New Yorkin matka lähestyy – ESTA

New Yorkin matka lähestyy - ESTA
Kuva: Pixabay

New Yorkin matka lähestyy pikkuhiljaa. Huhtikuussa lennämme Iceland Airilla Reykjavikin kautta New Yorkiin. Lennot on varattu, samoin hotelli, joten matkabudjetin lisäksi ainoa tärkeä hoidettava asia on ESTA -maahantulolupa. Viime viikonloppuna olin päättänyt hoitaa tuon ESTA-asian kuntoon, sillä ESTA on voimassa kaksi vuotta tai siihen asti, kun passi on voimassa, joten sen voi hyvin hoitaa ennakkoon.

ESTA-hakemus kannattaa tehdä virallisella sivustolla, jotta asia tulee varmasti hoidetuksi. Sivustolla voi tehdä joko yksittäisen hakemuksen itselleen tai ryhmähakemuksen koko matkaporukalle. Ryhmähakemuksessa tehdään kuitenkin samalla tavalla jokaiselle oma hakemus, joten aikaa siinä ei varmastikaan kauheasti säästy. Maksun voi tehdä koko ryhmästä samanaikaisesti.

ESTAn haku viralliselta sivulta
Kuva: Virallinen sivusto, josta voi hakea ESTAa.

Itse tein perheelle ryhmähakemuksen. ESTA-lomakkeilla kysytään monenlaista. Ensin alkuun järjestelmään ladataan ryhmän vastuullisen tiedot, sitten aloitetaan tekemään hakemuksia yksi kerrallaan. Aluksi ladataan passista kuva ja järjestelmä lukee passista perustiedot lomakkeelle valmiiksi. Tiedot on hyvä toki tarkistaa, koska luku tapahtuu kuvasta, niin virheitäkin voi tulla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Perustietojen lisäksi hakemukseen pitää laittaa molempien vanhempien nimet, ammatti ja työnantajatiedot, tiedot viiden vuoden sisällä käytetyistä somekanavista ja niiden käyttäjäprofiilinimet sekä tiedot majoituspaikasta kohdemaassa. Lisäksi lomakkeella kysyttiin taudeista, onko maahanpääsy evätty aiemmin, onko muiden maiden passeja sekä onko elänyt nuhteetonta elämää eli eri rikoksista, onko tehnyt niitä.

Kun ESTA-hakemukset on täytetty, sähköpostiin tulevalla koodilla varmistettu ja tehty tarkistus sekä hyväksytty ehdot ja vannottu, että kaikki on luettu ja oikein, on vuorossa maksu. ESTA maksaa noin 20 € henkilöltä, olikohan se 21€. Sen voi maksaa joko Paypalilla tai kortilla. Ilmeisesti myös debit-kortti käy maksamiseen. Maksu meni helposti kortilla.

Hakemukset käsiteltiin todella nopeasti, saimme kuittauksen hyväksynnästä jo tunnin sisällä maksusta. ESTAt siis hyväksyttiin ja nyt on maahantulolupa saatu. Sivuilla kylläkin varoitettiin, että tämä ei tarkoita sitä, että välttämättä pääset maahan. Rajaviranomaisethan (korjattu väärä termi) ovat USA:ssa niitä, jotka voivat halutessaan evätä maahanpääsyn.

Matkabudjetti reissulle

Matkabudjettimme reissulle on 6050€, josta noin puolet menee majoitukseen ja lentoihin. Mitään puoli-ilmaisia lentoja emme saaneet, vaan lentoihin meni meiltä kolmelta 1800€. Jos olisimme lähteneet reissuun muutaman viikon aiemmin, vaikka maaliskuussa, niin lentoja olisi saanut hyvillä alennuksilla esim. Black Fridayn aikaan. Mutta halusimme lähteä reissuun myöhemmin, jotta on jo keväisemmät kelit.

Majoitus Manhattanilla maksaa lähtökohtaisesti aina kohtuullisen paljon. AirBNB-asuntoja ei Manhattanilta juuri löydy, ilmeisesti laki kieltää. Emme halua myöskään luteita tuoda mukanamme kotiin, joten koitimme katsoa kohtuullisen hintaista hotellia, jossa ei ole ollut ludeongelmaa lähivuosina. Hotelliksi valikoitui Belvedere-hotelli, joka oli saanut kohtuullisen hyvät arvostelut. Hotellin sijainti on myös hyvä, se on lähellä kaikkea.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Kuva: Belvedere-hotellin nettisivut

Nähtävyyksiin olemme varanneet 800€, tuliaisiin 500€, ruokaan 650€ sekä mahdolliseen esitykseen, jota käymme katsomassa 450€. Varasimme myös ylimääräisen 200€ muihin mahdollisiin kuluihin. Tämän lisäksi kissan ja koiran hoitopaikkoihin maksetaan 450 €.

Budjetti on aika pitkälti tehty arvioimalla. Nähtävyyksien hinnat olen etukäteen tarkistanut, sillä sellaisessa saattaisi helposti mennä yli. Toki voi olla, ettemme ehdi tai jaksa kaikkia nyt suunniteltuja nähtävyyksiä kiertääkään, jolloin siitä sitten säästyy rahaa muuhun. Teen erillisen tekstin päiväsuunnitelmista myöhemmin. Ruokaan on helppo käyttää rahaa tosi paljon, mutta uskon, että New Yorkissa voi syödä myös edullisesti. Ravintoloitahan sieltä todella löytyy. Aamupala harvemmin kuuluu New Yorkissa hotellin hintaan, tosin joitain poikkeushotellejakin löytyy.

Reissua varten laitamme joka kuukausi rahaa matkoihin varatulle tilille. Jos jotain jää käyttämättä, niin se siirtyy sitten seuraavaan matkaan, joka meillä on jo suunnitelmissa.

6 thoughts on “New Yorkin matka lähestyy – ESTA

  1. Varsin suurella todennäköisyydellä tulee itsekin lähdettyä Yhdysvaltoihin tämän vuoden aikana. Tuo oli hyvä idea, että hakee ESTAn ja nyt.

    • Kannattaa hakea, sillä se on kuitenkin sen kaksi vuotta voimassa tai siihen, kunnes passi menee vanhaksi, kumpi sitten onkaan aiemmin. Kannattaa toki sitten lähempänä reissua katsoa sieltä järjestelmästä, että lupatieto edelleen löytyy, kun aina voi käydä mitä tahansa. Koronan aikana ilmeisesti niitä lupia oli jossain vaiheessa poistettu ja joillekin tuli ylläreitä sitten matkalla, kun ei päässytkään koneeseen.

  2. Jos tarkkoja ollaan, niin tulliviranomaiset eivät estä maahanpääsyäsi vaan rajaviranomaiset. Tulli on vasta siellä missä olet jo maassa ja kerännyt tavarasi. Rajaviranomaisia kiinnostaa se kuka olet, tulliviranomaisia se mitä sinulla on mukanasi. Näin myös täällä Suomen rajoilla.

  3. Ihanaa New Yorkin matkaa? Kuinka kauan aiotte olla siellä? En ole varma jos se oli tekstillä mainittu,en nähnyt ainakaan.

    • En varmasti maininnutkaan, olemme perillä torstaina illalla ja lähdemme maanantaina illalla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *