USA Roadtrip – Pacific Coast Highway

Lähdimme kesäkuussa 2017 kiertämään läntistä USA:ta autolla. Mukana parin viikon reissulla oli ystäväpariskunta. Menimme myös reissussa naimisiin, siitä myöhemmässä julkaisussa. Matkapäiväkirja on siirretty tänne muualta…

Tänään kävimme aamulla Morro Bayn isolla kivellä ja rannalla. Rannalta löysimme Hietadollarien ”luurankoja”. Emme olleet koskaan aiemmin nähneet niitä ja valitettavasti emme saaneet yhtäkään näistä luonnon pienistä ihmeistä säilytettyä kotiin asti. Hietadollari on merisiilin sukulainen ja nimi tulee sen litteästä muodosta. Eläviä hietadollareita ilmeisesti harvemmin näkee, mutta kuollessaan luurangot ajautuvat rantaan ja hiekalle.


Löytämämme hietadollarin luuranko

Pikkumies oli fiiliksissä myös massiivisesta kaktuksista, joita nähtiin ison kiven vierellä. Pieni draama koettiin kolmevuotiaan kanssa, kun piti lähteä rannalta jatkamaan matkaa. Olin kurja äiti, enkä antanut pikkumiehen pitää edes löytämäänsä irrallista ravun saksea.

Tankki täyteen ja sitten matkaan. Alkuperäisen suunnitelmamme mukaan meidän piti ajella San Franciscoon rantatietä pitkin. Koska muutama kuukausi sitten maanvyörymä oli kuitenkin vienyt Big Surin kohdalta tien mennessään, ei tuon reitin käyttäminen ollut mahdollista. Päätimme ajella pieniä teitä aina kun mahdollista, jotta maisemat pysyisivät mielenkiintoisina. Ajelimme jänniä reittejä, niin moottoritiellä kuin kapeilla vuoristoteilläkin. Matkalla näimme silmänkantamattomiin viljelyksiä, etenkin viiniviljelmiä oli runsaasti.

Halusimme kuitenkin päästä ajelemaan rantatietä, joten ajelimme ensin Montereyhin, josta sitten ajoimme rantatietä alaspäin Big Suriin asti. Toki jouduimme sitten ajelemaan takaisin samaa reittiä, sillä San Franciscoon oli tarkoitus päästä illaksi. Tuo lenkki kannatti! Maisemat rantatiellä olivat huikeat ja näkemisen arvoiset.

Saavuimme San Franciscoon iltasella, rannan lähellä oleva motellimme löytyi helposti. Rannallekin pääsee helposti, pitää ylittää vain tie.

USA Roadtrip – autonvuokraus ja Morro Bay

Lähdimme kesäkuussa 2017 kiertämään läntistä USA:ta autolla. Mukana parin viikon reissulla oli ystäväpariskunta. Menimme myös reissussa naimisiin, siitä myöhemmässä julkaisussa. Matkapäiväkirja on siirretty tänne muualta…

Aamusta aamupala nassuun ja sitten taksi tilaukseen. Autonvuokraus meni mukavasti. Olimme varanneet auton ennakkoon. Otimme seitsemän hengen auton, jotta meillä viidellä olisi sopivasti tilaa matkustaa pitkiä matkoja. Otimme pikkumiehelle myös lastenistuimen sekä matkamme turvaksi navigaattorin.

Los Angelesista kohti Morro Bayta

Minä sain ensimmäisen ajovuoron. Lähdimme heti suuntaamaan rannikkoa kohti. Pientä kinaa oli alussa, kun ei päästy oikein yhteisymmärrykseen mikä on oikea reitti pois Los Angelesista. Reitti löytyi ja pääsin ajelemaan valtaosaksi ruuhkatonta reittiä.

Ajelimme Santa Monican, Malibun ja Santa Barbaran läpi. Upeita rantamaisemia ja mukavaa ajelua.

Pysähdyimme matkalla pikkukaupunkiin lounaalla. Löysimme mukavan meksikolaisruokaa tarjoavan paikan. Hyvää ja edullista ruokaa, kaupungin nimeä en kirjoittanut ylös.

Idyllinen Morro Bay meren rannalla

Saavuimme Morro Bayhin hyvissä ajoin, kävimme hotellilla viemässä laukut huoneeseen.

Lähdimme tutustumaan paikkaan. Morro Bay on pieni kaupunki, jossa asuu vain noin 10 000 ihmistä. Kaupungin talous on riippuvainen kalastuksesta ja ravintolat tarjoavatkin paljon kalaa ja mereneläviä.

Kävelimme Morro Bayn rantakatua  edestakaisin. Kävimme rannassa katsomassa maisemia ja bongaamassa yksinäisen hylkeen, joka piti kovaa ääntä löhöillessään vedessä. Rannalla tuuli todella, hyvä ettei hiukset irronneet päästä. Ihailimme myös kaupungin keskeisintä nähtävyyttä Morro Rockia, joka on vulkaaninen suojeltu lohkare sataman edustalla.

Kävimme myös paikallisessa Salt water taffy -kaupassa, joka myy siis eri makuisia toffeita. Ostimme toki myös tulijaisia kotiin.

Koitimme löytää jotain illallispaikkaa, missä olisi myyty jotain muuta kuin leivitettyä kalaa ja ranskalaisia. Lopulta löysimme ravintolan, jonka lista näytti sopivalta. Otin paikallista kalakeittoa sekä salaatin. Ruoka ei ollut mitään ihmeellistä, mutta nälkäänsä söi.

Mukava ilta ja kaunis, pieni kaupunki. Huomenna jatkamme taas matkaa, suuntana San Francisco.