Islannin kiertomatka – boheemi Seyðisfjörður

Teimme Islannin roadtripin kesällä 2018. Mukana matkassa mieheni Tommi ja 4-vuotias poikani.

6.7.2018

Aamusella oli kiva herätä keskellä Islannin luontoa ja nähdä lampaita pihalla, kun katsoo ulos ikkunasta. Tämä paikka on vain niin upea! Voin kyllä uskoa, ettei elämä täällä maaseudulla ole aina helppoa, mutta näin lomailumielessä täällä sielu lepää.

Tämän päivän ohjelmassa oli pari pientä kylää koilisella rannikolla. Tarkoituksena oli tehdä majapaikastamme päiväretkiä ja tulla sitten takaisin illalla. Olin lukenut Satu Rämön Islanti-oppaasta näistä pienistä kylistä itärannikolla ja halusimme lähteä käymään visiitillä. Jaan nämä retket kahteen eri blogikirjoitukseen, tässä kirjoituksessa aamupäivän ajeluita.

Aamusella katseltiin sääennusteita ja tehtiin sen perusteella suunnitelma. Aikamoiseksi sääennustehifistelyksi meni, sillä katselimme tarkkaan sateen aikatauluja ja suuntaa. Ennusteiden perusteella päätimme käydä ensin taiteilijoiden boheemissa Seyðisfjörðurissa. Kylässä asuu vajaa 700 ihmistä, ja alue on kerännyt asukkaikseen paljon taiteilijoita. Kylän pienestä väkiluvusta huolimatta siellä on paljon palveluita, jopa kaksi elokuvateatteria. Seyðisfjörðurissa on myös satama ja sinne tuleekin risteilyaluksia muualta, lähinnä kai Tanskasta. Tämä satama on ymmärtääkseni ainoa satama Islannissa, jonne pääsee laivalla autolla. Tiesittekö muuten, että Ylenkin esittämä islantilaissarja Loukussa sijoittuu juuri tänne, ja on osaksi myös kuvattu täällä.

Matka Seyðisfjörðuriin kulki upeiden maisemien läpi. Ajelimme kylään hienojen lumihuippujen yli ja alas vuorien juurelle. Seyðisfjörður sijaitsee 18 km pitkän vuonon pohjukassa ja talviaikaan on ilmeisestikin välillä vaikea päästä sinne vuorten yli.

Kylään tultuamme päätimme tehdä pienen kävelyretken alueella. Värikkäitä puurakennuksia ja ympärillä vuoret, pienelle kirkolle johti katuun maalattu ”räsymatto”. Seyðisfjörðurissa ei ollut avoinna vielä kahviloita tai ravintoloita, kello oli kuitenkin jo sen verran, että nälkä kurni. Päätimme käydä kaupassa etsimässä jotain syötävää. Löysimmekin paistopisteestä pikkupitsoja tarjouksella, ei hullumpaa! Ruoka on täällä hyvin kallista, varsinkin ulkona syödessä, joten tarjouspitsat olivat tervetulleita.

Kun kylä oli nähty, lähdimme ajelemaan jälleen vuorten yli. Pikkukoslamme aiheutti minulle aina ylimääräisiä sydämentykytyksiä, kun piti lähteä kiipeämään jyrkkiä teitä ylöspäin. Toistaiseksi ajelu on mennyt ihan ok, ellei paria auton sammumista jyrkässä ylämäessä lasketa.

Jatkan päivän reissun tarinointia seuraavassa kirjoituksessa…

Islannin kiertomatka – idän vuonot

24Teimme Islannin roadtripin kesällä 2018. Mukana matkassa mieheni Tommi ja 4-vuotias poikani.

5.7.2018

Tänään ajelimme Islannin itävuonoilla. Koska matkanteko on hyvin hidasta, emme oikeastaan kiertäneet kuin yhden isomman vuonon ja sitten jatkoimme matkaa ylöspäin.

Maisemat vaihtelivat matkalla. Välillä ajelimme meren rantaa, välillä vuoristotietä. Usein vastaan tuli kapeita siltoja, joissa ei ole kuin yksi kaista. Sääntönä on, että kumpi tulee ensin sillalle, saa mennä ensin ja jälkimmäisenä tullut väistää. Toki jos samaan suuntaan on jo joku ylittämässä siltaa, perässä tulevat ajavat myös sillalle. Teimme pari pysähdystä upeiden maisemien vuoksi. Aina pitää vaan olla tarkkana missä pysähtyy. Tien penkalle ei voi ajaa, koska penkka saattaa sortua ja kapeilla teillä ei reunaankaan voi pysähtyä, ellei tiellä ole sopiva levike pysähtymistä varten.

Pysähdyimme pienessä vuonokylässä, Djupivogurissa. Kylä oli idyllinen paikka, jossa oli yksi ravintola. Olimme suunnitelleet käyvämme syömässä tuossa ravintolassa, mutta meitä ennen oli tullut paikalle turistibussillinen porukkaa ja ravintola oli aivan täynnä. Kiertelimme pikkuisen kävellen kaupungin keskustaa ja jatkoimme sitten matkaa pitkin vuonon rantaa. Ikäväksemme jouduimme ajamaan useita kilometrejä soratietä, kun vanha asfaltti oli ilmeisesti purettu pois. Olimme varmoja, ettei kamala pikkupurkkimme kestä tuota tärinää, olihan jo ensipäivinä siitä tippunut yksi pölykapseli sekä peilin takaosa matkan varrelle.

Päästyämme eteenpäin vuonolta koimme tuulen, jollaista emme ole ennen kokeneet.  Pikkuinen kärrymme pysyi hädintuskin tiellä ja autosta poistuessa piti joko työntää ovea lujaa tai pidellä siitä kaksin käsin kiinni. Muutama isompi matkailuvaunuyhdistelmä tuntui välillä kulkevat lähes kylki edellä, nyt olimme tyytyväisiä pieneen autoon. Säätiedotusten mukaan tuulen nopeus oli 25-26 m/s. Koska lounas oli jäänyt vuonokylässä väliin ja matkan varrella ei juuri lounaspaikkoja ollut, päätimme tarrautua ensimmäiseen Kaffi-kylttiin, jonka näimme. Ajelimme jännittävän peltihallin pihaan, jossa oli pieni kahvila/baari. Olimme paikan ainoat asiakkaat ja paikan vegemakkarat perunalisukkeineen olivat aika kamalat. No, saimmepahan vähän ruokaa vatsan täytteeksi. Paikkaa pyörittävä nainen kertoi, että noin kovissa myrskylukemissa oleva tuuli ei ole tyypillinen siellä.

Vihdoin saavuimme Egilsstaðirin kaupunkiin. Kaupungissa asuu noin 2500 henkeä ja siellä onkin sitten enemmän kauppoja ja palveluita. Seuraava majapaikkamme piti löytyä tästä kaupungista, mutta huomasimme ettei Airbnb-sovelluksessa ollutkaan osoitetta perille. Pienen googlettellun jälkeen löysin jonkin osoitteen, jota lähdimme etsimään. Tuo osoite vei kaupungin ulkopuolelle hyvin syrjäiselle seudulle. Mitä lähemmäksi tulimme osoitetta, sitä enemmän alkoi myös kännykkämme pätkimään. Lopulta näimme kyltin ja pienen hiekkatien, joka johti mäen päälle lammasfarmin yläpuolella kököttävän pienen talon pihaan.

   

Talon ovessa oli lappu, jossa pyydettiin soittamaan lapussa olevaan numeroon. Muutaman soittoyrityksen jälkeen sain yhteyden numeroon ja pian lammasfarmilta lähti auto ajelemaan ylös tietä. 

Majapaikkamme on siis pienen maatilan emännän Elisan lisäbisnes. Pienessä talosessa oli useampi huone sekä yhteiset kylpyhuoneet, keittiö ja oleskelutila. Talo nitisi kovassa tuulessa ja olin varma, että heräämme huomenna ilman kattoa.

Elisa kutsui meidät tutustumaan farmin eläimiin jossain vaiheessa. Lähdimme ajelemaan Egilsstaðiriin kaupoille. Kun tulimme illalla kaupasta, päätimme lähteä alas farmille koputtelemaan. Ehkä ei ihan fiksuin idea, sillä keli oli kamala. Järkyttävä myrskytuuli sekä tihkusade tekivät ilmasta kalsean.

Ränsistynyttä maatilaa pitää sinnikäs Elisa lapsineen. Tilalta löytyy ainakin lampaita, hevosia ja kanoja sekä pieni tilakauppa. Pääsimme ruokkimaan nälkäisiä karitsoja sekä pelastamaan myrskyn vuoksi karanneet kanat. Pikkuiset karitsat rynnivät luoksemme tullessamme laitumelle höyryävän lämpimien maitopullojemme kanssa. Karitsat joivat hurjaa vauhtia pullomme tyhjiksi. Elisa halusi kuulla myös Suomesta, ja keskustelimmekin hänen kanssaan mm. suomalaisesta koulutusjärjestelmästä.