Piikkiön Linnavuorelta näkyy puoli maailmaa tai ainakin Turun seutua

Lähdimme tänään retkeilemään Piikkiön Linnavuorelle eli Huttalan Linnavuorelle. Lähdimme neljän aikuisen ja yhden 7-vuotiaan porukalla. Ajoimme googlen kertomaan osoitteeseen Lystiläntie 21, josta löytyi tilava parkkipaikka. Parkkipaikalta on noin 300 metrin kävely hiekkatietä luontopolun päähän.

Alueella kulkee luontopolku, joka tekee lenkin ja lisäksi polulta voi poiketa erilaisilla ”kohteilla”. Polun varrelta läytyy mm. rautakautinen muinaislinna, 79 metrin korkeudessa sijaitseva linnavuori, muinaishauta ja muinaisranta. Jos kävelee kaikki kohteet, polulle tulee pituutta noin 7 kilometriä.

Kiersimme pääreitin ja lisäksi kiipesimme linnavuorelle. Kivikkoinen maisema näytti hienolta ja näkymät ylhäältä ulottuivat pitkälle. Ilmassa oli syksyn tuntua, kun ilmeisesti kuivuus oli kellastanut osan kasvustosta.

Söimme eväät ylhäällä ihastellen samalla maisemaa. Reitti ylös ei ole pitkä, mutta en lähtisi kiipeämään ihan pienten lasten kanssa. Myöskään liikuntarajoitteiselle reitti ei sovi. Itsellänikin on huonot polvet, mutta pääsin ylös ongelmitta.

Reissu oli mukava ja reitti mukava muutaman tunnin retkeilylle. Palaamme varmasti reitille uudelleenkin ja silloin käymme myös nuo nyt välistä jääneet paikat.

 

Runkohaapsanen tuli meitä moikkaamaan parkkipaikalla ennen polulle lähtöä.

 

 

Upeat suon värit Torronsuon kansallispuistossa

Teimme eilen päiväretken Torronsuon kansallispuistoon Tammelassa. Reitin pituus on vain noin 9 km, joten mikään hurjan pitkä reitti ei ole kyseessä. Mielestäni kuitenkin hyvä reitti, kun mukana oli 7-vuotias. Pikkumies alkoi vasta viimeisen parin kilometrin aikana kyselemään, koska ollaan autolla. Torronsuon kansallispuiston reitti kulkee Suomen syvimmän suon alueella ja yli puolet reitistä saa ihailla upeaa suomaisemaa.

Torronsuon parkkipaikka sijaitsi Kiljamossa, osoitteessa Somerontie 732, Tammela. Parkkipaikalle oli hyvät opasteet. Onneksemme parkkipaikka ei ollut täysin piukassa autoja, ja koko retken aikana näimme muita ihmisiä vain kourallisen. Lähdimme kiertämään reittiä puomilla suljetun, leveän hiekkapolun puolelta. Tämä polku johdatteli meidät korkealle lintutornille, johon en korkeanpaikankammoisena kyennyt kiipeämään. Tornin yhteydessä oli myös huussit sekä grillauspaikka. 

Perheen miehet kiipesivät korkeaan lintutorniin.

Lintutorni reitin alkupäässä.

Näkymä lintutornista oli komea. (Kuva: Tommi Karhu)

 

Pian lintutornin jälkeen pääsimme pois hiekkapolulta. Tästä kohtaa puuttui opaskyltti, mutta puiden lomasta pilkisti pitkospuut, joten suuntasimme sinne. Pääsimmekin suoraan noin neljän kilometrin suo-osuudelle, jossa olisi saattanut aurinkoisella säällä olla turhankin kuuma. Onneksi lähdimme retkelle hieman viileämmällä kelillä. 

Pitkospuut oli juuri kunnostettu.

 

Suo oli kaunis ja värikäs, näimme monia suon kasveja; suopursua, lakkaa, tupasvillaa jne. Sisiliskoja vilisti pitkospuilla myös kiitettävästi. Matkan varrelle oli rakennettu levähdyspaikkoja. Yhdelle tällaiselle penkille pysähdyimme syömään eväitä. Lapsen kanssa retkeillessä eväät on tärkeä osa retkeä.

Pitkospuut oli kunnostettu tältä osuudelta. Vanhat pitkospuiden raadot olivat vielä valitettavasti kasoina pitkospuiden vieressä ja se pikkuisen pilasi maisemaa. Suolla oli kuitenkin rauhallista ja pysähtelimmekin jatkuvasti ihailemaan milloin mitäkin kasvia tai ötökkää. 

Suoluonto on kiehtovaa.

Lakkoja kypsymässä.

 

Noin puolessa välissä reittiä, metsäpolun varrella on vanha louhos, josta on aikanaan louhittu kvartsia lasituotantoon. Metsäpolku kulki myös mielenkiintoisessa ja vaihtelevassa maisemassa. Loppupuoliskolla sijaitsi myös toinen lintutorni (johon minäkin pystyin kiipeämään) sekä laavu. Lintutornista näimme neljä joutsenta. Loppupään suoalueella pitkospuut olivatkin melko huonossa kunnossa, sillä niitä ei oltu ehditty vielä korjaamaan. Ennen parkkipaikkaa oli vielä noin 1,5 kilometrin metsäpätkä.

Toisen lintutornin maisemaa.

Pitkospuita oli osassa matkaa uusittu.

 

Kaikenkaikkiaan meidän perhe tykkäsi Torronsuon kansallispuistosta. Upea suoluonto ja erämaamainen maisema mataline puineen ja monipuolisine kasvustoineen oli kiintoisa ja rauhoittava. Tulemme tähän puistoon varmaan joskus vielä uudelleenkin. 

Lue lisää Torronsuon kansallispuistosta Luontoon-sivustolta

Valehtelijan peruukki Turun kaupunginteatterissa

Kävin eilen Turun kaupunginteatterissa katsomassa KOM-teatterin Valehtelijan peruukin. Kävimme teatterissa meidän teatteritaiteen perusopetuksen kurssiryhmän kanssa.

Valehtelijan peruukki on Pirkko Saision ja Marja Packalénin elämästä kertova teos. Se on esitys muistamisesta ja minuksi tulemisesta. Näytelmän on ohjannut Heidi Junkkaala.

Näytelmä oli katsaus Saision ja Packalénin elämään. Seitsemänkymppiset naiset kertovat elämästään ja kuolemasta sekä ihmissuhteistaan, niin lapsistaan ja vanhemmuudesta, omista vanhemmistaan kuin parisuhteistaan.

Naisten elämän ihmisiä esittivät telineisiin ripustetut vaatteet, muuta rekvisiittaa ei lavalla ollut. Useimmista hahmoista ei käytetty nimiä, vaan hahmot oli nimetty ”salanimillä”; Farkku, Kravatti, Silkki, Kaulus, Naru jne. Oli upeaa, miten taitava näyttelijä herättää henkiin elämänsä hahmot ja miten näytelmä piti otteessaan. Ihailin myös naisten rohkeutta kertoa avoimesti elämästään ja sen heikoista hetkistä.

Kun esitys päättyi, siitä riitti porukallemme juttua koko kotimatkan ajaksi. Oli mielenkiintoista miten eri tavalla eri ihmiset olivat kokeneet ja ymmärtäneet eri kohtaukset. Pakko myöntää, että pohdimme myös keitä olivat nuo salaperäiset hahmot Saision ja Packalénin elämässä. Googleakin ehkä vähän käytettiin tirsk.


Turun kaupunginteatterin herkulliset alku- tai väliaikatarjoilut.

Ennen kaikkea esityksestä jäi hyvä fiilis. Saisio ja Packalén ovat huikean hyviä näyttämöllä ja upeita elämänkokemuksen tuomalla varmuudella. Näiden mahtavien naisten lavakarisma oli vahvaa ja yhteistyö toimi. Nähtäväksi jää onko tulossa vielä trilogian kolmas osa.

Oman muistini varassa kirjoitettu lainaus näytelmän yhdestä mieleenpainuvimmista kohtauksesta Saision ja hänen kymmenen vuotta nuoremman tuttavansa kanssa. Nuoremman henkilön ”surkutellessa” Saision ikää, Saisio sanoi tuttavalleen:

”Olen elänyt kymmenen vuotta kauemmin kuin sinä. Mennyttä ei voi kukaan ottaa minulta pois. Saatko sinä vielä sen kymmenen vuotta, sitä ei voi kukaan luvata.”

Suosittelen tätä näytelmää lämpimästi!

Italia kutsuu – matka varattu!

Ihanaa, tämän vuoden ensimmäinen matka on varattu! Aiemmin kerroinkin, että serkkuni asuu Italiassa ja olemme viimeksi nähneet kuusi vuotta sitten. Vanhempani ovat nähneet serkkuani viimeksi 20 vuotta sitten. Nyt lähdemme porukalla Italiaan, matkassa lisäkseni Tommi, pikkumies sekä vanhempani.

Eilen varasimme vihdoin kesäkuisen reissumme lennot sekä pääosin majoituksetkin. Lennämme Roomaan, jossa vietämme neljä yötä ja siitä jatkamme matkaa junalla Massaan, jossa olemme vielä kolme yötä. Tämän jälkeen menemme junalla Firenzeen, jossa olemme yhden yön ja lennämme sitten aikaisella aamulennolla takaisin Suomeen.

Lennot saatiin kohtuullisen kivalla hinnalla ottaen huomioon, että lennämme eri paikkaan kuin mistä lähdemme pois. Lennot maksoivat 225€/hlö. Menomatkalla meillä on suora lento ja takaisin teemme välilaskun Amsterdamissa, mutta siinäkin pääsemme lyhyellä odotuksella. Majoitukset otimme Airbnb:n kautta. Roomassa olemme lähellä rautatieasemaa huoneistossa ja Massasta löysimme meille talon keskustasta. Airbnb on mielestäni paras valinta varsinkin silloin, kun matkassa on suurempi porukka ja tarvitaan enemmän tilaa. Lisäksi keittiö on kätevä, jolloin voi myös kokkailla.

Nyt on jotain mitä odottaa. Vielä pitää varata viimeisen yön majoitus sekä junamatkat. Ajattelin ostaa myös valmiiksi ainakin Colosseumin liput.

Onko sinulla jotain hyviä Rooma-vinkkejä? Jotain ei niin tuttuja kohteita? Katakombit ajattelin ainakin ottaa listalle, mutta mitä muuta?

Campervan vai tavallinen auto Uuteen-Seelantiin?

Olemme viime päivinä pohtineet tulevaa Uuden-Seelannin reissua. Vaikka matkaan on vielä tuhottomasti aikaa, säästäminen pitää aloittaa nyt, jos meinaa reissuun lähteä. Koska menemme juuri pahimman sesongin aikaan, kaikki on kallista ja varaukset pitää tehdä hyvissä ajoin. Monet ovat kertoneet, että campervan on paras vaihtoehto reissaamiseen Uudessa-Seelannissa. Sitä on kehuttu myös kustannustehokkaimmaksi vaihtoehdoksi. Olemme siis alusta asti puhuneet, että se on meillekin se ratkaisu. Mutta nyt, kun aloin sitten todenteolla etsimään campervaneja ja katsomaan niiden hintoja, totesin, että eipä sekään kauhean edullista ole.

Campervan sesonkiaikana on laajalla hintahaarukallakin kallis, ellei ota niitä kaikkein halvimpia ja hankalimpia malleja. Islannin reissussa meillä oli törkeän huono vuokra-auto ja siksi emme halua riskeerata reissua ottamalla halvinta mahdollista autoa. Lisäksi meitä on kolme, joten ne kaikista halvimmat ja pienimmät mallit eivät meille siksikään sovi. No, campervanin vuokran lisäksi tarvitaan vakuutus, joka on kallis. Osa vuokrafirmoista ottaa deposit-maksun, joka on lähes saman verran kuin itse auton vuokra (toki se palautetaan matkan jälkeen, mutta sen verran ylimääräistä pitää olla). Campervan kuluttaa enemmän bensaa kuin tavallinen henkilöauto. Campervanin lauttamaksu on myös lähes puolet korkeampi kuin tavallisen henkilöauton. Kaikenlisäksi joutuisimme ottamaan myös joiksikin öiksi muun majoituksen ja leirintäalueillekin menee jonkinlainen maksu. Ei siis ihan halpaa lystiä.

Alettiin pohtia minkä verran oikeasti on eroa, jos vuokraisi henkilöauton ja ottaisi majoitukset esim. Airbnb:n kautta. Tiukkaa googletusta, vaihtoehtojen vertailua ja laskelmia. Kävimme läpi suunnitelmamme kaikki paikat, joissa olimme ajatelleet olla yötä. Etsimme Airbnb:n vaihtoehdot ja valitsimme sieltä kiinnostavimmat ja hinnaltaan sopivimmat talteen. Laskin sitten kaikki majoituskustannukset. Kun laskin tavallisen auton vuokran, majoituskustannukset, alhaisemman lauttamaksun jne., huomasin, että kustannukset ovat lähes samat. Kun siihen vielä huomioidaan alhaisempi polttoaineen kulutus, saattaa olla että campervan tulisi kuitenkin kalliimmaksi.

Näillä näkymin olemme siis ehkä kuitenkin päätymässä tavalliseen autoon. Jos hinta on lähes sama, majoitumme mieluummin asunnoissa, joissa on kunnon sängyt ja keittiöt sekä suihku ja vaatteiden pesumahdollisuus. Löysimme joka paikasta mukavasti asuntoja. Monissa asunnoissa oli kivat pihat ja upeat maisemat. Nyt meillä on muutenkin tarkempi budjetti tiedossa ja totesimme, että säästämisen pitäisi olla aikataulullamme mahdollista. Ehkäpä me tosiaan lähdemme tänä vuonna Uuteen-Seelantiin!

Pakenimme Kakolan vankimielisairaalasta

Tommi sai syntymäpäivälahjaksi pakohuone-elämyksen hyvässä seurassa. Veljeni vaimoineen antoivat lahjan ja lahjaan sisältyi pakeneminen lahjan antajien seurassa, mikä oli tietenkin mahtavaa. Menimme Turkuun, Kakolan entiseen vankimielisairaalaan.

Pakohuonetta pyörittää Live Exit Games ja pakohuone on alkuperäisessä kunnossa olevissa vankilan selleissä. Kakolan rakennukseen on muuten rakennettu asuntoja, joten kovin paljon ei sellejä ole ilmeisesti säilytetty. Tiedän, että sinne saa ostaa myös ravintolaelämyksiä, joten lienee joitain muitakin sellejä säilytetty.

En paljasta tietenkään pakohuoneen salaisuuksia sen enempää, mutta kerron vähäsen kokemuksesta.

Aluksi katsoimme ohjevideon, jonka jälkeen meidät vietiin selleille. Meidän neljän hengen porukka jakautui kahteen selliin ja ideana oli tehdä yhteistyötä. Toiseen selliin ei näe, mutta katsekontaktin saa peilin kautta. Kommunikointi tapahtuu huutamalla.

Tehtävien ratkaisuun tarvitaan molempien sellien yhteistyötä, sillä molemmissa selleissä oli eri rekvisiittaa ja osa ratkaisuista. Pakohuoneena kokemus oli aika perinteinen pakohuone, mutta muutamia erikoisuuksiakin oli tarjolla. Kaikkinensa käytimme alle kymmenen vihjettä, pari niistä harmitti jälkeenpäin, mutta kaikkea ei vaan voi tajuta.

Tavoitteena on paeta molemmista selleistä, jonka jälkeen pakohuone on ratkaistu. Pääsimme ulos ja aikaa jäi vielä reipas viisi minuuttia eli suorastaan ruhtinaallisesti, heh. Meidän porukka tykkäsi pakohuoneesta ja yhteistyö sujui mahtavasti. Sen voisi sanoa vinkkinä, että kannattaa kommunikoida paljon. Kaikki mitä näkee kannattaa huudella toiselle puolelle ja keskittyä myös kuunteluun. Meidän porukalla ideoita tuli jokaiselta ja saimme ratkaistua monia kohtia aika sujuvasti. Vihjeitäkin kannattaa kohtuullisen helposti pyytää, sillä kaikkea ei välttämättä hoksaa ihan helpolla.

Pakohuoneen jälkeen menimme vielä syömään Woolshed Australian Gastropubiin.
Koko porukka otti saman annoksen, no eipähän tullut annoskateutta. Woolshed on hinta-laatusuhteeltaan kiva paikka. Annokset ovat sopivan kokoisia ja ruoka maistuvaa. Burgeriateria maksoi noin 14€.

Talviretkellä Teijon kansallispuistossa

Minulla ja lapsella oli perjantaina vapaapäivä ja päätimme lähteä pienelle retkelle. Teijon kansallispuisto on meiltä noin puolentunnin ajomatkan päässä, joten sinne suuntasimme. Päätimme mennä sille tutuimmalle eli Matildanjärven reitille.

Talvella Teijolla on rauhallista. Emme nähneet koko aikana kuin kolme ihmistä. Maisema oli myös aivan ihana. Kasvit olivat pienen huurteen peitossa ja järvi oli pienessä jäässä. Pitkospuut olivat pikkuisen liukkaat, mutta ei mitenkään häiritsevästi.

Kävelimme yhteensä vajaa neljä kilometriä pitkospuilla. Lapsi rakastaa pitkospuita ja vaikka paikoin pitkospuut olivat kehnossa kunnossa, pääosin reitti oli näin talvellakin ihan mukavaa käveltävää. Koska nyt ei ole lunta ja on satanut paljon, joissain kohdissa oli reippaasti vettä molemmin puolin pitkospuita. Piti siis olla tarkkana, ettei jalka lipsahda puulta ja kenkä kastu.

Ilma oli mahtava, pikkuisen kirpakka pakkanen ja auringonpaiste. Täydellinen keli retkeilyyn. Oli myöskin ihana kävellä kaikessa rauhassa, niin ettei nähnyt juuri muita ihmisiä. Sinitiainen kävi meitä moikkaamassa muutaman kerran ja korppikin kierteli raakkuen yläpuolellamme.

Suosittelen luontoretkeä myös näin talviaikaan! Jos haluat apua retken suunnitteluun, löydät tietoa reiteistä ja puistosta Luontoon.fi-sivustolta.

 

Salon teatterin Mustapukuinen nainen

Kävimme katsomassa Salon teatterissa kauhunäytelmän Mustapukuinen nainen. Olin ostanut liput yleisöennakkoon. Koska kyse oli vielä harjoituksesta, siihen on saattanut tulla vielä muutoksia sen jälkeen.

WhatsApp Image 2019-11-12 at 15.16.17.jp

Mustapukuinen nainen on Susan Hillin kauhuromaaniin The woman in black perustuva näytelmä. Salon teatterin mukaan näytelmää on esitetty Lontoossa jo yli 30 vuotta. Tarinassa nuori asianajaja Kipps lähetetään erakkona eläneen rouva Drablow’n hautajaisiin Ankeriasrämeelle, syrjäiseen Englannin kolkkaan. Samalla hänen pitää käydä läpi rouvan jäämistö. Rouvan talolle pääsee vain laskuveden aikaan. Vierailun aikana Kippsille alkaa selvitä talon salaisuudet, jotka eivät jätä häntä rauhaan tämän jälkeen vuosikymmeniin.

Näytelmä esitetään mielenkiintoisesta näkökulmasta. Kipps harjoittelee läpi tarinaansa näyttelijän kanssa tarkoituksenaan esittää näytelmä läheisilleen ja sitä kautta päästä eroon kauheista tapahtumista, jotka ovat vainonneet häntä vuosia. 

Näytelmässä oli vain kolme näyttelijää, jotka vetivät suorituksensa sujuvasti ja hienosti. Erityisesti tykkäsin Mikko Rosendahlin muuntautumisesta eri hahmoihin. Jerry Sarlin oli uskottava omassa roolissaan nuorena Kippsinä tai oikeastaan näyttelijänä, joka esitti Kippsiä.

Lavastus, puvustus, äänet ja valot olivat onnistuneet ja tukivat toisiaan. Tarinalle oli luotu hyvät puitteet. Esitys eteni soljuvasti ja huomasin miettiväni tarinan edetessä mistä kaikessa on kyse ja miten se päättyy. Miehen kanssa tykättiin molemmat näytelmästä, vaikka se ei meille mitään pelon väristyksiä aiheuttanutkaan. Näytelmään oli kuitenkin saatu vangittua hienosti tilanteiden synkkä tunnelma. Esitys kesti noin kaksi tuntia.

Alkuperäisteos Susan Hill, käsikirjoitus Stephen Mallatratt, suomennos Marja Alopaeus, ohjaus Pauliina Salonius, sävellys ja äänisuunnittelu Jouni Lehtonen, lavastus Riku Suvitie, pukusuunnittelu Taija Jokilehto, valosuunnittelu Timo A. Aalto, rooleissa Mikko Rosendahl, Jerry Sarlin ja Johanna Saarinen.

Näytelmän ehtii käydä katsomassa Salon teatterissa helmikuuhun asti. Viimeinen näytös esitetään sunnuntaina 2.2.2020. Näytelmän suositusikäraja on 12 v.

Alexander Reichsteinin Ajan myötä -näyttely

Salon Veturitallissa oli Alexander Reichsteinin näyttely nimeltä Ajan myötä. Alexander Reichstein (s. 1957) on moskovalaissyntyinen taiteilija, joka on asunut ja työskennellyt Helsingissä vuodesta 1990 lähtien. Reichstein tekee taidetta usein lapsille ja lasten kanssa. Näyttelyt ovat usein interaktiivisia.

Ajan myötä näyttely on ollut jo syyskuusta lähtien Veturitallissa ja tarkoitus on ollut käydä katsomassa se lapsen kanssa. Aika on kuitenkin vaan kulunut, eikä ole tullut mentyä. Nyt näyttely on pikkuhiljaa tulossa loppua kohti, sillä se on enää viikon verran Veturitallissa. Joka kuun ensimmäisenä perjantaina Veturitalliin pääsee ilmaiseksi sisälle, joten viime perjantaina oli hyvä tilaisuus käydä katsomassa näyttely koko perheen voimin. Porukkaa olikin liikkeellä aika paljon, monella varmasti oli sama tilanne, että visiitti oli jäänyt vähän viime tinkaan.

Näyttely sisälsi useamman osion. Ensimmäisenä oli He olivat täällä -osio, joka esittää entisajan ihmisiä, jotka ovat jääneet ikään kuin aaveiksi tai haamuiksi paikalle. Tilassa käytettiin uv-valoa, jolloin tunnelma oli todellakin aavemainen. Visuaalinen tila oli lähes epätodellisen tuntuinen.

Toisessa tilassa oli patsaitten osia ja niistä sai rakennettua oman patsaansa. Löytyi neniä, kuonoja, korvia, käsiä, häntiä jne. Tämä osio oli lapsen kanssa ehkä kaikkein hauskin. Patsaita oli mukavaa rakentaa ja saimmekin pikkumiehen kanssa aikaiseksi komean yksisarvisen krokotiilin tai dinosauruksen tai mikä se nyt sitten olikaan.

Seuraavassa huoneessa oli kirjoista rakennettu labyrintti. Pikkumiestä oli lähes mahdoton saada kävelemään labyrintin läpi, hän olisi halunnut juosta ja piiloutua. Labyrintti oli rakennettu sillä tavalla hauskasti, ettei samaa reittiä tultu takaisin, vaan labyrintti lähti keskeltä uutta reittiä ulos.

Labyrinttihuoneen vieressä oli pieni huone, joka sisälsi pieniä rautalankahahmoja. Hahmot harrastivat ja tekivät eri asioita. Joku hahmo pyöritti hulavannetta, toinen pissasi, kolmas nukkui sängyssä, osa soitti erilaisia soittimia jne.

Viimeisessä huoneessa oli vuodenaikapuu. Puussa oli osio joka kuukaudelle. Huoneessa oli myös pöytiä, joissa oli askartelutarvikkeita. Jokainen sai valita oman pöytänsä ja askarrella jotain, joka kuvaa omaa syntymäkuuta. Askartelut sai sitten ripustaa puuhun oman kuukauden kohdalle. Askartelu on meidän pojan mielipuuhaa tällä hetkellä, siksipä meidän pitikin pysähtyä parissakin eri pöydässä askartelemassa.

Meidän perhe tykkäsi näyttelystä. Pienten lasten kanssa tuollainen interaktiivinen toimi tosi hyvin ja näyttely ei käynyt tylsäksi. Aikuisenakin näyttely oli hauska.

Näyttely on auki vielä 12.1.2020 asti Salon Veturitallissa.

Matkasuunnittelua keskellä pimeää

Tämä pimeys on ihan mahdotonta! Toki monena vuonna tähän aikaan on ollut edes jonkin verran lunta, jolloin maisema on heti valoisampi. Nyt, kun lunta ei ole, on pimeää jatkuvasti. Joinain päivinä aurinko saattaa hetken pilkahtaa, mutta koska se on niin matalalla, ei se välttämättä kauheasti näy koko päivänä.

Koska edellisestä reissusta on jo kulunut aikaa (puoli vuotta), alkaa pikkuhiljaa olemaan sellainen olo, että jonnekin pitäisi taas päästä. Meillä on tälle vuodelle kaksi matkasuunnitelmaa. Toista olemme miettineet jo pidempään ja toinen tupsahti mieleen kuukausi sitten.

Italia kutsuu kesälomailijaa

Kesällä haluaisimme mennä Italiaan. Serkkuni perheineen asuu Italian länsirannikolla, Massassa, ja olemme käyneet viimeksi heitä moikkaamassa, kun poikani oli alle vuoden ikäinen eli yli viisi vuotta sitten. Serkullani on saman ikäinen poika myös ja olen haaveillut jo jonkin aikaa heidän näkemisestään uudelleen. Olemme jo alustavasti puhuneet serkkuni kanssa, että voisimme mennä sinne kesäkuussa, silloin he ovat lomalla ja voisivat viettää meidänkin kanssa enemmän aikaa.


Edellisellä Italian reissulla pikkumies oli vasta 10 kk:n ikäinen

Olemme pyöritelleet erilaisia vaihtoehtoja reissulle. Vanhempani haluaisivat lähteä mukaan ja koska he käyvät todella harvoin ulkomailla, haluaisin yhdistää kyläreissun lisäksi jonkun Italian suuren kaupungin. Rooma olisi noin viiden tunnin junamatkan päässä kyläilypaikastamme, joten se voisi olla yksi vaihtoehto. Parhaiten homma onnistuisi, jos voisimme lentää Roomaan ja olla siellä esim. neljä päivää, matkustaa sitten junalla Massaan (jossa serkkuni asuu) ja lentää jostain lähempää esim. Firenzestä takaisin Suomeen. Kesäkuussa lennot ovat kuitenkin kalliimmat, varsinkin, jos ottaa lennot siten, että meno ja paluu ovat eri kaupunkiin/kaupungista.

Rooma tuntuu kyllä houkuttelevalta, sillä koko porukasta vain minä olen käynyt siellä aiemmin. Omastakin Rooman matkasta on kulunut jo kaksitoista vuotta. Uskon, että Rooma olisi koko porukalle mieluinen kohde ja onhan se paikka, jossa jokaisen matkustavan pitäisi ainakin kerran käydä. Roomasta pääsee kätevästi yhdellä vaihdolla junalla Massaan. Näin talviaikaan junamatka kestää vain noin 3,5 tuntia, mutta kesällä vähintään 5,5 tuntia. Mikä siihen on syynä, sitä en tiedä.


Viimeksi olin Roomassa toukokuussa 2008. Kuvassa Pantheon.

Uuteen-Seelantiin, jos säästösuunnitelma onnistuu

Toinen aikeemme ja haaveemme on Uusi-Seelanti. Mieheni on haaveillut tästä kohteesta jo pitkään ja itse ihastuin ajatukseen sen jälkeen, kun olimme pari vuotta sitten vierailleet Islannissa. Uudella-Seelannilla ja Islannilla on paljon yhteistä, molemmista löytyy tulivuoria ja jäätikköä sekä upeita maisemia. Islannin reissun jälkeen päätimme, että seuraava pidempi reissu tehdään Uuteen-Seelantiin.

Tarkoituksemme on lähteä sinne jo tänä vuonna, jos saamme kerättyä riittävästi rahaa reissua varten. Pelkät lennot meidän perheeltä maksavat minimissään 2000€. Olemme suunnitelleet olevamme reissussa reippaan kolme viikkoa joulu-tammikuussa. Tarkoitus on viettää joulu ja uusi vuosi siellä.

Ajattelimme vuokrata Campervanin, jonka kanssa majoituskin sujuisi hienosti. Todennäköinen reitti olisi lentää Aucklandiin, josta vielä sisäisellä lennolla Christchurchiin. Sieltä vuokraisimme auton ja ajaisimme ensin eteläisen saaren ympäri päätyen lopulta pohjoissaaren puolelle lautalla. Pohjoissaari ajeltaisiin alhaalta ylös ja hieman ristiin rastiin päätyen lopulta jälleen Aucklandiin, josta lentäisimme takaisin kotiin.

Riippuen mitkä lennot otettaisiin, olisi mahdollista pysähtyä muutamaksi päiväksi välilaskukaupungissa. Vaihtoehtoja ovat esim. Qatarin Doha tai joku Kiinan kaupunki. Pyrimme kuitenkin ensisijaisesti löytämään kohtuullisen edulliset lennot ja välipysähdys tehdään sen mukaan.