USA roadtrip – 7 vinkkiä reissuun

Teimme roadtripin USA:ssa kesällä 2017. Matkassa oli perheeni lisäksi ystäväpariskunta. Kiersimme noin 3600 kilometriä reitillä Los Angeles-San Francisco-Yosemite-Lee Vining-Las Vegas-Grand Canyon-Kingman-Los Angeles. Olimme reissulla pari viikkoa. Vuokrasimme isomman tila-auton, jolla viiden hengen matkaporukkamme matkusti miellyttävästi.

Majoituimme edullisissa motellityyppisissä majoituksissa. Las Vegasissa majoituimme Casino-hotellissa. Reissulle lähtiessä kannattaa käyttää joitain tunteja reissun suunnitteluun. Reissun suunnittelu on hauskaa, mutta säästää myös aikaa tien päällä. Suunnitelmista voi toki matkalla poiketa ja suunnitelmia voi muuttaa, mutta jonkinlainen perussuunnitelma on hyvä olla olemassa.

Keräsin muutaman vinkin USA:n roadtripiä samoille alueille suunnitteleville:

1.Huomioi välimatkat isoissa kaupungeissa

Los Angeles ja San Francisco ovat isoja kaupunkeja. Siis todella isoja. Majoitusta katsoessasi koita tutustua alueeseen, missä majapaikka sijaitsee. Varmista, että se ei ole ns. huonolla alueella ja että lyhyen kävelymatkan päässä sijaitsee metropysäkki, jotta pääset helposti kulkemaan. Metrolla liikkumiseenkin kannattaa varata riittävästi aikaa, sillä välimatkat ovat pitkät. San Francisco on todellakin yhtä suurta mäkeä, siellä kävellen liikkuminen on raskasta ja kartalla lyhyeltä näyttävä matka voi ollakin aikamoisen kuntoilun päässä.

2.Vuoristoiset tiet lisäävät matka-aikaa

Roadtripimme alueella oli paljon vuoristoista maastoa. Vaikka olimme tutkineet karttoja ja maaston muotoja etukäteen, emme oikeasti olleet tajunneet, että jopa Death Valley sijaitsi korkealla ja silläkin alueella mentiin välillä ylös jyrkästi ja tultiin alas toiselta puolelta. Vuoristoteillä ei pahemmin kaahailla, joten kannattaa varata siirtymiin enemmän aikaa, kuin mitä kilometrit antavat olettaa.

3.Vuoristotiet voivat olla suljettuja vielä kesäkuussakin

Yksi hyvin huomionarvoinen seikka on, että vuoristossa on lunta. Lumi alkaa keväällä/kesällä sulaa, mutta vuoristotiet saattavat olla vielä kesäkuussakin lumen takia suljettuna. Joskus lumen sulaessa tiet voivat tulvia niinkin voimakkaasti, että tie on suljettava sen vuoksi. On siis hyvä varautua siihen, että kesken matkaa saattaa tulla yllätyksiä ja kiertotie voikin tarkoittaa kahdeksan tunnin lisäajoa.

4.Tarkista keliolosuhteet

Keliolosuhteita ja tien kuntoa kannattaa seurata Googlen kartoista ja omista nettipalveluista. Netistä näkee eri tieosuuksien tilanteen. Kun selvittelee etukäteen, välttää yllätykset matkalla. Pari kuukautta ennen meidän matkaamme rantatiellä tuli iso mutavyöry, joka vei ison osan rantatiestä mennessään. Tuolle pätkälle ei siis ollut mitään asiaa. Välillä kuivalla alueella on myös maastopaloja, eikä niidenkään keskelle välttämättä halua joutua. Kuuntele siis paikallisradiota ja tutki etukäteen netistä tietilanteita ja vältä ikävät yllärit.

5.Älä rohmua liikaa nähtävää

Tämä vinkki sopii lähes mihin tahansa reissuun. Ihmisillä on yleensä aina taipumusta yliarvioida käytettävissä oleva aika. Kun teet suunnitelmia reissua varten, ota vain 1-2 nähtävyyttä tai mielenkiintoista kohdetta yhdelle päivälle. Suunnitelmia voi muuttaa matkan varrella ja lisätä kohteita, jos aikaa jää. Reissulla on kuitenkin tarkoitus myös rentoutua, joten järkyttävä juokseminen paikasta toiseen lisää vaan stressiä.

6.Ota hyvä vuokra-auto

Vuoristoisilla teillä auto joutuu koville. Älä siis ota halvinta mahdollista vuokra-autoa, sillä et halua jäädä keskelle kuumaa autiomaata rikkinäisen auton kanssa. Tarkista auto hyvin hakiessasi sen autovuokraamosta. Pidä huoli, että sinulla on hyvät vakuutukset, ja huolehdi, että autossa on aina mukana riittävästi vettä ja evästä hajoamisen varalle.

7.Muista tankata hyvissä ajoin

Käy tankkaamassa auto mahdollisimman ajoissa. Tietyillä alueilla ajettaessa voi olla järkevää pitää tankki aina yli puolenvälin. Autiomaissa ja pitkillä tietaipaleilla voi mennä kymmeniä kilometrejä ilman yhtäkään huoltoasemaa. Navigaattori saattaa näyttää huoltoaseman olevan lähellä, mutta silloin tällöin kyse onkin suljetusta yrityksestä. Pidä siis huoli, ettei tankki mene liian tyhjäksi. Maisemista on vaikea nauttia, jos koko ajan pitää kytätä bensamittaria ja jännätä löytyykö huoltoasema ajoissa.

USA Roadtrip – tervahautoja ja seikkailua

Lähdimme kesäkuussa 2017 kiertämään läntistä USA:ta autolla. Mukana parin viikon reissulla oli ystäväpariskunta. Menimme myös reissussa naimisiin. Matkapäiväkirja on siirretty tänne muualta…

24.6.2017

Tänään on reissumme toiseksi viimeinen päivä. Palautimme aamupäivällä vuokra-automme lentokentän lähellä olevaan vuokraamon pisteeseen. Auton palautuspisteellä joku henkilökuntaan kuuluva tyyppi kävi todella nopsaan kurkkaamassa automme ja olimme vapautetut. Auto ei ollut mikään ihanteellisin kulkupeli, mutta uskollisesti kuljetti meidät koko reissun ajan. Jarrut tuppasivat kuumenemaan vuoristossa ja automaattivaihteissa oli jotain häikkää. Pärjäsimme kuitenkin kohtuullisen hyvin aika hurjissa olosuhteissa auton kanssa, joten olemme tyytyväisiä.

Kävelimme vuokraamolta lähimmälle metropysäkille ja sinne olikin kohtuullisen pitkä matka. Meillä oli suunnitelmissa käydä tänään tervahaudoilla ja sinne ei päässyt aivan lähelle metrolla. Jäimme lähimmällä metropysäkillä ja kävelimme loppumatkan. Matka olikin pikkuisen pidempi kuin mitä kartta antoi ymmärtää. Pääsimme kuitenkin lopulta perille.

La Brean tervahaudat on Los Angelesin keskustassa sijaitseva fossiilialue, jossa pääsee näkemään tervahautojen lisäksi kaivauksia sekä samassa yhteydessä olevaa museota. Tervahaudan terva on paksua maaöljyä, joka nousee pinnalle maanalaisesta esiintymästä. Öljyyn on jäänyt kiinni tuhansia kasveja ja eläimiä 40 000 vuoden aikana. Eläinten luut ja kasvien osat ovat säilyneet öljyssä täydellisinä. Öljy on ollut niin tahmeaa, että jopa isot eläimet kuten mammutit, ovat jääneet siihen kiinni. Kiinni jääneet eläimet ovat houkutelleet petoja, jotka puolestaan ovat jääneet öljyyn kiinni. Öljystä on löydetty hirviösusia, sapelihammaskissoja, mammutteja, jättiläislaiskiaisia, sammakkoeläimiä, matelijoita, lintuja sekä hyönteisiä ja kasveja. Jopa yksi ihminen on löytynyt haudoista.

Fossiileja on kaivettu esiin jo 1900-luvun alusta alkaen, ja nykypäivänä vain yhdessä haudassa tehdään enää kaivauksia muiden ollessa jo tyhjiä. Vilkaisimme myös meneillään olevia kaivauksia haudassa numero 91. Museossakin teimme kierroksen.

Kun matkaa on takana jo lukuisia päiviä, päätimme tervahautakäynnin jälkeen mennä takaisin motellille. Saimme jonkun oudon älynväläyksen ja päätimme lähteä kävelemään majapaikallemme. Se ei sinällään ollut kauhean hyvä idea, sillä motellimme sijaitsi aika epämääräisellä alueella, todella kaukana tervahaudoilta, emmekä tienneet mitään siinä välissä olevista alueista.

Alkuun kävelimme hienostoalueiden läpi, sitten asuinalueet alkoivat näyttää enemmän ränsistyneiltä ja hieman pelottaviltakin. Kaduilla ei kauheasti muita ihmisiä näkynytkään. Jonkin verran näkyi rikkinäisiä ikkunoita ja kaltereitakin. Ne vähät ihmiset, jotka tulivat vastaan, kuitenkin moikkasivat meitä.

Pääsimme lopulta motellille. Kävelimme vielä ostamaan lähellä olevalta pikaruokapaikkojen alueelta ruokaa, jalat olivat aika poikki. Askeleita tuli tänään askelmittariin reippaat 27000 askelta. Huh! Huomenna olisi lähtö kotiin…

25.6.2017

Alkaa matka olla ohi… tämä päivä on otettu levon kannalta, että jaksetaan illalla lähteä istumaan lentokoneeseen 😉🚀 Hieno reissu on ollut, on nähty mahtavia paikkoja ja ajettu yhteensä n. 3600 kilometriä moottoriteitä, pikkuteitä ja vuoristoteitä. On koettu sellaista kuumuutta, että hengitys salpaantuu ja jännitetty kestääkö auto. Niin, eikä vähimmäiseksi jää naimisiinmeno, vaikka hetki menee vielä, että saadaan liitto viralliseksi myös Suomessa. Rahaa on mennyt enemmän kuin budjetoitiin, eikä yllätyksiltäkään ole vältytty. Mutta monia kokemuksia rikkaampana tullaan kotiin!

USA Roadtrip – matka takaisin Los Angelesiin

Lähdimme kesäkuussa 2017 kiertämään läntistä USA:ta autolla. Mukana parin viikon reissulla oli ystäväpariskunta. Menimme myös reissussa naimisiin. Matkapäiväkirja on siirretty tänne muualta…

23.6.2017

Viimeinen ajopäivä! Matka alkaa uhkaavasti lähestyä loppuaan.  Lähdimme aamusta ajelemaan kohti Los Angelesia. Olin jo kotona bongannut surffaillessani netissä, matkasuunnitelmaa tehdessäni, suositun 50-luvun dinerin. Päätimme tähdätä lounaalle sinne. Olimme myös haaveilleet löytävämme jonkun vanhoista hylätyistä kaivoskaupungeista, mutta niitäkään emme olleet onnistuneet aiemmin bongaamaan. Kerran olimme jo lähellä erästä kaupunkia, mutta uusien tiejärjestelyjen vuoksi tienhaara sinne oli kadonnut. Navigaattori kyllä ohjasi, mutta tietä ei löytynyt mistään. Nyt oli meidän viimeinen mahdollisuutemme löytää myös kaivoskaupunki.

Ilma oli edelleen kohtuullisen kuuma. Ei ehkä ihan niin ahdistavan kuuma kuin edellisinä päivinä, mutta tuskainen vieläkin. Ajelimme hyvin kuivalta näyttävissä maisemissa tänäänkin. Näimme matkan varrella mainoksia Peggy Suen dinerista. Kylteissä kerrottiin dinerin lähestyvän, mutta mitä lähemmäs pääsimme, sitä epäilevämmiksi muutuimme. Olimme nimittäin todellakin keskellä-ei-mitään, voisiko sellainen ruokapaikka oikeasti olla vielä olemassa. Kyltit näyttivät ainakin vanhoilta. Lopulta saavuimme pikkuruiseen kaupunkiin ja siellä oli Peggy Suen 50’s diner!

Astuimme sisään dineriin ja aluksi paikka näytti todella pieneltä. Kysyimme löytyisikö seurueellemme tilaa ja meidät ohjattiinkin ensimmäisestä tilasta eteenpäin. Diner jatkuikin useampaan huonetilaan ja mahduimme hyvin istumaan. Listalta löytyi perinteisiä ruokia. Päätimme kokeilla rehellistä Peggy Suen mureketta ja jälkiruuaksi perinteistä marjapiirakkaa. Ruoka oli hyvää, mutta parasta kuitenkin oli dinerin 50-lukulainen sisustus, jota tähdittivät samaan tyyliin pukeutunut henkilökunta. Mukava ruokapaikka!

Lähtiessämme jatkamaan matkaa huomasimme kyltin Calico Ghost Town. Nyt oli pakko lähteä katsomaan. Kyse on entisestä hopeakaivoskaupungista, joka perustettiin vuonna 1881. Parikymmentä vuotta kaupunki oli toiminnassa ja asukkaita oli parhaimmillaan 3500. Sitten hopean hinta romahti ja kaupunki autioitui vuosisadan vaihteessa. Nykyisin kaupungissa on rakennuksia, jotka on restauroitu toimintavuosiensa näköisiksi. Kaupunki on avoin turisteille ja siellä järjestetään erilaisia tapahtumia, ja on kauppoja yms. Luin jostain, että kaupungissa voi jopa yöpyä teltalla.

Olimme liikkeellä sen verran myöhään, että kaupunki oli sulkemassa porttinsa tunnin päästä. Ystävällinen lipunmyyjä päästi meidät ilmaiseksi sisään, koska aikaa ei ollut enää paljon. Koska ilma oli edelleen tukahduttavan kuuma, emme kyllä enempää aikaa olisi tarvinneetkaan, sillä ulkona ei pystynyt kauaa olemaan. Oli kuitenkin mielenkiintoista kierrellä ja tutustua kaivoskaupungin historiaan. Itse olisin ehkä vielä mieluummin käynyt sellaisesssa aidosti hylätyssä kaupungissa, jossa ei olisi mitään toimintaa. Tällä kertaa emme kuitenkaan päässeet sellaiseen tutustumaan.

Jatkoimme vielä matkaa Los Angelesiin. Pääsimme kokemaan Los Angelesin iltapäiväruuhkan moottoritiellä, sillä olimme liikkeellä juuri sopivasti pahimpaan ruuhka-aikaan. Otimme ruuhkan kuitenkin mielenkiintoisena kokemuksena, eikä se nyt ihan mahdoton ollut. Majapaikkamme oli tälläkin Los Angeles -käynnillä pikkuisen sivussa, kohtuullisen lähellä lentokenttää, hieman epäilyttävällä seudulla tosin.

USA Roadtrip – Grand Canyonin huikeat maisemat

Lähdimme kesäkuussa 2017 kiertämään läntistä USA:ta autolla. Mukana parin viikon reissulla oli ystäväpariskunta. Menimme myös reissussa naimisiin. Matkapäiväkirja on siirretty tänne muualta…

22.6.2017

Tänään jätimme Vegasin taaksemme… Ennen sitä ajelimme vielä yhteen virastoon, josta saimme avioliittopaperimme sopivilla leimoilla postitettavaksi eteenpäin. Virasto löytyi helposti ja sisällä sokkeloisilla käytävilläkin oikea toimisto löytyi yllättävän helposti. Ihanat ja ystävälliset virkailijatädit jutustelivat mukavia samalla, kun yrittivät saada tulostinta toimimaan. Lopulta meillä oli nippu papereita kirjekuoressa, ja pääsimme jatkamaan matkaa.

Matkamme jatkui kohti Hooverin patoa. Pato sijaitsee vajaan tunnin ajomatkan päässä Vegasista. Pato on Coloradojoessa Nevadan ja Arizonan rajalla. Patoa rakennettiin vuosina 1931-1936 ja se on ensimmäinen suuri, kokonaan betonista rakennettu pato USA:ssa. Pato on lähes neljäsataa metriä leveä ja yli kaksisataa metriä korkea.

Kun tulimme padolle ja löysimme parkkipaikan, lähdimme kävelemään kohti patoa. Padon yhteydessä on kahvila ja padon yli menee tie, jonka molemmin puolin on jalkakäytävät. Padolta löytyy myös merkki missä kohtaa osavaltioiden raja menee. Ilma oli hurjan kuuma, reippaasti mentiin lähelle viittäkymmentä astetta. Ulkoilmassa oli suorastaan tukala olla. Kuumuuden vuoksi emme olleet kauhean kauan lapsen kanssa padolla. Katselimme hetken ympärillemme ja otimme pakolliset kuvat. Sitten suuntasimme takaisin autolle ja ilmastoituun tilaan. Ystävämme jaksoivat kierrellä hetken kauemmin.

Kun Hooverin pato oli nähty, suuntasimme Grand Canyonille. Grand Canyonille ajelee Hooverin padolta noin neljässä tunnissa. Halusimme kuitenkin ajella pätkän tunnettua Route 66 -tietä, joka lisäsi matka-aikaa noin puolella tunnilla.

Grand Canyon on häkellyttävän kaunis. Sitä maisemaa on vaikea kuvitella ja vaikea edes saada kuviin. Värit ja muodot jatkuvat silmänkantamattomiin. Valitettavasti meidän 3-vuotias oli todella kiukkuisella päällä. Hän sai mahdottoman raivarin eikä halunnut edes katsoa reunalta alas. Poika oli nukkunut autossa ja hän heräsi rattaissa kesken unien saavuttuamme kanjonille. Raivari syntyi puuttuvista kengistä, jotka jäivät autolle. No, ehdimme kuitenkin tovin ihastella maisemaa, jonka jälkeen päätimme suunnata takaisin autolle.

Ajelimme yöksi pieneen ja tylsään Kingmanin kaupunkiin, josta jatkamme aamulla kohti Los Angelesia.

 

USA Roadtrip – Las Vegas -häät

Lähdimme kesäkuussa 2017 kiertämään läntistä USA:ta autolla. Mukana parin viikon reissulla oli ystäväpariskunta. Menimme myös reissussa naimisiin, siitä tässä julkaisussa. Matkapäiväkirja on siirretty tänne muualta…

Just married! 🙂

Tänään oli suuri päivä, vihkiminen. Ajattelin kirjoitella erillisen kirjoituksen vielä vinkeistä Las Vegas -vihkimiseen, mutta tässä kirjoituksessa kerron enemmän päivän kulusta, syistä miksi päätimme mennä naimisiin Vegasissa, ja jaan myös meidän omia kuvia.

Olemme molemmat olleet aiemmin naimisissa, lapsemme ovat aiemmista suhteista. Olemme siis viettäneet ne ”perinteiset” häät aikoinaan. Emme halunneet tehdä omista häistämme vanhan toisintoa, vaan tehdä naimisiinmenosta itsemme näköistä. Puoli vuotta ennen reissua aloimme miettiä aluksi vitsaillen, että vihkimisenhän voisi tehdä myös Vegasissa. Onhan Las Vegas amerikan hääpääkaupunki. USA:ssa joka 20. avioliitto solmitaan Vegasissa (lähde: IL:n juttu vuodelta 2010).

Mitä enemmän ajatusta pyöritettiin, sitä innostuneempia olimme asiasta. Ystävämme olivat lähdössä reissulle kanssamme, heille kerroimme suunnitelmistamme n. kuukautta ennen reissua. Samalla heistä tuli kaaso ja bestman.

Reissusuunnittelu sai uusia mausteita, kun aloimme tehdä samalla hääjärjestelyjä. Lisäksi aloimme suunnitella ja järjestää syksylle Las Vegas -teemaista hääjuhlaa ystäville ja läheisille. Emme halunneet Elvis-häitä, vaan tyylikkään ja vakavasti otettavan vihkitilaisuuden. Moni tuntee Las Vegasin kreiseinä bling bling -häinä, joissa vihkijänä toimii Elvis-kopio tai paikkana, jossa naimisiin mennään päähänpistona kesken kostean bileillan, mutta kaupunki on itseasiassa täynnä hääkappeleita, joissa voi järjestää häät jopa monelle sadalle hengelle. Monista kappeleista saa ostaa myös kaikki häihin liittyvät palvelut kukista pukuihin ja valokuvauksesta tarjoiluihin.

Me varasimme noin puolen tunnin ajomatkan päässä hotelliltamme kappelin nimeltä Sunset Gardens, tykkäsimme nettisivujen perusteella kappelin ulkoasusta sekä tarjotuista vihkimispaketeista. Olimme etukäteen valinneet vihkimisen sisällä kappelissa ja hyvä niin, ilma oli edelleen järkyttävän kuuma. Otimme kappelista valmiin paketin, johon kuului vihkiminen, hääkukat, musiikki, shampanja sekä valokuvaus. Tilasimme lisäksi vielä videokuvauksen. Vihkijälle pitää aina maksaa palkkio erikseen.

Aamu meni nopeasti laittautuessa hääkuntoon. Vaatteet, kampaus ja meikki. Tällä kertaa nämä piti suorittaa itse, sillä olin muistanut asian niin viimetingassa, etten löytänyt hotellimme läheisyydestä kampaajaa tai meikkaajaa. Olin varannut etukäteen valkoisen limusiinin hakemaan meidät hotellilta. Limusiini kurvasi aluksi väärän oven eteen, mutta onneksi asia selvisi soittaessani limusiinifirmaan, kun autoa ei näkynyt sovittuna aikana.

Limusiini oli juuri sellainen kuin pitikin, mutta harmittelimme, ettemme ottaneet kuohujuomaa myös automatkalle mukaan. Kappeli oli myös kuten kuvissa, astuimme sisään ja meidät ohjattiin eräänlaiseen pukeutumistilaan, johon oli tuotu shampanjaa ja lasit. Ennen vihkimistä vihkijä tuli jutustelemaan kanssamme ja täytimme paperit. Vihkijä oli mukava naispastori, joka oli todella innoissaan, että sai vihkiä parin Suomesta. Hän halusi mm. jakaa facebook-tililleen kuvan meidän kanssamme 🙂 Otimme osan hääkuvista jo ennen vihkimistä. Valokuvaaja otti meistä kuvia erikseen ja yhdessä, sekä sisällä että ulkona. Tommin puolesta hieman hirvitti ulkokuvat, sillä musta puku ei ollut ihan paras vaatetus kuumaan ilmaan.

Mukanamme viemämme musiikki-cd ei toiminut kappelin laitteissa, joten häämusiikki tuli talon puolesta. Kävelimme alttarille yhdessä. Vihkijän puhe oli hyvin henkilökohtainen. Vihkijä oli aivan meidän vieressämme ja puhui koko ajan suoraan meille. Se oli aika erilaista kuin mitä Suomessa on tottunut ja välillä teki mieli astua askel kauemmas (oma tila, you know). Olimme valinneet itse valamme ja ne menivät pienillä takelteluilla läpi. Meidän piti myös puhua muutama sana suomeksi, mutta sen vihkijä oli unohtanut.

Mukana oli myöskin hiekkaseremonia, mikä oli juuri sopiva lisä tilaisuuteen. Hiekkaseremonian idea on, että molemmat kaatavat eri väristä hiekkaa pulloon yhdessä. Hiekat edustavat kummankin henkilökohtaista elämää ja historiaa. Kun hiekat kaadetaan pulloon yhdessä, nuo elämät yhdistyvät ja ne ovat edelleen erilliset, mutta niitä on mahdoton enää erottaa. Tilaisuuden jälkeen kaadoimme joukkoon vielä pikkumiehen hiekan, jolloin yhdistyimme perheeksi.

Kun vihkiminen oli ohi, otettiin vielä muutamia kuvia ja maksettiin vihkijän palkkio kirjekuoressa. Otimme kappelin ulkopuolella muutaman valokuvan limusiinin kanssa ja lähdimme takaisin kohti hotellia. Kuumasta ilmasta johtuen jouduimme kiertämään hotellille Stripin ohi. Iso limusiini ei olisi kuulemma kestänyt jatkuvaa pysähtelyä liikennevaloihin ja ruuhkaa tässä kelissä.

Hotellilla menimme huoneeseemme kippistelemään. Kävimme myös syömässä yhdessä hotellin ravintoloista hääillallisen.

Nyt olemme naimisissa! Todella epätodellinen olo. Päivä meni kyllä sellaisessa sumussa, että tuskin tajuaa mitä tapahtui. Vihkiminen oli kuitenkin juuri sellainen kuin piti ja kaikki meni hienosti. Nyt on luvassa vielä pientä ”paperisotaa”, ennen kuin vihkiminen saadaan viralliseksi Suomessa.

Las Vegas – hääjärjestelyjä ja Strip

Lähdimme kesäkuussa 2017 kiertämään läntistä USA:ta autolla. Mukana parin viikon reissulla oli ystäväpariskunta. Menimme myös reissussa naimisiin, siitä myöhemmässä julkaisussa. Matkapäiväkirja on siirretty tänne muualta…

Tänään ystävämme jäivät nukkumaan pitkään, kun meidän perhe lähti hoitamaan vihkimiseen liittyviä asioita. Ensimmäisenä ajeltiin Avioliittolupatoimistolle, josta saimme vihkiluvan. Olin tehnyt hakemuksen etukäteen netissä, joten saimme kävellä ohituskaistaa pitkin tiskille. Kun vihkilupa oli kädessä, ajelimme kauppakeskusalueelle. Halusimme löytää astiat vihkimisen yhteydessä olevaan hiekkaseremoniaan. Olimme ottaneet matkan varrelta hiekkaa mukaan, mutta halusimme löytää yhden värihiekan myös. Löysimme seremoniasetin sekä hiekkaa toisesta kaupasta. Ostimme myös kauniita minimuffinseja ”hääkakuksi”.


Tähän paperiin sitten puumerkit vihkijältä ja lisäksi muutakin paperia

Kun olimme saaneet tarvikkeet hankittua, lähdimme takaisin hotellille, jossa treffasimme ystävämme. Päätimme kierrellä ensin Stratosphere towerin ”nähtävyydet”. Menimme hissillä ylös torniin. Sieltä oli hienot maisemat. Tornin huipulla on huvipuistotoimintaa eli ainakin jonkinlainen vuoristorata sekä mahdollisuus hypätä valjailla alas. Emme menneet ylös saakka, vaan jäimme maisematasolle. Oli hurjaa katsella, kun ihmiset hyppäsivät alas. Minulle riitti kyllä aivan hyvin maisemien katselu lasin takaa. Ostimme Tower creamerysta herkulliset aikuisten pirtelöt (sisälsivät alkoholia) ja lapselle jäätelöä.

Pirtelön jälkeen olikin hyvä hetki lähteä ulkoilmaan. 47 asteen lämpö iski kasvoille samantien, kun pääsimme ovista ulos. Lähdimme kävelemään Stripiä eteenpäin ja pääsimme Circus Circukselle saakka. Kuumuus tuntui pahalta, päässäni alkoi tykyttää, enkä uskaltanut enää edetä. Tuntui siltä, että päässä poksahtaa kohta. Menimme sisälle Circus Circukseen ja kävimme katsomassa sirkusesityksiä. Monissa kasinoissa on ilmaista ohjelmaa. Lisäksi kasinojen yhteydessä on yleensä hotelli, ravintola sekä sen verran palveluja, ettei asiakkaiden ole pakko poistua kasinon tiloista koko lomansa aikana.

Päätimme jatkaa matkaa ilmastoidulla bussilla. Stripiä (viihdekatu) kulkee edestakaisin hop-on-hop-off -tyyppinen bussi, jolla voi yhdellä maksulla mennä kasinolta toiselle. Otimme päivälipun bussiin ja ajelimme sillä samantien Stripin päähän, josta löytyy Luxor-kasino. Tiesitkö, että lähes seitsemän kilometriä pitkä Strip ei oikeasti ole osa Las Vegasia, vaan kuuluu kaupungille nimeltä Paradise? Strip yhdistyy kuitenkin aina puheissa Las Vegasiin.

Kävimme Luxorissa sisällä ja teimme pienen kierroksen. Luxor on nimensä mukaisesti egyptiteemainen kasino. Kävelimme Stripiä takaisin pikkuhiljaa käväisten joidenkin kasinoiden sisällä. Menimme myös jonkun pätkän bussilla. Bellagion musiikin tahtiin tanssivat suihkulähteet oli pakko käydä kurkkaamassa myös ja ystävämme kävivät sisällä laittamassa dollarin pelikoneeseen. Vierailu jäi hyvin kevyeksi, sillä lapsen kanssa kasinoilla ei voinut oikein kierrellä ja ulkona oli niin järkyttävän kuuma, ettei henki kunnolla kulkenut.

Minulle tämä oli kolmas kerta Las Vegasissa. Olen käynyt täällä nytkin mukana olevan ystäväni kanssa 2000-luvun alussa eli melkein kaksikymmentä vuotta sitten. Kävin täällä myös kymmenen vuotta sitten messuilla. Silläkin reissulla oli aikaa kierrellä kasinoita. Halusimme näyttää paikan miehillemme, mutta mitään suurta intoa ei sinällään ollut. Stripin alue oli mielestäni jämähtänyt sinne kahdenkymmenen vuoden päähän. Kaikki näytti samalta, pelikoneet tunkkaisten kokolattiamattojen päällä. Pari uutta kasinoa oli rakennettu ja Bellagion suihkulähdettä vastaan kilpaileva, toinen musiikin tahdissa tanssiva lähde oli ilmestynyt.

Toki jos meillä olisi enemmän aikaa kiertelylle, menisimme uudelle ostosalueelle, joka tänne on tuon ensimmäisen reissun jälkeen rakentunut, mutta emme tällä kertaa. Tämä riitti meille, eivätkä miehetkään näyttäneet kaipaavan enempää Vegasia.   

Kun ilta alkoi hämärtää, päätimme lähteä meidän perheen kanssa takaisin hotellille, ystävämme lähtivät vielä kiertelemään. Käväisimme syömässä ja ostimme hotellin lähellä olevasta alkoholikaupasta pullon fresitaa huomista vihkipäivää varten. Ajoissa nukkumaan, jotta on skarppina huomenna ja osaa sanoa tahdon oikeassa paikassa.

Huomenna on jännä päivä!

 

USA Roadtrip – Death Valley

Lähdimme kesäkuussa 2017 kiertämään läntistä USA:ta autolla. Mukana parin viikon reissulla oli ystäväpariskunta. Menimme myös reissussa naimisiin, siitä myöhemmässä julkaisussa. Matkapäiväkirja on siirretty tänne muualta…

Tänään meillä oli melko pitkä päivä ajettavana. Tarkoitus oli ajaa Bridgeportista Las Vegasiin Death Valleyn kautta. Matka yllätti minut monella tavalla. Koska Las Vegas on keskellä autiomaata, olin jotenkin ajatellut myös matkan olevan aukeaa autiomaata. Ajoimme kuitenkin tänään paljon vuorten keskellä ja Death Valley vuoristoteineen yllätti todella. Näimme kyllä myös pehmeää hiekkaa ja tasaistakin.

Meillä oli myös suunnitelmissa ottaa hääkuvia Death Valleyssa. Olin nähnyt kuvia suorista, kilometrien mittaisista tienpätkistä, ja halusin olla niissä maisemissa häävaatteissa. Otimme siis häävaatteemme valmiiksi laukuista.

Alkuun näimme lumihuippuja ja karuja maisemia. Pysähdyimme välillä ihailemassa maisemia. Lämpöasteita tällä puolella vuoristoa oli reippaasti, rannikolla meri oli varmastikin pitänyt lämpötilan miellyttävänä. Death Valleyssa lämpötila oli jo yli 50 astetta. Kyse oli todellakin kuolemanlaaksosta, sillä tuo mahdoton kuumuus on tappavaa. Kun ajelimme Death Valleyn vuoristoisilla teillä, jännitimme automme puolesta, nousuissa ilmastointi piti ottaa pois päältä, jotta auto selviäisi nousuista. Alaspäin mennessä taas jarrut kuumenivat ja jouduimme välillä pysähtymään ja jäähdyttämääm niitä. Iltasanomat kirjoittivat samaan aikaan tuosta helteestä jutunkin.

Olimme varustautuneet eväillä mm. pähkinöillä, ja lisäksi meillä oli useampi iso tonkka vettä mukana. Onneksi vesitonkkia ei kuitenkaan normaalia enempää tarvittu, sillä auto kesti matkan ja kuljetti meitä eteenpäin.

 

Löysimme mieluisan tien hääkuvien ottamiselle, kilometrejä pitkä suora tie keskellä karua autiomaata… Puimme hääkuteet tien varressa, järkyttävän kuumassa kelissä. Olimme nähneet tien varsilla varoituskylttejä, jotka varoittivat vaarallisen kuumasta ilmasta. Puimme kuitenkin vaatteet ja aloimme ottamaan kuvia. Ystävämme tulivat ottamaan kuvia aina, kun oli sopiva autoton hetki. Kun tuli auto, menimme takaisin omaan autoon ja ilmastoinnin vaikutusalueelle. Kun tie oli taas tyhjä, otettiin muutama kuva. Kun kuvat oli otettu, vaatteet taas vaihtoon ja matka jatkui.

 

Kun Death Valley oli ohitettu, kävimme syömässä hupaisassa Alien Centerissä Amargosa Valleyssa. Alien Centerin Diner ei laadultaan ollut erikoinen, mutta saimme vatsamme täyteen. Sitten matka jatkui kohti Vegasia. Oli jotenkin hassua, kun ensin ajettiin erämaassa ja sitten oltiinkin useamman kaistan kaupunkimotarilla. Olimme varanneet huoneet Stratosphere Towerin hotellista ja ajaminen hotellille osoittautuikin pikkuisen haasteelliseksi, sillä hotellia ympäröivät tietyöt estivät ajamisen suoraan hotellille. Navigaattori ohjasi koko ajan tietyöreiteille. Lisäksi osa kaduista oli yksisuuntaisia, joten hotellin parkkipaikalle oli vaikea päästä. Hotelli kyllä näkyi, niin lähellä, mutta niin kaukana. Lähdimme kiertämään vähän kauempaa ja pääsimmekin lopulta hotellin parkkihalliin. Hikisinä ja kuumissamme tulimme hotelli-casinon viileään aulaan.

Huoneemme olivat melko korkealla ja huoneesta olikin hienot maisemat kaupungille. Lähdimme vielä pienelle iltakävelylle ja samalla etsimään ruokapaikkaa. Vaikka oli ilta, lämpöasteita oli edelleen hurjasti. Kävelimme pätkän ja tulimme Circus Circus -casinolle, josta löysimme buffet-ravintolan. Ruoka ei ollut mitenkään ihmeellistä, mutta jälkiruokapöytä oli runsas ja herkullinen. Ruuan jälkeen kävelimme takaisin hotellillemme.

Pienen lapsen kanssa matkustelu Vegasissa tuntuu olevan hieman hankalaa. Hotellimme aula on casino, mutta samalla lapsen kanssa ei voi pysähtyä casinon tiloissa edes käytävillä. Pysähtyessämme ottamaan valokuvia tai vessaan, meille tultiin heti sanomaan, että lapsen kanssa ei saa oleilla casinon tiloissa. Voimme siis samantien heittää hyvästit ajatukselle kiertää casinoilla katsomassa ja unohtaa ajatus dollarin laittamisesta pelikoneeseen. Kieltämättä tuntuu hieman tekopyhältä, mutta näillä säännöillä mennään..

Jännittävä ja hieno päivä! Upeat paikat ja maisemat, oltiin korkealla vuorilla ja taas merenpinnan alapuolella. Kilometrien edestä suoraa tietä, sellainen kuumuus, jota en ole kokenut koskaan ennen.

USA Roadtrip – Yosemiteen ja kiertotietä ohi

Lähdimme kesäkuussa 2017 kiertämään läntistä USA:ta autolla. Mukana parin viikon reissulla oli ystäväpariskunta. Menimme myös reissussa naimisiin, siitä myöhemmässä julkaisussa. Matkapäiväkirja on siirretty tänne muualta…

Tänään oli aika mahtava päivä! Lähdimme aamuvarhain ajelemaan San Franciscosta kohti Yosemitea, joka on yksi UNESCO:n maailmanperintökohteista. Kansallispuisto on kooltaan 3 081 km² ja yltää yli Sierra Nevadan vuoriston läntisen osan. Puiston alueesta 94% on erämaata. Yosemitessa vierailee noin neljä miljoonaa ihmistä vuosittain.

Oli hyvä, kun lähdimme liikkeelle ajoissa San Franciscosta. Nyt ei ollut vielä kauheasti muuta liikennettä ja oli kohtuullisen helppoa siirtyä rampeille. Välillä meni pikkuisen viimetinkaan kaistojen vaihtaminen, sillä navigaattori ei pysynyt kauhean hyvin vauhdissa mukana. Suunnitelmamme oli ajaa tänään kohtuullinen matka ja olla ajoissa jo seuraavassa majapaikassa.

Matka meni mukavasti. Pysähdyimme matkalla ostamaan tienvarsikojusta kirsikoita. Näimme myös kaukaa metsäpalojen savua ja ajoimme palaneiden alueiden ohi. Paloja on viime aikoina ollut kuumasta ja kuivasta säästä johtuen lukuisia. Pysähdyimme välillä pieneen kaupunkiin syömään, ruokapaikkana toimi Iron Door Saloon, joka ravintolan mainoksen mukaan oli Kalifornian vanhin saluuna. Saluuna oli sisustettu mm. sarvipäillä ja katto oli täynnä dollarin seteleitä.

Kun pääsimme lähelle Yosemiten portteja, matka hidastui lähes pysähdyksiin. Jonot olivat kilometrien pituiset ja jonotuksen teki tuskaiseksi se, ettemme tienneet kuinka pitkä matka porteille on. Lopulta portit alkoivat näkyä ja maksoimme puiston sisäänpääsymaksun, joka oli n. 30 dollaria autolta.

Kun olimme ajelleet puistossa kymmenen kilometrin verran tuli vastaan kyltti, joka kertoi, että vuoriston läpi kulkeva tie onkin suljettu. Nuo vuoristotiethän ovat talvisin suljettuna ja aukeavat kesällä. Nyt ilmeisesti sulavat lumet aiheuttivat tulvaa tms. ja siksi tie oli kiinni. Aloimme katsoa kartasta kiertotietä ja huomasimme, että millään pienellä kiertämisellä emme selviä. Kiertotielle tuli mittaa n. seitsemän ylimääräisen tunnin ajon verran. Pääsimme ajelemaan jylhiä maisemia lumihuippujen keskellä, 2,7 km korkeudessa. Näimme lumen lisäksi eläimiä; orava, kauriita ja kojootti ilahduttivat matkaamme.

Matkalla eräs joki tulvi tielle. Onneksi saimme tulvapaikan autolla ylitettyä ja muita ikäviä yllätyksiä ei enää tullut. Pääsimme illalla perille Bridgeportiin, jossa meillä oli yhden yön pysähdys joenrantamökissä. Kävimme vielä illalla majoituskaupunkimme pienessä keskustassa. Siellä oli jokin tapahtuma käynnissä, livemusiikkia sekä muutakin hulinaa. Paikallinen seriffi antoi pikkumiehelle oman seriffin tähti -tarran.

USA Roadtrip – Alcatrazin vankilasaarella

Lähdimme kesäkuussa 2017 kiertämään läntistä USA:ta autolla. Mukana parin viikon reissulla oli ystäväpariskunta. Menimme myös reissussa naimisiin, siitä myöhemmässä julkaisussa. Matkapäiväkirja on siirretty tänne muualta…

Tänään oli toinen ja viimeinen kokonainen päivä San Franciscossa. Hoksasimme muutama päivä sitten Los Angelesissa ollessamme, että voisi olla hauska käydä Alcatrazissa. Olin lukenut jo etukäteen, että saarelle ei pääse ilman etukäteisvarausta, sillä lautat ovat yleensä loppuunmyytyjä. Yhtenä iltana ennen nukkumaan menoa googlettelin Alcatrazin risteilyjä ja sattuman kaupalla löysin viisi vapaata paikkaa, jotka varasin samantien. Tänään oli siis aika tutustua vankilasaareen.

Alcatraz on saari, joka toimi aikanaan varuskuntana ja myöhemmin yhtenä Yhdysvaltojen pahamaineisimmista vankiloista. Nykyään saari on suojeltu virkistys- ja luonnonsuojelualue ja se on osa UNESCO:n nimittämää Golden Gaten biosfäärialuetta.

Alcatrazista tehtiin liittovaltion vankila vuonna 1934. Vankina saarella ovat olleet mm. Al Capone ja Alvin Karpis sekä joukko muita kuuluisia ganstereita. Alcatrazissa olevia vankeja pidettiin USA:n vaarallisimpina ja arvaamattomimpina. Alcatraz suljettiin 29 vuoden jälkeen vuonna 1963. (lähde: Wikipedia)

Menimme taas ratikalla ja kävelimme rantaa pitkin satama-alueelle. Ennen retkeä kävelimme jälleen samalle laiturille, jossa kävimme eilenkin. Meillä oli mukanamme rakkauslukko, jonka olimme päättäneet Tommin kanssa kiinnittää laiturille kaiteeseen muiden lukkojen sekaan. Kun lukko oli jätetty laiturille merileijonien vahdittavaksi, menimme laiturille, josta Alcatraz-retki lähti. Ostimme Alcatraz-puodista oranssit vankipaidat tuliaisiksi.

Vajaassa puolessa tunnissa lautta oli Alcatrazilla. Lautalta oli hyvä näkymä myös Golden Gate -sillalle. Saarelle tullessamme siellä alkoi juuri haastattelutilaisuus, jossa haastateltavana oli entinen vanki Bill Baker (84 v.), joka oli kirjoittanut ilmeisesti myös kirjan kokemuksistaan. Kuuntelimme pätkän haastattelua ja lähdimme sitten vankilakierrokselle.

Vankilassa sai kiertää omaa tahtiaan. Jokaiselle jaettiin kuulokkeet ja niistä sai kuunnella tarinoita vankilasta. Mielenkiintoinen kierros muuten, mutta pikkumies sai mukavan raivarin, eikä oikein jaksanut keskittyä. Näimme vankilassa sellit ja eristyssellit sekä ruokalan ja kirjaston. Kaikista vaatimattomampiin ja ränsistyneimpiin selliosastoihin ei päässyt ilmeisesti turvallisuussyistä käymään, mutta käytävälle näki lasin takaa.

Kun olimme kiertäneet vankilan sisätilat, kiersimme vielä ulkopuolella. Huomasimme, että alus oli tullut rantaan, joten päätimme hypätä kyytin ja palata takaisin kaupungille.

Kävelimme ratikkapysäkille ja menimme takaisin motellille. Jakauduimme iltapäiväksi kahteen porukkaan. Minä vietin lapsen kanssa mukavan iltapäivän kahdestaan lähirannallamme ja muut lähtivät ajelemaan Palo Altoon bongaamaan Googlen ja Facebookin konttorit.

USA Roadtrip – hullua kävelyä San Franciscossa

Lähdimme kesäkuussa 2017 kiertämään läntistä USA:ta autolla. Mukana parin viikon reissulla oli ystäväpariskunta. Menimme myös reissussa naimisiin, siitä myöhemmässä julkaisussa. Matkapäiväkirja on siirretty tänne muualta…

Tänään kierrettiin San Franciscoa urakalla. Askelia tuli mittariin yli 30000, ja melkoinen määrä niistä ylämäkeä. Ja mäkeä täällä todellakin riittää.

Aamulla kävelimme lähellä majapaikkaamme olevalle ratikkapysäkille, josta on näppärin päästä keskustaan. Ratikassa oli todella hankala maksusysteemi. Tiesin mitä ryhmämme liput maksoivat yhteensä, mutta raha piti kolikkoina tiputtaa laitteeseen, joka ei kertonut minkä verran rahaa oli jo laitettu ja minkä verran puuttui. Menin laskuissani sekaisin ja töykeä kuski ei ollut kovinkaan yhteistyöhaluinen kertomaan minkä verran rahaa puuttui. Liput lopulta saatiin, mutta yksi kynsi siinä touhussa katkesi (MINUN HÄÄKYNTENI! 🙁 ) Tämän jälkeen en suostunut menemään kolikoilla enää julkisiin, vaan ostimme liput aina etukäteen.

Menimme ratikalla Financial -alueelle, missä oli korkeita rakennuksia ja vilinää. Lähdimme siitä kävellen kohti pohjoista rantaa ja satama-aluetta. Ensin alkuun lähdimme vahingossa väärään suuntaan, mutta onneksi huomasimme erehdyksemme pian.

Kävelimme kiinalaisen alueen läpi ja muutenkin pitkin poikin katuja. Tulimme rantakadulle, jossa oli sitä tyypillistä turistivilinää katuperformansseineen. Löysimme tiemme laiturille 39, jonka ympärillä merileijonat makoilivat. Emme menneet tuolle laiturille, vaan viereiselle, jolta saimme katsella maisemia ja bongata merileijonia ilman väentungosta.

Kävimme välissä syömässä ja jatkoimme matkaa pitkin satama-aluetta. Löysimme rannan, jossa hetken aikaa liotimme jalkojamme. Pikkumies tottakai pyllähti lopulta veteen kastellen housunsa. Tietenkään juuri nyt ei ollut mukana ylimääräisiä housuja, joten lapsi oli loppumatkan rattaissa pelkissä vaipoissa ja housut kuivasivat sillä aikaa rattaitten tangossa.


Bongasimme Golden Gate -sillankin, mutta silta oli kaukana, emmekä saaneet siitä hyviä valokuvia. Jostain tipahti oikea kuningasidea ja päätimme lähteä kävelemään kohti majapaikkaamme. Tässä hetkessä on kerrottava, että meidän motellimme ei ollut lähelläkään ranta-aluetta, vaan melkoisen kaukana. Lisäksi San Franciscon kadut eivät ole tasaisimmasta päästä, vaan siellä todellakin saa kirjaimellisesti kiivetä katuja ylös.

Idea ei ollut fiksu, mutta kun kävelyä oli riittävästi takana, ei ollut oikein muutakaan vaihtoehtoa, kuin kävellä motellille asti. Näimme matkalla hulppeita asuinalueita ja hienoja maisemiakin, ja viimeiset kilometrit kävelimme isossa puistossa, joka näytti olevan suosittu lenkkeilypaikka.    

Jalat muusina pääsimme vihdoin illalla motellille. Meidän perhe haki viereiseltä huoltoasemalta illaksi purtavaa, ystävämme jaksoivat kävellä vielä pari korttelia ravintolaan syömään.


Kävelyreittimme satamasta motellille