkin usein se, että yksi-kaksi suunniteltua tekemistä/aktiviteettia per päivä, muuten menee juoksemiseksi.

Se, miten päätämme matkakohteen, vaihtelee paljon. Tietenkin siihen vaikuttaa paljon matkaan on käytettävissä lomaa ja  kuinka kauan sitä varten kerkeää säästämään. Kohteen täytyy tietenkin käydä myös matkakumppanilleni, joka on matkustellut huomattavasti useammassa paikassa kuin itse olen. Tähän mennessä, olemme onneksi päässeet yhteisymmärrykseen matkakohteiden suhteen.

HongKong.jpg

Itse saan eniten vaikutteita matkakohteista internetistä, seuraan niin aktiivisesti Instagramia ja erilaisia matkavlogeja ja -blogeja, etten voi välttyä niiden vaikutuksilta. Tällä hetkellä tuntuukin, että Lissabon, Bali, Vietnam ja Havanna pompsahtelevat siellä täällä eteeni ja iskostuvat alitajuntaani, ja näin ollen myös bucketlistalleni. Tosin Lissabonin pääsen kokemaan pian ja Havannassa on tullut jo käytyä.

Matkojen suunnittelussa, sosiaalinen media on avain onnistumiseen. Kun ostimme viime kesänä lennot Hong Kongiin, ajattelimme heti, että jatkamme siitä matkaa jonnekin. Poikaystävä ehdotti Filippiinejä. Jaa..mietin, en tiennyt paikasta mitään. Täytyy tutkia lisää..

Pinterest – kun kirjoitin hakukenttään philippines aukesi eteeni toinen toistaan kauniimpia kuvia turkoosista vedestä, vesiputouksista, kaloista, saarista ja riisipelloista. Luonto näytti niin kauniilta Filippiineillä. Oli eri kohteita, kuten Palawan, El Nido, Boracay, Oslob, Bohol, Cebu…miten päättää minne mennä?

Hashtagit – mitä kaikkea löydätkään Instagramista hashtagien takaa? Tietenkin ihmisten parhaimmat ”Instagram ystävälliset” lomakuvat. Kun sitten törmäsin tutkiessani #philippines kuvien joukossa Boholin saaren suklaakukkuloihin ja Cebun saarella sijaitsevaan Kawasanin vesiputoukseen. Minussa heräsi mielenkiinto.

Kawasan canyoneering 2

Youtube videot – tutkiessani lisää Filippiinejä ja varsinkin Cebun saarta matkavlogien kautta, näin videoita ihmisistä sukeltamassa Valashaiden kanssa ja kanjonihyppelystä. Olin innoissani!

Kawasan falls

Blogit – matkakertomukset Cebusta ja Boholin-saaresta vahvistivat vain innostustani. Löysin kivoja tarinoita Alona beachista, sen valkoisista hiekkarannoista ja turkoosista merestä. Kohde päätetty, olin myyty!

Alona beach

Ulmon CityMaps2Go-appi  on kännykkään ladattava offline kartta, ja siitä on hyvä apu kaupunkikohteissa, niin kuin meillä oli Hong Kongissa. Karttaan pystyy pinnaamaan kaikki nähtävyydet, ravintolat, hotellit, kaupat, yms. Kartan toimiessa myös offline, on paikan päällä helppo suunnistaa ennakkoon pinnattuihin kohteisiin. Lisäksi jokaisesta kohteesta pystyy lukemaan ihmisten arvosteluita ja kuvia.

Minulla on tapana pinnata karttaan hotellin ja nähtävyyksien lisäksi suositeltuja ja kivannäköisiä ravintoloita. Usein olen nämä löytänyt blogeista tai TripAdvisorista. Tiedättekö, kun ainakin kerran matkan aikana tapahtuu se tilanne, että nälkä on kova ja halutaan ”mennään johonkin kivaan paikkaan syömään”. Sellaistahan ei siinä kohtaa ikinä löydy. Tässä appi on pelastus, jos olet pinnaillut sinne niitä kivan oloisia ravintoloita.

Tulevalle Portugalin matkalle lähtee minulle uusi appi, Google trips kokeiluun. Vaikuttaa ainakin ennakkoon hyvältä.

Victoria peak

Matkakertomukset Hong Kongista ja Filippiineiltä, sekä minun suosikki matkavloggaajien ja -bloggaajien esittelyt ansaitsevat ehdottomasti osakseen omat postauksena. Niistä siis lisää myöhemmin.

 

 

 

 

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply