USA Roadtrip – Death Valley

Lähdimme kesäkuussa 2017 kiertämään läntistä USA:ta autolla. Mukana parin viikon reissulla oli ystäväpariskunta. Menimme myös reissussa naimisiin, siitä myöhemmässä julkaisussa. Matkapäiväkirja on siirretty tänne muualta…

Tänään meillä oli melko pitkä päivä ajettavana. Tarkoitus oli ajaa Bridgeportista Las Vegasiin Death Valleyn kautta. Matka yllätti minut monella tavalla. Koska Las Vegas on keskellä autiomaata, olin jotenkin ajatellut myös matkan olevan aukeaa autiomaata. Ajoimme kuitenkin tänään paljon vuorten keskellä ja Death Valley vuoristoteineen yllätti todella. Näimme kyllä myös pehmeää hiekkaa ja tasaistakin.

Meillä oli myös suunnitelmissa ottaa hääkuvia Death Valleyssa. Olin nähnyt kuvia suorista, kilometrien mittaisista tienpätkistä, ja halusin olla niissä maisemissa häävaatteissa. Otimme siis häävaatteemme valmiiksi laukuista.

Alkuun näimme lumihuippuja ja karuja maisemia. Pysähdyimme välillä ihailemassa maisemia. Lämpöasteita tällä puolella vuoristoa oli reippaasti, rannikolla meri oli varmastikin pitänyt lämpötilan miellyttävänä. Death Valleyssa lämpötila oli jo yli 50 astetta. Kyse oli todellakin kuolemanlaaksosta, sillä tuo mahdoton kuumuus on tappavaa. Kun ajelimme Death Valleyn vuoristoisilla teillä, jännitimme automme puolesta, nousuissa ilmastointi piti ottaa pois päältä, jotta auto selviäisi nousuista. Alaspäin mennessä taas jarrut kuumenivat ja jouduimme välillä pysähtymään ja jäähdyttämääm niitä. Iltasanomat kirjoittivat samaan aikaan tuosta helteestä jutunkin.

Olimme varustautuneet eväillä mm. pähkinöillä, ja lisäksi meillä oli useampi iso tonkka vettä mukana. Onneksi vesitonkkia ei kuitenkaan normaalia enempää tarvittu, sillä auto kesti matkan ja kuljetti meitä eteenpäin.

 

Löysimme mieluisan tien hääkuvien ottamiselle, kilometrejä pitkä suora tie keskellä karua autiomaata… Puimme hääkuteet tien varressa, järkyttävän kuumassa kelissä. Olimme nähneet tien varsilla varoituskylttejä, jotka varoittivat vaarallisen kuumasta ilmasta. Puimme kuitenkin vaatteet ja aloimme ottamaan kuvia. Ystävämme tulivat ottamaan kuvia aina, kun oli sopiva autoton hetki. Kun tuli auto, menimme takaisin omaan autoon ja ilmastoinnin vaikutusalueelle. Kun tie oli taas tyhjä, otettiin muutama kuva. Kun kuvat oli otettu, vaatteet taas vaihtoon ja matka jatkui.

 

Kun Death Valley oli ohitettu, kävimme syömässä hupaisassa Alien Centerissä Amargosa Valleyssa. Alien Centerin Diner ei laadultaan ollut erikoinen, mutta saimme vatsamme täyteen. Sitten matka jatkui kohti Vegasia. Oli jotenkin hassua, kun ensin ajettiin erämaassa ja sitten oltiinkin useamman kaistan kaupunkimotarilla. Olimme varanneet huoneet Stratosphere Towerin hotellista ja ajaminen hotellille osoittautuikin pikkuisen haasteelliseksi, sillä hotellia ympäröivät tietyöt estivät ajamisen suoraan hotellille. Navigaattori ohjasi koko ajan tietyöreiteille. Lisäksi osa kaduista oli yksisuuntaisia, joten hotellin parkkipaikalle oli vaikea päästä. Hotelli kyllä näkyi, niin lähellä, mutta niin kaukana. Lähdimme kiertämään vähän kauempaa ja pääsimmekin lopulta hotellin parkkihalliin. Hikisinä ja kuumissamme tulimme hotelli-casinon viileään aulaan.

Huoneemme olivat melko korkealla ja huoneesta olikin hienot maisemat kaupungille. Lähdimme vielä pienelle iltakävelylle ja samalla etsimään ruokapaikkaa. Vaikka oli ilta, lämpöasteita oli edelleen hurjasti. Kävelimme pätkän ja tulimme Circus Circus -casinolle, josta löysimme buffet-ravintolan. Ruoka ei ollut mitenkään ihmeellistä, mutta jälkiruokapöytä oli runsas ja herkullinen. Ruuan jälkeen kävelimme takaisin hotellillemme.

Pienen lapsen kanssa matkustelu Vegasissa tuntuu olevan hieman hankalaa. Hotellimme aula on casino, mutta samalla lapsen kanssa ei voi pysähtyä casinon tiloissa edes käytävillä. Pysähtyessämme ottamaan valokuvia tai vessaan, meille tultiin heti sanomaan, että lapsen kanssa ei saa oleilla casinon tiloissa. Voimme siis samantien heittää hyvästit ajatukselle kiertää casinoilla katsomassa ja unohtaa ajatus dollarin laittamisesta pelikoneeseen. Kieltämättä tuntuu hieman tekopyhältä, mutta näillä säännöillä mennään..

Jännittävä ja hieno päivä! Upeat paikat ja maisemat, oltiin korkealla vuorilla ja taas merenpinnan alapuolella. Kilometrien edestä suoraa tietä, sellainen kuumuus, jota en ole kokenut koskaan ennen.