USA Roadtrip – Alcatrazin vankilasaarella

Lähdimme kesäkuussa 2017 kiertämään läntistä USA:ta autolla. Mukana parin viikon reissulla oli ystäväpariskunta. Menimme myös reissussa naimisiin, siitä myöhemmässä julkaisussa. Matkapäiväkirja on siirretty tänne muualta…

Tänään oli toinen ja viimeinen kokonainen päivä San Franciscossa. Hoksasimme muutama päivä sitten Los Angelesissa ollessamme, että voisi olla hauska käydä Alcatrazissa. Olin lukenut jo etukäteen, että saarelle ei pääse ilman etukäteisvarausta, sillä lautat ovat yleensä loppuunmyytyjä. Yhtenä iltana ennen nukkumaan menoa googlettelin Alcatrazin risteilyjä ja sattuman kaupalla löysin viisi vapaata paikkaa, jotka varasin samantien. Tänään oli siis aika tutustua vankilasaareen.

Alcatraz on saari, joka toimi aikanaan varuskuntana ja myöhemmin yhtenä Yhdysvaltojen pahamaineisimmista vankiloista. Nykyään saari on suojeltu virkistys- ja luonnonsuojelualue ja se on osa UNESCO:n nimittämää Golden Gaten biosfäärialuetta.

Alcatrazista tehtiin liittovaltion vankila vuonna 1934. Vankina saarella ovat olleet mm. Al Capone ja Alvin Karpis sekä joukko muita kuuluisia ganstereita. Alcatrazissa olevia vankeja pidettiin USA:n vaarallisimpina ja arvaamattomimpina. Alcatraz suljettiin 29 vuoden jälkeen vuonna 1963. (lähde: Wikipedia)

Menimme taas ratikalla ja kävelimme rantaa pitkin satama-alueelle. Ennen retkeä kävelimme jälleen samalle laiturille, jossa kävimme eilenkin. Meillä oli mukanamme rakkauslukko, jonka olimme päättäneet Tommin kanssa kiinnittää laiturille kaiteeseen muiden lukkojen sekaan. Kun lukko oli jätetty laiturille merileijonien vahdittavaksi, menimme laiturille, josta Alcatraz-retki lähti. Ostimme Alcatraz-puodista oranssit vankipaidat tuliaisiksi.

Vajaassa puolessa tunnissa lautta oli Alcatrazilla. Lautalta oli hyvä näkymä myös Golden Gate -sillalle. Saarelle tullessamme siellä alkoi juuri haastattelutilaisuus, jossa haastateltavana oli entinen vanki Bill Baker (84 v.), joka oli kirjoittanut ilmeisesti myös kirjan kokemuksistaan. Kuuntelimme pätkän haastattelua ja lähdimme sitten vankilakierrokselle.

Vankilassa sai kiertää omaa tahtiaan. Jokaiselle jaettiin kuulokkeet ja niistä sai kuunnella tarinoita vankilasta. Mielenkiintoinen kierros muuten, mutta pikkumies sai mukavan raivarin, eikä oikein jaksanut keskittyä. Näimme vankilassa sellit ja eristyssellit sekä ruokalan ja kirjaston. Kaikista vaatimattomampiin ja ränsistyneimpiin selliosastoihin ei päässyt ilmeisesti turvallisuussyistä käymään, mutta käytävälle näki lasin takaa.

Kun olimme kiertäneet vankilan sisätilat, kiersimme vielä ulkopuolella. Huomasimme, että alus oli tullut rantaan, joten päätimme hypätä kyytin ja palata takaisin kaupungille.

Kävelimme ratikkapysäkille ja menimme takaisin motellille. Jakauduimme iltapäiväksi kahteen porukkaan. Minä vietin lapsen kanssa mukavan iltapäivän kahdestaan lähirannallamme ja muut lähtivät ajelemaan Palo Altoon bongaamaan Googlen ja Facebookin konttorit.

USA Roadtrip – hullua kävelyä San Franciscossa

Lähdimme kesäkuussa 2017 kiertämään läntistä USA:ta autolla. Mukana parin viikon reissulla oli ystäväpariskunta. Menimme myös reissussa naimisiin, siitä myöhemmässä julkaisussa. Matkapäiväkirja on siirretty tänne muualta…

Tänään kierrettiin San Franciscoa urakalla. Askelia tuli mittariin yli 30000, ja melkoinen määrä niistä ylämäkeä. Ja mäkeä täällä todellakin riittää.

Aamulla kävelimme lähellä majapaikkaamme olevalle ratikkapysäkille, josta on näppärin päästä keskustaan. Ratikassa oli todella hankala maksusysteemi. Tiesin mitä ryhmämme liput maksoivat yhteensä, mutta raha piti kolikkoina tiputtaa laitteeseen, joka ei kertonut minkä verran rahaa oli jo laitettu ja minkä verran puuttui. Menin laskuissani sekaisin ja töykeä kuski ei ollut kovinkaan yhteistyöhaluinen kertomaan minkä verran rahaa puuttui. Liput lopulta saatiin, mutta yksi kynsi siinä touhussa katkesi (MINUN HÄÄKYNTENI! 🙁 ) Tämän jälkeen en suostunut menemään kolikoilla enää julkisiin, vaan ostimme liput aina etukäteen.

Menimme ratikalla Financial -alueelle, missä oli korkeita rakennuksia ja vilinää. Lähdimme siitä kävellen kohti pohjoista rantaa ja satama-aluetta. Ensin alkuun lähdimme vahingossa väärään suuntaan, mutta onneksi huomasimme erehdyksemme pian.

Kävelimme kiinalaisen alueen läpi ja muutenkin pitkin poikin katuja. Tulimme rantakadulle, jossa oli sitä tyypillistä turistivilinää katuperformansseineen. Löysimme tiemme laiturille 39, jonka ympärillä merileijonat makoilivat. Emme menneet tuolle laiturille, vaan viereiselle, jolta saimme katsella maisemia ja bongata merileijonia ilman väentungosta.

Kävimme välissä syömässä ja jatkoimme matkaa pitkin satama-aluetta. Löysimme rannan, jossa hetken aikaa liotimme jalkojamme. Pikkumies tottakai pyllähti lopulta veteen kastellen housunsa. Tietenkään juuri nyt ei ollut mukana ylimääräisiä housuja, joten lapsi oli loppumatkan rattaissa pelkissä vaipoissa ja housut kuivasivat sillä aikaa rattaitten tangossa.


Bongasimme Golden Gate -sillankin, mutta silta oli kaukana, emmekä saaneet siitä hyviä valokuvia. Jostain tipahti oikea kuningasidea ja päätimme lähteä kävelemään kohti majapaikkaamme. Tässä hetkessä on kerrottava, että meidän motellimme ei ollut lähelläkään ranta-aluetta, vaan melkoisen kaukana. Lisäksi San Franciscon kadut eivät ole tasaisimmasta päästä, vaan siellä todellakin saa kirjaimellisesti kiivetä katuja ylös.

Idea ei ollut fiksu, mutta kun kävelyä oli riittävästi takana, ei ollut oikein muutakaan vaihtoehtoa, kuin kävellä motellille asti. Näimme matkalla hulppeita asuinalueita ja hienoja maisemiakin, ja viimeiset kilometrit kävelimme isossa puistossa, joka näytti olevan suosittu lenkkeilypaikka.    

Jalat muusina pääsimme vihdoin illalla motellille. Meidän perhe haki viereiseltä huoltoasemalta illaksi purtavaa, ystävämme jaksoivat kävellä vielä pari korttelia ravintolaan syömään.


Kävelyreittimme satamasta motellille

 

USA Roadtrip – Pacific Coast Highway

Lähdimme kesäkuussa 2017 kiertämään läntistä USA:ta autolla. Mukana parin viikon reissulla oli ystäväpariskunta. Menimme myös reissussa naimisiin, siitä myöhemmässä julkaisussa. Matkapäiväkirja on siirretty tänne muualta…

Tänään kävimme aamulla Morro Bayn isolla kivellä ja rannalla. Rannalta löysimme Hietadollarien ”luurankoja”. Emme olleet koskaan aiemmin nähneet niitä ja valitettavasti emme saaneet yhtäkään näistä luonnon pienistä ihmeistä säilytettyä kotiin asti. Hietadollari on merisiilin sukulainen ja nimi tulee sen litteästä muodosta. Eläviä hietadollareita ilmeisesti harvemmin näkee, mutta kuollessaan luurangot ajautuvat rantaan ja hiekalle.


Löytämämme hietadollarin luuranko

Pikkumies oli fiiliksissä myös massiivisesta kaktuksista, joita nähtiin ison kiven vierellä. Pieni draama koettiin kolmevuotiaan kanssa, kun piti lähteä rannalta jatkamaan matkaa. Olin kurja äiti, enkä antanut pikkumiehen pitää edes löytämäänsä irrallista ravun saksea.

Tankki täyteen ja sitten matkaan. Alkuperäisen suunnitelmamme mukaan meidän piti ajella San Franciscoon rantatietä pitkin. Koska muutama kuukausi sitten maanvyörymä oli kuitenkin vienyt Big Surin kohdalta tien mennessään, ei tuon reitin käyttäminen ollut mahdollista. Päätimme ajella pieniä teitä aina kun mahdollista, jotta maisemat pysyisivät mielenkiintoisina. Ajelimme jänniä reittejä, niin moottoritiellä kuin kapeilla vuoristoteilläkin. Matkalla näimme silmänkantamattomiin viljelyksiä, etenkin viiniviljelmiä oli runsaasti.

Halusimme kuitenkin päästä ajelemaan rantatietä, joten ajelimme ensin Montereyhin, josta sitten ajoimme rantatietä alaspäin Big Suriin asti. Toki jouduimme sitten ajelemaan takaisin samaa reittiä, sillä San Franciscoon oli tarkoitus päästä illaksi. Tuo lenkki kannatti! Maisemat rantatiellä olivat huikeat ja näkemisen arvoiset.

Saavuimme San Franciscoon iltasella, rannan lähellä oleva motellimme löytyi helposti. Rannallekin pääsee helposti, pitää ylittää vain tie.