Teimme Islannin roadtripin kesällä 2018. Mukana matkassa mieheni Tommi ja 4-vuotias poikani.

8.7.2018

Aamu valkeni Ólafsfjörðurissa, joka on pieni kalastajakylä Islannin pohjoisvuonoilla. Aikanaan elinkeino tuli sillistä, mutta sitä ei enää alueella ole. 1940-luvulla Olafsfjörduriin parannettiin hevosreitti tieksi ja sen jälkeen kylään on päässyt autolla. 90-luvulla avattiin vasta ensimmäinen tunneli ja 2010 avattiin uusin, silloin meidänkin käyttämät reitit tulivat käyttöön. Vanha tie ymmärtääkseni kulki vuorien välistä ja talvikeleillä oli usein suljettuna. Kylässä on pieni satama, jossa suloisen söpöt kalastusalukset nytkin olivat ankkureissa.

Asumme kylässä erään naisen omistaman talon alakerrassa. Meillä on käytössä kokonainen huoneisto ja tämä nainen asustelee erillisessä asunnossa yläkerrassa. Asunnossa on kaikki mitä tarvitsemme ja viihdymme varmasti hyvin täällä tämän lyhyen vierailumme ajan.

Valasristeilyllä ryhävalaita bongailemassa

Olin aiemmin bongannut erään Reykjavikin infopisteestä saamani opaslehtisen sivulla mainoksen valasristeilystä. Päätimme jo reissun alussa, että pohjoisen puolella voisimme tehdä valasristeilyn, jos siihen tulee mahdollisuus. Kiinnitin siis tuohon mainokseen huomiota, koska risteilyn lähtöpaikka ei ollutkaan valaskaupunki Husavik tai Akureyri. Minulle tuli tuosta mainoksesta hyvä fiilis ja kun säätiedotuskin näytti seuraaville päiville mukavaa keliä, varasin risteilyn. Tänään oli tuon risteilyn aika…

Sinänsä tähän risteilyyn sisältyi riski, sillä risteily lähti Hjalteyrista, joka on kuitenkin ison vuonon varrella. Risteily tehdään siis lähinnä vuonossa. Joskus, jos valaita ei onnistuta bongaamaan, risteily saattaa mennä avomerellekin asti. Jos kelit sen sallivat.

Ajelimme eilisillan reittiä takaisinpäin Hjalteyrin pieneen kalastajakylään. Hjalteyri on entinen sillipitäjä, jossa oli vuoteen 1966 saakka kala- ja öljytehdas. Tehdas oli toiminnassa lähes 30 vuotta. Nykyisin kylässä asuu vain noin 40 ihmistä.

Saavuimme kylän rantaan hieman ajoissa. Ihmettelimme kuinka hiljaista siellä onkaan. Ylhäisessä yksinäisyydessään vanhan kalatehtaan rakennusten edessä seisoi lasinen lipunmyyntikoppi. Risteilyvaraus piti käydä vaihtamassa lippuihin ja samalla kysyin onko risteilylle tulossa paljon porukkaa. Poika naurahti ja sanoi, ei ole tulossa.

Meidät haki eräs nainen mukaansa ja kävelimme kalatehtaan rakennuksiin pukemaan risteilyvarusteet päälle. Pukeuduimme lämpimiin haalareihin, olinkin miettinyt onko varustuksemme turhan kevyt merelle. Nainen kertoi, että meidän lisäksemme risteilylle oli tulossa kapteeni, opas ja kaksi tutkijaa. Tyypillisesti heidän aluksensa on silloin täynnä, kun lähikaupunkien isot valasristeilyt joutuvat keliolosuhteiden vuoksi tuomaan asiakkaansa tänne. Ihan huippua! Saimme siis lähes yksityisen risteilyn.

 

Risteilymme tehtiin vanhalla kalastusaluksella. Näimme jonkin matkan päässä risteilemässä toisenkin aluksen ja sen kannella turistit kököttivät kuin sillit suolassa, aivan vieri vieressä. Huokasimme helpotuksesta, meillä oli kyllä todella hyvä tuuri.

   

Olimme onnekkaita myös valaiden suhteen. Näimme parin tunnin risteilyn aikana ryhävalaan viisi kertaa, myös sen upean pyrstön heilautuksen, vaikka sitä emme onnistuneet valokuvaan nappaamaankaan. Aluksella meille tarjottiin myös kuumaa kaakaota ja pullaa.

Wikipedian mukaan 25-48 tonnia painava ja 12-18 metriä pitkä ryhävalas kuuluu uurteisvalaiden heimoon. Ryhävalasta tavataan kaikilla merillä ja ne pitävät erityisesti matalista rannikkovesistä. Ryhävalas tekee pitkiä ruoka- ja lisääntymisvaelluksia ja uikin vuodessa noin 25 000 kilometriä. Se syö krillejä, kalaparvia ja myös pieneläinplanktonia.

Ryhävalas pyydystettiin ihmisen toimesta 1900-luvun alussa lähes sukupuuttoon ja laji rauhoitettiin vuonna 1966. Sen jälkeen kanta on kasvanut pikkuhiljaa ja nykyisin ryhävalaita arvioidaan olevan noin 25 000. Ihmisestä on edelleen ryhävalaille haittaa rannikkovesien lisääntyneen toiminnan ja kilometrien pituisten kalaverkkojen vuoksi.

 

Risteilyn jälkeen söimme ehkä maailman parhaan kala-/äyriäiskeiton kylän ravintolassa. Ja jälkkäriksi suklaakakkua.

Vuonokyliä ristiin rastiin

Loppupäivän päätimme ajella muita pohjoisosan vuonokyliä. Tutustuimme mm. matkan varrella sijaitsevaan Dalvikiin. Ajoimme takaisin kotikyläämme ja päätimme jatkaa siitä matkaa ylöspäin, olimme kuulleet, että Siglufjörðurin kylässä on parhaillaan musiikkifestivaalit. Päivän jännityksen saimme kilometrien pituisista tunneleista, joista jännin oli yksikaistainen, yli 4 km pitkä tunneli. Siglufjördurin kylä oli hieman isompi kuin meidän kylämme ja teimme sen keskustassa pienen kävelylenkin.

Kun saavuimme takaisin omaan kotikyläämme, kävelimme vielä hetken sen keskustaa kierrellen ja kävimme kaupassa ostamassa ruokaa. Illalla olikin luvassa majapaikassa valmistetut nakkileivät. Tämä oli muodostunut päivien mittaan edulliseksi majapaikka-ateriaksi.

Mahtava päivä! Huomisen suunnitelmana jatkaa matkaa ja ehkäpä löydämme kuuman lähteenkin, johon pulahtaa.