USA Roadtrip – Alcatrazin vankilasaarella

Lähdimme kesäkuussa 2017 kiertämään läntistä USA:ta autolla. Mukana parin viikon reissulla oli ystäväpariskunta. Menimme myös reissussa naimisiin, siitä myöhemmässä julkaisussa. Matkapäiväkirja on siirretty tänne muualta…

Tänään oli toinen ja viimeinen kokonainen päivä San Franciscossa. Hoksasimme muutama päivä sitten Los Angelesissa ollessamme, että voisi olla hauska käydä Alcatrazissa. Olin lukenut jo etukäteen, että saarelle ei pääse ilman etukäteisvarausta, sillä lautat ovat yleensä loppuunmyytyjä. Yhtenä iltana ennen nukkumaan menoa googlettelin Alcatrazin risteilyjä ja sattuman kaupalla löysin viisi vapaata paikkaa, jotka varasin samantien. Tänään oli siis aika tutustua vankilasaareen.

Alcatraz on saari, joka toimi aikanaan varuskuntana ja myöhemmin yhtenä Yhdysvaltojen pahamaineisimmista vankiloista. Nykyään saari on suojeltu virkistys- ja luonnonsuojelualue ja se on osa UNESCO:n nimittämää Golden Gaten biosfäärialuetta.

Alcatrazista tehtiin liittovaltion vankila vuonna 1934. Vankina saarella ovat olleet mm. Al Capone ja Alvin Karpis sekä joukko muita kuuluisia ganstereita. Alcatrazissa olevia vankeja pidettiin USA:n vaarallisimpina ja arvaamattomimpina. Alcatraz suljettiin 29 vuoden jälkeen vuonna 1963. (lähde: Wikipedia)

Menimme taas ratikalla ja kävelimme rantaa pitkin satama-alueelle. Ennen retkeä kävelimme jälleen samalle laiturille, jossa kävimme eilenkin. Meillä oli mukanamme rakkauslukko, jonka olimme päättäneet Tommin kanssa kiinnittää laiturille kaiteeseen muiden lukkojen sekaan. Kun lukko oli jätetty laiturille merileijonien vahdittavaksi, menimme laiturille, josta Alcatraz-retki lähti. Ostimme Alcatraz-puodista oranssit vankipaidat tuliaisiksi.

Vajaassa puolessa tunnissa lautta oli Alcatrazilla. Lautalta oli hyvä näkymä myös Golden Gate -sillalle. Saarelle tullessamme siellä alkoi juuri haastattelutilaisuus, jossa haastateltavana oli entinen vanki Bill Baker (84 v.), joka oli kirjoittanut ilmeisesti myös kirjan kokemuksistaan. Kuuntelimme pätkän haastattelua ja lähdimme sitten vankilakierrokselle.

Vankilassa sai kiertää omaa tahtiaan. Jokaiselle jaettiin kuulokkeet ja niistä sai kuunnella tarinoita vankilasta. Mielenkiintoinen kierros muuten, mutta pikkumies sai mukavan raivarin, eikä oikein jaksanut keskittyä. Näimme vankilassa sellit ja eristyssellit sekä ruokalan ja kirjaston. Kaikista vaatimattomampiin ja ränsistyneimpiin selliosastoihin ei päässyt ilmeisesti turvallisuussyistä käymään, mutta käytävälle näki lasin takaa.

Kun olimme kiertäneet vankilan sisätilat, kiersimme vielä ulkopuolella. Huomasimme, että alus oli tullut rantaan, joten päätimme hypätä kyytin ja palata takaisin kaupungille.

Kävelimme ratikkapysäkille ja menimme takaisin motellille. Jakauduimme iltapäiväksi kahteen porukkaan. Minä vietin lapsen kanssa mukavan iltapäivän kahdestaan lähirannallamme ja muut lähtivät ajelemaan Palo Altoon bongaamaan Googlen ja Facebookin konttorit.

Matka Albaniaan – henkeä salpaavat maisemat

Albanian matka tehtiin vajaan kymmenen hengen porukalla kesällä 2016. Siirrän tekstit toisesta blogista tänne…

Aamupalan jälkeen matka jatkui. Ajelimme alkuun samankaltaisissa maisemissa kuin aiempinakin päivinä; viljelyksiä, rakennuksia, eläinsuojia, pieniä kaupunkeja ja kyliä. Saavuimme lounasaikaan upeaan merenrantakaupunkiin, jonka reunalla oli rantaa rannan perään. Pysähdyimme valokuvaamaan kohtaan, jossa tie oli ylempänä kallion päällä. Paikalla oli myös hotelli-ravintola, johon päätimme jäädä syömään. Söin jälleen mereneläviä, kun niitä meren rannalla on luonnollisesti hyvin saatavilla. Ruoka oli hyvää ja maisema ruokapöydästä mahtava.

Matka jatkui vuorille. Kapeita teitä ja rankkaa ylämäkeä. Pysähdyimme kahville jo tovin nousun jälkeen, sillä auto alkoi keittää. Annoimme auton jäähtyä ja koneeseen lisättiin vettä, jotta saimme jatkettua matkaa.

Serpentiinitietä, vuohia tiellä, mehiläispesiä, paljon ihmeteltävää… otimme uuden valokuvaustauon näköalapaikalla, josta oli reipas pudotus alas. Paikalla oli pari pientä myyntikojua, missä myytiin mausteita ja hunajaa. Ostin nuorelta pojalta tuliaisiksi kotiin purkin hunajaa. Kun maanviljelysseuduilla myyntikojuissa oli poikkeuksetta hedelmiä, vuoristossa niissä oli aina vähintäänkin hunajaa.

Ajelimme seuraavaksi vaihteeksi alas ja merenrannalle. Siellä Kusti esitteli meille kauniit kiviset rannat, joille oli pieni kävelymatka. Tien hiekka oli punaista ja kuivaa. Meidän perhe jäi kivisistä rannoista ensimmäiselle. Meidän lisäksemme rannalla ei ollut muita kuin kuskimme. Pikkumies heitteli sileitä kiviä veteen ja keräsi aarteita kotiin vietäväksi. Tommi ja minä heitimme kengät jaloista ja annoimme aaltojen huuhdella päivän pölyt pois varpaista.

Noin puolen tunnin päästä kävelimme Kustin kanssa takaisin auton vieressä olleelle rannalle. Kusti käväisi uimassa ja me kävimme ottamassa oluet rantabaarissa. Loput porukasta tulivat myöhemmin autolle.

Viimeinen ajopätkä hotellille jatkui edelleen jylhissä maisemissa. Kiivettiin autolla ylös mutkaista tietä. Aurinko alkoi jo laskea ja lopulta painui vuorten taakse. Uskomattomissa maastoissa lehmätkin laiduntavat, yksi oli aivan kaiteen takana jyrkänteen reunalla.

Saavuimme Lukoveen iltasella, ja hotelliin. Huoneen kanssa oli pientä säätöä ja yllättäin lastensänkyä ei taaskaan ollut. Kustin ja Jounin sänkyostos kannettiin siis autosta jälleen käyttöön, henkilökunta kuitenkin kasasi sängyn. Tilasimme pientä syötävää huoneeseen.

Pitkä päivä, mutta se oli sen arvoista. Usein ei näin huikeita maisemia näe