Suunnittelimme Uuden-Seelannin matkaa kolme vuotta sitten, suunnitelmat menivät mönkään. Nyt Uusi-Seelanti palaa matkasuunnitelmiin. Joulukuussa 2020 meidän piti mennä reissuun maailman toiselle puolelle, mutta sitten iski korona. Samana vuonna meni puihin myös meidän kesäksi suunnittelema, ja jo maksettu Italian matka. Koska Uusi-Seelanti on niin kaukana ja matka tarvitsee ison budjetin, olemme nyt vasta aloittaneet uudelleen matkasuunnittelun. Tavoitteenamme on lähteä Uuteen-Seelantiin vuoden 2024 loppupuolella. Olemme tehneet jo jonkinlaisen matkasuunnitelma ja budjetin. Alan tehdä pikkuhiljaa suunnitteluun liittyviä päivityksiä tänne blogiin.

Neljän viikon reissu perheen kanssa
Aiomme olla reissussa noin neljä viikkoa. Käytämme aika tarkkaan puolet eteläsaarella ja toisen puoliskon pohjoissaarella. Olemme laskeneet tarkkaan minkä verran reissuun minimissään tarvitaan aikaa ja toki tämäkin aikataulu on melko kireä. Tiedämme kuitenkin, ettemme todennäköisesti tule menemään Uuteen-Seelantiin enää uudelleen, joten matkasta on otettava irti kaikki mahdollinen.
Aiomme vuokrata reissulle auton ja kiertää sillä eri puolilla saaria. Paljon jää toki näkemättä, koska ei ole realistista kuvitella, että ehtisi tuossa ajassa joka kolkkaa kiertämään. Olemme kuitenkin tehneet suunnitelman, jossa tulemme näkemään Uuden-Seelannin eri puolia. Pelkästään se, että pääsemme sekä pohjoissaarelle että eteläsaarelle, tuo eteemme täysin erilaisia maisemia ja elämyksiä.

Joulu ja uusivuosi reissussa
Reissun ajankohdaksi päädyimme valitsemaan Uuden-Seelannin kesän, jolloin on toisaalta high season ja kaikki kallista sekä ruuhkaisempaa, mutta kelien puolesta parhaat ja lämpimimmät olosuhteet. Olemme myös haaveilleet miehen kanssa siitä, että joskus olisimme joulun ja uuden vuoden ulkomailla. On mielenkiintoista olla kesäkeleissä viettämässä joulua ja nähdä vuoden vaihtuminen ensimmäisten joukossa maailmassa.
Toinen syy matkan ajankohtaan on se, että tuohon aikoihin on koulusta vapaata ja myös meille työssäkäyville jouluvapaita. Tämän perusteella valikoitui vuosi 2024, sillä silloin on paljon arkipyhiä. Runsas määrä arkipyhiä vähentää vapaiden tarpeen mahdollisimman pieneksi. Laskeskeltiin myös, että vapaiden tarve runsaiden arkipyhien vuoksi olisi 15 päivää meille aikuisille ja lapselle koulusta pitäisi anoa jopa vielä vähemmän vapaata. Me aikuiset voisimme jättää kesälomasta yhden viikon säästöön ja ottaa tulevasta talvilomasta yhden viikon, lisäksi loput sitten joko palkattomana tai etukäteen sisääntehtynä joustotunneista.

Majoitukset Airbnb:stä
Teimme pitkiä pohdintoja siitä, teemmekö reissun jonkinlaisella matkailuautolla tai -pakulla vai majoitummeko hotelleissa, motelleissa ja asunnoissa. Matkailuauto voisi olla mielenkiintoinen tapa kiertää, mutta koska Uudessa-Seelannissa ei saa majoittua muualla kuin leirintäalueilla, totesimme, ettemme halua ottaa riskiä, että ajelemme iltamyöhällä etsimässä leirintäaluetta, johon mahdumme. Päätimme, että vuokraamme jonkun kompaktin henkilöauton ja majoitumme asunnoissa, joita löytyy paljon esim. Airbnb:n kautta. Teen erillisen päivityksen vielä matkailuautoilusta ja majoituksista,
Budjetin suunnittelu on ollut myös aika tuskaista. Alkuun teimme karkean budjettiarvion, mutta myöhemmin lähdimme selvittelemään tarkemmin kustannustasoa ja järkytyimme, kuinka paljon budjettia oli pakko kasvattaa. Kerron budjetistakin myöhemmin enemmän, mutta suurin yksittäinen kulu budjetissa on lennot. Kolmen henkilön lennot vievät todella paljon rahaa. On turhaa haaveillakaan yhden pysähdyksen taktiikasta, sillä parinkin välilaskun matka on hurjan kallis. On lienee syytä myös kyttäillä tämä kevät lentoja ja saada jokin käsitys siitä, milloin lennot tuohon maailman kolkkaan ovat kaikkein halvimmillaan. Osaamme sitten vuoden päästä tarttua oikeaan aikaan lentoihin.
Budjetissä kaikista eniten pystyy kuluissa vaikuttamaan nähtävyyksien kustannuksiin. Autonvuokraan, polttoaineeseen tai ruokakuluihin ei kauhean paljon pysty vaikuttamaan. Ruokaa voi toki enemmän tehdä itse ja syödä ravintoloissa vähemmän, majoituksistakin pystyy katsomaan edullisempia majoituksia.
Jos sinulla on jotain erityistoiveita, joita suunnittelunäkökulmasta haluaisit kuulla, niin laitathan kommenttia ja voin kertoa tarkemmin, mitä olemme ajatelleet.
Ai että, Uusi-Seelanti on kyllä upea kohde. Me ollaan käyty vain Pohjoissaarella, joten pakkohan sinne on vielä palata. Erityisesti Eteläsaaren patikointijutut kiinnostavat.
Uusi-Seelanti on meillä ollut pitkään listalla. Se on mieheni ykköstoivekohde ja itse olen siitä vähintään yhtä innostunut. Meidänkin suunnitelmissa on käydä patikoimassa Eteläsaarella, ainakin muutama patikointiretki tulee varmasti tehtyä. Olemme katselleet ainakin länsirannikon puolella mukavia reittejä.
Minä olen lähdössä Uuteen-Seelantiin nyt toukokuussa 23. Olen käynyt siellä kerran vuonna 2012. Kävin Pohjois-saarella Cape Reingssa saakka. Ihana maa, paljon nähtävää ja koettavaa!
Oi, ihanaa reissua! Oletko kauan reissussa?
Mitä enemmän olen tutkinut Uuden-Seelannin tarjontaa, sitä enemmän olen innostunut paikasta. Kävimme joitain vuosia sitten Islannissa, ja luin jostain, että Pohjoissaari on hyvin Islannin kaltainen. Meidän perhe ihastui Islantiin, joten tulemme varmasti rakastamaan Uutta-Seelantia.
Kiitos. Aikaa on varattu 4 viikkoa. Saman ajan olin 10 vuotta sitten. Lomalla emme halua liian kireää aikataulua tehdä. Vieläkin jää hienoja paikkoja näkemättä!
Neljä viikkoa on kuitenkin jo hyvä aika kierrellä rauhassa.