Islannin kiertomatka – kiviä, hylkeitä ja kiukkuisia lintuja

Teimme Islannin roadtripin kesällä 2018. Mukana matkassa mieheni Tommi ja 4-vuotias poikani.

11.7.2018

Koska olemme ajelleet pitkiä päiviä, päätimme tehdä tänään kevyemmän päivän ja ajella vain ”kotikaupunkimme” ympäristöä.

Kävimme enisn katsomassa Pingeyrarin historiallista kivikirkkoa (Þingeyrakirkja). Pingeyrarin kirkko on Islannin ensimmäinen kivikirkko, jokka on rakennettu vuonna 1877. Se on aikanaan korvannut vanhan turvekirkon ja vanhan kirkon arvokkaat tavarat jopa 1200-luvulta siirrettiin uuteen kirkkoon. Emme yrittäneet mennä kirkkoon sisälle, vaan tyydyimme ihailemaan sitä ulkopuolelta. Taivaanvuohi lenteli jossain lähistöllä ja piti hauskaa mäkättävää ääntänsä.

 

Jatkoimme matkaa pientä ja kapeaa hiekkatietä. Tiellä oli tietyin väliajoin levennyksiä, joille pystyi väistämään vastaantulijoita.  Pysähdyimme Borgavirkin vulkaaniselle kukkulalle, joka on aikanaan ollut myös viikinkien linnoitus. Aikamoinen kivikasahan tuo kukkula oli ja siellä sai kulkea varovasti, ettei nyrjäyttänyt nilkkaansa. Maisemat kukkulan päältä olivat hienot.

 

Matka jatkui kiviltä toiselle, kun pysähdyimme seuraavaksi Hvitserkur-kivellä. Kivi näyttää hieman juomassa olevalta lohikäärmeeltä nousuveden aikaan. Laskuveden aikaan kivelle pystyy kävelemään, sillä se seisoo silloin hiekalla. Kivi on monen linnun pesimäpaikka.

Satuimme tulemaan paikalle juurikin laskuveden aikaan. Löysimme näköalatasanteelta pienen polun alas rantaan ja kivelle. Menimme varovasti alas polkua ja kävelimme kivelle. Kiven ympärys ei ollut ihan kokonaan niin sanotusti kuivalla maalla, mutta kivelle pääsi helposti. Kivi oli vaikuttavan näköinen etenkin läheltä katsottuna.

Jatkoimme matkaa hiljaista pikkutietä pitkin. Nälkä alkoi olla ja mietimme onnistuisimmeko bongaamaan jostain paikan, jossa syödä. Nähtiin tien varrella kyltti ravintolasta ja päätimme mennä katsomaan. Tulimme ison rakennuksen tyhjään pihaan, huomasimme viereisestä talosta juoksevan naisen. Kyseessä oli siis jonkun koti ja sen vieressä pitämänsä ravintola.

Menimme ravintolaan sisälle. Seinällä oli ravintolan ruokalista, joka jo ensivilkaisulla näytti todella kalliilta. Emme kehdanneet enää poistua, joten tilasimme edullisimmat kala-annokset meille aikuisille ja lapselle nainen lupasi valmistaa oman annoksen.

Ruoka-annos oli jokseenkin säälittävä. Kaksi kalanpalaa ristissä, pikkuisen perunoita sekä pari kasvista. Lapsen annos koostui pelkistä perunakuutioista. Emme voineet kuin nauraa, kallein syömämme ravintola-anno, mutta ei kylläkään laadukkain. Annoksemme maksoivat 70€/annos.

Olin lukenut juttua hyljekallioista, joilla voisi bongata hylkeitä. Pysähdyimme kallioilla ja ehdimme tekemään pienen lenkin, mutta päätimme poistua pikaisesti paikalta, kun kiukkuinen lapintiira hyökkäsi pääni kimppuun. Taivas oli ajoittain ruuhkaksi asti täynnä lintuja, joten totesimme visiitin olevan riittävä.

Jatkoimme matkaa tietä eteenpäin ja näimme tien varressa merkin hylkeistä. Pysähdyimme ja kävelimme rannalle, oli hieman sateinen keli, mutta emme antaneet sen häiritä. Ja vihdoinkin, näimme hylkeitä. Hylkeet olivat sen verran kaukana, ettei niistä saanut kuvia, mutta näimme miten hylkeet makoilivat kallioilla ja miten osa niistä sukelsi veteen ja uiskenteli siellä.

Jatkoimme kierroksen loppuun ja takaisin ”kotikaupunkiimme”. Ilta muuttui sateiseksi, joten emme enää illalla tehneet mitään ihmeellistä. Matka alkaa lähestyä loppuaan, joten huomaan porukan alkavan pikkuhiljaa potea lievää matkaväsymystä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *