Islannin kiertomatka – lumihuippuja ja lunneja

Teimme Islannin roadtripin kesällä 2018. Mukana matkassa mieheni Tommi ja 4-vuotias poikani.

6.7.2018

Päivän toinen vierailukohteemme oli Bakkagerdi eli Borgarfjörður Eystri. Bakkagerdin asukasluku on noin 100. Kylään pääsee vuorten yli pikkuisen huonokuntoista, kiemurtelevaa hiekkatietä pitkin. Talvisin kylä on täysin eristyksissä, eikä sinne pääse autolla. Islantilainen elokuva Heartstone on kuvattu Bakkagerdissa.

Matka jännitti minua hieman, sillä niin kuin olen aiemmin kertonut, meillä on allamme maailman huonoin auto. Olin lukenut tuosta vuoristoreitistä juttuja, eivätkä ne jutut jännitystäni ainakaan helpottaneet. Lähdimme kuitenkin ajelemaan ja pääsimme kokemaan huonon soratien heti alkuunsa, sillä pääsimme heti reitin alussa ajelemaan kilometrikaupalla todella pehmeää soratietä. Tiellä ajeli juuri lana, ja lanaus oli muuttanut tienpinnan todella pehmeäksi. Olipa yksi tankkiauto keikahtanut ojaan ajaessaan liian reunaan.

    

Tie parani onneksi jossain vaiheessa ja pääsimme lisäämään hieman vauhtia. Matka Bakkagerdiin ei ollut ollenkaan niin paha kuin minkälaisen kuvan siitä oli saanut. Toki kapeilla vuoristoteillä oli syytä ajella varovasti, varsinkin kun kyseessä oli soratie. Matka sujui kuitenkin mukavasti ja saavuimme vuorten taakse kylään. Luin matkaopaskirjasta, että tässä kylässä asustelee suuri lunniyhdyskunta, ja nyt tavoitteena oli bongata vihdoin noita sympaattisia lintuja lähempää. Vestmannasaaren lunnit on kuulemma metsästämällä saatu niin säikyiksi, että niitä ei siellä niin hyvin enää bongaile.

Upeat lunnit

Päätimme heti alkuun ajella katsomaan lunneja. Kylän keskustasta piti ajella vielä eteenpäin ihan tien 94 päähän asti. Siellä oli pieni satama ja lunniyhdyskunnan koti. Löysimme hyvin perille ja kiipesimme jännittyneinä kallioille johtavia rappusia. Rappusten päässä oli kuvauskoppi, joka oli ihan pesien vieressä. Sinne meneminen maksoi ja meillä ei valitettavasti ollut yhtään käteistä mukana. Mutta rappuset johtivat eteenpäin näköalatasanteelle, jonka päältä lunneja oli myös mahdollista bongata. Näimme lunneja joka puolella, kun ne kävivät pesäkoloissaan ruokkimassa poikasiaan. Nuo pienet pikkuisen pingviiniltä näyttävät, kirjavanokkaiset linnut ovat todella sympaattisia, niitä olisi tuijotellut mielellään vaikka kuinka pitkään.

Lunnit elävät isoissa yhdyskunnissa

Lunni on noin 30 cm mittainen lintulaji, joka elää suurissa yhdyskunnissa ja pesii kallioiden halkeamissa ja koloissa. Aikanaan 1800-luvulla lunnien määrä romahti lintujen ja munien metsästyksen myötä. Nykyään kuulemma lunnien määrä on vähentynyt jälleen, tällä kertaa syynä ovat rotat. Täällä upeassa syrjäisessä paikassa lunneja kuitenkin näytti olevan ja niitä ilmeisesti myös suojellaan.

Kesä tuo vilskettä kylään

Lunnibongailun jälkeen ajelimme takaisin kylään. Päätimme katsoa löytyisikö jostain ruokapaikka. Löysimme ruokapaikan, josta saimme ruokaa… Yllätys yllätys, taas hampurilaisia ja ranskalaisia! Olemme syöneet todella epäterveellistä ruokaa tällä reissulla, koska ravintolahinnat ovat aika korkeat ja yllättäin edullisimmat annokset ovat juurikin näitä epäterveellisiä ruokia. Olemme koittaneet pysyä matkabudjetissa syömällä mahdollisimman edullisesti.

Juttelimme ravintolan tarjoilijan kanssa. Hän oli kotoisin kylästä, mutta asui nykyisin Reykjavikissa. Nyt kaveri asui kesän Bakkagerdissä ja oli töissä isänsä ravintolassa.

Syrjäisen sijainnin vuoksi moni jättää menemättä tuohon sympaattiseen kylään. Mielestämme retki oli kuitenkin onnistunut. Näimme lunnit ja näimme huikeita maisemia. Kesäisin kylässä järjestetään kuulemma myös musiikkifestivaali, joka tuo kylään parituhatta ihmistä. Takaisintulomatkalla pysähdyimme vielä ihailemaan upeita maisemia. Onnistuimme tänään hienosti välttelemään sateet, näimme pilviä, mutta sade ei meitä häirinnyt koko päivänä.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *