Aihearkisto: Kotimaan elämykset ja kohteet

Piikkiön Linnavuorelta näkyy puoli maailmaa tai ainakin Turun seutua

, kirjoittanut
Vastaa

Lähdimme tänään retkeilemään Piikkiön Linnavuorelle eli Huttalan Linnavuorelle. Lähdimme neljän aikuisen ja yhden 7-vuotiaan porukalla. Ajoimme googlen kertomaan osoitteeseen Lystiläntie 21, josta löytyi tilava parkkipaikka. Parkkipaikalta on noin 300 metrin kävely hiekkatietä luontopolun päähän.

Alueella kulkee luontopolku, joka tekee lenkin ja lisäksi polulta voi poiketa erilaisilla ”kohteilla”. Polun varrelta läytyy mm. rautakautinen muinaislinna, 79 metrin korkeudessa sijaitseva linnavuori, muinaishauta ja muinaisranta. Jos kävelee kaikki kohteet, polulle tulee pituutta noin 7 kilometriä.

Kiersimme pääreitin ja lisäksi kiipesimme linnavuorelle. Kivikkoinen maisema näytti hienolta ja näkymät ylhäältä ulottuivat pitkälle. Ilmassa oli syksyn tuntua, kun ilmeisesti kuivuus oli kellastanut osan kasvustosta.

Söimme eväät ylhäällä ihastellen samalla maisemaa. Reitti ylös ei ole pitkä, mutta en lähtisi kiipeämään ihan pienten lasten kanssa. Myöskään liikuntarajoitteiselle reitti ei sovi. Itsellänikin on huonot polvet, mutta pääsin ylös ongelmitta.

Reissu oli mukava ja reitti mukava muutaman tunnin retkeilylle. Palaamme varmasti reitille uudelleenkin ja silloin käymme myös nuo nyt välistä jääneet paikat.

 

Runkohaapsanen tuli meitä moikkaamaan parkkipaikalla ennen polulle lähtöä.

 

 

Upeat suon värit Torronsuon kansallispuistossa

, kirjoittanut
Vastaa

Teimme eilen päiväretken Torronsuon kansallispuistoon Tammelassa. Reitin pituus on vain noin 9 km, joten mikään hurjan pitkä reitti ei ole kyseessä. Mielestäni kuitenkin hyvä reitti, kun mukana oli 7-vuotias. Pikkumies alkoi vasta viimeisen parin kilometrin aikana kyselemään, koska ollaan autolla. Torronsuon kansallispuiston reitti kulkee Suomen syvimmän suon alueella ja yli puolet reitistä saa ihailla upeaa suomaisemaa.



Torronsuon parkkipaikka sijaitsi Kiljamossa, osoitteessa Somerontie 732, Tammela. Parkkipaikalle oli hyvät opasteet. Onneksemme parkkipaikka ei ollut täysin piukassa autoja, ja koko retken aikana näimme muita ihmisiä vain kourallisen. Lähdimme kiertämään reittiä puomilla suljetun, leveän hiekkapolun puolelta. Tämä polku johdatteli meidät korkealle lintutornille, johon en korkeanpaikankammoisena kyennyt kiipeämään. Tornin yhteydessä oli myös huussit sekä grillauspaikka. 

Perheen miehet kiipesivät korkeaan lintutorniin.

Lintutorni reitin alkupäässä.

Näkymä lintutornista oli komea. (Kuva: Tommi Karhu)

 

Pian lintutornin jälkeen pääsimme pois hiekkapolulta. Tästä kohtaa puuttui opaskyltti, mutta puiden lomasta pilkisti pitkospuut, joten suuntasimme sinne. Pääsimmekin suoraan noin neljän kilometrin suo-osuudelle, jossa olisi saattanut aurinkoisella säällä olla turhankin kuuma. Onneksi lähdimme retkelle hieman viileämmällä kelillä. 

Pitkospuut oli juuri kunnostettu.

 

Suo oli kaunis ja värikäs, näimme monia suon kasveja; suopursua, lakkaa, tupasvillaa jne. Sisiliskoja vilisti pitkospuilla myös kiitettävästi. Matkan varrelle oli rakennettu levähdyspaikkoja. Yhdelle tällaiselle penkille pysähdyimme syömään eväitä. Lapsen kanssa retkeillessä eväät on tärkeä osa retkeä.

Pitkospuut oli kunnostettu tältä osuudelta. Vanhat pitkospuiden raadot olivat vielä valitettavasti kasoina pitkospuiden vieressä ja se pikkuisen pilasi maisemaa. Suolla oli kuitenkin rauhallista ja pysähtelimmekin jatkuvasti ihailemaan milloin mitäkin kasvia tai ötökkää. 

Suoluonto on kiehtovaa.

Lakkoja kypsymässä.

 

Noin puolessa välissä reittiä, metsäpolun varrella on vanha louhos, josta on aikanaan louhittu kvartsia lasituotantoon. Metsäpolku kulki myös mielenkiintoisessa ja vaihtelevassa maisemassa. Loppupuoliskolla sijaitsi myös toinen lintutorni (johon minäkin pystyin kiipeämään) sekä laavu. Lintutornista näimme neljä joutsenta. Loppupään suoalueella pitkospuut olivatkin melko huonossa kunnossa, sillä niitä ei oltu ehditty vielä korjaamaan. Ennen parkkipaikkaa oli vielä noin 1,5 kilometrin metsäpätkä.

Toisen lintutornin maisemaa.

Pitkospuita oli osassa matkaa uusittu.

 

Kaikenkaikkiaan meidän perhe tykkäsi Torronsuon kansallispuistosta. Upea suoluonto ja erämaamainen maisema mataline puineen ja monipuolisine kasvustoineen oli kiintoisa ja rauhoittava. Tulemme tähän puistoon varmaan joskus vielä uudelleenkin. 

Lue lisää Torronsuon kansallispuistosta Luontoon-sivustolta

Pakenimme Kakolan vankimielisairaalasta

, kirjoittanut
Vastaa

Tommi sai syntymäpäivälahjaksi pakohuone-elämyksen hyvässä seurassa. Veljeni vaimoineen antoivat lahjan ja lahjaan sisältyi pakeneminen lahjan antajien seurassa, mikä oli tietenkin mahtavaa. Menimme Turkuun, Kakolan entiseen vankimielisairaalaan.

Pakohuonetta pyörittää Live Exit Games ja pakohuone on alkuperäisessä kunnossa olevissa vankilan selleissä. Kakolan rakennukseen on muuten rakennettu asuntoja, joten kovin paljon ei sellejä ole ilmeisesti säilytetty. Tiedän, että sinne saa ostaa myös ravintolaelämyksiä, joten lienee joitain muitakin sellejä säilytetty.

En paljasta tietenkään pakohuoneen salaisuuksia sen enempää, mutta kerron vähäsen kokemuksesta.

Aluksi katsoimme ohjevideon, jonka jälkeen meidät vietiin selleille. Meidän neljän hengen porukka jakautui kahteen selliin ja ideana oli tehdä yhteistyötä. Toiseen selliin ei näe, mutta katsekontaktin saa peilin kautta. Kommunikointi tapahtuu huutamalla.

Tehtävien ratkaisuun tarvitaan molempien sellien yhteistyötä, sillä molemmissa selleissä oli eri rekvisiittaa ja osa ratkaisuista. Pakohuoneena kokemus oli aika perinteinen pakohuone, mutta muutamia erikoisuuksiakin oli tarjolla. Kaikkinensa käytimme alle kymmenen vihjettä, pari niistä harmitti jälkeenpäin, mutta kaikkea ei vaan voi tajuta.

Tavoitteena on paeta molemmista selleistä, jonka jälkeen pakohuone on ratkaistu. Pääsimme ulos ja aikaa jäi vielä reipas viisi minuuttia eli suorastaan ruhtinaallisesti, heh. Meidän porukka tykkäsi pakohuoneesta ja yhteistyö sujui mahtavasti. Sen voisi sanoa vinkkinä, että kannattaa kommunikoida paljon. Kaikki mitä näkee kannattaa huudella toiselle puolelle ja keskittyä myös kuunteluun. Meidän porukalla ideoita tuli jokaiselta ja saimme ratkaistua monia kohtia aika sujuvasti. Vihjeitäkin kannattaa kohtuullisen helposti pyytää, sillä kaikkea ei välttämättä hoksaa ihan helpolla.

Pakohuoneen jälkeen menimme vielä syömään Woolshed Australian Gastropubiin.
Koko porukka otti saman annoksen, no eipähän tullut annoskateutta. Woolshed on hinta-laatusuhteeltaan kiva paikka. Annokset ovat sopivan kokoisia ja ruoka maistuvaa. Burgeriateria maksoi noin 14€.

Talviretkellä Teijon kansallispuistossa

, kirjoittanut
Vastaa

Minulla ja lapsella oli perjantaina vapaapäivä ja päätimme lähteä pienelle retkelle. Teijon kansallispuisto on meiltä noin puolentunnin ajomatkan päässä, joten sinne suuntasimme. Päätimme mennä sille tutuimmalle eli Matildanjärven reitille.

Talvella Teijolla on rauhallista. Emme nähneet koko aikana kuin kolme ihmistä. Maisema oli myös aivan ihana. Kasvit olivat pienen huurteen peitossa ja järvi oli pienessä jäässä. Pitkospuut olivat pikkuisen liukkaat, mutta ei mitenkään häiritsevästi.

Kävelimme yhteensä vajaa neljä kilometriä pitkospuilla. Lapsi rakastaa pitkospuita ja vaikka paikoin pitkospuut olivat kehnossa kunnossa, pääosin reitti oli näin talvellakin ihan mukavaa käveltävää. Koska nyt ei ole lunta ja on satanut paljon, joissain kohdissa oli reippaasti vettä molemmin puolin pitkospuita. Piti siis olla tarkkana, ettei jalka lipsahda puulta ja kenkä kastu.

Ilma oli mahtava, pikkuisen kirpakka pakkanen ja auringonpaiste. Täydellinen keli retkeilyyn. Oli myöskin ihana kävellä kaikessa rauhassa, niin ettei nähnyt juuri muita ihmisiä. Sinitiainen kävi meitä moikkaamassa muutaman kerran ja korppikin kierteli raakkuen yläpuolellamme.

Suosittelen luontoretkeä myös näin talviaikaan! Jos haluat apua retken suunnitteluun, löydät tietoa reiteistä ja puistosta Luontoon.fi-sivustolta.

 

Alexander Reichsteinin Ajan myötä -näyttely

, kirjoittanut
Vastaa

Salon Veturitallissa oli Alexander Reichsteinin näyttely nimeltä Ajan myötä. Alexander Reichstein (s. 1957) on moskovalaissyntyinen taiteilija, joka on asunut ja työskennellyt Helsingissä vuodesta 1990 lähtien. Reichstein tekee taidetta usein lapsille ja lasten kanssa. Näyttelyt ovat usein interaktiivisia.

Ajan myötä näyttely on ollut jo syyskuusta lähtien Veturitallissa ja tarkoitus on ollut käydä katsomassa se lapsen kanssa. Aika on kuitenkin vaan kulunut, eikä ole tullut mentyä. Nyt näyttely on pikkuhiljaa tulossa loppua kohti, sillä se on enää viikon verran Veturitallissa. Joka kuun ensimmäisenä perjantaina Veturitalliin pääsee ilmaiseksi sisälle, joten viime perjantaina oli hyvä tilaisuus käydä katsomassa näyttely koko perheen voimin. Porukkaa olikin liikkeellä aika paljon, monella varmasti oli sama tilanne, että visiitti oli jäänyt vähän viime tinkaan.

Näyttely sisälsi useamman osion. Ensimmäisenä oli He olivat täällä -osio, joka esittää entisajan ihmisiä, jotka ovat jääneet ikään kuin aaveiksi tai haamuiksi paikalle. Tilassa käytettiin uv-valoa, jolloin tunnelma oli todellakin aavemainen. Visuaalinen tila oli lähes epätodellisen tuntuinen.

Toisessa tilassa oli patsaitten osia ja niistä sai rakennettua oman patsaansa. Löytyi neniä, kuonoja, korvia, käsiä, häntiä jne. Tämä osio oli lapsen kanssa ehkä kaikkein hauskin. Patsaita oli mukavaa rakentaa ja saimmekin pikkumiehen kanssa aikaiseksi komean yksisarvisen krokotiilin tai dinosauruksen tai mikä se nyt sitten olikaan.

Seuraavassa huoneessa oli kirjoista rakennettu labyrintti. Pikkumiestä oli lähes mahdoton saada kävelemään labyrintin läpi, hän olisi halunnut juosta ja piiloutua. Labyrintti oli rakennettu sillä tavalla hauskasti, ettei samaa reittiä tultu takaisin, vaan labyrintti lähti keskeltä uutta reittiä ulos.

Labyrinttihuoneen vieressä oli pieni huone, joka sisälsi pieniä rautalankahahmoja. Hahmot harrastivat ja tekivät eri asioita. Joku hahmo pyöritti hulavannetta, toinen pissasi, kolmas nukkui sängyssä, osa soitti erilaisia soittimia jne.

Viimeisessä huoneessa oli vuodenaikapuu. Puussa oli osio joka kuukaudelle. Huoneessa oli myös pöytiä, joissa oli askartelutarvikkeita. Jokainen sai valita oman pöytänsä ja askarrella jotain, joka kuvaa omaa syntymäkuuta. Askartelut sai sitten ripustaa puuhun oman kuukauden kohdalle. Askartelu on meidän pojan mielipuuhaa tällä hetkellä, siksipä meidän pitikin pysähtyä parissakin eri pöydässä askartelemassa.

Meidän perhe tykkäsi näyttelystä. Pienten lasten kanssa tuollainen interaktiivinen toimi tosi hyvin ja näyttely ei käynyt tylsäksi. Aikuisenakin näyttely oli hauska.

Näyttely on auki vielä 12.1.2020 asti Salon Veturitallissa.