Aihearkisto: Islannin Roadtrip 2018

Vinkit Islannin kiertomatkalle

, kirjoittanut
Vastaa

Teimme kesällä 2018 kiertomatkan Islannissa. Jos haaveissasi on Islannin matka, tässä sinulle muutama vinkki reissua varten.

  1. Hanki hyvä matkaopaskirja

    Hyvä matkaopaskirja antaa sinulle vinkkejä myös niiden perusturistikohteiden ulkopuolelta. Suosittelen Tripsterin Islanti matkaopasta, kirjoittanut Satu Rämö.

  2. Varaa matkaan ainakin kaksi viikkoa

    Islanti on periaatteessa kierrettävissä ympäri melko lyhyessäkin ajassa. Jos kuitenkin haluat nähdä enemmänkin, kannattaa varata riittävästi aikaa. Islannissa on paljon nähtävää ja myös hyvät mahdollisuudet esimerkiksi vaeltamiseen tai muuhun retkeilyyn. Islannissa on myös paljon pieniä ja jopa huonokuntoisia teitä. Matkan kilometrimäärä ei läheskään aina kerro totuutta siitä, kuinka kauan matka paikasta A paikkaan B kestää.

  3. Harkitse matka-ajankohta

    Matka-ajankohta kannattaa miettiä. Kelien puolesta parhaimmat kelit ovat kesäkuukausina kesä-elokuussa. Olen kuullut, että talvellakin Islanti on kaunis. Joka tapauksessa Islannissa ei ole koskaan kuuma ja samalle reissulle mahtuu varmasti monenlaista keliä.

    Talvella osa teistä on suljettu. Kannattaa pitää myös huoli, että auto on talvella etenkin hyvin varusteltu. Sesonkiaikaan kesäkuukausina on kaikista kalleinta matkustaa Islannissa, mutta majoitusmahdollisuuksia on paremmin.

  4. Tee vähintään karkea matkasuunnitelma

    Islannissa on paljon nähtävää, joten suosittelen tekemään vähintään karkean matkasuunnitelman. Suunnittelemalla säästät aikaa paikan päällä. Kun tietää minne haluaa mennä, mitä tehdä ja mitä nähdä, osaa varautua myös oikeanlaisella autolla ja varusteilla.

  5. Budjetoi riittävästi rahaa

    Islanti on kallis maa piste. Etenkin sesonkiaikana. Telttailemalla luonnossa säästät reippaasti rahaa, mutta olet kelien armoilla. Jos et aio telttailla, kannattaa varata riittävästi rahaa. Rahaa nimittäin kulu enemmän kuin kuvittelisi.

  6. Vuokraa hyvä auto

    Islannin tiet voivat olla haasteellisia. Kapeita vuoristoteitä sekä muhkuraisia sorateitä. Näillä teillä haluat, että autosi on kunnossa, renkaat kestävät ja jarrut toimivat. Lisäksi jos haluat ajella F-teillä, tarvitset siihen nelivetoauton. Perusautollakin pystyy tekemään mukavasti reissun monessa paikassa, mutta pidä huoli, että auto on kunnossa. Älä ota siis halvinta vuokra-autoa.

  7. Navigaattori tai tiekartta on hyvä ykköstien ulkopuolella

    Vaikka ykköstie menee näppärästi koko Islannin ympäri, on hyvä tiekartta tai navigaattori hyvä olla olemassa.

  8. Varaa majoitus etukäteen

    Jos et aio  majoittua teltoissa, kannattaa majoitukset varata hyvissa ajoin etukäteen. Telttailu on suosittu tapa majoittua ja Islannissa saakin majoittua melkein missä vain. Jos kuitenkaan telttailu ei kiinnosta, kannattaa majoitukset reissulle varata ajoissa. Ajoissa varaamisen hyvä puoli on se, että silloin pääsee valitsemaan myös edullisempia vaihtoehtoja.

    Islannissa on käytännössä vain kaksi isompaa kaupunkia, muuten kaupungit ovat lähinnä kyliä. Majoitusvaihtoehtojakaan ei näin ollen ole ihan mahdottomasti. Itse koimme Airbnb:n olevan hyvä vaihtoehto, sitä kautta löysimme myös mm. farmimajoitusta.

  9. Pakkaa säänmukaiset varusteet

    Sää vaihtelee Islannissa usein. Samana päivänä voi paistaa aurinko, sataa vettä, rakeita tai lunta. Kannattaa ottaa siis myös sateen ja tuulen kestäviä vaatteita. Kerrospukeutuminen on hyvä ajatus. Kannattaa myös miettiä etukäteen mitä aiot reissussa tehdä ja valita sen mukaisia varustuksia.

  10. Vietä aikaa Reykjavikin ulkopuolella

    Reykjavik on ihan kiva pikkukaupunki, mutta jos haluat nähdä Islannin, lähde Reykjavikin ulkopuolelle. Eteläisessä Islannissa tuntui vielä turisteja riittävän, mutta muualla olikin rauhallisempaa ja sai ajella usein teitä ihan rauhassa.

  11. Pakkaa matkaan seikkailumieltä

    Varaudu mystisiin ja upeisiin maisemiin, satoihin lampaisiin ja mahtaviin kokemuksiin.

Islannin kiertomatka – vesisadetta ja kuumia kylpyjä

, kirjoittanut
Vastaa

Teimme Islannin roadtripin kesällä 2018. Mukana matkassa mieheni Tommi ja 4-vuotias poikani.

12.7.2018

Viimeinen matkapäivä. Lähdimme liikkeelle aikaisin aamusta, sillä matkaa oli vielä jäljellä reippaasti.

Ajelimme jälleen hienojen maisemien läpi kohti Reykjavikia. Olimme päättäneet tehdä vielä yhden pysähdyksen matkalla tai paremminkin olimme päättäneet tehdä pienen koukauksen länteen. Luin nimittäin opaskirjasta, että siellä on pienen pieni luonnon kuumalähde Landrotalaug.

Lähdettä sai pikkuisen etsiä, mutta löysimme sen pienen punaisen hiekkatien päässä. Paikan päällä oli itseasiassa kaksi lähdettä, toinen oli suurempi ja toinen hyvin pieni lähde. Pieni lähde näytti olevan juuri varattuna, joten menimme ensin pientä polkua pitkin suuremmalle lähteelle. Vaihdoin uikkarit päälle, mutta kokeillessani lähteen vettä, se tuntui aivan liian kuumalta. En halunnut mennä lähteeseen.

Samalla huomasimme pienellä lähteellä olleen pariskunnan tekevän lähtöä. Päätimme kokeilla mennä sinne. Lähteelle pääsy vaati puron ylityksen kiviä pitkin hypellen. Ei kastuttu paljoa. Pulahdimme pikkuruiseen lähteeseen, siihen mahtui juuri kaksi ihmistä. Pikkumies ei halunnut kylpeä, joten hän odotteli lähteen reunalla. Ihana kylpy muutoin sateisessa ja viileässä ilmassa ja mahtava päätös reissulle.

Ajelimme vielä pätkän kaupunkiin. Täältä suunnalta piti vielä mennä maksullisesta tunnelista Reykjavikiin. Veimme auton takaisin vuokramoon ja samalla annoin vahvan palautteen järkyttävän huonosta vuokra-autosta, joka oli täysin lahoamispisteessä.

Päästyämme majapaikkaan totesimme matkabudjettimme ylittyneen reippaasti. Kävimme vielä majapaikan lähellä olevassa ravintolassa syömässä burgeriateriat. Majapaikkamme on lähellä lentokenttää ja pyysimmekin respan asiakaspalvelijaa tilaamaan meille aamuksi taksin kentälle.

Kahden viikon aikana ajelimme Islantia 3512 km ristiinrastiin. Mahtava reissu! Pikkumieskin totesi, että ikävä tulee tätä maata! ❤️ Aamulla kohti kotia…

Islannin kiertomatka – kiviä, hylkeitä ja kiukkuisia lintuja

, kirjoittanut
Vastaa

Teimme Islannin roadtripin kesällä 2018. Mukana matkassa mieheni Tommi ja 4-vuotias poikani.

11.7.2018

Koska olemme ajelleet pitkiä päiviä, päätimme tehdä tänään kevyemmän päivän ja ajella vain ”kotikaupunkimme” ympäristöä.

Kävimme enisn katsomassa Pingeyrarin historiallista kivikirkkoa (Þingeyrakirkja). Pingeyrarin kirkko on Islannin ensimmäinen kivikirkko, jokka on rakennettu vuonna 1877. Se on aikanaan korvannut vanhan turvekirkon ja vanhan kirkon arvokkaat tavarat jopa 1200-luvulta siirrettiin uuteen kirkkoon. Emme yrittäneet mennä kirkkoon sisälle, vaan tyydyimme ihailemaan sitä ulkopuolelta. Taivaanvuohi lenteli jossain lähistöllä ja piti hauskaa mäkättävää ääntänsä.

 

Jatkoimme matkaa pientä ja kapeaa hiekkatietä. Tiellä oli tietyin väliajoin levennyksiä, joille pystyi väistämään vastaantulijoita.  Pysähdyimme Borgavirkin vulkaaniselle kukkulalle, joka on aikanaan ollut myös viikinkien linnoitus. Aikamoinen kivikasahan tuo kukkula oli ja siellä sai kulkea varovasti, ettei nyrjäyttänyt nilkkaansa. Maisemat kukkulan päältä olivat hienot.

 

Matka jatkui kiviltä toiselle, kun pysähdyimme seuraavaksi Hvitserkur-kivellä. Kivi näyttää hieman juomassa olevalta lohikäärmeeltä nousuveden aikaan. Laskuveden aikaan kivelle pystyy kävelemään, sillä se seisoo silloin hiekalla. Kivi on monen linnun pesimäpaikka.

Satuimme tulemaan paikalle juurikin laskuveden aikaan. Löysimme näköalatasanteelta pienen polun alas rantaan ja kivelle. Menimme varovasti alas polkua ja kävelimme kivelle. Kiven ympärys ei ollut ihan kokonaan niin sanotusti kuivalla maalla, mutta kivelle pääsi helposti. Kivi oli vaikuttavan näköinen etenkin läheltä katsottuna.

Jatkoimme matkaa hiljaista pikkutietä pitkin. Nälkä alkoi olla ja mietimme onnistuisimmeko bongaamaan jostain paikan, jossa syödä. Nähtiin tien varrella kyltti ravintolasta ja päätimme mennä katsomaan. Tulimme ison rakennuksen tyhjään pihaan, huomasimme viereisestä talosta juoksevan naisen. Kyseessä oli siis jonkun koti ja sen vieressä pitämänsä ravintola.

Menimme ravintolaan sisälle. Seinällä oli ravintolan ruokalista, joka jo ensivilkaisulla näytti todella kalliilta. Emme kehdanneet enää poistua, joten tilasimme edullisimmat kala-annokset meille aikuisille ja lapselle nainen lupasi valmistaa oman annoksen.

Ruoka-annos oli jokseenkin säälittävä. Kaksi kalanpalaa ristissä, pikkuisen perunoita sekä pari kasvista. Lapsen annos koostui pelkistä perunakuutioista. Emme voineet kuin nauraa, kallein syömämme ravintola-anno, mutta ei kylläkään laadukkain. Annoksemme maksoivat 70€/annos.

Olin lukenut juttua hyljekallioista, joilla voisi bongata hylkeitä. Pysähdyimme kallioilla ja ehdimme tekemään pienen lenkin, mutta päätimme poistua pikaisesti paikalta, kun kiukkuinen lapintiira hyökkäsi pääni kimppuun. Taivas oli ajoittain ruuhkaksi asti täynnä lintuja, joten totesimme visiitin olevan riittävä.

Jatkoimme matkaa tietä eteenpäin ja näimme tien varressa merkin hylkeistä. Pysähdyimme ja kävelimme rannalle, oli hieman sateinen keli, mutta emme antaneet sen häiritä. Ja vihdoinkin, näimme hylkeitä. Hylkeet olivat sen verran kaukana, ettei niistä saanut kuvia, mutta näimme miten hylkeet makoilivat kallioilla ja miten osa niistä sukelsi veteen ja uiskenteli siellä.

Jatkoimme kierroksen loppuun ja takaisin ”kotikaupunkiimme”. Ilta muuttui sateiseksi, joten emme enää illalla tehneet mitään ihmeellistä. Matka alkaa lähestyä loppuaan, joten huomaan porukan alkavan pikkuhiljaa potea lievää matkaväsymystä.

Islannin kiertomatka – vierailu länsivuonoilla

, kirjoittanut
Vastaa

Teimme Islannin roadtripin kesällä 2018. Mukana matkassa mieheni Tommi ja 4-vuotias poikani.

10.7.2018

Voimakas tuuli jatkui tänäänkin… Valitettavasti aikamme ei tällä reissulla riitä koko länsivuonojen alueen kiertämiseen, mutta tänään päätimme ajella länsivuonojen alueelle niin pitkälle kuin on päivässä mahdollista.

Ajelimme upeita vuonomaisemia kaikessa rauhassa. Välillä satoi vettä, välillä paistoi aurinko. Tuuli edelleenkin voimakkaasti ja päivä oli pääosin pilvinen. Ihmettelimme rannoilla näkyviä ajopuita. Puut olivat harmaita ja suuria, joten paikallisesta puuttomasta maisemasta ei tuollaisia tukkeja tule. Pohdimme arvoitusta kurvaillessamme kiemuraisia teitä, mistä kaukaa puutavaraa on tuollaiset määrät rantautunut?

Yhtäkkiä Tommi huomasi hylkeen eräillä rantakivillä. Meidän oli pakko tehdä u-käännös ja mennä katsomaan. Lähelle hyljettä ei päässyt, joten tiirailimme sitä tieltä. Hylje oli sen verran kaukana, ettei sitä kovinkaan hyvin erottanut.

Päätimme pysähtyä Holmavikissä syömässä. Emme olleet varsinaisesti päättäneet miten pitkälle ajelemme tänään, mutta toiveissa oli päästä sen verran eteenpäin, että voisi sanoa vuonoilla käyneensä. Kävimme yhdessä ravintolassa syömässä ruuan ja toisessa jälkiruuan.

Jatkoimme matkaa vielä eteenpäin. Holmavik oli viimeinen kaupunki meidän reitillämme ja sen jälkeen ei maisemassa näkynyt kuin muutamia yksittäisiä taloja muuten hyvin karussa ja autiossa maisemassa. Länsivuonoillekaan ei talviaikaan ole asiaa eli siellä asutaan silloin hyvin eristyksissä.

Tiet olivat näin kesäaikaankin välillä hieman arvelluttavia. Osa kapeista hiekkatien pätkistä oli jopa pelottavia serpentiinikurveineen ja pehmeine reunoineen. Olipa jonkun loma meidän kierroksen aikana päättynyt jeepin kanssa katolleen noilla teillä.

 

Ajelimme jälleen lumirajassa ja bongasimme kivikkoista maisemaa, paljon vesiputouksia sekä hylkeen lisäksi ison määrän vesilintuja. Olimme lähteneet liikkeelle hyvin aikaisin aamusta ja takaisin majapaikalla olimme vasta iltamyöhällä. Hyvä päivä!

Islannin kiertomatka – kylpy kuumassa lähteessä

, kirjoittanut
Vastaa

Teimme Islannin roadtripin kesällä 2018. Mukana matkassa mieheni Tommi ja 4-vuotias poikani.

9.7.2018

Oli aika jättää pieni Olafsfjördurin kylä ja jatkaa matkaa. Päivän tavoitteena oli päästä Skagaströndin kaupunkiin muutaman sadan kilometrin päähän.

Tänään päätimme kylpeä kuumassa lähteessä. Olimme kuulleet Grettirslaug-luonnonlähteestä, joka on hieman syrjässä. Oma haaveeni oli löytää kuuma lähde, jossa pääsisimme kylpemään ilman suurtaa ruuhkaa. Lähdimme ajoissa aamulla liikkeelle ja osan matkaa ajelimme jo aiemmilta päiviltä tuttua reittiä. Kun tulimme lähemmäs kuumia lähteitä, tie vaihtui hiekkatieksi. Ajelimme pikkuista hiekkatietä ihaillen upeaa turkoosia merta.

      

Tänään on ollut kova tuuli, paikoin jopa 24 m/s. Auton kanssa oli taas omat haasteensa pysyä tiellä. Lähes tyhjä hiekkatie antoi lupausta rauhallisesta paikasta.

Taivas oli synkkä ja tuuli teki ilmasta melkoisen vilpoisen. Käytiin maksamassa kylpymaksu kahvilarakennuksessa. Samalla alueella oli myös leirintäalue tai ainakin mökkien vuokrausta. Kävimme vaihtamassa uikkarit päälle pukuhuone/suihkukopeissa. Samaan aikaan miesten puolella oli porukka kovaäänisiä ruotsalaisia nuoria miehiä, jotka olivat jo tulossa pois lähteestä, huh… Pihassa oli myös pieni poukama veneineen, melko idyllinen paikka.

Paikalla oli kaksi pyöreää lähdettä ja ne olivat täysin tyhjät. Lähteeseen piti mennä varovasti, sillä lähteeseen johtavat rappuset ja pohjan kivet voivat olla liukkaita. Kieltämättä kuuma lähde tuntui ihanalta kylmässä ja tuulisessa ilmassa, paikoin lähteen pohja tuntui jalkapohjissa jopa polttavalta. Kuuman lähteen vesi on lämmin johtuen maankuoren geotermisestä lammöstä, joka lämmittää pohjavettä.

Pari ihmistä kävi lähteen reunalla kurkkimassa, mutta eivät tarjenneet vaihtaa uikkareita kovan ja kylmän tuulen vuoksi. Yritimme sanoa, että vesi on niin lämmintä, että koleassa ilmassa pulahdus on jopa nautinnollisempaa kuin muuten. Saimme siis juuri sen mitä toivoimme, täysin privaatin kylvyn.

Kylvyn jälkeen päätimme käydä katsomassa kahvilassa olisiko siellä jotain syötävää. Nuori kesätyöntekijä teki meille hodarit ja sen voimin jaksoikin lähteä taas jatkamaan matkaa.

Ajelimme virkistävän kylvyn jälkeen kauniissa maisemissa, välillä pysähdellen mielenkiintoisen näköisissä paikoissa. Yhden pysähdyksen teimme pienessä ”kylässä”, jossa oli kirkko sekä ruohokattoisia rakennuksia.

Islannin maisemiin ei kyllästy, mutta tämä karuus yllättää joka päivä. Lampaita on  todella paljon, niitä on aitauksissa, mutta myös teiden varsilla ja teilläkin. Hevosia näkyy myös aitauksissa ja lehmiäkin silloin tällöin. Olemme koko perhe viihtyneet Islannissa todella hyvin. On ollut kiva ajella rauhassa joka puolella, kun muita autoja näkyy vain silloin tällöin ja varsinkin täällä pohjoisessa on todella rauhallista.

Kova tuuli jatkui koko ajoreittimme ajan ja välillä taivaan täyttivät lähes mustat pilvet. Välillä oli pakko pysähtyä ja tulla ulos autosta ihailemaan maisemia. Tuulen vuoksi pysähdykset jäivät kuitenkin kerrallaan melko lyhyiksi.

          

Seuraava ”kotikylämme” on Skagaströnd, joka on pieni, vajaan 500 asukkaan kaupunki. Olemme varanneet huoneen Airbnb-asunnosta. Asunnossa on yhteensä neljä huonetta sekä yhteisinä tiloina kylppäri, olohuone ja keittiö. Talon omistajat ovat mukavia, ja ovat tuoneet meille jääkaappiin jogurttia ja omien kanojensa munia. Lähellä on hevostila, joka on asunnon omistajan vanhempien. Saimme luvan kävellä halutessamme myös hevostilan mailla.

Ennen talolle tuloa kävimme pikaisesti naapurikylällä kaupassa sekä ravintolassa syömässä. Koko päivä oli mennyt kuitenkin melko köykäisillä eväillä.

 

Islannin kiertomatka – valasristeilyllä

, kirjoittanut
Vastaa

Teimme Islannin roadtripin kesällä 2018. Mukana matkassa mieheni Tommi ja 4-vuotias poikani.

8.7.2018

Aamu valkeni Ólafsfjörðurissa, joka on pieni kalastajakylä Islannin pohjoisvuonoilla. Aikanaan elinkeino tuli sillistä, mutta sitä ei enää alueella ole. 1940-luvulla Olafsfjörduriin parannettiin hevosreitti tieksi ja sen jälkeen kylään on päässyt autolla. 90-luvulla avattiin vasta ensimmäinen tunneli ja 2010 avattiin uusin, silloin meidänkin käyttämät reitit tulivat käyttöön. Vanha tie ymmärtääkseni kulki vuorien välistä ja talvikeleillä oli usein suljettuna. Kylässä on pieni satama, jossa suloisen söpöt kalastusalukset nytkin olivat ankkureissa.

Asumme kylässä erään naisen omistaman talon alakerrassa. Meillä on käytössä kokonainen huoneisto ja tämä nainen asustelee erillisessä asunnossa yläkerrassa. Asunnossa on kaikki mitä tarvitsemme ja viihdymme varmasti hyvin täällä tämän lyhyen vierailumme ajan.

Valasristeilyllä ryhävalaita bongailemassa

Olin aiemmin bongannut erään Reykjavikin infopisteestä saamani opaslehtisen sivulla mainoksen valasristeilystä. Päätimme jo reissun alussa, että pohjoisen puolella voisimme tehdä valasristeilyn, jos siihen tulee mahdollisuus. Kiinnitin siis tuohon mainokseen huomiota, koska risteilyn lähtöpaikka ei ollutkaan valaskaupunki Husavik tai Akureyri. Minulle tuli tuosta mainoksesta hyvä fiilis ja kun säätiedotuskin näytti seuraaville päiville mukavaa keliä, varasin risteilyn. Tänään oli tuon risteilyn aika…

Sinänsä tähän risteilyyn sisältyi riski, sillä risteily lähti Hjalteyrista, joka on kuitenkin ison vuonon varrella. Risteily tehdään siis lähinnä vuonossa. Joskus, jos valaita ei onnistuta bongaamaan, risteily saattaa mennä avomerellekin asti. Jos kelit sen sallivat.

Ajelimme eilisillan reittiä takaisinpäin Hjalteyrin pieneen kalastajakylään. Hjalteyri on entinen sillipitäjä, jossa oli vuoteen 1966 saakka kala- ja öljytehdas. Tehdas oli toiminnassa lähes 30 vuotta. Nykyisin kylässä asuu vain noin 40 ihmistä.

Saavuimme kylän rantaan hieman ajoissa. Ihmettelimme kuinka hiljaista siellä onkaan. Ylhäisessä yksinäisyydessään vanhan kalatehtaan rakennusten edessä seisoi lasinen lipunmyyntikoppi. Risteilyvaraus piti käydä vaihtamassa lippuihin ja samalla kysyin onko risteilylle tulossa paljon porukkaa. Poika naurahti ja sanoi, ei ole tulossa.

Meidät haki eräs nainen mukaansa ja kävelimme kalatehtaan rakennuksiin pukemaan risteilyvarusteet päälle. Pukeuduimme lämpimiin haalareihin, olinkin miettinyt onko varustuksemme turhan kevyt merelle. Nainen kertoi, että meidän lisäksemme risteilylle oli tulossa kapteeni, opas ja kaksi tutkijaa. Tyypillisesti heidän aluksensa on silloin täynnä, kun lähikaupunkien isot valasristeilyt joutuvat keliolosuhteiden vuoksi tuomaan asiakkaansa tänne. Ihan huippua! Saimme siis lähes yksityisen risteilyn.

 

Risteilymme tehtiin vanhalla kalastusaluksella. Näimme jonkin matkan päässä risteilemässä toisenkin aluksen ja sen kannella turistit kököttivät kuin sillit suolassa, aivan vieri vieressä. Huokasimme helpotuksesta, meillä oli kyllä todella hyvä tuuri.

   

Olimme onnekkaita myös valaiden suhteen. Näimme parin tunnin risteilyn aikana ryhävalaan viisi kertaa, myös sen upean pyrstön heilautuksen, vaikka sitä emme onnistuneet valokuvaan nappaamaankaan. Aluksella meille tarjottiin myös kuumaa kaakaota ja pullaa.

Wikipedian mukaan 25-48 tonnia painava ja 12-18 metriä pitkä ryhävalas kuuluu uurteisvalaiden heimoon. Ryhävalasta tavataan kaikilla merillä ja ne pitävät erityisesti matalista rannikkovesistä. Ryhävalas tekee pitkiä ruoka- ja lisääntymisvaelluksia ja uikin vuodessa noin 25 000 kilometriä. Se syö krillejä, kalaparvia ja myös pieneläinplanktonia.

Ryhävalas pyydystettiin ihmisen toimesta 1900-luvun alussa lähes sukupuuttoon ja laji rauhoitettiin vuonna 1966. Sen jälkeen kanta on kasvanut pikkuhiljaa ja nykyisin ryhävalaita arvioidaan olevan noin 25 000. Ihmisestä on edelleen ryhävalaille haittaa rannikkovesien lisääntyneen toiminnan ja kilometrien pituisten kalaverkkojen vuoksi.

 

Risteilyn jälkeen söimme ehkä maailman parhaan kala-/äyriäiskeiton kylän ravintolassa. Ja jälkkäriksi suklaakakkua.

Vuonokyliä ristiin rastiin

Loppupäivän päätimme ajella muita pohjoisosan vuonokyliä. Tutustuimme mm. matkan varrella sijaitsevaan Dalvikiin. Ajoimme takaisin kotikyläämme ja päätimme jatkaa siitä matkaa ylöspäin, olimme kuulleet, että Siglufjörðurin kylässä on parhaillaan musiikkifestivaalit. Päivän jännityksen saimme kilometrien pituisista tunneleista, joista jännin oli yksikaistainen, yli 4 km pitkä tunneli. Siglufjördurin kylä oli hieman isompi kuin meidän kylämme ja teimme sen keskustassa pienen kävelylenkin.

Kun saavuimme takaisin omaan kotikyläämme, kävelimme vielä hetken sen keskustaa kierrellen ja kävimme kaupassa ostamassa ruokaa. Illalla olikin luvassa majapaikassa valmistetut nakkileivät. Tämä oli muodostunut päivien mittaan edulliseksi majapaikka-ateriaksi.

Mahtava päivä! Huomisen suunnitelmana jatkaa matkaa ja ehkäpä löydämme kuuman lähteenkin, johon pulahtaa.

Islannin kiertomatka – laavamuodostelmia ja kraattereita

, kirjoittanut
Vastaa

Teimme Islannin roadtripin kesällä 2018. Mukana matkassa mieheni Tommi ja 4-vuotias poikani.

7.7.2018

Tämän päivän matkakertomus on jaettu kahteen kirjoitukseen. Tämä kirjoitus on kakkososa. Edellisessä kirjoituksessa kävimme Hveririn avaruusmaisemissa ja Grjótagján luolalla, nyt jatkamme matkaa Myvatnin järven ympäristön muihin kohteisiin.

Hverfjallin kraatteri – iso kasa tuhkaa

Hverfjallin tai toiselta nimeltään Hverfellin kraatterille suuntasimme seuraavaksi. Jätimme auton noin kilometrin päähän kraatterista, sillä pikkutie perille vaikutti autollemme liian rajulta. Loppujen lopuksi tienpätkän olisi varmasti voinut ajaakin, kun muutamasta pahemmasta paikasta olisi ensin päässyt yli. Ei meitä kuitenkaan tuo kilometrin kävely haitannut.

Hverfell on tulivuori, joka purkautui runsas 2500 vuotta sitten. Kraatterin reunalle ylös pääsee kiipeämään sorapolkua pitkin. Kraatterin halkaisija on noin kilometri ja sen reunalla kiertävällä polulla voi kävellä koko tulivuoren ympäri. Kraatterin kiertävä polku on reipas kolme kilometriä.

Sorapolkua kraatterille kiipeäminen oli yllättävän raskasta ja tottakai polku oli pidempi kuin miltä se alhaalta katsottuna näytti. Itselleni korkeat paikat ovat pikkuisen heikko kohta. En erityisemmin tykkää niistä, mutta jostain syystä löydän itseni useinkin kiipeämästä jonnekin korkealle. Olenkin monesti nauranut, että onko tämä nyt sitä epämukavuusalueelle menemistä? Minulla ei ole myöskään mitenkään kauhean hyvä kunto, mutta usein tulee siltikin rääkättyä itseäni kaikenlaisilla kummallisilla ”urheilusuorituksilla”. Minusta kuoriutuu aina lomalla sellainen aktiivimatkailija, että välillä hymyilyttää.

Polku ylös kraatterille ei ole kovinkaan jyrkkä, eikä irtokiviä tarvitse pahemmin pelätä. Sinne siis voi hyvin kiivetä, vaikka korkeat paikat hieman pelottaisivatkin. Polku on myös kohtuullisen leveä, joten ei tarvitse huolehtia muista kulkijoista, sillä ohittamaan pääsee oikein hyvin. Kiipesimme ylös saakka, mutta emme nähneet tarpeelliseksi lähteä kiertämään koko kraatteria.

Hverfell on muodostunut ymmärtääkseni tefrasta eli pyroklastisesta tuhkasta. Kun tulivuori purkautuu, saattaa siitä syntyä purkauspilvi, jossa on sekoitus tuhkaa, pisaramuotoisena sulaa laavaa sekä purkauskaasuja. Tämä seos on nimeltään tefra. Tefrapilvi syntyessään liikkuu hurjaa vauhtia ja on lämpötilaltaan monta sataa astetta eli tappaa reitiltään kaiken elävän. Tefraa on kulkeutunut purkauksen aikana toki myös muualle Myvatn-järven alueelle. Tiesitkö muuten, että pyroklastinen pilvi hautasi aikanaan myös esim. Pompeijin kaupungin Italiassa.

Kun päivän urheilusuoritus oli tehty, päätimme jatkaa matkaa. Koska päivästä oli tulossa pitkä, olimme todenneet jo etukäteen, että ihan kaikilla nähtävyyksillä emme pysty pysähtymään. Ja sehän se idea onkin, teemme oman näköisen reissun, se on meidän matkamme. Matkustaessa on syytä hyväksyä se, että jos ei käytettävissä ole rajattomasti aikaa ja rahaa, tulee kohteesta nähtyä vain murto-osa, eikä siitä kannata murhetta kantaa.

Näimme ajellessamme eteenpäin Dimmuborgirin laavakentän omituisen muotoiset kivet. Emme kuitenkaan pysähtyneet ja käyneet tutustumassa niihin tarkemmin tällä kertaa. Sinällään paikka olisi ollut mielenkiintoinen ja varsinkin Game of Thrones fanin ehdoton visiittipaikka. Laavakentillä kuvattiin nimittäin kyseistä sarjaa ja tuo alue oli sarjassa Mance Rayderin villien leiri.

Höfdin puisto kuin suoraan sadusta

Yksi varmasti pikkuisen huomaamaton ja väheksyttykin nähtävyys on Höfði. Höfdin vehreässä puistossa voi nähdä järvessä erikoisia laavamuodostelmia. Pysähdyimme pienelle parkkipaikalle, jonka reunassa seisoi myös huussi. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla! Olimme ottaneet tavaksi käydä vessassa joka kerta, kun näimme missään vessan. Koskaan ei voinut tietää milloin seuraava vessa ilmaantuisi, joten vessan olemassaolo piti hyödyntää, vaikka ei niin kauhea hätä olisi ollutkaan. Varsinkin lasten kanssa matkatessa pitkiä reissuja, kannattaa jokainen vessa huomioida.

Lähdimme kulkemaan vihreää polkua pitkin, keskellä kaunista luontoa. Oli jotenkin outoa kävellä kasvillisuuden ympäröimänä puiden keskellä, kun olimme kuitenkin nähneet koko päivän vain karuja laavakiven, tuhkan ja mudan kuorruttamia maisemia. Meitä hieman harmitti, ettei mukana ollut eväitä, sillä sen parempaa eväiden syömispaikkaa en olisi voinut kuvitella. En olisi oikeastaan yhtään yllättynyt, jos polulla olisi vastaan kävellyt pieni menninkäinen, niin sadunomaiselta tuo polku välillä näytti.

Kävelimme rauhassa koko luontopolun ja näimme myös järvessä seisovat laavamuodostelmat. Siellä ne kököttivät hiljaisuudessa, järvenpintaa rikkoi vain sorsapesueen uintiharjoitukset. Koko kierroksella näimme vain pari ihmistä, se oli poikkeuksellista verrattuna muihin kohteisiin.

   

Skútustaðagígarin pseudokraatterit

Skútustaðagígarin pseudokraatterit olivat tämän päivän viimeinen suunniteltu pysähdyspaikka. Keli oli muuttunut taas pilviseksi ja näytti siltä, että kohta saattaisi tulla sade.

Skútustaðagígarin pseudokraatterit ovat suurimmat pseudokraatterit Islannissa ja ne, kuten kaikki muukin täällä, ovat hyvin mielenkiintoisia luonnon ilmiöitä. Pseudokraatterit syntyivät noin 2300 vuotta sitten Lúdentaborgirin ja Þrengslaborgirin purkauksessa. Pseudokraatterit ovat syntyneet, kun kuuma laava on törmännyt kosteaan pintaan kuten järveen tai suohon. Pseudokraattereiden rakennusaineena on ollut myös tefraa, josta ylempänä kerroinkin.

Pseudokraatterit ovat niin sanotusti juurettomia, joka tarkoittaa, että se on vulkaaninen kraatteri ilman sitä aukkoa, josta laava purkautuu. Eli niinsanottu kanava magmalle puuttuu. Jostain syystä minulle tulee tästä mieleen nykyinen rakentamisen laatu. Tässä on ikäänkuin talo, johon unohdettiin rakentaa viemärit. Heh, mikä mielikuva!

Kaikille kraattereille ei pääse, mutta muutaman kraatterin alueelle on rakennettu kävelyreitit. Kraatterit ovat eri kokoisia ja syvyisiä, kuitenkin melko loivarinteisiä. Toisten kraatterien pohjalla lilluu vettä, osa on heinikon peittämiä. Monet Islannin nähtävyydet sijaitsevat yksityisten mailla, niin näyttivät nämäkin olevan, sillä keskellä aluetta oli lammasaita ja portti.

Voin kuvitella miten hienolta pseudokraatterit näyttäisivät ylempää esim. helikopterista katseltuna. Kyllähän niitä näinkin toki katseli. Sopivasti kierroksemme loppuvaiheessa alkoi sitten sataa, joten suuntasimme autolle.

Ajaessamme eteenpäin törmäsimme vielä kyltteihin, joita emme voineet ohittaa. Nimittäin hyvin lähellä tietä oli Goðafossin vesiputous, jota kutsutaan jumalten vesiputoukseksi. Päätimme piipahtaa katsomassa, vaikka ilma olikin sateinen ja vilpoinen. Vesiputoukset ovat siitä mahtavia, että niiden jylinä on korviahuumaavaa ja lisäksi ne saavat maankin vavahtelemaan. Siinä liikkuu vettä sellaisella voimalla, ettei pieni ihminen pysty sen voimaa edes kuvittelemaan.

Alkoi olemaan jo aika myöhä ja matkaa seuraavaan majapaikkaan vielä jäljellä. Ensin ajelimme pohjoisen pääkaupunkiin Akureyriin, joka on sen verran iso kaupunki, että siellä on jopa liikennevaloja. Akureyri on Reykjavikin lisäksi ainoa suurempi kasvukeskus ja siellä asuu reipas 17 000 ihmistä. Akureyrissa on iso satama, johon tulee ja josta lähtee isoja matkustusaluksia. Emme pysähtyneet kaupunkiin sen enempää, vaan jatkoimme matkaa eteenpäin.

Akureyrista matka jatkui vielä pohjoiseen vuonomaisemia. Ennen seuraavaa kotikyläämme Olafsfjörduria oli myös jännittävä tunneli. Tunnelissa oli vain yksi kaista ja etelän suunnasta tuleva väistää. Tunnelissa oli muutaman sadan metrin välein levikkeitä, jonne pääsi väistämään vastaantulijoita. Pimeässä tunnelissa oli vaikea arvioida välimatkoja, joten välillä tuli väistettyä vähän liiankin aikaisin. Kohtuullisen jännää koko päivän pitkän ajomatkan jälkeen!

 

Pari seuraavaa yötä vietämme meren rannalla, pienessä Olafsfjördurin kylässä, jossa meillä on oma huoneisto. Tänne tullessamme näin myöhään sunnuntai-iltana emme tajunneet, että kauppa oli jo mennyt kiinni. Meillä ei ollut oikeastaan mitään syötävää jäljellä ja kylän ainoa kahvilakin oli menossa kiinni. Onneksi kahvilassa säälivät meitä sen verran, että saimme ostettua vielä kakut ja sillä pärjäämmekin sitten huomiseen.

 

Islannin kiertomatka – Hverir, matka avaruuteen

, kirjoittanut
Vastaa

Teimme Islannin roadtripin kesällä 2018. Mukana matkassa mieheni Tommi ja 4-vuotias poikani.

7.7.2018

Tänään oli aika jättää ihana farmi ja jatkaa taas matkaa. Tänään suunnitelmissa oli ajella ympäri Myvatnin järveä ja sen nähtävyyksiä. Tarkoitus oli päätyä illalla seuraavaan majapaikkaamme Ólafsfjörðurin kylään Islannin pohjoisosissa.

Ajellessamme aamulla kohti Myvatnin järveä, päätimme ajella 901 tien kautta, sillä sitä oli opaskirjassa suositeltu. Opaskirjassa kerrottiin, että 901:ltä kääntyvän sivutien varrelta löytyy joku ihana pannukakkukahvila. 901-tie olikin huonokuntoinen hiekkatie, joka vei meidät täysin keskelle ei mitään. Sivutie oli merkattu F-tieksi eli sinne ei voinut tavallisella henkilöautolla mennä. Saimme ajella ylhäisessä yksinäisyydessä, hissunkissun hiljakseen. Koko aikana vastaan tuli vain yksi auto, ja sen verran korvessa oltiin, ettei kännyköissäkään ollut kenttää. Siellä ajaessa tuli mietittyä taas pikkukoslan toimivuutta. Mitäs jos tuo ihana kulkupelimme olisi päättänyt irtisanoa sopimuksensa tuolla puhelimen kentän ulottumattomissa. Rengasrikkokin olisi ollut soratiellä noilla tapporenkailla täysin mahdollinen. Taas kerran tuli mieleen, että miksi en tarkistanut renkaiden kuntoa vuokraamon pihalla.

901-tien loppupäässä oli vihdoin asfaltoitu pätkä ja siellä ilmeisesti joku turistipysäkki. Turistipysäkillä oli kahvila ja putiikki sekä kirkko ja nurmikkokattoisia rakennuksia. Se oli siis selkeästi joku nähtävyys, mutta bussit toivat turistit ykköstieltä vain tuon asfaltoidun pätkän verran 901:lle, jossa sitten tekivät u-käännöksen palatakseen takaisin ykköselle. Koska pannukakut olivat jääneet väliin, söimme kahvilassa vohvelit ja kävimme kurkkaamassa myös kirkkoa.

Utopistiset avaruusmaisemat

Lähestyessämme Mývatnin järveä ja noustessamme erästä jyrkkää rinnettä ylöspäin, huomasimme jotain alhaalla. Meidän oli pakko tehdä seuraavalla levähdysalueella u-käännös ja mennä takaisin. Tulimme parkkipaikalle ja edessämme oli mystisin näky mitä voi mielessään kuvitella.

Olimme tulleet Hveraröndin alueelle, jota kutsutaan myös Hveririn alueeksi. Hverir on geoterminen alue, jonka avaruusmaisema hätkähdyttää. Maanpinnassa näkyvät keltaisen, valkoisen ja oranssin värit, saven väriset mutakuopat pulppuavat ja joka puolella höyryää. Ilmassa leijuu rikin löyhkä, se muistuttaa vähän mädän kananmunan hajua. Maisemaa on vaikea sanoin kuvata, se on kuin olisi matkustanut hetkessä raketilla jollekin vieraalle planeetalle.

Hveririllä on merkattu polkuja, joita pitkin voi kulkea mutakuoppien väleissä. Polkuja joudutaan siirtämään sen mukaan, minne mutakuoppa syntyy pulppuamaan. Mutakuoppien pulppuava muta on kuumaa, joten liian lähelle kuoppia ei kannata mennä.

Game of Thronesin maisemissa – Grjótagján luola

Seuraavaksi matkasimme Grjótagján luolalle. Luolasta löytyy terminen lähde, jota aikanaan 1700-luvulla alueella asunut lainsuojaton Jón Markússon käytti kylpemiseen. 1970-luvulle saakka luola oli suosittu kylpypaikka, mutta vuosien 1975-1984 purkauksien aikana luolan veden lämpötila nousi yli 50 asteeseen. Nykyisin lämpötila on jälleen laskussa ja on jo alle 50.

Luolan suuaukko löytyi helposti, sillä se oli heti pienen parkkipaikan lähellä. Parkkipaikalta löytyi infokyltti, joten paikasta ei voinut erehtyä. Luola ei ole syvä, vaan sinne pääsee muutamalla askeleella sisälle. Menin alas luolaan, mutta en kokeillut veden lämpötilaa. Vesi oli upean sinistä ja luolan pohjan jokainen kivi näkyi selvästi kirkkaassa vedessä.

Käyskentelimme hetken myös luolan ympäristössä. Mannerlaattojen liikkeestä syntynyt halkeama näytti hurjalta. Väkisinkin tuli mietittyä minkälaisia voimia tarvitaan, että maan pinta halkeaa noin.

 

Pienenä nippelitietona kerrottakoon, että Game of Thronesin kolmannen kauden viidennessä jaksossa olleen Jon Snown ja Ygritten rakastelukohtauksen piti olla kuvattu alunperin täällä. Harjoituskuvaukset järjestettiinkin Grjótagján luolassa, mutta luolan vesi oli liian kuumaa ja liian kirkasta (Ygritten sopimus ei olisi sallinut niin paljon näkyvyyttä nakuna), joten kohtaus kuvattiin lopulta studiossa.

Jatkan Myvatnin alueen kierroksen tarinaa seuraavassa kirjoituksessa, jotta tekstistä ei tule liian pitkä…

 

Islannin kiertomatka – lumihuippuja ja lunneja

, kirjoittanut
Vastaa

Teimme Islannin roadtripin kesällä 2018. Mukana matkassa mieheni Tommi ja 4-vuotias poikani.

6.7.2018

Päivän toinen vierailukohteemme oli Bakkagerdi eli Borgarfjörður Eystri. Bakkagerdin asukasluku on noin 100. Kylään pääsee vuorten yli pikkuisen huonokuntoista, kiemurtelevaa hiekkatietä pitkin. Talvisin kylä on täysin eristyksissä, eikä sinne pääse autolla. Islantilainen elokuva Heartstone on kuvattu Bakkagerdissa.

Matka jännitti minua hieman, sillä niin kuin olen aiemmin kertonut, meillä on allamme maailman huonoin auto. Olin lukenut tuosta vuoristoreitistä juttuja, eivätkä ne jutut jännitystäni ainakaan helpottaneet. Lähdimme kuitenkin ajelemaan ja pääsimme kokemaan huonon soratien heti alkuunsa, sillä pääsimme heti reitin alussa ajelemaan kilometrikaupalla todella pehmeää soratietä. Tiellä ajeli juuri lana, ja lanaus oli muuttanut tienpinnan todella pehmeäksi. Olipa yksi tankkiauto keikahtanut ojaan ajaessaan liian reunaan.

    

Tie parani onneksi jossain vaiheessa ja pääsimme lisäämään hieman vauhtia. Matka Bakkagerdiin ei ollut ollenkaan niin paha kuin minkälaisen kuvan siitä oli saanut. Toki kapeilla vuoristoteillä oli syytä ajella varovasti, varsinkin kun kyseessä oli soratie. Matka sujui kuitenkin mukavasti ja saavuimme vuorten taakse kylään. Luin matkaopaskirjasta, että tässä kylässä asustelee suuri lunniyhdyskunta, ja nyt tavoitteena oli bongata vihdoin noita sympaattisia lintuja lähempää. Vestmannasaaren lunnit on kuulemma metsästämällä saatu niin säikyiksi, että niitä ei siellä niin hyvin enää bongaile.

Upeat lunnit

Päätimme heti alkuun ajella katsomaan lunneja. Kylän keskustasta piti ajella vielä eteenpäin ihan tien 94 päähän asti. Siellä oli pieni satama ja lunniyhdyskunnan koti. Löysimme hyvin perille ja kiipesimme jännittyneinä kallioille johtavia rappusia. Rappusten päässä oli kuvauskoppi, joka oli ihan pesien vieressä. Sinne meneminen maksoi ja meillä ei valitettavasti ollut yhtään käteistä mukana. Mutta rappuset johtivat eteenpäin näköalatasanteelle, jonka päältä lunneja oli myös mahdollista bongata. Näimme lunneja joka puolella, kun ne kävivät pesäkoloissaan ruokkimassa poikasiaan. Nuo pienet pikkuisen pingviiniltä näyttävät, kirjavanokkaiset linnut ovat todella sympaattisia, niitä olisi tuijotellut mielellään vaikka kuinka pitkään.

Lunnit elävät isoissa yhdyskunnissa

Lunni on noin 30 cm mittainen lintulaji, joka elää suurissa yhdyskunnissa ja pesii kallioiden halkeamissa ja koloissa. Aikanaan 1800-luvulla lunnien määrä romahti lintujen ja munien metsästyksen myötä. Nykyään kuulemma lunnien määrä on vähentynyt jälleen, tällä kertaa syynä ovat rotat. Täällä upeassa syrjäisessä paikassa lunneja kuitenkin näytti olevan ja niitä ilmeisesti myös suojellaan.

Kesä tuo vilskettä kylään

Lunnibongailun jälkeen ajelimme takaisin kylään. Päätimme katsoa löytyisikö jostain ruokapaikka. Löysimme ruokapaikan, josta saimme ruokaa… Yllätys yllätys, taas hampurilaisia ja ranskalaisia! Olemme syöneet todella epäterveellistä ruokaa tällä reissulla, koska ravintolahinnat ovat aika korkeat ja yllättäin edullisimmat annokset ovat juurikin näitä epäterveellisiä ruokia. Olemme koittaneet pysyä matkabudjetissa syömällä mahdollisimman edullisesti.

Juttelimme ravintolan tarjoilijan kanssa. Hän oli kotoisin kylästä, mutta asui nykyisin Reykjavikissa. Nyt kaveri asui kesän Bakkagerdissä ja oli töissä isänsä ravintolassa.

Syrjäisen sijainnin vuoksi moni jättää menemättä tuohon sympaattiseen kylään. Mielestämme retki oli kuitenkin onnistunut. Näimme lunnit ja näimme huikeita maisemia. Kesäisin kylässä järjestetään kuulemma myös musiikkifestivaali, joka tuo kylään parituhatta ihmistä. Takaisintulomatkalla pysähdyimme vielä ihailemaan upeita maisemia. Onnistuimme tänään hienosti välttelemään sateet, näimme pilviä, mutta sade ei meitä häirinnyt koko päivänä.

 

Islannin kiertomatka – boheemi Seyðisfjörður

, kirjoittanut
Vastaa

Teimme Islannin roadtripin kesällä 2018. Mukana matkassa mieheni Tommi ja 4-vuotias poikani.

6.7.2018

Aamusella oli kiva herätä keskellä Islannin luontoa ja nähdä lampaita pihalla, kun katsoo ulos ikkunasta. Tämä paikka on vain niin upea! Voin kyllä uskoa, ettei elämä täällä maaseudulla ole aina helppoa, mutta näin lomailumielessä täällä sielu lepää.

Tämän päivän ohjelmassa oli pari pientä kylää koilisella rannikolla. Tarkoituksena oli tehdä majapaikastamme päiväretkiä ja tulla sitten takaisin illalla. Olin lukenut Satu Rämön Islanti-oppaasta näistä pienistä kylistä itärannikolla ja halusimme lähteä käymään visiitillä. Jaan nämä retket kahteen eri blogikirjoitukseen, tässä kirjoituksessa aamupäivän ajeluita.

Aamusella katseltiin sääennusteita ja tehtiin sen perusteella suunnitelma. Aikamoiseksi sääennustehifistelyksi meni, sillä katselimme tarkkaan sateen aikatauluja ja suuntaa. Ennusteiden perusteella päätimme käydä ensin taiteilijoiden boheemissa Seyðisfjörðurissa. Kylässä asuu vajaa 700 ihmistä, ja alue on kerännyt asukkaikseen paljon taiteilijoita. Kylän pienestä väkiluvusta huolimatta siellä on paljon palveluita, jopa kaksi elokuvateatteria. Seyðisfjörðurissa on myös satama ja sinne tuleekin risteilyaluksia muualta, lähinnä kai Tanskasta. Tämä satama on ymmärtääkseni ainoa satama Islannissa, jonne pääsee laivalla autolla. Tiesittekö muuten, että Ylenkin esittämä islantilaissarja Loukussa sijoittuu juuri tänne, ja on osaksi myös kuvattu täällä.

Matka Seyðisfjörðuriin kulki upeiden maisemien läpi. Ajelimme kylään hienojen lumihuippujen yli ja alas vuorien juurelle. Seyðisfjörður sijaitsee 18 km pitkän vuonon pohjukassa ja talviaikaan on ilmeisestikin välillä vaikea päästä sinne vuorten yli.

Kylään tultuamme päätimme tehdä pienen kävelyretken alueella. Värikkäitä puurakennuksia ja ympärillä vuoret, pienelle kirkolle johti katuun maalattu ”räsymatto”. Seyðisfjörðurissa ei ollut avoinna vielä kahviloita tai ravintoloita, kello oli kuitenkin jo sen verran, että nälkä kurni. Päätimme käydä kaupassa etsimässä jotain syötävää. Löysimmekin paistopisteestä pikkupitsoja tarjouksella, ei hullumpaa! Ruoka on täällä hyvin kallista, varsinkin ulkona syödessä, joten tarjouspitsat olivat tervetulleita.

Kun kylä oli nähty, lähdimme ajelemaan jälleen vuorten yli. Pikkukoslamme aiheutti minulle aina ylimääräisiä sydämentykytyksiä, kun piti lähteä kiipeämään jyrkkiä teitä ylöspäin. Toistaiseksi ajelu on mennyt ihan ok, ellei paria auton sammumista jyrkässä ylämäessä lasketa.

Jatkan päivän reissun tarinointia seuraavassa kirjoituksessa…